Rakastan vielä niin paljon...
Tässä tarinani:
Tunnettu koko ikämme, yhdessä 4.5vuotta joista saman katon alla 2.5vuotta. Ei oikeastaan mitään riitoja. En pettänyt, alkoholin kanssa ei mitään ongelmia, en satuttanut fyysisesti... Ainoa virhe minkä minä tein oli että pidin häntä itsensäselvyytenä... Mutta hei niin käy kaikissa suhteissa jossain vaiheessa. Voi kun voisin muuttaa sen!!!
No tarina jatkuu...
Muutama viikko sitten keskiviikkona kun olin tulossa töistä kotia sain häneltä viestin jossa luki "menen äidille. olen siellä jonkun aikaa."
Luulin että se tarkoittaisi vain sitä iltaa. Mutta luulin väärin. En saanut enää kännykällä mitään yhteyttä. Soitin ja viestittelin että missä menet? Ei mitään vastausta...
Viimein sitten lauantaina menin sen äidille ja kas kummaa ei hän ollutkaan siellä. No soitin sen äitin kännykästä sille. (joo tiedän niin ei olisi saanut tehä...) Kun se vastasi, sanoi olevansa kaupungissa X. Sanoin että haluan tavata ja jutella johon se sanoi että tulee juttelee jos kerkee ennenkuin menee kavereittensa kanssa ulos. Sanoin että haluan todella jutella ja nähä. No se suostui sitten tulemaan juttelemaan. Lähetin vielä viestin että olisin voinut tulla hakemaan kun oletin että se on sen kaverilla...
No vihdoin kun tapasimme nii se kertoi missä mennään... Se sano että sillä ei ole enää mitään tunteita mua kohtaan ja että perjantaina se oli ollut toisen jätkän kanssa.
Siinä vaiheessa koko maailma mureni alta... Vaikea kertoa sitä tunnetta kun joku jota rakastaa eniten koko maailmassa sanoo jotain tollasta. Se kun kaikki haaveet ja unelmat menee sirpaleiks. Ilman MITÄÄN VAROITUSTA!!! Sen siitä saa kun on niin saatanan sinisilmäinen ja olettaa että kaikki on hyvin...
No siitä se kurjuus sitten alkoi. Tyttöystävä muutti pois. Ei yksin ollu varaa siihen kämppään ja jouduin ainakin väliaikaisesti muuttaa takas äidin luokse...
Muutamat tekstarit on lähetetty ja pari kertaa nähty sen jälkeen. Mutta nyt se kohtelee mua kun ilmaa kun mua ei olisikaan... Muutenkin nii paska fiilis ja sit vielä tommonen kohtelu. Mulle on sanottu että satutan vaan itteäni kun haluan nähä sitä mutta on se sen arvosta. Tuntuu että en enää pysty luottamaan keneenkään, en edes itseeni. Lupasin ittelleni että en alkaisi juomaan mutta vituikshan se meni. En ennen ole pystynyt juomaan edes 2päivää putkeen ja nyt on menossa 3viikko =(
No sen verran olen aina selvinnyt että töihin olen päässyt mutta sekin tuntuu nyt niin turhalta. Töissä käydään rahan takia jolla nyt en tee enää mitään... Ja kaikki sanoo että työssä käynti helpottaaa en kyllä tiedä miten tän lisäks kun lisätään kaikki työ paineet niin pitäis helpottaa?
Tiedän että jos joku tähän viittii vastata niin se sanoo että hae ammatti apua.. Kävin psykiatrilla 2 kertaa ja se sano että ne riittää :/ just joo... sain jotain masennuslääkkeitä mutta ei ne mitään hyödytä. Alkoholi auttaa enemmän. Ja tiedän että alkoholi ei ole se apu mitä nyt tarvitsen mutta ette uskokkaan kuinka parempi mieli tulee kun ottaaa muutaman...
Tässä nyt eläny itsesäälissä ja syytöksessä mutta tuntuu ettei mikään auta. Ei jaksa ei huvita ei mitään. "Kävely auttaa" ja paskan marjat... kävelly niin paljon että jalat on ihan paskana. No mutta jos jotain hyvää tästä ettii niin paino on pudonnut huomattavasti kun tuo syöminen on niin yliarvostettua...
Alan olemaan taas niin humalassa että jatketaan huomenna jos kukaan jaksaa lukea mun surkuttelua..
*** Hauska elää elämää kun tietää että lähitulevaisuus ei tuo yhtään helpotusta***
Tässä tarinani:
Tunnettu koko ikämme, yhdessä 4.5vuotta joista saman katon alla 2.5vuotta. Ei oikeastaan mitään riitoja. En pettänyt, alkoholin kanssa ei mitään ongelmia, en satuttanut fyysisesti... Ainoa virhe minkä minä tein oli että pidin häntä itsensäselvyytenä... Mutta hei niin käy kaikissa suhteissa jossain vaiheessa. Voi kun voisin muuttaa sen!!!
No tarina jatkuu...
Muutama viikko sitten keskiviikkona kun olin tulossa töistä kotia sain häneltä viestin jossa luki "menen äidille. olen siellä jonkun aikaa."
Luulin että se tarkoittaisi vain sitä iltaa. Mutta luulin väärin. En saanut enää kännykällä mitään yhteyttä. Soitin ja viestittelin että missä menet? Ei mitään vastausta...
Viimein sitten lauantaina menin sen äidille ja kas kummaa ei hän ollutkaan siellä. No soitin sen äitin kännykästä sille. (joo tiedän niin ei olisi saanut tehä...) Kun se vastasi, sanoi olevansa kaupungissa X. Sanoin että haluan tavata ja jutella johon se sanoi että tulee juttelee jos kerkee ennenkuin menee kavereittensa kanssa ulos. Sanoin että haluan todella jutella ja nähä. No se suostui sitten tulemaan juttelemaan. Lähetin vielä viestin että olisin voinut tulla hakemaan kun oletin että se on sen kaverilla...
No vihdoin kun tapasimme nii se kertoi missä mennään... Se sano että sillä ei ole enää mitään tunteita mua kohtaan ja että perjantaina se oli ollut toisen jätkän kanssa.
Siinä vaiheessa koko maailma mureni alta... Vaikea kertoa sitä tunnetta kun joku jota rakastaa eniten koko maailmassa sanoo jotain tollasta. Se kun kaikki haaveet ja unelmat menee sirpaleiks. Ilman MITÄÄN VAROITUSTA!!! Sen siitä saa kun on niin saatanan sinisilmäinen ja olettaa että kaikki on hyvin...
No siitä se kurjuus sitten alkoi. Tyttöystävä muutti pois. Ei yksin ollu varaa siihen kämppään ja jouduin ainakin väliaikaisesti muuttaa takas äidin luokse...
Muutamat tekstarit on lähetetty ja pari kertaa nähty sen jälkeen. Mutta nyt se kohtelee mua kun ilmaa kun mua ei olisikaan... Muutenkin nii paska fiilis ja sit vielä tommonen kohtelu. Mulle on sanottu että satutan vaan itteäni kun haluan nähä sitä mutta on se sen arvosta. Tuntuu että en enää pysty luottamaan keneenkään, en edes itseeni. Lupasin ittelleni että en alkaisi juomaan mutta vituikshan se meni. En ennen ole pystynyt juomaan edes 2päivää putkeen ja nyt on menossa 3viikko =(
No sen verran olen aina selvinnyt että töihin olen päässyt mutta sekin tuntuu nyt niin turhalta. Töissä käydään rahan takia jolla nyt en tee enää mitään... Ja kaikki sanoo että työssä käynti helpottaaa en kyllä tiedä miten tän lisäks kun lisätään kaikki työ paineet niin pitäis helpottaa?
Tiedän että jos joku tähän viittii vastata niin se sanoo että hae ammatti apua.. Kävin psykiatrilla 2 kertaa ja se sano että ne riittää :/ just joo... sain jotain masennuslääkkeitä mutta ei ne mitään hyödytä. Alkoholi auttaa enemmän. Ja tiedän että alkoholi ei ole se apu mitä nyt tarvitsen mutta ette uskokkaan kuinka parempi mieli tulee kun ottaaa muutaman...
Tässä nyt eläny itsesäälissä ja syytöksessä mutta tuntuu ettei mikään auta. Ei jaksa ei huvita ei mitään. "Kävely auttaa" ja paskan marjat... kävelly niin paljon että jalat on ihan paskana. No mutta jos jotain hyvää tästä ettii niin paino on pudonnut huomattavasti kun tuo syöminen on niin yliarvostettua...
Alan olemaan taas niin humalassa että jatketaan huomenna jos kukaan jaksaa lukea mun surkuttelua..
*** Hauska elää elämää kun tietää että lähitulevaisuus ei tuo yhtään helpotusta***
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ensinäkin lopetat sen juomisen ,se vain pahentaa tilannetta tai ainakin yrität vähentää sitä.
Sinä et tehnyt mitään väärää ,joten lopeta se itsesäälissä rypeeminen,jos nainen kerta etsi toisen jannun noin äkkiä ,olisi sen tehnyt sen ennnemin tai myöhemmin,olet nuorikaveri vielä ja sinulla on elämä edessä,siihen kuuluu iloa ,onnea ja myös pettymyksiäkin.
Nyt elämä kohtelee sua vähän kaltoin ,mutta se riippuu sinusta ja sinun asenteesta miten katsot asioita ,miten haluaat olevan ne vuoden pari päästä. meinaatkos juoda joka päivä ja surra naista joka on kääntänyt sinulle selkänsä noin kylmästi.
Älä kuitenkaan katkeroidu vaan ,etsi muuta ajateltavaa, selvää että kaipaat häntä juuri nyt, mutta älä anna periksi ,mene päivä kerralla ja työteko on hyvää lääketä sydänsuruihin.
löydät ihmisen joka osaa arvostaa sinua ja elämä on oppimista ja luopumista alusta loppuun ,joten leuka pystyyn ,kyllä aika parantaa haavat.
Kokemusta pitkältä ja kaukaa. Noin 30 vuotta aikaa koin saman. Ei ole uudet suhteet kadottanu niitä pettymyksiä ja katkeruutta. Viina on ainut joka auttaa. Ei kuitenkaan liikaa, voi muuten vain pahentaa (on siitäkin kokemusta) Muutama päivä korkeintaa putkeen kun on aikaa se auttaa. Työt olen pitänyt ja moitteitta tehny. Eläämäähän tämä vain on. Monelle joka ei ole viinalla lääkiny on käyny paljon huonommin (jos niin voi sanoa). On ollu uusia suhteita ja nyt vaimo ja lapsiakin silti vaatii lääkityksen viinalla ja taas jaksaa. Onnea ja menestystä sinulle. Helppoa se ei tule olemaan sen kyllä sanon kokemuksesta, mutta elää pitää ja kannattaa.
Ei sinun juomisesi syy ole tuo vanha juttu.
Olet alkoholisti ja annat itsellesi oikeuden juomiseen tuolla vanhalla syyllä.
Keksi juomisellesi joku oikea syy.
Älä tuota omaa ohjettasi muille jaa, koska olet nähnyt, että se johtaa alkoholismiin.
Miltä tuntuisi, jos vaimosi lähtisi lasten kanssa pois. Sitten sinulla olisi vähän tuoreempi syy juomiselle. Vai joisitko edelleen 30 vuotta sitten tapahtunutta eroa. Ja nykyisellä erolla ei olisi mitään merkitystä.
Ryhdistäydy mies. Arvosta sitä, mitä sinulla on äläkä haikaile sen perään, mitä sinulla ei ole.
Tai jos haikailet, minusta olisi hyvä, että antaisit vaimosi päättää haluaako tuon tiedon jälkeen jatkaa rinnallasi.
Minustakin sinun kannattaisi nyt pitää vähän etäisyyttä. Oikeastaan sinun on pakko luopua, koska tyttö ei halua olla sinun kanssa. On ehkä rakastunut, eikä ajattele muuta kuin uutta miesystäväänsä.
Ehkä se, että et enään välitä hänestä ja näytät sen, on ainoa keino saada hänet takaisin.
Voi olla, että hän jonkun ajan kuluttua huomaa, mitä on menettänyt ja uusi suhde on jo laimennut.
Mutta ei kannata rakentaa mitään pilvilinnoja.
Mä olen lakannut rakastamasta,
mä en jaksa enään yrittää..
Itse vähän mukailin noita mamban
sanoja ja kun tarpeeksi toistelin
sitä, niin pääsin yli.
Tuon saman tuskan joutuu lähes jokainen meistä täällä kokemaan jossain elämän vaiheessa.
Jotkut useemman kerran. Elämä ei aina kohtele meitä silkkihansikkailla.
En ole alkoholisti. En vaikka muut niin väittäisi. Pystyn lopettamaan juomisen heti kun haluan mutta nyt se vaan helpottaa oloa...
Jatkoa tarinalle:
Se tyyppi kenen kanssa se silloin perjantain oli niin ne oli kuullema tunteneet toisensa "pari" viikkoa netissä. Ja tietenkin kun ekaa kertaa tapaa nii pitää antaa... Vituttaa... En nyt tällä hetkellä osaa kuvailla mun tunteita.
Miks minä? Olenko oikeasti ollut niin paha että saan kärsiä tällai? Rakastan vielä niin PALJON. En vieläkään pysty lopettamaan syyttämästä itteäni. Miks? Miks? Miks? Ei tää ole totta... Kohta mä heräänn ja kaikki on taas hyvin. Se olikin vaan painajaista.
Nyt kun on ollut liikaa aikaa miettiä kaikkia asioita niin huomaan missä tein virheitä, mutta miksi niistä ei voitu jutellla? Kyllä ne olisi juttelemalla voitu hoitaa...
Ette uskokkaan kuinka vaikeata on luopua ihmisestä jota rakastaaa. Kaikki sanoo että anna sen olla... Mutta kun se on niin saatanan vaikeaaa. En nyt ole soitellut tai tekstaillut sille mitään, mutta eipä kyllä sieltäkään suunnasta ole kuulunut mitään =(
Tuntuu vaan niin paskalta että voi noin vaan unohtaa mut kun kuiteskin oltiin niin kauan yhdessä...
Mun maailma on mennyt ihan sirpaleiks...
Vituttaa kun kaikki muut menee eteenpäin ja mä vaan haluaisin mennä taakespäin. Muuttaa kaikki virheet. Kyllä mä pystyn muuttua...
En edes saanut toista mahdollisuutta vaikka kuinka pyysin ja rukoilin. Kaiken sen jälkeen mitä ollaan koettu niin ei mitään...
Sanotaa että ensi rakkautta ei unohda koskaan.
nyt toivon että se olisi edes jossain vaiheessa rakastanu mua niin ei voisi unohtaa mua...
Taas vaivun itsesääliin ja masennukseen...
Jos joku vielä lukee tai kommentoi huomanna niin taidan laittaa uuden viestin. Mutta saas nähä jaksaako kukaan kuunnella tämmöistä valitusta...
kokea tuon saman , kyllä siitä selviää. Sattuuhan se kamalasti ja aluksi tuntuu ettei tuska helpota koskaan. Mutta kyllä se helpottaa, pikkuhiljaa. Muutaman viikon päästä huomaat että on aina vaan pieniä pidempiä hetkiä jolloin et mieti sitä naista enää ihan joka minuutti. Minuutti kerrallaan pidempiä aikoja. Joskus voit vielä hymyillä muistoille tai jopa miettiä "hyvä kun lähti" sen oikean kainalossa.
Itseäni satutettiin pahimman kautta: mies lähti parhaan ystäväni matkaan muutamia vuosia sitten. Menetin siinä rytinässä 2 minulle tärkeintä ihmistä. Ei niiden suhde kestänyt muutamaa kuukautta kauempaa jonka jälkeen ruikuttivat molemmat minua takaisin. En tietenkään antanut anteeksi. Nyt kun olen mieheen törmännyt pari kertaa, mietin mitä hitto hänessä aikoinaan näin.
Nyt minulla on ihana avomies. Eli kaikesta selviää ja näiden kokemusten on tarkoitus vahvistaa.
Unohda juominen, ala harrastaa. Itse treenasin hullulailla eron jälkeen- hikitreenin jälkeen kaikki tuntui paremmalta ja sain purkaa pahaa oloa ja erergiaa hikoilemalla. Puhuin myös tuntikausia ystävieni kanssa- puhuminen oikeesti helpottaa.
Voimia sinulle!
siitä naisesta vielä luultavasti kuuluu kun arki tulee uudessa suhteessa esiin. Mutta eriasia kiinnostaako sinua vielä hän. Tuskin. Parason olla nyt ruikuttamatta sen naisen perään, se oikeesti kolhataa häneen ja herättä jopa mustasukkaisuuttaa ja uteliaisuutta! Et olekkaan enää heti saatavilla.Pidä ylpeytesi.
Naiset lähtee kun ne haluaa uusia kokemuksia ja vierasta munaa. Ei kannata ruikuttaa perään eikä odottaa takas. Ei tule kuitenkaan, eikä kannattis kyllä sun huoliakkaan.
Kiitoksia kaikille vastanneille.
Tänään on pyörinyt se kommentti jossa sanotaan että olen alkoholisti. Miettinyt koko päivä että olenko??? En kai??? Vai sittenkin??? No nyt päätin jättää alkohlin kokonaan vaikka kuinka tuntuisi se että se helpottaisi... Nyt otetaan miehestä mittaa että olenko vai enkö? Omasta mielestä en ole.
Vaikka kuinka plajon hän satutti olisin valmis heti ottamaan takaisin... Olenko liian heikko? Perus suomalainen mies kun ei pysty tunteitaan käsittelee.
Ikävä on kova. Haluaisin niin paljon soittaa sille... Mutta tiedän että se ei helpottaisi kummankaan oloa. Mutta on vaan niin saatanan vaikea luopua ilman taistelua rakkaastaan... =(
Tällä hetkellä en pysty ajattelemaan huomista pitemmälle. Itsesyytökset ja sääli vaanii heti nurkantakana. Miten tästä eteen päin? Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat menee uusiks. Ei tiedä jaksaako... Väsymys voittaa.. Tahtoo luovuttaa..
Sanotaan että aika parantaa haavat mutta kun ei jaksaisi odottaa niin pitkään... Meneekö kuukausia vai vuosia aika näyttää.
Huomannu kuinka helposti elämä voi mennä paskaks... Olenko vaan niin saatanan heikko etten kestä jätetyki tulemista? En tunne vihaa vaan ehkä vähän katkeruutta... En tiedä. Tunteet heittelee niin plajon vieläkin.
En usko että jos tästä selviän voisin tuntea enää ketään kohtaa samanlailla. En vaan enää pysty luottamaan keneenkään 100% Teinkö väärin kun luotin liikaa? Annoinko liikaa? Tiedän että yksi ihminen ei voi olla kokoelämää mutta nyt se vaan tuntuu siltä. Tullu joku pakkomieli...
Jos joku vieläkin jaksaa lukea tai kommentoida niin laittelen huomenna taas viestiä... Ei tästä mikään päiväkirja sentään tule mutta jotenkin vaan helpottaa avautua jollekkin täysin tuntemattomalle...
***Päivä kerrallaan***
Joo päivä kerrallaan.
Pian huomaat, että päivistä on tullut viikko, kuukausi ja vuosi. Ja tulee aika kun et enään laske päiviä.
Mutta muuten ohjeena: täytä vuodet elämällä, älä elämää vuosilla :)
Moikka..
olen samassa tilanteessa, olenko heikko nainen, en tiedä, mutta kaipaan ihan hurjasti miestä, joka muutti pois..ihan tuosta noin vaan varoittamatta..en pystynyt nukkumaan..söin vaan suklaata ja join limua 2 viikkoa..laihduin 5 kg..ajattelen vaan miestä, joka loukkasi minua..mutta minä vaan rakastan..en ole surkea, etkä sinäkään..on hienoa, että uskallat tuntea ne kaikki tunteet mitä sinulla on ikävästä suruun vihaan ja rakkauteen..olen itse ylpeä siitä, että pystyn tuntemaan ja ne kaikki tunteet on jäljellä..eli se suhde ei ollut turhaan vaan minulle kasvun paikka..haluan kanssa soitella, nähdä, teen tikusta asiaa jne..tyhmää? kait? mutta ne tunteet on hyvä käydä läpi..ole ylpeä tunteistasi, jos joku niitä halveksii niin se on heikko ihminen tai tunneköyhä..
tsemppiä ja voimia..
Nyt tuntuu kaikki liaan raskaalta. En vain kertakaikiaan jaksa enää. Lähetin exälle viimeisen viestini... Eikä se viittinyt edes soittaa... Lähetti vaan viestin "no voe voe"
Miten jostain niin rakkaasta on voinut tulla niin sydämetön? Kuitenki jokus sentään rakasti mua. No niin ainakin väittää...
En tiedä enää mitä kirjoittaa.
Lähden nyt ulos kävelemään. Soitan jollekkin joka voisi auttaa mutta nyt on vaan liian synkkää..
Muistakaa että en vihannut ketään paitsi itseäni.
Rakastin vain yhtä... jolle se ei merkinnyt mitään. Tiedän että ei saisi kiintyä yhteen ihmiseen liian paljoa mutta niin vain kävi...
Tuntuu että kaikki on hyljenny mut... En saa enää lohtua mistään. Kaikki ketä olen pitänyt kaverina on mennyt sen naisen puolelle...
Mutta kun se olin MINÄ ketä eka petettiin ja sitten jätettiin. Se olin MINÄ kuka jäi itkemään perään... Kaikki jatkaa eteenpäin... mä en halua edes tietää enää mun tulevaisuutta.
Synkkyys saapuu... Kaikki vielä huomaatte sen...
Maailma on liian paha paikka neille kilteille. Emme vaan kertakaikkiaan pärjää täällä tunteettomassa maailmassa...
Kiitos ja kuitti. Mä lähen nyt kävelee... katotaan palaanko enää..
Tasan ei käy onnenlahjat. Minä taas antaisin sinunlaisestasi miehestä mitä tahansa.
Miehestä kuka välittää ja rakastaa, kehen voi luottaa täysin.
Otappa kunnon ryypyt päivä pari se helpottaa aina. Sitte opit sen että naiset pettää aina. Et ole mikään poikkeus joka koet tätä. Onnea ja helpotusta..
olet nuori ja tulevaisuus on sulla vielä edessäpäin. Nainen johon petyit toimii omalla tavallaan, älä ota takaisin vaikka kaipaatkin vielä. Jonakin päivänä vielä huomaat että teki sulle palveluksen lähtemällä ajoissa. Jos olisit nyt viikonloppuisä tai mikä pahempaa et voisi seurata lastesi kasvamista, kärsisit vielä enemmän. Olen ikäihminen, jättänyt ja jätetty, mutta kaikella on tarkoituksensa!!! Tsemppiä!!!
Ja niiden "uhrit" löytyvät täältä. Se on vain kumma, että toiselle mikään ei merkitse mitään. Selle, että rakkaus loppuu, ei varmaan voi oikei mitään, mutta sen miten asian ilmaisee ja miten suhteen lopettaa, voi jokainen jättävä osapuoli varmasti vaikuttaa. Sulla nyt vain sattui tullainen paska akka ja se nyt sitten otti ja lähti tuolla tavalla.