En tiedä mikä ihme saa ihmisistä vanhemmiten osoittelevia ja omaa erinomaisuuttaan todistelevia.
En ennen uskonut höpinöihin perheen kiusasta, kunnes jouduin todistamaan sitä lähipiirissä koko ajan.
Itselläni ongelmana on arvosteleva appiukko, neuvoja jakeleva sisko ja miehensä, sekä omaa elämäntapaansa tuputtava loppu klaanista. Miten tuo joukko on voinut kasvaa noin suureksi, en vaan ymmärrä.
Tuntuu, etten halua enään nähdä appeani, koska hän puuttuu jatkuvasti ja tarkoituksellisesti loukaten lapsemme kasvatukseen, meidän työtä vähätellen, vaikka tietää, että olemme hyvin johdonmukaisia ja yritteliäitä vanhempia.
Parasta antia viime aikoina on ollut oma sisko ja miehensä, jotka tosissaan kertoo mitä meidän tarvitsisi tehdä kotonamme, jotta se olisi enemmän heidän kotinsa kaltainen kylmä tyhjiö. Heillä on oikeasti pokkaa tulla kylään ja listata kaikki asuntomme puutteet samantien kun ovesta pääsee sisään. Mitä näille ihmisille on tapahtunut?
Vävymies on myös ottanut roolin pelastavana elämäntyön ohjaajana, ja muistaa antaa elämänohjeita joka tilanteessa, vaikkei niitä edes pyydäkään. Kuinka niin itsessään kylläinen voi kukaan oikeasti olla.
Viimeisenä huipentumana on loppusuku, jotka yrittää saada meitä naimisiin, ostamaan asunnon jne. koska "niin nyt vaan kuuluu tehdä"?
Olen ollut varhaisnuoruudessani kiusattu yhtäjaksoisesti useamman vuoden ajan. Pitääkö minun oikeasti nyt aikuisena sietää vielä samaa lähipiiriltäni? Mielestäni ei. Itse olen ajatellut asian niin, että jos muut eivät osaa käyttäytyä kunnioittavammin minua/ meitä kohtaan, ei heidän kanssaan tarvitse vietää aikaa, oli sukua tai ei.
Onneksi joulun saa sentään kerrankin viettää valitsemiensa ihmisten kanssa, ilman loukkaavia huomioita. Toivon todella, että muutkin sukunsa sorretut päättävät tehdä saman.
En ennen uskonut höpinöihin perheen kiusasta, kunnes jouduin todistamaan sitä lähipiirissä koko ajan.
Itselläni ongelmana on arvosteleva appiukko, neuvoja jakeleva sisko ja miehensä, sekä omaa elämäntapaansa tuputtava loppu klaanista. Miten tuo joukko on voinut kasvaa noin suureksi, en vaan ymmärrä.
Tuntuu, etten halua enään nähdä appeani, koska hän puuttuu jatkuvasti ja tarkoituksellisesti loukaten lapsemme kasvatukseen, meidän työtä vähätellen, vaikka tietää, että olemme hyvin johdonmukaisia ja yritteliäitä vanhempia.
Parasta antia viime aikoina on ollut oma sisko ja miehensä, jotka tosissaan kertoo mitä meidän tarvitsisi tehdä kotonamme, jotta se olisi enemmän heidän kotinsa kaltainen kylmä tyhjiö. Heillä on oikeasti pokkaa tulla kylään ja listata kaikki asuntomme puutteet samantien kun ovesta pääsee sisään. Mitä näille ihmisille on tapahtunut?
Vävymies on myös ottanut roolin pelastavana elämäntyön ohjaajana, ja muistaa antaa elämänohjeita joka tilanteessa, vaikkei niitä edes pyydäkään. Kuinka niin itsessään kylläinen voi kukaan oikeasti olla.
Viimeisenä huipentumana on loppusuku, jotka yrittää saada meitä naimisiin, ostamaan asunnon jne. koska "niin nyt vaan kuuluu tehdä"?
Olen ollut varhaisnuoruudessani kiusattu yhtäjaksoisesti useamman vuoden ajan. Pitääkö minun oikeasti nyt aikuisena sietää vielä samaa lähipiiriltäni? Mielestäni ei. Itse olen ajatellut asian niin, että jos muut eivät osaa käyttäytyä kunnioittavammin minua/ meitä kohtaan, ei heidän kanssaan tarvitse vietää aikaa, oli sukua tai ei.
Onneksi joulun saa sentään kerrankin viettää valitsemiensa ihmisten kanssa, ilman loukkaavia huomioita. Toivon todella, että muutkin sukunsa sorretut päättävät tehdä saman.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ettekö te keskustele ollenkaan harmittavista asioista sukusi kanssa?
Oma sisko?? etkö osaa edes hänen kanssa puhua?
nuorempana sellainen ajattelematon typerys ja hälmö että aina kun menin siskolleni kylään aloin siellä siivota paikkoja. Kuvittelin mielessäni olevani hänelle avuksi, eikä kehdannut minua sisko kieltää. Ihminen kun nyt vaan sattuu olemaan juuri niin tyhmä kun on, jollei järkeä anneta. Joskus vieläkin nolottaa kun ajattelen niitä nuoruuden aikoja, miten äärettömän tyhmiä sitä teki siinä "viisaudessaan". Ajatuksetkin samaa lapsellista paskaa, mitä teot. Naivi mikä naivi, siis olin ja sen myönnän. Joissain asioissa vieläkin oikea tollo ja typerys...
Anteeksi kaikki tämän tyhmän ihmisen sanat ja teot!
Tiedän, tuttu tunne. Samaa kohtaan mm. anopiltani koko ajan. Aina täytyy kohentaa paikkoja, vaikka olen juuri siivonnut. En vaan voi käsittää mikä saa ihmiset puuttumaan niinkin ilkeällä tavalla toisten rakentamaan pyhään, kotiin. Siivousavun vielä ymmärrän, mutta toisten laatikoiden järjestely luvatta on jo paksua...
Kun sinulla on appi, sisko ja miehensä, niin minulla -lapsuudesta asti- vanhempani ja veljet. Ei ole auttanut, vaikka lopetin puheluiden vastaanoton keväällä. Äiti ei ole antanut vielä koskaan päättää mistään omista asioistani, vaikka olen täysi-ikäinen.
Ennen peruskoulua minulla sai olla kavereita, jotka äiti valitsi poliittisin perustein. Tuolloin en tietänyt politiikasta mitään. Kun peruskoulu alkoi, äiti käski minun jäädä yksin. Olen edelleen, vaikka salaa onnistuinkin löytämään mieheni. Äidin suurin ongelma on egoismi, mutta hän ei usko olevansa egoisti, vaan pitää itseään perfektionistina. Kun hän jotain sanoo minusta, hän sanoo ainoastaan pahoja.
Äiti on myös ominut lähes kaikki tavarani. Hän ei suostu palauttamaan niitä omistajalleen.
Näin (edellä) minulla on ollut lähes koko ikäni. Paranemista on odotettavissa vasta sitten, kun vanhemmat ja veljet kuolevat. Tein saman toimintaperiaatteen kuin sinäkin, enkä lähettänyt heille joulukorttia enää. Samoin lahjat jäivät ostamatta tarkoituksellisesti.
24 enkä vieläkään saa päättää asioostani. Täysikä saavutettu koulut käyty armeijat käyty. Varkaaten pitää teherä kaikki oma jos jotaan haluaa