Miksette miniät voi vain sanoa anopillenne: "kyllä rouva, te vanhempana ja viisaampana tiedätte asiat paremmin. Olen niin iloinen, että suostutte opastamaan minua".
mikseivät miniät
usko anoppiaan
161437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kysy tota tosissasì?
Tästä leikistä puolet on totta. Siis mikä tuollaisen sanomisessa pelottaa? Onko kyse siitä, että pelkää menettävänsä elämänhallinnan, itsekunnioituksen vai mistä on kyse?
käsi kädessä.
Oletko todella sitä mieltä, että vanhana sitä on
sitten vihdoinkin viisas?
En ole samaa mieltä.
Onhan vanhalla ihmisellä enemmän elettyä elämää takana. He tietävät miltä tuntuvat monet tilanteet, jotka eivät ole tulleet vielä nuorille ihmisille vastaan.
Heillä on usein selkeä näkemys siitä minkälaisia seurauksia asioilla on, koska nämä asiat eivät tule heille vastaan ensimmäistä kertaa.
riippuu ihmisestä ansaitseeko hän kunnioitukseni vai ei, joillekkin vanhemmille ihmisille olenkin sanonut olevani kiitollinen heidän jakamastaan viisaudesta, mutta jos tämä vanhempi henkilö käyttäytyy kuin 15 vuotias penska joka ei saa tahtoaan läpi niin sorry ei pysty kunnioittamaan sellaista joka ei käyttäyty "vanhasti ja viisaasti".
niin ja tosiaan riippuu sävystä jolla neuvoja annetaan onko se kaikki tietävä minä yksin tiedän kaiken parhaiten nalkuttava sävy vai ystävällinen sävy. Jos minulle nalkutetaan (olipa kyseessä anoppi tai joku muu nainen) niin en tod. kuuntele, mitä enemmän naputetaan sitä vähemmän minua kiinostaa kyseisen ihmisen seura.
Omalla anopillani (hän on yli 60) on tapana "neuvoa" ivalla ja sarkasmilla. Välillä hänen käytöksensä on niin lapsellista, että henkinen ikä voisi olla korkeintaan 15... jos hän ei kunnioita minua, niin miksi kunnioittaisin häntä?!
Mutta kun ei ole tarkoitus, että elämä eletään toisen puolesta. Jokaisella on ihan ikioma elämä elettävänään.
Maapallo on pullollaan ihmisiä, jotka ovat vanhempia, kokeneempia ja taatusti viisaampiakin kuin minä. Käyskentilisinkö ympäriinsä kyselemässä näiltä "tietopankeilta" miten minun tulisi kussakin tilanteessa toimia ja ajatella. Viisauksia tulisi rekkakuormittain. Luultavasti valtaosa näistä hyvistä ohjeista olisi keskenään ristiriidassa. Ketä minä sitten uskon? Sitä kaikkein vanhintako?
Vai olisiko elämä sittenkin parempaa niin, että ihan itse mietin ja myös luotan itseeni. Ja kysyn neuvoa, kun tuntuu, että tarvitsen toisen näkökannan. Voisin kysyä anopiltanikin, ellei hän olisi tuhonnut sitä mahdollisuutta kaikkitietävällä päsmäröinnillään.
Näin mietiskelee miniä 50 v.
Ei se kyllä valitettavasti ihan noin mene, että ikä tuo viisauden. Joillakin se tuo, mutta on käsittämättömän kehittymättömiä vanhoja ihmisiä, jotka ovat tosi monta ovea sulkeneet. Niitä joita olisi pitänyt avata, ja avanneet niitä jotka olisi pitänyt jättää kiinni.
Elämä on taitolaji.
Anoppini on älykäs ihminen, suunnilleen yhtä älykäs kuin minä, ja elänyt kauemmin. Miksen voisi kysyä neuvoa tarvittaessa?
ensinnäkin, anoppini ei ole vanha eikä viisas. Olen huomannut että monet hänen "viisautensa" ja tietämyksensä on vuodelta kirves ja vasara, monet asiat ovat muuttuneet valtavasti niistä ajoista.( vaikka ei oma anoppini tyrkytä neuvojaan, ellen niitä pyydä). Nykyään nuoret on kouluja käyneitä, moni on nähnyt, kuullut ja kokenut pienen elämänsä aikana valtavasti asioita ja elämää. Kyllä myös vanhempien ihmisten täytyy yhtälailla kunnioittaa nuorempiaan kuin päinvastoin. vanhuus yksin ei tee ihmisestä viisasta. kyllä meilläpäin neuvoja ja apua kysytään/pyydetään oli ikää 5 tai 70, eikä ketään ole tarvinnut millekkään jalustalle nostaa, ei edes anoppia:)
Anoppi asioissa minulla on 20 vuoden kokemus, ja sanon ettei kaikki anopit tarkoita hyvää. Anoppini on haukkunut sukuni, minut, työni...ja kytännyt minua milloin ikkunoiden takana, työpaikalla ym.
Arvostellut lapseni, lapseni hoidon. Polttanut omaisuuttani. Mustamaala minua päivittäin pienessä kylässä. Olen syksyllä suuttunut hänelle ensimmäistä kertaa kun hän kävi odottavan tyttäreni kimppuun, toivottavasti en näe häntä enää. paljon olen sietänyt, mutta en siedä enää.
asia ei aina ole niin - toki aina voi neuvoa ja opastaa kunhan miettii millä tavalla sen tekee ; )
että jokaisen sukupolven on ihan itse saatava tehdä omat virheensä ja oppia niista - ihan niin kuin anoppikin aikoinaan!
jotkut ihmiset esim anopit eivät opi virheistään koskaan vaan ovat kun pieniä lapsia lopun elämän ! näin se vaan on.
Johan vitsin murjaisit!!