Sinänsä varsin pieni ärsytyksenaihe, mutta minua on melkoisen kauan aikaa tympinyt se tapa, miten äitini (ja jossain määrin myös isäni) tuntuu pitävän samoja asioita paljon tärkeämpinä ja mielenkiintoisempina, jos joku perheen ulkopuolinen tekee asian, kuin jos vaikka minä sen teen. Tällaisia juttuja on ollut useampiakin. Yksittäisinä tilanteina varsin vähäisiä, mutta niitä asioita on ollut vaan melko paljon.
Eräs hyvä esimerkki tällaisesta oli, kun innostuin tekemään sukututkimusta. Kun kerroin asiasta äidilleni, ja näytin hänelle löytämiäni tietoja (ja annoin luettavaksi), niin hänen suhtautunisensa ei ollut todellakaan innostunut. Eli ei vois vähempää kiinnostaa- tyylistä. Mutta sitten kun eräs perheen ulkopuolinen -kaukaisempi sukulaisemme- oli ottanut samaan tapaan selvää suvusta, ja esivanhemmista, niin jopas äitini kiinnostui asiasta ja varsin paljonkin vielä. Ja kyseessä ei todellakaan ollut pelkästään 'esitetään nyt kohteliaisuudesta kiinnostunutta'- tyylistä näyttelemistä, vaan intoa asiaan tuntui löytyvän, myös silloin, kun tuo edellämainittu sukulainen ei ollut paikalla.
Eräs hyvä esimerkki tällaisesta oli, kun innostuin tekemään sukututkimusta. Kun kerroin asiasta äidilleni, ja näytin hänelle löytämiäni tietoja (ja annoin luettavaksi), niin hänen suhtautunisensa ei ollut todellakaan innostunut. Eli ei vois vähempää kiinnostaa- tyylistä. Mutta sitten kun eräs perheen ulkopuolinen -kaukaisempi sukulaisemme- oli ottanut samaan tapaan selvää suvusta, ja esivanhemmista, niin jopas äitini kiinnostui asiasta ja varsin paljonkin vielä. Ja kyseessä ei todellakaan ollut pelkästään 'esitetään nyt kohteliaisuudesta kiinnostunutta'- tyylistä näyttelemistä, vaan intoa asiaan tuntui löytyvän, myös silloin, kun tuo edellämainittu sukulainen ei ollut paikalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulle kävi aivan samoin, ja nimenomaan tuon sukututkimuksen tiimoilta. Oma intoni lopahti kertomaan äidille löydöistäni, kun hän tuskin olkiaan kohautti. Mutta annas, kun eräs toinen teki jotain, niin sain kuulla siitä ikään kuin se olisi ollut jokin Herkuleen urotyö.
Ja sukututkimusjuttu on mullakin sit vain esimerkki, näitä juttuja riittäis, jos jaksaisi kirjoitella...
Samaa sukua taidetaan olla. Äiti ei ole ihan niin paha kuin täti, mutta muiden tekeminä asiat ovat paljon hienompia.
Osittain selitän ilmiötä heimoperinnöllä - Satakunnassa ei pruukata kehua, kun siitä voi tulla ylpeeks. Loppu onkin sitten perinnöllistä/opittua käyttäytymistä. Pahinta tässä on, että itse sorrun samanlaiseen käytökseen aika ajoin.
Vertailun vuoksi totean omasta suvustani:
äiti on pahin, tädit ja isotäti kivoimmat! Olen myös Satakunnasta. Koulutukseni mukaisesti "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" annan takaisin samalla mitalla: äidille pahasti, tädeille ja isotädille avoimesti.