kuinka moni uskoisi siihen tämän päivän tietämyksen valossa?
Epäilen, että muunlainen historiakulku olisi tehnyt tehtävänsä ja raamattu otettaisiin vain mytologisena tarinana.
Jos raamattu löytyisi vasta nyt
20
439
Vastaukset
- suurelta osin
onkin!
- hirvas
sillä, sillä eiväthän eri uskonlahkoihin kuuluvat "uskovat" usko muutenkaan sen opetukseen, vaikka Raamattu on ollut valmiina on valtavan pitkän ajan.
He ovat unohtaneet Jeesuksen sanat, jotka kuuluivat näin:
Matt.15:7-9
7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."
Täällä näyttää vallan olevan niitä turhan palvelijoita, jotka ovat hylänneet Raamatun kirjoitukset. Tilalle on otettu kirkkojen ja paavien harhaopit, kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi, lapsikaste, tunnustukset, sakramentit, ihmisten keksimät pakanalliset juhlapäivät ym.
Eli siihen ei uskota nytkään, sen osoittaa miten käytännössä toimitaan ja puhutaan.- Jeesuksen sanat
Väärin, sillä nehän kirjoitettiin muistiin paljon Messiaan kuoleman jälkeen.
Muistatkos sinä tarkalleen sanat ja lauseet, mitkä olet kuullut joskus 50 -70 vuotta sitten.
Jeesus ei kirjoittanut mitään muistiin, mikä on sinänsä jokseenkin outoa, koska hänellä oli ilmeisen painavaa sanottavaa.
Opetuslapsetkin havahtuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin muisteluiden kirjoittamiseen.
Jopa sellaiset henkilöt kirjoittivat puheita muistiin, jotka perustuivat kolmannen henkilön muistikuviin.
Oikeusjutuista tänäkin päivänä olemme saaneet lukea kuinka hatara onkaan ihmisen muisti, kun puhutaan viikkokin sitten sattuneista tapauksista.
Käsi sydämmelle, muistatko sinä mitä teit kaksi viikkoa sitten keskiviikkona klo 17.35, tai mitä kuulit siihen aikaan. Voitko toistaa kuulemasi sana sanalta. Et niin, sillä se on mahdottomuus.
Miettikää siis kaksituhatta vuotta vanhaa kuulopuhetta ja sellaisen puheen todistusarvoa! - hirvas
Jeesuksen sanat kirjoitti:
Väärin, sillä nehän kirjoitettiin muistiin paljon Messiaan kuoleman jälkeen.
Muistatkos sinä tarkalleen sanat ja lauseet, mitkä olet kuullut joskus 50 -70 vuotta sitten.
Jeesus ei kirjoittanut mitään muistiin, mikä on sinänsä jokseenkin outoa, koska hänellä oli ilmeisen painavaa sanottavaa.
Opetuslapsetkin havahtuivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin muisteluiden kirjoittamiseen.
Jopa sellaiset henkilöt kirjoittivat puheita muistiin, jotka perustuivat kolmannen henkilön muistikuviin.
Oikeusjutuista tänäkin päivänä olemme saaneet lukea kuinka hatara onkaan ihmisen muisti, kun puhutaan viikkokin sitten sattuneista tapauksista.
Käsi sydämmelle, muistatko sinä mitä teit kaksi viikkoa sitten keskiviikkona klo 17.35, tai mitä kuulit siihen aikaan. Voitko toistaa kuulemasi sana sanalta. Et niin, sillä se on mahdottomuus.
Miettikää siis kaksituhatta vuotta vanhaa kuulopuhetta ja sellaisen puheen todistusarvoa!kuukausi sitten sattunut tapahtuma ei ole enää sama asia, kun se on kulkenut sen ajan kansan suussa.
Näin on!
- todé
Ja myös ne, jotka uskovat sen nytkin olevan Jumalan sanaa. Tämän päivän "tietämyksellä" ei ole mitään merkitystä, kun Jumala puhuu.
- hirvas
ainoastaan eteemme tulee kysymys, onko Raamatun kirjoituksia tahallisesti ja tarkoitushakuisesti muutettu?
Ja onko kymmenissä eri käännöksissä tuotu Jumalan sana ja asiasisältö ihmisten luettavana täysin samansisältöisenä.
Kyllä Jumala puhuu suoraan ihmiselle Pyhän Hengen välityksellä, ja se opetus on totuutta. - todé
hirvas kirjoitti:
ainoastaan eteemme tulee kysymys, onko Raamatun kirjoituksia tahallisesti ja tarkoitushakuisesti muutettu?
Ja onko kymmenissä eri käännöksissä tuotu Jumalan sana ja asiasisältö ihmisten luettavana täysin samansisältöisenä.
Kyllä Jumala puhuu suoraan ihmiselle Pyhän Hengen välityksellä, ja se opetus on totuutta.koskea Pyhään Sanaansa.
Jumala puhuu kyllä Pyhän Henkensä kautta, mutta se tarkoittaa samalla, että Hän puhuu Sanansa kautta. Jumala on kolminaisuus. Sana ja Henki kuuluvat Hänen olemukseensa, Henki todistaa Sanan voiman ja vallan.
Jos Jumala ei olisi antanut meille kirjoitettua Sanaa, olisimme olleet jo kauan aikaa hakoteillä. Kaikensorttisiä pyhiä henkiä kun on ollut liikkeellä iät ja ajat. Nyt, kun meillä on Sana, (joka tuli lihaksi), voimme täysillä turvata sen antamaan tietoon Jumalan tahdosta.
En tiedä yhtäkään kristillisen seurakunnan/yhteisön Raamatun käännöstä, jonka "asiasisältö" veisi ihmispoloisen harhapolulle. Sellaisesta on turha etsiä näyttöä. Jumalan Sana pysyy iäti, ja se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. - todé
eihän tässä siitä ole kysymys, vaan siitä, onko tehtailtu tuhansia erilaisia Raamattuja.
- hirvas
todé kirjoitti:
koskea Pyhään Sanaansa.
Jumala puhuu kyllä Pyhän Henkensä kautta, mutta se tarkoittaa samalla, että Hän puhuu Sanansa kautta. Jumala on kolminaisuus. Sana ja Henki kuuluvat Hänen olemukseensa, Henki todistaa Sanan voiman ja vallan.
Jos Jumala ei olisi antanut meille kirjoitettua Sanaa, olisimme olleet jo kauan aikaa hakoteillä. Kaikensorttisiä pyhiä henkiä kun on ollut liikkeellä iät ja ajat. Nyt, kun meillä on Sana, (joka tuli lihaksi), voimme täysillä turvata sen antamaan tietoon Jumalan tahdosta.
En tiedä yhtäkään kristillisen seurakunnan/yhteisön Raamatun käännöstä, jonka "asiasisältö" veisi ihmispoloisen harhapolulle. Sellaisesta on turha etsiä näyttöä. Jumalan Sana pysyy iäti, ja se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.jakanut ketään eikä rajoittanut ketään, vaan todisti KAIKKIEN olevan yhtä Jumalan Hengessä. Siksipä ihmisen keksimä kolminaisuusoppi on turha järkeily, koska se ei pysty todellisuudessa erottamaan ketään ihmistä Jumalasta, joille Hän on antanut Henkensä. Heillä on Jumalan Henki, joka asuu ja heissä ja kuljettaa heitä.
Silloin jää vain ihmissana ja oppi vastaan Isä Jumala, ja siinä paljastuu lopullisesti sen väitteen mahdottomuus. Sillä ei ole muuta käytännön merkitystä kuin ihmisten eksyttäminen pois Jumalan Hengestä. - todé
hirvas kirjoitti:
jakanut ketään eikä rajoittanut ketään, vaan todisti KAIKKIEN olevan yhtä Jumalan Hengessä. Siksipä ihmisen keksimä kolminaisuusoppi on turha järkeily, koska se ei pysty todellisuudessa erottamaan ketään ihmistä Jumalasta, joille Hän on antanut Henkensä. Heillä on Jumalan Henki, joka asuu ja heissä ja kuljettaa heitä.
Silloin jää vain ihmissana ja oppi vastaan Isä Jumala, ja siinä paljastuu lopullisesti sen väitteen mahdottomuus. Sillä ei ole muuta käytännön merkitystä kuin ihmisten eksyttäminen pois Jumalan Hengestä.Kaikkea sitä..
- hirvas
todé kirjoitti:
Kaikkea sitä..
pyhiä kirjoituksia, ei tunne Jumalaa.
- todé
Olette te kummaa porukkaa, ei voi muuta sanoa.
- todé
hirvas kirjoitti:
pyhiä kirjoituksia, ei tunne Jumalaa.
Minusta kyllä sinun esittelemäsi J(j)umala vaikuttaa varsin vieraalta.
- hirvas
todé kirjoitti:
Minusta kyllä sinun esittelemäsi J(j)umala vaikuttaa varsin vieraalta.
minusta, älä sotke minua mihinkään henkilökohtaisesti. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Kuten sanoin, joka ei usko kirjoituksia, ei tunne Jumalaa.
Eiköhän se Raamatun voima piile siinä että se on Jumalan hengeyttämää Sanaa. Ja vielä 2000 vuodenkin jälkeen Raamattu on maailman levinnein ja myydyin kirja. Aikamoinen voima Sanassa.
- Älä aliarvioi
Jumalan elävän Sanan voimaa. Tänäkin päivänä ihmisiä tulee Pelastukseen,jopa sellaisissa paikoissa missä todellakaan ei ole koskaan kuultu Raamatusta. Ja tuleehan tääläkin kotimaassa vieläkin.
Katsele ja kuuntele ympärillesi. - merim.raimo
sulla on suppea mailma näkemys. etkö ymmärrä, että tulevaisuudessakin tulee olemaan ihmisiä ympäri mailman, jotka vasta vanhuudenpäivinään "löytävät raamatun ilosanoman". josta eivät koskaan ennen ole mitään kuulleet. eihän sinunkaan ole pakko sitä uskoa, jokainen saa tehdä valintansa aivan itse. :)
- Pakanain..Huuto
siihen suuntaan, että mitään raamattua ei olisi koskaan ollutkaan. Se löydettäisiin vasta NYT, jostain syvältä hiekan alta sellaisenaan kuin se nyt on.
Minkähänlaista ihmisen elämä olisi ollut ilman krsitinuskoa? Minkälaiset olisivat tämän päivän mm.moraalikäsitykset, ei olisi ollut koskaan 10 kymmentäkäskyä, ei tietoa hyvästä tai pahasta eikä mitään tietoa Kristuksesta, syntien sovitusuhrista, ristinkuolemasta.
Kykenisikö tämän päivän ihminen tulemaan edelleen synnintuntoon, kun hänelle laitettaisiin haudasta löydetty raamattu luettavaksi siinä muodossa kuin se nyt on?
Vaikka raamattua on tutkittu monia vuosisatoja, niin alkaisiko raamatun tutkiminen nyt uudestaan? Ja missä muodossa? Perustettaisiinko seurakuntia, kirkkoja vai menisikö kaikki mytologian piikkiin: noi ne ihmiset ennen ajattelelivat.- syntinen naisjumala
ei halua sellaista.
2000vuoden päästä löydetään uusi raamattu hiekan alta. - Pakanain..Huuto
syntinen naisjumala kirjoitti:
ei halua sellaista.
2000vuoden päästä löydetään uusi raamattu hiekan alta.se saattaisi sisältää selityksiä, jotka me juuri tänä päivänä ymmärrämme.
mm. usko on venyvä kuin jumppakumi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1981519
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646