Isä Jumala on

ekivaari

ainoa, jolla on kuolemattomuus ja katoamattomuus luonnostaan:

1. kirje Timoteukselle 6
13 "Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten KUNINGAS ja herrain HERRA,
16 JOLLA AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen".

Jeesus ei ole Jumala silläkään perustelulla, koska "Jumala yksin on kuolematon", mutta Jeesus Kristus on takuuvarmasti kuollut ja noussut ylös;

1. Kor. 15:3
"Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan",

2. Kor. 5:14
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet";

2. Kor. 5:15
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut".

15

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopullisesti, että Jeesus on ominaisuudeltaan ensiksi Jumala, sitten Hän sai ruuliin, "Ruumiin sin minulle valmistit", tuli ihmiseksi, Ihminen Jeesus kuoli haudattiin ja nousi esikoisenna kuoloon nukkuneista Jumalan voimasta yös kolmantena päivänä kuolemastaan kirjoitusten mukaa.
      * Jumala Jeesus ei ole koskaan kuollut, Hän on aina ollut Isässä ja Isäsätä Hän on a Isässä on aina ollut, yhtäkuolematon kuin Isä, on Poika, ja myös Pyhä hneki, tämä kolmiyhteys ei ole koskaan eikä milloinkaan ollut erossa tosistaan , ei atomisekunnin vertaa, koska on rikkumaton yhtey, eikä koskaan eroa eikä siihen kolminaisuuteen koskaan kukaan pääse sitä sikkomaan,kolimanisuus on yksi tosi Jumala, ja sellaisen pysyy, niikuin on pysynyt ikkuisuusksista ja on sama ikuisuukssin jolla ei ole alkua eikä loppua, ja on aian ollut kolme Persoonaa, Isä Poika ja Pyhä hneki.
      * Sinä ekivaari eikä kukaan voi tätä ykseyttä uhta edes millään tavalla, ja Raamattu sellaista ei koskaan ole yrittänytkään kumota päinvastoin kaikki mikä on kirjoitettu on yhtä Jumalan kolminaisuuden kanssa täydellisesti yhtä.
      * Ei ekivaari sinunkaan älysi riitä ratkomaan kolmaisuuden mysteeriota tässä ajassa, ehkä jos Jumala niin sallii, voimme tulla tietämään tämän suurimman salaisuuden ja mysteerion iäidyydessä.
      * Nyt sen voi ymmärtää ainoastaan uskonkautta, luottaa siihen mitä tiedämme ja usko selvittää myös kolminaisuuden riittävästi tietääksemme, että Jumala on yksi kokonaisuus kolminaisuudessan. Selittelyt ei tuo mitään ratkasua Jumalan, yksi olmessa kolme yhdessä myterioon, se om salattu tosuus ja pysyy.
      * Eikä toisaalta Jumala, Jumala oliskaan, jos se olisi meidän luotujen ymmärryksellä selitettävissä.

      • * Eikä Paavali edes yrittänytkään selvittää Jumalan olemusta sen kolminaisuudessa, vaan Paavalin tehtävä oli julistaa ja tuoda pelastuksen salaisuus joka on ollut kärkettynä Kristuksessa aikojen alausta alkaen.
        * Paavali toi esiin pelastusen tien,Jeesuksessa, ei hän pyrkinytkään olemaan se, joka selvittää Jumalan koko olemuksen kolinaisuudessaan, se ei olut Paavalin tehtävä, hän itse toteaa, että hänet on lähettety julistamaan evankeliumia lähinnä pakanoille.
        * Mutta Paavali tiesi ja ymmärsi Jumalan kolminaisuuden, siitä ei ole epäilystäkään!


      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Eikä Paavali edes yrittänytkään selvittää Jumalan olemusta sen kolminaisuudessa, vaan Paavalin tehtävä oli julistaa ja tuoda pelastuksen salaisuus joka on ollut kärkettynä Kristuksessa aikojen alausta alkaen.
        * Paavali toi esiin pelastusen tien,Jeesuksessa, ei hän pyrkinytkään olemaan se, joka selvittää Jumalan koko olemuksen kolinaisuudessaan, se ei olut Paavalin tehtävä, hän itse toteaa, että hänet on lähettety julistamaan evankeliumia lähinnä pakanoille.
        * Mutta Paavali tiesi ja ymmärsi Jumalan kolminaisuuden, siitä ei ole epäilystäkään!

        varsin hyvin, ettei Jumala rajoitu lukuun kolme, eikä edes kolmeen miljardiin miljarjardiin, vaan että JUMALA ON KAIKKI KAIKISSA!:

        1. Kor. 12:6
        "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta JUMALA, JOKA KAIKKI KAIKISSA, on sama".

        1. Kor. 15:28
        "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA".

        Ef. 1:23
        "joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, JOKA KAIKKI KAIKISSA täyttää".


      • ekivaari kirjoitti:

        varsin hyvin, ettei Jumala rajoitu lukuun kolme, eikä edes kolmeen miljardiin miljarjardiin, vaan että JUMALA ON KAIKKI KAIKISSA!:

        1. Kor. 12:6
        "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta JUMALA, JOKA KAIKKI KAIKISSA, on sama".

        1. Kor. 15:28
        "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA".

        Ef. 1:23
        "joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, JOKA KAIKKI KAIKISSA täyttää".

        kolminaisuusoppi on tehty nimenomaan kumoamaan Jeesuksen ja apostolien opettama "Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on mmaan päällä?"

        Kolminaisuusoppi on siis todella aito ja selvästi antikristillinen oppi, joka on tehty kumoamaan nämä apostolin opetukset:

        1. Kor. 12:6
        "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta JUMALA, JOKA KAIKKI KAIKISSA, on sama".

        1. Kor. 15:28
        "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA".

        Ef. 1:23
        "joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, JOKA KAIKKI KAIKISSA täyttää".


    • Jeesus on elämä

      Joh 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja ELÄMÄ; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

      Joh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja ELÄMÄ; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      1 Joh 1:1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja KÄSIN KOSKETIMME, siitä me puhumme: elämän Sanasta - (Jeesuksesta Kristuksesta)

      2. ja ELÄMÄ ILMESTYI, ja ME OLEMME NÄHNEET SEN ja todistamme siitä ja julistamme teille se IANKAIKKISEN ELÄMÄN JOKA OLI ISÄN TYKÖNMÄ JA ILMESTYI MEILLE - (Jeesus Kristus).

    • rekkari

      Mihikaania vai Raamattua? Itse uskon Raamattua.Miten Mohikaani voi edes väittää, olevansa uskossa? ja samalla kieltää Jeesuksen sanat raamatussa.Kieltäen raamatussa yleensäkin olevat tekstit,mahdoton yhtälö.

    • todé

      "mutta Jeesus Kristus on takuuvarmasti kuollut ja noussut ylös;)
      Lähentelee jo JDS-oppia tuo. Mutta juttu onkin niin, että Jumala Jeesuksessa Kristuksessa ei kuollut yhtään mihinkään.

      • mutta Jumalan poika Jeesus nasaretilainen kuoli ja herätettiin ylös!


      • todé
        ekivaari kirjoitti:

        mutta Jumalan poika Jeesus nasaretilainen kuoli ja herätettiin ylös!

        Minkähän takia herätettiin? Mihin sinä sitä nasaretilaista enää tarvitset?


      • todé kirjoitti:

        Minkähän takia herätettiin? Mihin sinä sitä nasaretilaista enää tarvitset?

        eli kaikki se, mikä nasaretilaisessa oli Jumalasta, herätettiin ja nostettiin ylös.


      • todé
        ekivaari kirjoitti:

        eli kaikki se, mikä nasaretilaisessa oli Jumalasta, herätettiin ja nostettiin ylös.

        Aloituksessa kerrot, että Jumala on luonnostaan kuolematon. Nyt sitten Jumala Jeesuksessa kuitenkin kuoli.


    • ekivaari sanoo :"Jumala on yksin kuolematon, Jeesus on noussut kuolleista ts. on kuolematon, eli Jeesus ei ole Jumala".
      Ihmisopin kannattajat eivät taida itsekkään nähdä oppiensa ristitiitaisuutta,silti niistä pidetään kiinni, kumoten Raamatin Sana.

      • hirvas

        kannattaa lisätä vielä se mitä Jeesus sanoi:

        Joh. 6:57
        Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        Joh. 6:58
        Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
        Joh. 11:25
        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
        Joh. 11:26
        Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

        Ei totuudessa ole vähäisintäkään ristiriitaa. Eihän ole, sillä myös me Jumalan Hengen vaikutuksesta olemme kuolemattomia. Niin todisti Jeesus.


      • Jumala ei ole koskaan kuollut eikä koskaan tule kuolemaan, mutta Jeesus kuoli ja nousi ylös.

        Koska siis vain Jumalalla on kuolemattomuus, ei Poika voi olla Jumala, koska Poika kuoli!

        Sanopa sinä, juhani 1965, ONKO JUMALALLA VELJIÄ?

        Matt. 28:10
        "Silloin Jeesus sanoi heille: »Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä»".

        Ps. 22:22
        (22:23) "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä".

        Hepr. 2:12
        "kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä";


      • ekivaari kirjoitti:

        Jumala ei ole koskaan kuollut eikä koskaan tule kuolemaan, mutta Jeesus kuoli ja nousi ylös.

        Koska siis vain Jumalalla on kuolemattomuus, ei Poika voi olla Jumala, koska Poika kuoli!

        Sanopa sinä, juhani 1965, ONKO JUMALALLA VELJIÄ?

        Matt. 28:10
        "Silloin Jeesus sanoi heille: »Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä»".

        Ps. 22:22
        (22:23) "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä".

        Hepr. 2:12
        "kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä";

        Jeesus oli maan päällä sekä ihminen että Jumala. Ihmisellä voi olla veljiä.
        Luin juuri alkuseurakunnan historiallisista oloista.
        Sen ajan ei- uskovaiset hallitsiatkin tiesivät että alkuseurakunnan kristityt palvoivat Jeesusta Jumalana. Näin heidän säilyneissä kirjeissään.
        Onkin hämmästyttävää, että tämän päivän uskovissa on uskovaisia, jotka tätä Kristinuskon totuudellista tietoa eivät halua uskoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3693
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3065
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2271
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1433
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1259
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1136
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      961
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      935
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      932
    Aihe