Aloin jälleen kerran lueskelemaan tätä palstaa, kun alkoi menneet pyörimään mielessä. Ajattelin että ehkä oloni hieman kevenisi, jos kertoisin oman tarinani pettämisestä ja petetyksi tulemisesta. Kiitos niille kaikille jotka jaksatte lukea loppuun. Eli siis..
Olen elämäni aika seurustellut kuuden miehen kanssa, joista itse olen pettänyt kolmea.Se alkoi jo nuorena (n. 16 vuotiaana) ja nopeasti huomasin että siitä tuli elämäntapa. Sitä jotenkin kai haki hyväksyntää, läheisyyttä, rakkautta ja kuvitteli että ruoho voisi olla vihreämpää aidan toisella puolella.Noh, koskaan en onnistunut samaan tuota rakkautta enkä läheisyyttä. Ja se ruoho oli vihreämpää vain hetken ja sitten palasin ikävän takia takaisi entisen poikaystävän luo ja lupasin maat ja taivaat, ja aina minua uskottiin ja annettiin anteeksi, ja aina minä myös petin lupaukseni, eli petin uudestaan. Seksistä en saanut mitään nautintoa (nautinnon saaminen seksissä on tänäkin päivänä edelleen vaikeaa) ja pidin itseäni todella huonona ihmisenä, huorana. Silloin kun meno oli aivan liian kovaa, ajattelin etten edes ansaitse elää. Toivoin vain että voisin illalla nukahtaa, enkä enää aamulla heräisi. Mitään itsemurha yrityksiä minulla ei varsinaisesti ollut,se jäi aina vain ajatuksen tasolle (onneksi). Tiesin kokoajan että "tämä on väärin ja että tämän pitää loppua". Mutta aina sitä vaan eksyi vieraaseen sänkyyn... Aina kun olin pettänyt ja kierisin itseinhossa toivoin, että jonain päivänä voisin löytää ihanan miehen, jota aidosti rakastaisin, enkä pettäisi tätä ikinä, ja sitten tulisi se päivä kun hän pettää minua, jotta tietäisin miten pahalta se tuntuu.
Tätä oravanpyörää kesti n. 2 vuotta...
Olin jälleen kerran suhteessa ja suhteen aikana tutustuin uuteen mies tuttavuuteen. Hän alkoi kiehtomaan minua ja minä häntä. Tästä tietysti seurasi jälleen se että tutustuin häneen paremmin, vaikka järki sanoi EI, ja sänkyynhän sitä taas päädyttiin. Silloin en tiennyt, että tämä kolmiodraama tulisi muuttamaan elämäni suuntaa täydellisesti, hyvässä ja pahassa.
Kun poikaystäväni oli jättänyt minut, aloin rakentamaan heti uutta suhdetta tämän uuden miehen kanssa. Tutustuimme ja rakastuin mieheen pienen ajan sisällä sydänjuuriani myöten, ja hän minuun. Ei mennyt kuin muutama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Arkemme oli ihanaa ja täynnä hellyyttä, aika meni nopeasti uutta kotia sisustaessa ja tulevaisuutta suunnitellen. Oli mennyt puoli vuotta, eikä mieleeni olisi tullutkaan että voisin pettää häntä. Sama tilanne oli vuoden päästä... Tottakai ajan kanssa sitä alkoi tulla pieniä riitoja ja ongelmia, niinkuin kaikissa suhteissa. Seksielämä takkuili pahasti, minua ei vaan kertakaikkiaan enää seksi kiinnostanut. Suhteemme loppuaikoina seksiä saattoi olla ehkä kerran kuussa. Myöskään yhteistä tekemistä ei ollut ollenkaan, emmekä olleet lainkaan kiinnostuneet toistemme asioista. Mieheni otti minut huomioon aina kaikessa ja kohteli minua aina hyvin. Kerran hän huusi minulle ja silloinkin aiheesta. Kaikesta huolimatta olin rakkauden sokaisema ja kuvittelin että suhteemme on vahvalla pohjalla ja että molemmat rakastavat, ja kyllä varmasti näin olikin.
Tuli juhannus, ja riitelimme. Riitamme vuoksi päädyimme eri paikkoihin viettämään juhannusta. En vain osannut kuvitella että juhannuksen jälkeen kaikki olisi toisin. Palasimme juhannuksen jälkeen yhteiseen kotiimme ja yritimme sopia typerää riitaamme, joka kuitenkin liittyi suhteeseemme. Seuraavana päivänä mieheni sanoi että hänen täytyy kertoa minulle jotakin... ja sitten hän sanoi sen, "Olen pettänyt sinua, anna anteeksi".
Hetken aikaa kesti, kunnes ymmärsin mitä hän oli sanonut. Tilanteen tajuttuani ajatukseni olivat yllättävän selkeät. Missä on reppuni? Missä on tärkeimmät tavarani? ULOS HETI!!! Nousin sohvalta ylös ja aloin määrätietoisesti pakkaamaan tavaroitani. Poikaystäväni kysyi pahoillaan ja hätäisenä, mihin olin menossa. En muista mitä vastasin, olin niin sekaisin etten tajunnut enää edes itkeä. Muistan kun kävelin ovesta ulos ja huusin ja haukuin hänet rappukäytävässä niin että varmasti koko talo sen kuuli. Täytyy myöntää että jälkeen päin kun ajattelee, se oli naurettavaa ja samalla mahtavaa, koskaan en ole puollustanut/suojellut itseäni niin tomerasti kuin silloin. Tottakai se silloin tuntui pahalta. Vajaa kahden vuoden suhteemme, oli päättynyt. Eromme jälkeen emme oli oikeastaan pitäneet mitään yhteyttä, miksi olisi pitänyt?
Nyt tästä tapahtuneesta on jo yli puolisen vuotta, olen alkanut tajuamaan sen mitä tapahtui ja että vika ei todellakaan ollut minun, näin vain piti käydä, että oppisin itse ymmärtämään. Miltä se tuntuu kun elämän rakkaus pettää? Voin kertoa että helvetin pahalta. Olen käynyt eromme jälkee säännöllisesti psykologilla (ja käyn edelleen) ja se on paljon auttanut ymmärtämään typerää käytöstäni ja olen oppinut elämään "entisen elämäni kanssa".
En tuomitse tätä miestä, koska tiedän että hän on oikeasti hieno ja hyvä ihminen, välitti ja rakasti, tiettyyn pisteeseen saakka. Ja mikäs minä olen häntä tuomitsemaan? Nykyään hän seurustelee tämän naisen kanssa, jonka kanssa juhannuksena petti. Toivon heille kaikkea hyvää, vaikka itse olen sitä mieltä että jos suhde alkaa petoksella, niin se myös päätyy petokseen. Niin minulla on aina käynyt. Mietin myös että siirtyikö tänä oravanpyöräni nyt entiseen mieheeni? En tiedä, enkä välitä. Se on hänen oma henkinen helvettinsä.
Vihdoinkin olen tutustunut ihanaan mieheen, johon olen rakastunut. Suhteemme on vielä melko alussa, mutta silti voin jo varmaksi sanoa sen että minä en häntä petä, enkä ketään enää koskaan. Jäljellä on vain pelko, mitä jos hän pettää minua? Tämän kaiken jälkeen on ollut tosi vaikeaa luottaa keneenkään mieheen ja uskon että se tunne on vielä pitkään. Toivon ja uskon, että jonain päivänä pystyn luottamaan täysin nykyiseen poikaystävääni. On ihanaa kun voin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin aloittaa suhteen niin, että molemmat osapuolet ovat sinkkuja eikä suhde ala petoksella. Ehkä tästä jopa voisi tulla jotain?
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea. Jos löytyy kohtalontovereita, vaihdan mielelläni kokemuksia puolin ja toisin. :)
Olen elämäni aika seurustellut kuuden miehen kanssa, joista itse olen pettänyt kolmea.Se alkoi jo nuorena (n. 16 vuotiaana) ja nopeasti huomasin että siitä tuli elämäntapa. Sitä jotenkin kai haki hyväksyntää, läheisyyttä, rakkautta ja kuvitteli että ruoho voisi olla vihreämpää aidan toisella puolella.Noh, koskaan en onnistunut samaan tuota rakkautta enkä läheisyyttä. Ja se ruoho oli vihreämpää vain hetken ja sitten palasin ikävän takia takaisi entisen poikaystävän luo ja lupasin maat ja taivaat, ja aina minua uskottiin ja annettiin anteeksi, ja aina minä myös petin lupaukseni, eli petin uudestaan. Seksistä en saanut mitään nautintoa (nautinnon saaminen seksissä on tänäkin päivänä edelleen vaikeaa) ja pidin itseäni todella huonona ihmisenä, huorana. Silloin kun meno oli aivan liian kovaa, ajattelin etten edes ansaitse elää. Toivoin vain että voisin illalla nukahtaa, enkä enää aamulla heräisi. Mitään itsemurha yrityksiä minulla ei varsinaisesti ollut,se jäi aina vain ajatuksen tasolle (onneksi). Tiesin kokoajan että "tämä on väärin ja että tämän pitää loppua". Mutta aina sitä vaan eksyi vieraaseen sänkyyn... Aina kun olin pettänyt ja kierisin itseinhossa toivoin, että jonain päivänä voisin löytää ihanan miehen, jota aidosti rakastaisin, enkä pettäisi tätä ikinä, ja sitten tulisi se päivä kun hän pettää minua, jotta tietäisin miten pahalta se tuntuu.
Tätä oravanpyörää kesti n. 2 vuotta...
Olin jälleen kerran suhteessa ja suhteen aikana tutustuin uuteen mies tuttavuuteen. Hän alkoi kiehtomaan minua ja minä häntä. Tästä tietysti seurasi jälleen se että tutustuin häneen paremmin, vaikka järki sanoi EI, ja sänkyynhän sitä taas päädyttiin. Silloin en tiennyt, että tämä kolmiodraama tulisi muuttamaan elämäni suuntaa täydellisesti, hyvässä ja pahassa.
Kun poikaystäväni oli jättänyt minut, aloin rakentamaan heti uutta suhdetta tämän uuden miehen kanssa. Tutustuimme ja rakastuin mieheen pienen ajan sisällä sydänjuuriani myöten, ja hän minuun. Ei mennyt kuin muutama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Arkemme oli ihanaa ja täynnä hellyyttä, aika meni nopeasti uutta kotia sisustaessa ja tulevaisuutta suunnitellen. Oli mennyt puoli vuotta, eikä mieleeni olisi tullutkaan että voisin pettää häntä. Sama tilanne oli vuoden päästä... Tottakai ajan kanssa sitä alkoi tulla pieniä riitoja ja ongelmia, niinkuin kaikissa suhteissa. Seksielämä takkuili pahasti, minua ei vaan kertakaikkiaan enää seksi kiinnostanut. Suhteemme loppuaikoina seksiä saattoi olla ehkä kerran kuussa. Myöskään yhteistä tekemistä ei ollut ollenkaan, emmekä olleet lainkaan kiinnostuneet toistemme asioista. Mieheni otti minut huomioon aina kaikessa ja kohteli minua aina hyvin. Kerran hän huusi minulle ja silloinkin aiheesta. Kaikesta huolimatta olin rakkauden sokaisema ja kuvittelin että suhteemme on vahvalla pohjalla ja että molemmat rakastavat, ja kyllä varmasti näin olikin.
Tuli juhannus, ja riitelimme. Riitamme vuoksi päädyimme eri paikkoihin viettämään juhannusta. En vain osannut kuvitella että juhannuksen jälkeen kaikki olisi toisin. Palasimme juhannuksen jälkeen yhteiseen kotiimme ja yritimme sopia typerää riitaamme, joka kuitenkin liittyi suhteeseemme. Seuraavana päivänä mieheni sanoi että hänen täytyy kertoa minulle jotakin... ja sitten hän sanoi sen, "Olen pettänyt sinua, anna anteeksi".
Hetken aikaa kesti, kunnes ymmärsin mitä hän oli sanonut. Tilanteen tajuttuani ajatukseni olivat yllättävän selkeät. Missä on reppuni? Missä on tärkeimmät tavarani? ULOS HETI!!! Nousin sohvalta ylös ja aloin määrätietoisesti pakkaamaan tavaroitani. Poikaystäväni kysyi pahoillaan ja hätäisenä, mihin olin menossa. En muista mitä vastasin, olin niin sekaisin etten tajunnut enää edes itkeä. Muistan kun kävelin ovesta ulos ja huusin ja haukuin hänet rappukäytävässä niin että varmasti koko talo sen kuuli. Täytyy myöntää että jälkeen päin kun ajattelee, se oli naurettavaa ja samalla mahtavaa, koskaan en ole puollustanut/suojellut itseäni niin tomerasti kuin silloin. Tottakai se silloin tuntui pahalta. Vajaa kahden vuoden suhteemme, oli päättynyt. Eromme jälkeen emme oli oikeastaan pitäneet mitään yhteyttä, miksi olisi pitänyt?
Nyt tästä tapahtuneesta on jo yli puolisen vuotta, olen alkanut tajuamaan sen mitä tapahtui ja että vika ei todellakaan ollut minun, näin vain piti käydä, että oppisin itse ymmärtämään. Miltä se tuntuu kun elämän rakkaus pettää? Voin kertoa että helvetin pahalta. Olen käynyt eromme jälkee säännöllisesti psykologilla (ja käyn edelleen) ja se on paljon auttanut ymmärtämään typerää käytöstäni ja olen oppinut elämään "entisen elämäni kanssa".
En tuomitse tätä miestä, koska tiedän että hän on oikeasti hieno ja hyvä ihminen, välitti ja rakasti, tiettyyn pisteeseen saakka. Ja mikäs minä olen häntä tuomitsemaan? Nykyään hän seurustelee tämän naisen kanssa, jonka kanssa juhannuksena petti. Toivon heille kaikkea hyvää, vaikka itse olen sitä mieltä että jos suhde alkaa petoksella, niin se myös päätyy petokseen. Niin minulla on aina käynyt. Mietin myös että siirtyikö tänä oravanpyöräni nyt entiseen mieheeni? En tiedä, enkä välitä. Se on hänen oma henkinen helvettinsä.
Vihdoinkin olen tutustunut ihanaan mieheen, johon olen rakastunut. Suhteemme on vielä melko alussa, mutta silti voin jo varmaksi sanoa sen että minä en häntä petä, enkä ketään enää koskaan. Jäljellä on vain pelko, mitä jos hän pettää minua? Tämän kaiken jälkeen on ollut tosi vaikeaa luottaa keneenkään mieheen ja uskon että se tunne on vielä pitkään. Toivon ja uskon, että jonain päivänä pystyn luottamaan täysin nykyiseen poikaystävääni. On ihanaa kun voin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin aloittaa suhteen niin, että molemmat osapuolet ovat sinkkuja eikä suhde ala petoksella. Ehkä tästä jopa voisi tulla jotain?
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea. Jos löytyy kohtalontovereita, vaihdan mielelläni kokemuksia puolin ja toisin. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
pettänyt, mutten ole itseäni koskaan huoritellut, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään. Pitäis olla omanarvontunota sen verran joka naisella. Sullakin.
ei ole ikinä petetty koska noin suhtaudut.
Hyi vittu tuollaisia lumppuja.
Sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti sun silmät nyt avautuivat ja tajuat että petetyksi tuleminen ei ole kovin kivaa.
pettäjät ovat aina jollain tavoin "rikkoutuneita" paitsi mihet, joille riittää pelkkä pillu.
Itse olen pettänyt ja tiedän kuinka helposti läheisyydenkaipuussa päätyy vieraaseen sänkyyn. Ja itseinho ja tuhoisat ajatukset kuuluvat kuvaan.
Itse olen käynyt pitkän terapian ja tiedän mistä käytökseni johtuu, yhdistettynä alkoholiin...
Enää en usko uskollisuuteen parisuhteessa. Ainakaan siihen,että toinen voisi olla uskollinen.
Enkä joskus sitten.
Mielestäni nämä palstan huorittelijat ym. ylentävät itsensä meidän yläpuolellemme, koska luulevat olevansa täydellisiä tai parempia kuin muuta.
Itse olen uskovainen ihminen ja koitan aina muistaa sen,että Jeesus itse rakasti myös niitä kaikista syntisimpiä ihmisiä, joita kaikki muut parjasivat.
Itse olen voinut myöntää omat virheeni, luulempa, että tallaiset itseään täydellisenä pitävät ihmiset eivät ole sitä tehneet tai raskastavat erheellisesti itseään liikaa.
"Mielestäni nämä palstan huorittelijat ym. ylentävät itsensä meidän yläpuolellemme, koska luulevat olevansa täydellisiä tai parempia kuin muuta."
Mieti mitä kaikkea seuraa siitä, kun ihmiset lopettavat moralisoinnin ja toisten paheksumisen.
- Vai toimit prostituoituna? No mikäpä siinä, kiva ammatti ja tienaakin hyvin. Paljos maksaa?
- Kourit sihteeriäsi ja heittelet seksistisiä juttuja, no kyllähän mei kaikki joskus niin tahdotaan tehdä. Hyvä että joku uskaltaa.
- Ai hakkasit viikonloppuna vaimoas? No siihen oli varmaan joku hyvä syy. Jokaisellahan meistä voi joskus keittää vähän yli.