Olemme avokkini kanssa seurustelleen 4,5v ja nyt olisi ekaa kertaa edessä kuukauden ero työreissun takia. Emme aikaisemmin ole olleet vuorokauttakaan erillään, saati sitten tällaista aikaa. Vaikka ikää on jo 29v, niin tunnen olevani täydellisen riippuvainen miehestäni monin tavoin. Ensinnäkin pelkään sitä, kuinka jaksan yksin pikkuisen tyttönme kanssa, tai sitä, kuinka osaan nukkua yksin, tai kuinka kuluu päivät ilman omaa rakasta yms.. Tiedän että kuukausi ihmisen elämässä on lyhyt aika, mutta tuntuu jo etukäteen niin pahalta!!! Kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Ensimmäistä kertaa
Yksin.. =(
12935569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 129
Vanhimmat
Hermojen, ja ihmisyyden takia muutin kolmeksi viikoksi äiteeni vierashuoneeseen, kun silloinen tyttöystävä, ja nykyinen vaimoni, teki lopputyötään meidän kotona...
Kyllä sinä selviät, jopa huomaat, että se on pelottavankin helppoa olla välillä yksikseen..
Aika ymmärtämättömiä nämä ihmiset täällä. ITse ainakin ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu... Meillä on sama ettei olla oltu vuorokauttakaan erossa toisistamme, mutta eihän se tarkoita, ettei meillä olisi omia menoja. Me vain vähintäänkin nukumme joka yö yhdessä. Jos ei joka yö niin aamuyöstä viimeistään hiivitään toisen viereen =)
Kannattaa yrittää ajatella tilannetta iloisesti toisen kannalta. Varmasti välität avokistasi paljon ja haluat hänenkin toteuttavan itseään. Hän pääsee vähä maailmalle ja varmaan tällä on positiivista vaikutusta hänen uralleen, kun häneen luotetaan niin paljon että hänet lähetetään ulkomaille. Sillä tavoin on helpompi hyväksyä se, että itse jää kotiin. Varmaan haluaisit itsekin lähteä, mutta nythän on loistavaa aikaa viettää laatuaikaa kunnolla lapsesi kanssa, Kuukausi menee nopeasti ja varsinkin jos sovit menoja kuukauden varrelle. Ei niiden kahvittelua suurempia tarvitse olla.
vai muutit äitikkäsluo...no se kertoo jotain teidän
suhteen vahvuudesta heh....ymmärrän jos lopputyö koski hanuria...eiku viulua,se voi haitata unia jos toinen vinkuu illat pitkät.kuinka oikeen hoidat nykyiset/tulevat lapset...???? meetkö äitilles ku pikkunen herää muutaman tunnin välein.koita nyt hyvä ihminen ottaa järjestä kii jos saat
kaltaisten takia ihmisten toimintaa pitäis kontrolloida yleensäki paljon nykyistä enemmän - kun ei ymmärrys riitä, niin sillon pitää ohjata.
Noiden tietojen pohjalta, mitä toi toinen antoi tilanteestaan (muutti äitinsä luo väliaikaisesti tyttöystävä teki lopputyötään) sinä meet sanelemaan, että "koita nyt hyvä ihminen ottaa järjestä kii jos saat".
Ootko yksinkertainen? Mitä ilmeisimminkin. Minkään sortin lopputyötä, ainakaan akateemista, tuskin olet koskaan tehnyt. Minä tiedän mitä se on, ja voin vain kuvitella, kuinka hermoja raastavaa se molemmille on, jos kotona joutuisi tekemään. Itte en onneksi joutunut.
Yksinkertaisuutes osoitat sillä, että vedät peliin mukaan lihanjalostajan kyvykkyydet hoitaa lapsiaan. Huikeaa johtopäätösten tekoa sulta. Neuvona annan sulle, että koita jatkossa ymmärtää pitää asiat erillään, olla kommentoimatta sellaisiin asioihin, joista et mitään ilmeisestikään tiedä jne.
Hanki ymmärrystä, hanki sitä järkeä, mikäli suinkin kykenet.
Herran pelko on viisauden alku. Etsi sitä viisautta sinäkin, et eksy tieltä!
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
teillekkin tekee varmasti hyvää olla noinkin pitkän suhteen jälkeen edes kuukausi erillään ei koko-ajan tarvitse katsoa toisen naamaa.Mikä parasta niin miehesi pääsee kuukauden aikana työmatkallaan vapaalla ollessaan työ asioiden hoitamisen ohessa käymään vieraissa ja kokeilemaan illalla useampaakin erilaista pillua vaikka joka ilta jaksaa taas puuhailla sitten kanssasi kun tulee takaisin,tiedä vaikka löytää nuoremman,ja paremman pillun reissullaan eikä enää kusekkaan sinuun.
tulevan, oletkos kuullut alkeellisimmistakaan kielioppi ja /tai käyttäytymiskuvioista. Luuletko että kukaan ottaa tosissaan mielipidettä joka alkaa sanoilla "Vittu mikä typerys " Missä ihmeen tynnörissä olet kasvanut , ei tuolla tavalla aloiteta mikäänlaista keskustelua. Tuolla kirjoittelulla et todistanut mitää muuta kuin OMAN typeryytesi ja sen puutteen mistä puhut eli ymmärryksen.
erittäin asiaton ja erittäin ääliö, mutta niinhän miehert ovat ja sitten ihmettelevät miksi ovat yksin!!
Pieni ero silloin tällöin tekee hyvää parisuhteelle.
Mies ei osaa kaivata naistaan ellei saa siihen tilaisuutta.
Kyllä se aika siitä menee kuule uskomattoman nopeasti :) Kehitä itsellesi tekemistä, harrasta vaikka jotakin? Laajenna sosiaalista verkkoasi, etsi ystäviä! Miksi tuhlata aikaansa puolisoon, joka ei kerta läsnä ole, kyllä hän siellä pärjää touhuissansa kuten sinäkin kotosalla. Käännä asia positiiviseksi mieluummin kuin kyhjötät negatiivisissa merkeissä.
Ja siinähän sitä samalla tulee testattua onko se parisuhde mitenkä vakaalla pohjalla. Yksin oleminen kun saattaa alkaa tuntumaan jopa pelottavan hyvältä :)
Eli askel ja asia kerrallansa!
erossa yli puoli vuotta kerrallaan useita jaksoja, koska mies oli töissä Saksassa.. ei pysynyt uskollisena, mutta koska tilanne oli tuo, keskusteltiin läpi ja jatkettiin. nyt on taas jo kotona, mutta hankaluuksia tulikin siinä että miten sitä jaksaa olla koko ajan yhdessä kun on tottunut että omaa tilaa on ruhtinaallisen paljon.. kyl siihen erossa oloon tottuu jos on pakko.
se ensimmäionen pvä saattaa tuntuu yksinäiseltä,mut pian huomaat et sä haluutkin olla yksin enemmän silloin tälläin.Siinä suhde tuulettu ja voi paremmin
ollaan kaukosuhteessa elelty, tänä syksynä nähty pari kertaa kuussa. Välillä kyllästyttää: vaikka on omat menot, iltaisin on yksinäistä. Lapsia ei ole vielä.
Tuntuu ihan ymmärrettävältä, että tuollainen pelottaa, mutta kyllä sinä kestät. Ole iloinen, että miehesi reissu kestää vain 1 kk, sillä emmehän koskaan voi tietää, tuleeko toinen jonain päivänä koskaan takaisin, mutta pärjättävä on. Jos et kestä, voit vetää johtopäätökset, että olet keskimääräistä riippuvaisempi persoona, eikä se tiedä hyvää teidän tulevaisuudelle, koska toinen ei voi "hengittää".
Oma mieheni on reissutyössä, ja meidän yhteinen perhetaipaleemme alkoi niin, että hän lähti toiselle puolelle maapalloa, kun minä synnytin meidän enimmäistä. Vauva oli 6 vkoa vanha isän palatessa kotiin.
kuulostaa sairaalta.kokeiles elää omaakin elämääsi välillä;) mietis sit ku tulee joku tilanne eteen et joudut olee erossa pidemmän aikaa,mitäs sitten teet?nyhjötät kotona ja itket ittes uneen?entäs sitten kun eroatte?29v ja totally addicted,ei hyvin mene.
Kannattaisi jo huolestua, jos ei pysty seisomaan omilla jaloillaan vaan vinkuu toisen perään kuin koiranpentu. Loppupelissä jokainen jää yksin oman peilikuvansa kanssa. Älä vaikerra! Saattaa olla, että jonain päivänä hän lähtee ja jättää. Mitä teet sitten? Jatkatko vaikertamista ja tuota inhottavaa itsesääliä - häpeä!
tuo että ikävöi toisen perään on oikeaa rakkautta, mutta itse olet kylmä joka ei tunnu tietävän mitä on rakkaus...
ei voi muuta sanoo kuin hohoijaa
...sen, että elämä on kovaa halusitpa tai et. Viimeistään viimeisellä linjalla olet yksin. Jos sinussa ei ole voimaa seistä yksin, kuinka voit olla tuki jollekin muulle? Minä en piipittäjää viereeni haluaisi. Niiskuttajia, jotka vain kitisevät, on aivan tarpeeksi.
jokainen kuolee yksin, mutta sitä ennen on monra hyvää vuotta mahdollisuus olla kaksin ja jos vaihtoehtoja hakee niin en huolisi kylmää ihmistä vaan tunteilla ajattelevan...onpahan elämä ainakin eletynmakuista ettei tarvitse sitten kuolinhetkellä poelätä jäävänsä yksin...!!! olen nähnyt näitä yksin juroittajia jotka pelkää kuolemaa kun ovat koko ikänsä olleet kylmiä ja on ollut sitä omaa aikaa...:)
Niin olen jo lähes kuuskymppinen nainen,
joten kokemusta on minullakin moisesta jutusta.
Nyt tuo sinun juttusi tuntuu perin juuri lapselliselta. Kasva aikuiseksi ja itsenäisty.
Toisesta voi tykätä ja rakastaa, mutta riippakivenä ei pidä olla. Minkälaisen mallin annat lapsellesikin. Keksi jotakin mukavaa tekemistä yhdessä lapsesi kanssa tai tuttujesi
kanssa. Hyvää Joulua kaikesta huolimatta ja
tsemppiä itsenäistymiseen.
Herää kyllä epäilys tuollaisesta "työreissusta". Mistähän siinä on kyse... Pistä äijä seinää vasten. Minä olen ollut avioliitossa 27 vuotta eikä ole tullut koskaan esille moinen pako edes mielikuvituksessa. Miksi parisänky ostetaan jos sillä ei ole käyttöä?
Hei, kuulostaa siltä, että olette tosi tärkeitä toisillenne ja viihdytte toistenne seurassa. Sehän on kadehdittavan ihanaa. Kyllä sinä pärjäät pikku prinsessasi kanssa ja pianhan se teidän perheen isi kotia palaa. Tunnelmallista Joulun aikaa sinulle ja perheellesi.
ymmärtäväinen kommentti sinulla, kiitos paljon ja lämpimiä jouluja myös sinulle:)
ota sellainen jätkä joka ei reissaa.Mut jos aattelet rahaa,ni se on tosi väärin.Kyl sa läheisyys on sitä parasta.Sitä ei voi korjata rahalla!!
No kyllä nyt tuohon ikään mennessä pitäs osata olla yksinkin, sori vaan..
Ja juuri tuon takia ei pitäs olla toisesta ihmisestä henkisesti riippuvainen, että maailma kaatuu pieneen välimatkaan. Älkää ihmiset ottako taas itseenne vaan miettikää tätä rakentavana palautteena. Ja niin, en ole katkeroitunut, ajattelen vaan omilla aivoillani:) Jos ei osaa olla yksin niin miten sitä osaa olla toisenkaan kanssa??
niin tunnekylmä ihminen että karvat nousi pystyyn...olet kade toisille jotka osaa aitoja tunteita, muttet sinä...en edes huolisi tuollaista...eihän sanonuyt etteikö selviä vaan että tuntee ikävää...opettele myös lukemaan...!
Olen joutunut pakosta olemaan monta vuotta yksin !!! , miltä luulet sen tuntuvan. Ja sä iniset yhdestä kuukaudesta ei hyvää päivää. Itselläni kuluu kuukausi joskus nopeaan ettei ehdi kissaa sanoa, joskus hitaammin mutta tekemistä on. Nyt kyllä teet jotain kivoja asioita etkä murehdi typeriä seikkoja. Jos se on sun ainoa ongelma, niin pienestäpä se tulee, koska sairaus on pahempi asia ja maailmassa on muutakin. Vaikka tiedän että on toisista riippuvaisia. Elät miehesi kautta ?! Ei se voi koko maailmankaikkeus olla koko aikaa? Miksi et koita opetella oleen itsenäisempi. Miten pärjäät myöhemmin elämässä jos et opettele asiota. Ja vanhana. Kai näet maailmassa muutkin ihmiset kuin vain oman perheen? Vaikka onkin kiva olla uskollinen.
On ikävää olla erossa, mutta joilekin se on jokapäiväistä. Sulla se on vaan hetken aikaa. Ei miehesi tarvitse tehdä työmatkoja pakosta, miksi sitten tekee? Ja pieni lapsi kun on, sälyttää sulle kaiken työn siinä!!
Jos sulla on omaa rahaa ja pääset kauppaan, apteekkiin tarvittaessa, muualle. niin hyvä. Entä lapsen isovanhemmat? Onko sulla tuttuja /ystäviä? Päivät?- Eikö miehesi ole päivisin töissä? Paljon kysymyksiä anteeksi vaan.
Kuukausi on niin lyhyt aika lopulta, että se siitä menee. Minusta on ainakin helpottavaa nukkua yksin, ei kukaan kuumota kyljessä eikä nyi peittoa tai pärisytä herätyskelloa.
Jatkan tästä yksinäistä elämääni. Kaikilla ei ole läheisiä samalla tavalla muista.
Ja jos et jaksa pienen lapsen kanssa, niin miehes olis syytä peruuttaa matkansa ja ottaa vastuu. Hänellä raha ja eläkkeet juoksee, sulla ei! Sä vaan oot kotona ja hoidat lasta.
Täällä on toisia,jotka joutuu olemaan pakosta ihan yksin...omasta,edes yhdestä omasta lapsesta jotkut saattavat saada vain haaveilla...että hyvää joulua sulle vaan!
hoivata omaa lasta. Ei sitä pidä vähätellä eikä marista, ettei mies ole vaippoja vaihtamassa. Kaipa se mieskin omalla työllään yhteistä tulevaisuutta rakentaa. Ei varmaan helppoa hänelläkään. Vai pitäisikö ottaa loparit työstä ja jäädä vaimoa hyysäämään. Rouvakin voisi kasvattaa nyt itseluottamustaan eikä ripustautua liikaa mieheensä. Jos suhde on kunnossa, noin lyhyt ero tekee vain hyvää. Palkitseva tunne on se, kun huomaa selviytyvänsä ominkin avuin. Ikävän kielteisiä ja ennakkoluuloisia monet kommentit. Eikö pikkurouva puhu tunteistaan miehelleen kun pitää kysellä vierailta neuvoa. Tsemppiä molemmille puolisoille. Rohkaiskaa toisianne, älkää ruikuttako!
nyt vaan, muttei hän vaikuttanut mitenkään saamattomalta vain on tunteella mukana rakkaudessa, mitä suurin osa näköjään ei ihmisistä tunne...mutta joka kuuluisi olla joka suhteessa...oleteko kateellinen että tämä mies on saanut ihanan naisen joka on sydönjuuriaan suhteessa...? ja kyllä hän kestää, mutta halusi vain kuulla ihmisten mielipiteitä ja sehän on hyvä kuulee erilaisia kommentteja ja näin on alkanut jo luomaan uusia suhteita...OLISKOHAN ITSELLÄ MIETTIMISEN PAIKKA omaan arvomaailmaan ja siihen mihin ei kykene...nimittäin tuntemaan aitoja tunteita!
Niinpä sitä kävi itellekkii, vajaa neljä vuotta yhessä. Alkuvaiheessa viikosta kuukauteen erossa jonka jälkeen erittäin tiukasti jatkuvasti yhessä. Sitte ku seuraava erossa asuminen tuli niin niinhä siinä kävi että toinen huomas ettei haluakkaa olla toisen kanssa.
Selviät siitä todella hyvin,ainakin omasta mielestäni.Teillä on vankka pohja teidän suhteessa kun on lapsi.ja tosissaan on joskus parempi olla "yksinään" tai kavereiden seurassa.se teidän "ero" saattaa tehdä vain hyvää teidän suhteelle.Aihe on sen verran tuttu että itsekin olin samassa tilassa mutta olen jo aika hyvin pääsyt siihen että olen enempi kavereiden kanssa.silloin oli alussa pelko että tapahtuu jotakin mitä ei haluaisi tapahtuvan mutta se pelko on voitettava vaikka väkisin.Koska sitä pelkäisi aina ja eikä pää kestä sitä töiden lomassa.Te selviätte siitä yhdessä ja kaikki on niinku ennen.
Nyt voit tehdä jotain sellaista mitä et tekisi normaalisti, kun miehesi on kotona. Mene vaikka yöelämään ja hanki uusia kokemuksia, niitä miehesikin hankkii.
Vai että yöelämään! Eikös ihan uusia miehiä etsimään? Enpä suosittele. Aika kieroa epäillä aviomiehen aikeita. Jos menojalka vipattaa, ei ole ollut ihan viisasta hankkia lasta. Nyt on tilane se, että kaikenlainen uhmakkuus ja itsesääli olisi hylätävä ja pitäisi ottaa aikuisen vastuu. Onhan rouvalla jo sitä ikääkin aikuisuuteen. Kokemuksia ovat monet muutkin kuin öiset.
Eipä kannata tyrkyttää tapojaan kaikille. Kyllä meistä miehistäkin iso osa on niitä kunnollisia, vaimolleen uskollisia, jotka eivät juokse öitä baareis kaikkie kurahaarojen peräs.
Muistan kirjoittaneeni lukion ensimmäiselä luokalla kommentoivan referaatin nykyajan kotiäideistä Venäjällä. Tapaus oli todella kärjistetty Suomen mittakaavaan, mutta Venäjällä tuntui olevan yleistä; nainen on kotona nyrkin ja hellan välissä, eikä hänellä ole omaa, itsenäistä elämää lainkaan. Olet verrattavissa heihin, mutta yhtymäkohtia ei onneksi ole niin monia.
Sinä eroat heistä todennäköisesti sillä, että olet kouluttautunut, olet ollut aikasi työelämässä ja haluat luultavasti palata siihen. Ainakin toivon niin, jotta edes pienet itsenäisyytesi rippeet säilyvät. Ihminen tarvitsee itselleen aikaa kuten parisuhteelleenkin, jotta molemmat voivat hyvin. Olet varmasti rakastava äiti ja vaimo/puoliso, mutta tee pieni irtiotto ja hanki vaikkapa uusi harrastus miehesi pois lähtiessä ja jatka sitä hänen palatessaan. Opit tuntemaan itsesi jälleen paremmin, saat uusia ystäviä ja ennen kaikkea voimia äitinä olemiseen, mikä on lapsen kannalta erittäin tärkeää!
Leppoisaa ja mukavaa joulun aikaa! Toivon todella, että kuukauden erossaoloaikanne tuo sinut lähemmäs itseäsi :)
Ymmärrän tilanteesi, ajattele asiaa yritä löytää asioista hyviä puolia ja vietä tyttäresi kanssa yhteistä aikaa ja keksi tekemistä itsellesi aika tuntuu paljon pidenmältä jos jää murehtimaan asioita sitten kuin puolisosi taas tulee kotiin osaat arvostaa sitäkin toisella lailla.
Mun mies ravaa jatkuvasti matkoilla, mutta onneksi on tahti viime aikoina hiljentyny kun oon ruvennu pistään vähän rajoja:)
Mutta täytyy sanoa, että vaikka ite on "Tottunu" siihen, että toinen on poissa, niin nykyinen maksimiaika, eli 2 viikkoakin tuntuu pitkältä. Kuukausi on todella pitkä aika...mutta!
Hyvin sinä pärjäät ja tuut pärjään! Kun on kerta pakko ja itsekin hämmästyt voimavarojasi ja kykyjäsi:) Kun vaan yrität olla sitten purkamatta siihen pieneen niitä negatiivisia tuntemuksia...
Jos, sinulla on sukua lähellä ja ystäviä, niin pyydä reilusti apua ja seuraa ja välillä vapaa-aikaa itsellesi!
minä olin kuukausi kaupalla
lapseni kanssa yksin,mieheni työn takia,
kasvatti minua , kasvatti miestäni, nyt tuntuu että oma aika
joskus on ihan tarpeenkin, rohkeutta vaan.
tiedän että joskus miehen kanssakin on todella raskasta hoitaa pikkuihmistä,saati sitten yksin,ja sekin vielä kun on tottunut toisen läsnäoloon ja yksinäisyys kalvaa,mutta kyllä sen kestää.sitäpaitsi erossaoloon on pakko totutella elämässä jossain vaiheessa ja jollain tavalla.eihän sitä IHAN aina ja joka hetki voida yhdessä olla.ajattele,kun miehesi on kuukauden poissa,voit antaa enemmän aikaa ystävillesi ja muille läheisillesi (jos siis sinulla aikaa riittää). ja jos sitä aikaa tosiaan on,voit hakea uusia kokemuksia ja puuhata jotain muuta iltaisin kuin kyhnätä miehesi kainalossa.
ja puhelimetkin on nykyään keksitty.voi soittaa.
Kärsin itse läheisriippuvuudesta, koska menetin vanhemmat jo lapsena.
Ripustaudun liikaa suhteisiin ja miehet ahdistuvat, kun mulla ei omaa elämää. Elän ja hengitän suhteiden kautta ja pelkään yksin jäämistä. Nyt taas ero 6v jälkeen ja olen itsemurhan partaalla, jos en löydä suhdetta pian.Pelkään todella paljon yksinjäämistä!!
Kamala sairaus ja kukaan ei tajua miten ahdistunut olen...
Älä ainakaan syytä itseäsi. Se on ymmärrettävää että tuossa tilanteessa on noin. Jos sinulla voisi olla muitakin tuttuja niin saattaisit saada tukea heiltä ettei tarvisi pelätä. Tai ei tarvii pelätä muutenkaan. Omat kiinnostuksen kohteet tuo muuta elämää. Löydätkö niitä ajan kanssa, aivan varmasti. Jokainen tarvitsee muita ihmisiä, mutta hyvä olla "yksinkin" välillä touhuta jotain kivaa. Toivottavasti saat sovittua aikaisemman suhteesi tai uusi löytyy.
Ikävältä kuulostaa tilanteesi, ja toivon sinulle paranemista, ja toivottavasti saat elämäsi raiteilleen.
Eikö sinulla ole ystäviä? Jos muu sosiaalinen verkosto on kunnossa, voi parisuhdekin onnistua suuremmalla todennäköisyydellä.Miehiä tulee ja niitä menee, mutta tosiystävät jää! Kukaan ei voi elää yhden ihmisen kautta ja on asioita mitä ei parisuhteessa tarvitse jakaa vaan sen sijaan ystävien kesken. Hanki vaikka harrastus itsellesi tai etsi netin kautta uusia sydänaarteita-ystäviä!
Ymmärrän, että asia pelottaa ja harmittaa ja jännittää, että miten sujuu tuo erossa oleminen. Onneksi sinulla on kuitenkin lapsi, jonka kanssa voit touhuta kaikkea ja et joudu olla koko ajan yksin, vaikka olisitkin yksin ilman miestäsi. Lapsen kanssa on helppo lähteä kylään, touhuta, leikkiä, käydä kaupungilla, nähdä kavereita jne.
Silti ne illat ja yöt voivat olla yksinäisiä ja raskaitakin, jos lapsenne on vielä vauva ja valvottaa.
Onneksi on puhelin, eli voitte sopia vaikka että joka ilta soittelette miehesi kanssa toisillenne, jos se on mahdollista. Ainakin viestejä voi varmasti laittaa, jos työreissu suuntautuu ulkomaille. Sähköpostitkin on keksitty jne. että kyllä sitä yhteyttä onneksi saa pidettyä ja se pienikin puhelu juuri ennen nukkumaan menoa auttaa jo paljon! :)
Olisiko sinun mahdollista mennä esim. vanhempiesi luo, tai saada joku kaveri, sisarus tms. hetkeksi luoksesi, jos suuri yksinäisyys yllättää?
Olen sitä mieltä kyllä myös, kuten moni kirjoittaja, että erossa olo voi olla myös hyvä ja piristävä juttu, mutta toisaalta kyllä ymmärrän sinun huolesi ja ärsytyksesi siitä, että tulee yksinäisiä iltoja ilman miestä.
Itse olen myös todella paljon kihlattuni kanssa yhdessä. Olemme kyllä 3 vuoden seurustelun aikana olleet kerran viikonkin putkeen näkemättä, kun olin ulkomaan matkalla, mutta yhdessä asumisen jälkeen viikko on ollut pisin erossa oltu aika. ja ikäväähän se todellakin on! Varsinkin siis ne illat ja yöt, päivisin kun on paljon tekemistä ja seuraa saa kavereista jne.
Mieheni on taas joulun jälkeen lähdössä yli 2 viikon ajaksi ulkomaille ja yhteyttä ei viitsi ihan joka ilta pitää, kun puhelinlaskut kasvaisi sitten niin suuriksi. Olen jo suunnitellut kaikkea, mitä teen, kun yksinäinen hetki koittaa: käyn sukulaisten luona, näen kavereita, siivoilen kämpän kunnolla (esim kaapit täytyisi järjestää), katselen leffoja, olen koneella, luen kirjoja jne. Yritän kehitellä mahd. paljon tekemistä ja varsinkin illoiksi. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että sukulaiset asuvat suht lähellä, joten heidän luokse voi aina poiketa esim illalla. Yöt ne pahimpia toki ovat, kun mekin asutaan rauhattomalla alueella ja pihassa on usein kaikkea meteliä ja kännisiä iltaisin ja öisin, joten yksin kotiin tuleminen on minulle se kynnyskysymys.
Eiköhän me tästä selvitä kumpikin! :)
tsemppia,
ite muutan just koko kevaaksi kauas rakkaastani toihin. kuule, kaikkihan me ollaan loppuen lopuksi taalla yksin! se on tosi tarkeaa tajuta elamassa, oppia itsenaiseksi. ja hyvaa suhdetta ei ero pilaa, pain vastoin. ja tosiaan- kuukaus on lyhyt aika, sehan menee hujauksessa: saattaa olla etta huomaatkin kolmen viikon paasta nauttivasi omasta ajasta!
tee nyt kaikkea sellaista tyttösi kanssa ja yksin mita et ole perhe-elamalta ehtinyt, tapaa ystavia, lue hyvia kirjoja, kavele metsassa (se auttaa aina kaikkeen, varsinkin ikavaan!!). ja kirjottaminen auttaa purkamaan yksinaista ja ikavaa!! lisaksi kirjoituksista oppii myohemminkin omista tunteistaan.
ite olen kokenut 3 pitkaa avoliittoa ja 32 vuotta elamaa ja tuntuuhan se nyt kauheelta ettei voi nukkuu toisen kanssa, mutta siitakin voi oppia. mulla on itavallasta tyokaveri joka on talvisin puoli vuotta erossa avovaimostaan ja he ovat tosi onnellisia ja varmasti pysyvat aina yhdessa.
eli paa pystyyn, ja koita ajatella kuukauden eroa positiivisesti: kun rakkaasi tulee kotiin oletkin himpun vahvempi ihminen, enemman kokenut ja voimakkaampi; ja mietipa miten ihana on sitten naha uudestaan!!! anteeksi puuttuvat äät ja ööt, oon tottunut ulkomailla asuessani kirjottamaan ilman niita.
pauliina norjasta
oon ollut koko ikäni yksin eikä tee tiukkaakaan. Se siitä.
siis mieti maailmassa on sinkkuja, jotka ovat vuosikausia yksin, että ehkä sinä nyt yhden kuukauden pärjäät ilman miestäs. itse olin nuorempana seurustellessani erittäin riippuvainen miehestäni, siis kun ei voinut pariin päivään nähdä, niin itkeskelin vaan kotona ikävää, enkä osannut tehdä mitään ilman häntä (tosin olin silloin alle kaksikymppinen). Onneksi sitten erottiin ja olen oppinut elämään yksin, ilman miestä tai ketään ylipäätänsä. Nykyään yököttää naiset ja miehet jotka ovat riippuvaisia puolisoistaan.. elämässä pitää osata pärjätä yksin!
Itse en ole vielä edes seurustellut kertaakaan vakavasti, mutta kun kaikenlaisia pareja katselee niin kyllä sitä kestää vaikka olis kuinka kauan erossa. :) Olet hyvä tyyppi kun et ole välinpitämätön. Kuukausi menee äkkiä. Pitäkää hauskaa lapsen kanssa ja leikkikää paljon yhdessä. Ehkä ei neuvoni tehoa, mutta kokeile edes.
sairaus!
Opettele elämään myös yksin. Jokaisella pitää olla omia tärkeitä asioita, harrastuksia, olemista oman itsensä kanssa. Mitäs sitten, kun miehesi haluaakin lopettaa teidän suhteenne? Maailmanloppu?
Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään!
mies yleensä reissuhommissa ja nyt ollut kotona kuukauden, jokohan tuo kohta pääsis töihin....nauti omasta ajastasi, ei tarvi kenenkään muun aikataulun mukaan elää, ja välitkin pysyy hyvänä, kun ei toinen koko ajan kiehnaa vieressä.
jos tunnet noin, saat tuntea sydämessäsi ilon pakahduksen. erossa olo tekee parisuhteelle hyvää, saa hengittää vapaammin, ja en tarkoita pettämistä, vaan aikaa olla vaan itsensä kanssa.
ja, ajattele saatte olla tyttäresi kanssa kaksistaan ja tehdä tyttöjen juttuja. Sä pärjäät loistavasti lapsesi kanssa, olet väsynyt kun hän tulee takaisin, mutta saatte laatu aikaa molemmat.
yksin nukkumisen voi kääntää niin, että on KO-KO sänky itsellä, saa nukkua ihan miten päin haluaa.
pyydä apua kun käy liian raskaaksi, hanki muutama tunti omaa aikaa, menen kylpyyn jos on kylpyamme, kuuntele musiikkia laita kynttilöitä ja nauti siitä, että saat olla hetken rauhassa, kun kukaan ei tarvitse sinua eikä sinun tarvitse tehdä mitään.
nimim. 4 vyhdessä alle 2 v tyttölapsen äiti, kerran kesässä 2-3vkoa muksun kanssa kahdestaan kun isi häippäsee kesälomalle rentoutumaan
Paljonko on kuukausi esim. neljästäkymmenestä vuodesta. Kuule se lujittaa vain Rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kuukausi menee äkkiä, keksi sillä aikaa jotain kivaa tekemistä, mene vaikka uimahalliin uimaan ystävien kanssa ja saunomaan, käy ystävien luona kylässä. Kyllä sinä keksit varmasti kaikkea kivaa tekemistä, minä ainakin uskon siihen.
Parasta ala suunnittelemaan häitänne ensi kesäksi, koska ensi kesä on lämmin ja aurinkoinen ja mitä vielä se aurinko paistaa ja lämmittää teidän sydämet yhteen.
Kyllä sitä kestää mäkin olen eronnut kaveristani 1viikko sitten,,,ja pakko on mennä eteenpåin.
voi kyynel sentää ! moni on yksinäisyydes kokoajan .. on todella lapsellista tollanen marina! ajatella jos jotakin sattuu niin ei tällänen ihminen pärjää >
itkeä noin typerää asiaa täällä...oletko edes aikuinen?
Nyt kuule vähän luottamista omaan osaamiseen ja pärjäämiseen. Kyllä sinä siihen pystyt. Hyvä vain, että saat vähän harjoitella omillasi oloa. Tsemppiä :)
Harmittaa joidenkin kirjoitukset=(. Kerrotaan kuinka ollaan sinkkuja eikä ole ketään, mutta päärjää silti, haukutaan riipuvaiseksi jne...Aina on ihmisiä joilla asiat huonommin kaikenlaisissa tilanteessa, mutta kyseiselle henkilölle tämä nyt vain on uusi ja sen takia pelottava tilanne.
Ymmärrän ainakin itse täysin tilanteesi ja olen ollut siinä monesti. Olen seurustellut pennusta pitäen saman miehen kanssa ja jossakin vaiheessa se erossa olo pakostakin tuli eteen.
Ensin tuli armeeja. Kun pari vuotta on nukkunut jonkun vieressä, niin se on tosi vaikea saada unta, kun tottunut että toinen tuhisee vieressä. Jouduin jopa hankkimaan unilääkettä (joita en kyllä käyttänyt kuin muutaman, kun pelotti lääkkeiden käyttö). Mutta joinakin iltoina yksinäisyys vain tuntui ylitse pääsemättömältä.
Päivisin todellakaan ei mitään ongelmia, niin kuin muutkin kirjoitteli, kun on niin paljon tekemistä. Mutta kuin ilta tuli niin yksinäisyys iski. Onneksi sinulla kuitenkin pikkuinen seuranasi jolle höpötellä.
Ihmiset ei yleensä ymmärrä minuakaan kun kerron miltä tuntuu, mutta on se vuosien aikana helpottanut. Mies joutui puoli vuotta olemaan ulkomailla kuukausi kerrallaan, jokunen vuosi sitten. En muista miten sen kestin, mutta itketti joka kerta kun vein lentokentälle.
Muutama kuukausi sitten mies oli viikon kertausharjoituksissa ja huomasin oikein odottavani aikaa jonka sain itselleni. Pystyin hoitamaan kaikki asiat omaan tahtiini. Mutta vieläkin 14 vuoden jälkeen ei meinaa sitä unta saada.
Sen olen oppinut että vaikka sattuu niin annan aina miehen mennä. Takertuvainen ei saa olla, se voi loppujen lopuksi työntää toista pois. Tietenkin kuitenkin kerron että ikävä tulee. Pakko on myös yrittää hillitä tunteitaan, jotta ei toiselle tule hirveän huono omatunto kun on mentävä.
Tsemppiä sinulle ensimmäiseen eron hetkeen. Oli tossa aikaisemmin niin paljon hyviä neuvoja mitä ajallasi voit tehdä, joten ei siihen lisättävää. Rohkaisuna voin sanoa, että odota taas hetkeä kun hän tulee kotiin. Jos nyt menee hyvin, niin sitten sitä rakkautta taas riittää entistä enemmän pitkäksi aikaa. Kun on erossa, niin osaa todellakin arvostaa parisuhdetta entistä enemmän. Ja kun tulee niitä riitoja, niin on hyvä muistaa kuinka ikävää loppujen lopuksi on olla erossa siitä toisesta.
Siiiis haloooja! Terapian tarpeessa.
Olen seurustellut avomieheni kanssa parisen vuotta, ja meillä pisin aika "putkeen" erossa toisistamme on varmaankin kaksi päivää.
Itsestäni tuntuisi varmasti samalta kuin sinusta, jos oma mieheni lähtisi jonnekin kuukaudeksi.
Olemme hyvin läheisiä, harrastamme yhdessä kaikkea lenkkeilystä autonrassaukseen ja meillä on usein yhdessä tosi hauskaa...
Siksipä voisinkin kuvitella, että tuollainen kuukauden erossa oleminen tuottaisi täälläkin pienoista tuskaa.
Lapsia meillä ei vielä ole, 9kk koira ainoastaan.
Tsemppiä sinulle! =)
Onneksi puhelimet sun muut vempaimet yhdeydenottoon on keksitty, että ette täysin pimennossa toisiltanne joudu olemaan!
Paljon haleja sinnepäin, sekä oikein hyvää joulua!
Ilmeisesti et ole aikuiseksi sitten kasvanutkaan!
Ajatteleppas sitä että jotkut menettävät traagisesti kuoleman kautta sen rakkansa iäksi ja joutuvat silti tulemaan toimeen. Sulla ei ole edessä kuin ainoastaan kuukauden ero.
Kasva nyt jo aikuiseksi ja lopeta se itsesäälissä märehtiminen! Hiton lapsellaista kitinää....
...varmasti kokea tuommoinen! Elämä on täynnä mitä ihmeellisempiä asioita´ja aina ei voi roikkua toisessa kiinni. OLin itse pienen pojan kanssa kotona maaseudulla ja lämmittelin uunit yms, alta kaksi vuotiaan pojan kanssa huom! Mies lensi konetta maailmalla ja oli paljon poissa.
Jos meinaa jotain saada on uhrattava jotain. JOkaisen on kuitenkin oltava pohjimmiltaan niin vahva ja terveellä tavalla itsenäinen, että pärjää myös yksin! Jokaisen pitäisi kokea se. Uusavuttomuus on aika yleinen ilmiö nykypäivänä.
Joten toivotan sinulle nautinnollisia hetkiä lapsesi kanssa ja itsesi kanssa! :) On melko mielenkiintoista tutustua itseesnä ja oppia uutta...ei aina sen toisen kautta. Tulet huomaamaan, että se on vahvistava ja valaiseva kokemus. Voisin väittää, että se on juuri sinusta itsestäsi kiinni miten meinaat asennoitua siihen. Tuolla on paljon ihmisiä (joita tapaaan työkseni), jotka eivät moisesta valittaisi. He ovat sairaita, kuoleman sairaita ja heillä ei ole edes vara valita mitään, ei odottaa mitään. Joten, otappa itseäsi niskasta kiinni ja nauti elämästä! Joulua!
Me ollaan avopuolisoni kanssa oltu yhdessä tasan 20 vuotta,lapset tällä hetkellä 6 ja 13,tuon 13 vuotta olen ollut lähes yh-äiti,koska puolisoni on tehnyt koko ajan reissuhommia,eli ollut kotona vain viikonloppuisin.Tytär oli vasta vajaa puoli vuotias,kun jo jäin yksin hänen kanssaan.Se on jännä miten ihminen tottuu tietynlaiseen elämään,äitiyslomalla olleessani oli ikävää,mutta nyt kun on myös itse päivät töissä,tuo perjantai koittaa aina yllättävän nopeasti.Huvittuneena kieltämättä seuraan keskusteluja,jossa jotain vuoden,kahden seurustelua hehkutetaan,ja muutaman viikon erossaoloa pidetään vähintäänkin maailmanloppuna!Luottamus on täytynyt rakentaa vankalle pohjalle,ja selvät sävelet on myös siitä,jos toinen luottamuksen pettää...Viikonloppuja ei todellakaan käytetä turhanpäiväiseen naljailuun,vaan silloin nautitaan yhdessäolosta!Ikää meillä on jo 40 molemmilla,joten ehkä tätä elämää katsoo hieman eri kantilta kuin nuorempana.Risuja on meilläkin aikoinaan heitelty,mutta jotenkin vain niistä huonoista ajoista on noustu ja menty eteenpäin.Tällä hetkellä koen olevani onnellinen,kyllä niistä pienistä eronhetkistä selviää,olkaa siis onnellisia te,joilla on mahdollisuus viettää ns.normaalia perhe-elämää,sen toisen ihmisen läsnäolon siinä lähellä vasta tajuaa,kun on erossa suurimman osan ajasta!
Tuntuupa oudolta tällaiset että ei olla vuorokauttakaan erossa, vaikka oltais oltu yhdessä jo vuosia. Missä on näiden ihmisten itsenäisyys, ovatko kypsiä aikuisia ollenkaan? Itsellä oma kulta on eri osoitteessa ja rakkaus ja intohimo syvenee päivä päivältä vaikka yhteistä taivalta ollaan käyty jo yli kymmenen vuotta ja kahdenkeskistä aikaa on vähän. Lapsiakin on, mutta kumpikin hoitaa omansa. Erillään olo ja kaipaus lähentää ja suhteessa voi keskittyä vain kaikkein oleellisimpaan, toinen toiseensa. Kumpikin on jo käynyt läpi perhesirkuksen eikä halua sellaista enää.
vai lapsi..huh huh mitä uusavuttomuutta ja riippuvaisuutta. Sairasta tuollainen jos et voi ottaa vastuuta omasta elämästäsi niin miten sitten lapsesi. Ketään tasapainoinen aikuinen ei elä toisen kautta.
Eiköhän olis jo aika kasvaa aikuiseksi.Ei voi muuta kun nauraa!!!!!!
Oman stoorini vuosikymmeniä sitten jo tapahtunutta mutta jos jollekkin hyötyä niin yhtä tuore asia aina.Menimme naimisiin ja heti piakkoin mieheni joutui reissutyöhön ja oli viikonlopun kotona mutta ei aina sitäkään,ja sitä' kesti noin 2 vuotta.Sitten oli noin vuoden paikkakunnalla missä asuimme ja oli töissä ja minä opiskelin.Meille syntyi 3 lasta aika tiuhaan tahtiin ja hän joutui taas reissutyöhön satojen km päähän ja oli silloin 1972 ja ei ollu kännyköit' mutta puhelin meillä oli,ja sitä' reissutyöt'ä kesti 10 vuotta yhteen kyytiin ja perjantai iltana tuli myöhään kotiin ja sunnuntai iltana jo piti hänen mennä työhön satojen km päähän että oli se raskasta aikaa mutta totuin siihen ja lapsetkin tottu,rakkaus on vaan lujittunut olemme olleet tähän päivään mennessä naimisissa 42 vuotta.Että teille nuorelle parille kestävyytt' ja rakkautta myöt'ja vastamäessä,Hyvää Joulua
Niin, tähän on nyt sitten suomenmaalla tultu. Aikuinen suree sitä kun joutuu elämään "yksin" kuukauden, ja kyselee netin kautta josko joku voisi antaa selviytymisoppia tähän extreme-vaiheeseen.
Toiset tarttuu hanakasti mahdollisuuteen ja ryhtyvät haukkumaan uusavuttomaksi sekä kehottavat ap:tä itsenäistymään.
Toiset ressukat antavat kärsivälle kanssasisarelleen kannustavia kommentteja "kyllä sä pärjäät"-tyyliin.
Ja voi hel*etti, yhtä ressukka tänälainen pseudoelämä v*tuttaa, vaikka on itsekin verkossa.
Tajusitko?
Tää kommentti osui jotenkin niin asian ytimeen. Miks meitä ketään ylipäätään edes kiinnostaa? :D
vielä noin rakastuneita:)
Ei sulla ole mitään hätää. Kyllä se kuukausi menee ihan suitsaitsukkelaan. Pahempi on, jos lataat siihen jälleennäkemiseen liikaa toiveita:D
Itellä oli vastaava kokemus kun oltiin oltu miehen kanssa yhdessä hiukan yli 4 vuotta ja hän lähti suorittamaan asepalvelusta...pisin erossaolo oli kolme viikkoa. Mun neuvoni tähän on että (vaikka ihan varmaan olo on surullinen) niin ota sen verran ilo irti että teet jotain pieniä mukavia asioita mitä et normaalisti miehesi kotonaollessa tekisi jne. ja teet miekkosellesi kotiintulopäivästä oikein kivan :) Periaatteessa tuo pieni erossaolo voi piristää suhdetta.
tiedän tunten 2 vuotta olty yhessä ja nyt 2 viikon loma avokilla ja olen jo 1:dest viikosta rikki ja vielä kun olen 2kk muutenkin ollu saikulla leikatun käden takia niin on kaikki hankalaa, myönnän olevani riippuvainen ja surullinen koko ajan, mut kun kuulen typeriä ilmaan heittoja niin suutun ja tai jos joku tulee liian lähelle lohduttaan niin lähen eri suuntaan koska olen yhden naisen mies ja haluan osoittaa rakkauteni ja kunnioitusta toista kohtaan, avokki haluaa perheen kanssani ja talon niin luotan sihen että se ei halua menettää eikä lähe raiteilta.kun toisesta ihmisestä välittää/rakastaa niin tuskallista on kiakki erillään olot varsinkin jos ei päivää kauempaa ollut erillään. jos suteessa on ollut alusta alkaen pieniä välimatkoja niin sillon on helpompaa mutta jos liikaa yhessä niin kipeetä tekee irrottaa. niif
ottakaan rauhanturvaaja mieheksenne niin tiedätte mitä on olla yksin!!
Ei se sitä tarkoita että siihen kokonaan tottuu. Minä en ainakaan tottunut ja iloinen että ei kiinnostanut lähteä uudestaan.
Olet sairaaloisen riippuvainen, Jo saatana on aikakin olla erossa, kipeää porukkaa, olet ottanut mihestäsi itsellesi isukin korvikkeen, pikku tyttö ja naivin kaopsellinen olet, sairaaloisen heikko.
Hei! se on kamala kokemus. kuvittele mikä olo mulla on:20v.olin naimisissa,40v.-maahanmutaja ja lapsini jäi isälle,jolla on uusi "perhe".onpas kova kokemus.kuvittelee miltä tuntuu?
Minun mielestä sinun on totuttava aattele sitten kun sinulle ja miehelle tulee avioero niin mitäs sitten kaipaatko kokoajan sen luo vaikka oot vihanen tai jotakin sinne päin... sinun kannattaa harjotella olemaan yksin olethan sinä töissäkin yksin vai kuinka? ja olethan sinä suihkussakin yksin ja vessassa ei sinun miehesi voi tulla joka paikkaan missä sinä olet vai tuleekose ihan joka paikkaan? Miettisit vielä tarkasti
aliarvioida hän on vain tunteellisesti rakastunut ja siinä ei ole mitään pahaa...oletteko kaikki mustasukkaisia kun tuollaista aitoa välittämistä kohtaa...ja se että erossa ehtii olla ja erosta jokainen joka on normaali kärsii eli on ikävä toista ihmistä...ja se ei ole ollenkaan sitä että hän tekisi wessatouhut yms. yhdessä...joten tekeminen ja tunteet on eri asioita!!! joskin rakkaudessa ne yhdistyy ja niin pitäisikin aina olla!
yritin vaan auttaa mutta kun apu ei kelpaa niin ei kelpaa
Ei sitä noin riippuvainen saa toisesta olla, ettei kuukautta erossa jaksa ja kun on vielä lapsikin. Ajattele sitä et sun on otettava vastuu hänestäkin.Työtäkun on niin sitä on tehtävä vaikka reissutöissä kun tää maailma on niin julmaa nykyään. kyllä Rakkaus kestää jos se on oikeaa!!
Kärsitkö masennuksesta? Silloin ihminen haluaa ripustautua. Normaaliin ihmissuhteeseen kuuluu muutakin elämää kuin kumppani.
on puoliso ja sen jälkeen tulee muut jos on aikaa...! eikä se että kohelletaan koko ajan muiden kaa rakenna suhdetta!
Ei panosta kaikkea energiaansa ihmissuhteisiin, vaan esimerkiksi itsensä tuntemiseen, välillä täytyy olla itsekseen ja miettiä asioita. Jotkut ovat heikkoja ja tarvitsevat aina jonkun lähelleen.
höpön...me ollaan ihmisinä erilaisia ja jotkut on ihmissuhdeihmisiä jotka rakastavat ihmisten kaa olemista ja se ei siitä huolimatta tarkoita etteikö he olisi itsekseenkin ilman että sitä täytyy korostaa ja rakastuneena sitä haluaa olla lähellä niin henkisesti kuin fyysisestikin...eikä se ihmistä kasvata jos on yksikseen mutta ihmissuhteet kyllä kasvattavat, mutta päin vastoin jos kokee yksinäisyyttä, ikävää ei edes lapsi kasva ihmiseksi ja yksinoleminen on vanhuksillekin karmeaa...nähty hyvin läheltä jokainen voi huonosti ja lapsista kasvaa koulusurmaajia jne...joten se siitä pakotetusta miettimisestä...
Ajatteleppa jos olisitta seurustelleet vasta 8kk ja olisitte umpirakastuneita. Sitten jätkä lähtee inttiin ja jää sinne sissiksi(eli vuoden pesti) parhaimmillaa jätkä on siellä 5 viikkoa kiinni jaa muutenkin tulee harvoi kotia. Joten jos et yhtä kuukautta osaa olla ilman rakastasi niin sitten saat kyllä alkaa opiskelemaan yksin olemista ja sen nauttimisesta.
Ymmärrän tietenkin lapsen kannalta että se on varmasti raskasta mutta jos pystyt olemaan päivässä sen 8 tuntia yksin lapsen kanssa niin kyllä se kuukausi menee siinä heittämällä. Nauti vaan täysin rinnoin ku saat olla yksin(kahdestaan lapsesi kanssa). Ei siihen kuole. Ja on hyvästäkin joskus ikävöidä.
ei olla oltu yhtään vrk:tta erossa ja lapsikin syntynyt ! Onko lapsi syntynyt aviovuoteessa? Tätä aihetta lukiessani tuli tämmöinen asia mieleen! Tuskin kukaan parisuhteessa voi viettää kaikkia öitä yhdessä!
Näitä pohtii parisuhteen vuonna 1976 aloittanut.
Moiks! ymmärrän hyvin itsekkin olen ollut 6 vuotta mieheni kanssa ja emme ole olleet erossa kovin montaa vuorokautta, aina jos on pakko tilanne ,että joudun olemaan yötä muualla kuin kotona en saa unta ilman rakastani.
Se on vaikeaa älä välitä ilkeistä kommenteista! Sä pärjäät hienosti pidät itsesi vain kiireisenä paljon tekemistä ja jos mahdollista jotain kivaa puuhaa:)puhelimet on keksitty ja netti voit varmasti pitää yhteyttä mieheesi.
Miehelläsi voi myös olla vaikeaa ilman sinua vaikkei sitä näyttäisikään, olethan puhunut rakkaallesikin tästä?
Usko pois pystyt siihen, kaikkea hyvää sulle!
eli melkeinpä sama tilanne mullaki eli oon aika paljon erossa kihlatustani. Vuosi tuli täyteen yhdessä oloa ja tästä vuodesta 7kk ollaan oltu kihloissa. Surimman osan ajasta eli ollessani opiskelupaikkakunnalla välimatka on n 40km, mutta joskus ollessani kotipaikkakunnalla välimatka onkin reilu 300km. Nyt alkoi kahden viikon joululoma plus viiden viikon työharjoittelu. Seuraavan kerran näkisin rakkaani helmikuussa ellei hän kävisi luonani. Koko suhde on ollut etäsuhdetta.
Välillä on tuntunut että en jaksaisi olla erossa päivää, saatikka viikkoa tai kuukautta kauempaa, mutta se vaan pitää kestää. Oneksi puhelimet on keksitty. Pelkkä äänen kuuleminen antaa mulle voimia jaksaa eteenpäin päivän kerrallaan.
Itse en koe olevani ripustautunut rakkaaseeni, koska kaipaan itsekin omaa tilaa ja rauhaa. Vaikka sellaisia päiviä on myös jolloin haluisin olla hänen kanssaan koko ajan.
Niin kuin olet huomannut noista monien kommenteista, niin niiden päässä on sitä nestettä jonka ensimmäinen kirjain on k.
Mutta me toiset toivomme, niin sinulle kuin avokille kaikkea hyvää ja kestäkää.
Tiedätkö kuka voi auttaa parhaiten silloin kun on oikein vaikeata ja raskasta? Minä annan sinulle vastauksen! Hän jota mekin rukoilemme sinun ja avokkisi puolesta, että antaa voimia teille kestää erilaiset koettelemukset ja vaikeudet. Tiedätkö muuten kanssa, että vaikeudet on tehty voitettaviksi, ei periksi annettaviksi.
Täältä tuskin saat vastausta ikävääsi.
Mikäli tilanne on oikea, eikä ylläpidon jekku, niin varmasti klaaraat ihan itse.
En yhtään ihmettele noita pissipää kommentointeja, ne elävöittävät.
Asiasi ovat kunnossa, hanki vaikkapa ystävä.
Voi,vo!Ja tätä en sano ilkeilläkseni!Mietipä komennusmiehiä jotka ovat viikosta kuukauteen toisella puolen suomea. Vaimot pyörittää arkea yksin.Eurooppaan ajavat rahtimiehet saattavat olla kuukaudenkin pois kotoa,jopa enempi jos vetelevät periä Euroopassa satamista.Usein vaimot vielä käyvät työssä ja lapsia saattaa olla useampikin!Sitten on vielä yksin huoltajat jotka totaalisen yksin pyörittävät arkea,arkea johon saattaa liittyä myöskin rahapulaa ja pelkotiloja
Meitä yksinhuoltaja-parkoja, jotka oomme ensin kokeneet lopullisen eron helvetin ja sen jälkeen jääneet yksin lasten kanssa.olen jo kahdesti läpikäynyt eron,tullut jätetyksi.törmännyt kai sitten huonoon miesainekseen;lopullista vastuuta ottamattomiin ja välinpitämättömiin,tunnevammaisiin,puhumattomiin ja sitä kautta väkivaltaisiin.Ihanasti ovat alkaneet,lapset syntyneet.Vaan kun lapsi 2v.vaikeudet ilmestyneet vastuunpakoiluna ym.Olen surullinen siitä miten he ovat minua vaurioittaneet:en pysty enää täysin antautumaan suhteeseen,ihanat rakastumiset taitavat olla minulta ohi.Olin itse eka rakkaani kanssa niin ettei kolmea viikkoa pidempään voinut olla erossa,että tiedän ikävän tuskan.onni siinä että rakas tulee takas!
Jatta jatkaa vielä!Tulee kuitenkin mieleen että miten tämän päivän nainen voi saattaa itsensä noin avuttomaan tilaan.Ja tehdä itsensä täysin riippuvaiseksi miehen läsnäolosta. Saattaa olaa että se ahdistaakin toista.mieti vähän ja anna tilaa!!!Mitä sitten jos hän riipuvuutesi ahdistamana löytääkin toisen.Pahinta invalidisoituu matkallaan. Kuka hoitaa häntä jos voisi olla kotona kun pelkäät ettet selviä kotona yhden lapsen kanssa. Elämä on...sanoo Matti Nykänenkin
voimia sinulle... kyllä sitä oppii pikku hiljaa olemaan yksin. minulla itsellä sellainen tilanne että mies on vankilassa ja meillä on 6kk ikäinen poika. eikä sitä ennen olla oltu toisistamme erossa. olemme olleet 2vuotta yhdessä. eikä sen aikana ollenkaan erossa, paitsi nyt! minullakin oli alussa ihan kauheeta ja ei osannut tehdä mitään. kun oli tottunut toisen läsnä oloon. mutta voimia sinulle. muista se puolisosi poissa olo ei ole lopullista ja te voitte pitää toisiinne yhetyttä. kuten me ei voida paitsi kirjeitse ja tosi harvoin soittamalla.
Ei uskoisi että suomessa on noin heikkoja ihmisiä jotka ei osaa olla YKSIN... oiskohan jo aika vaikka kasvattaa vähän lujuutta?
Kuule !..kaikki ei ole niin " vahvoja " kuin sinä, vai onko väärin tuntea että joskus rakastaa, kaipaa toista ihmistä niin että kertakaikkiaan on ihan mahdottoman surullinen ja yksinäinen olo ! t. 40. v, kolmen lapsen äiti, töissä, oma elämä,...olen myös itsekkin läheisriippuvainen...ja on kyllä aika ihanaa olla rakastunut vieläkin...Kaipaus ei ole heikkous.
p.s sitä vain voi kasvattaa/ opettaa itseään kestämään toisen poissa olon.
palstoilla on turhaa täytettä, missä toinen toistaan surullisemmat tapaukset yrittää nostaa omaa imagoaan painamalla jotain toista alaspäin, haukkumalla tyhmäksi yms.
Kannattais muistaa, että ilkeys ei ole älykkyyden synonyymi (kuten hämmästyttävän monet luulevat olevan).
Mutta kuitenkin sellainen kirjoittelukin on aina parempi vaihtoehto kuin mennä kadulle mummuja potkimaan. Jossainhan se on saatava purettua paineita.
"vahva" sai jotain ajateltavaa kirjoituksestasi.
oot.
Nauti vai etkö oo kokonainen ilman miestä haloo herää!!!!
neljäviis, mies, meillä ei oo lapsia mutta tunne on ihan sama. Kauhea ikävä. Elämässä on hienoa löytää jotakin tärkeää, pidä kiinni siitä! Selviät siitä hyvin. Jokaisena aamuna olet taas selvinnyt itse pidemmälle!
hei , mä oisin sulle vapaa m ja tosi vapaa,joku teistä tavoittelee ns."kuuta taivaalta" ja ei ne elämän asetukset osuneet kohdilleen. Ei kaikkea pdä ottaa mikä kimaltelee!
Mikä ihmeen lälläri oikein olet?
Olisit onnellinen, et saan edes joskus olla ilman ukkoas!
on sitten korkea-aika olla yksin. Ethän sinä tyttö ressukka kehity henkisesti, jos et ikinä ole yksin.Kaikenlaisia reppanoita sitä vielä nykyaikanakin löytyy.
sinua ymmärrän. Emme mekään ole olleet avomiehen kanssa vuorokautta pidempään erossa. Noita vuorokausia on ollut kylläkin aika monia (siis että toinen on yhden yön muualla).
Ja ihan hyvää se vain on suhteellemme tehnyt, ettei aina kylki kyljessä nyhjätä. Vuosia yhdessä kun olemme olleet.
Itse asiassa olen haaveillut juuri tuollaisesta tilaisuudesta kuin teillä (!).
Suhteemme kun on jo niin vakiintunut, niin sitä kaipaisi jotain vaihtelua.
Ja joku täällä jo sanoi, että siinä tulee testattua, kaipaako toista. Meillä ainakin tekisi hyvää, kun taidamme molemmat pitää toisiamme itsestäänselvyyksinä. Ja jos hyvin kävisi, siis huomaisi tosissaan kaipaavansa toista, niin suhdehan olisi vain entistä ehompi tuon erossa olon jälkeen.
Koetapas ajatella tältä kannalta tuota asiaa. Tsemppiä jokatapauksessa:)
poikakaverini kanssa näemme kerran kuukaudessa, yhden kokonaisen viikonlopun, kaks päivää :( Tiedän just miltä susta tuntuu.. ei ole helppoa jättää hyvästejä varsinkaan sillon kun muutaman päivän näkee ni sinä aikana ei paljo ehi tehä mitää... siinä oikeestaan miettii vaan sitä hetkeä kun toinen lähtee taas ja joutuu jättäämään sen rakkaimman.. se kuukausi on pitkä aika...onneks meitä on muitaki...:( tää ei todellakaan ole mitään helppoa ennen kuin tähän tottuu, eikä vielä sillonkaan.. tällasessa suhteessa pitää olla luottamus kohillaan ettei tule mitään väärinkäsityksi ja virheitä tehtyä...tää on vaikea asia mutta me opitaan toisistamme ja osataan arvostaa suhdettamme ja toisiamme paljon paremmin.... ja myöhemmin se meille palkitaan kun olemme jaksaneet nämä ns. huonot hetket elämässämme..:) tää nyt oliki tätä meijän elämää..:) ei ihan samanlaista kokemusta kuitenkaan... mutta yritä jaksaa sen lapsen kanssa, voin vain kuvitella kuinka pahalta tuntuu ja raskastakin varmasti ESIM. väsyneenä hoitaa yksin lasta joka niin paljon tarvitsee huolenpitoa.. mutta luulisin että sitten taas kun miehesi palaa reissusta niin teillä on entistä mukavampaa yhdessä kun vähän olette saaneet/joutuneet olla erillään.. toisen ihmisen arvostaminen kasvaa kun huomaat kuinka tärkeä hän on sinulle ja sinä hänelle.. tsemppiä teille kaikille..!!!! ei se maailma siihen kaadu ja asioilla on aina tapana järjestyä...
mullon tässä juuri sama tilanne, kihlattu on thaimaassa ja lähti viikko sitten ja on vielä viikon. koita jaksaa ja ajattele kuinka kiva on sitten taas rutistaa miestä kun se tulee ja kuinka ihanaa on nähdä ja nukkua taas hänen vieressä :)
Kiitoksia valtavasti kaikista viesteistä!!!
Vaikkei ikinä uskoisi, niin olen kyllä elämässä muutoin suht normaali, Eli teen gradua, sekä käyn ajan salliessa myös töissä.
Ystäviä sekä sukulaisia myöskin riittävästi omaan, mutta ei se silti omaa rakasta korvaa.. Maailman parasta on aamulla herätä oman rakkaan kainalosta ja aloittaa päivä turvallisen onnellisesti koko pienen perheen voimin. Ja kun mieheni palaa illalla töistä, pikkuinen prinsessamme juoksee horjuvin askelin jo ovelle vastaan, ja siitä sitten alkaakin meidän yhteinen aika. Tiedän olevani todella etuoikeutettu, koska omaan näin ihanan perheen, ja ehkäpä juurikin siksi tämä hetkellinenkin ero tuntuu näin kamalan pahalta. No, nyt on lähdöstä kulunut jo muutama tunti ja elossa näytän olevan, joten eiköhän se tästä.. ;) Toivon todella että jokainen löytäisi sen oman sielunkumppanin, yksin kun ei kenenkään hyvä olla!!!
Alkuperäisestä viestistäsi ei käynyt ilmi että miehesi kuukauden poissaolo on näin ajankohtainen, eli hän on jo lähtenyt matkalleen?
Joudutte siis olemaan joulun ilman häntä?
Se kuulostaa kyllä vielä ikävämmältä kuin ekasta viestistäsi kävi ilmi.
Eikö tuota työmatkaa olisi voinut järjestää niin että miehesi olisi matkustanut vasta joulun jälkeen?
Hei, hieno juttu että kaikki näyttää kuitenkin valoisalta. Onhan se upea juttu että on rakas jota ikävöidä ja joka ikävöi. Erohan vaan vahvistaa tuommoista suhdetta. Entistä paremmalta tuntuu eron jälkeen, kun huomaa kuinka rakas toinen on! Eihän se vaadi muuta kuin luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Kaikkea hyvää teille.
Kyllä sinä jaksat. Se on vain kasvattavaa. Hienoa, että sinulla on noin tiivis suhde ollut. Olet onnekas, kun sinulla on noin hyvä mies. Mieti sitä riemua, kun taas hän palaa. Rakkaus kestää kaiken sen eron ja juuri se antaa sinulle siihen voimaa. Ole onnellinen, kun sinulla on noin hyvä mies.
t. täti 38 v.
tuo on hienoa, sulla tunne josta olen kateellinen, -rakkaus, se kestää jos se on aitoa oikeaa, niin kuin teillä on,
saatanan itkupilli! buhuhuu! hanki vittu oma elämä eläkä elä miehesi elämää! vittu päivän yksin ja hätä!!! tuommoiset pitäisi lähetää HULLUJENHUONEELLE!
Oikein suomalainen vastaa. Oletko sinäkin vittu vittua hokeva linnakundi.
Mihinkähän tämä maailma vielä menee. Voi herran pieksut.. Jos muuttaa äitylin helmoista parisuhteeseen niin tuossa on lopputulos. No, ilman miestäsi voisit olla päihde-peli-, tms riippuvainen. Kai tuo riippuvuus sitten on parempi, ken tietää
Niin kävi meille: 10v yhdessä, naisella ei muita ystäviä, joitakin kavereita mutta ei ystäviä. Lopulta odotukset elämän laadusta nojasivat täysin minuun, ja väsyin sen kiukuttelun takia. Tarina on pitkä ja monimutkainen mutta liika riippuvaisuus muodostui lopulta esteeksi jatkaa.
Varmasti se ei ole helppoa lähteä tuosta tilanteesta nyt kohti jotain muuta. Eikä tietystikään kannata kuunnella muitten neuvoja. Sanonpa vaan, että ystäviä pitää olla ja parisuhteen eteen pitää olla valmis olemaan erossa.
Hei! Älä ainakaan välitä tämän palstan panettelijoista.Jokainen tuntee asiat omalla tavallaan, ja sinulla on lupa ikävöidä. Aika koviksia tämän palstan kirjoittajat, jos väittävät että ei tunnu missään jos mies on poissa kotoa.Itse olin aviossa 18vuotta ja aina ikävöin mieheni matkojen aikana, ja ikävöin edelleen, vaikka olen ollut leskenä jo yli 5 vuotta. Ei tarvitse olla toiseen takertunut, jos on ikävä. Mielestäni se on vaan merkki siitä, että olette toisillenne tärkeitä ja haluatte jakaa arjen keskenänne.Älä anna täällä syötettyjen vihjailujen vieraista naisista yms myrkyttää mieltäsi sillä mustasukkaisuus on ikävää molemmille osapuolille.Kuukausi kuluu pian lapsen kanssa ja ennenkuin huomaatkaan, olette taas kaikki jälleen yhdessä. Tsemppiä sinulle ja oikein mukavaa Joulunaikaa!
kirjoitat vähän mutta asiaa neuvojia kyllä on ja paljon aina löytyy 1 mongoolialainen joka kertoo miten grööllannissa pårjåå
itse olen seurustellut melkein aina vain erosuhteissa..nyt kuitenkin löysin upean miehen,emme ole olleet yhdessä kovin kauaa kun sain tietää mieheni joutuvan vankilaan..ammattini takia emme voineet jatkaa seurustelua..mutta se aika mitä meillä oli yhdessä oli upeaa ja se minkä jouduin erosas olemaan kun mies oli tutkinta vankeudessa oli tuskaa..yksinäistä ja kylmää..
Yksin yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin! Muistakaa elää itsenne eikä toisten kautta. Kaikki tuntenukset tapahtuvat vain sinussa itsessäsi !!!. En tyrmää yhdessäolon ihanuutta tai kurjuutta, mutta vain SINÄ voit elää omaa elämääsi,ei kukaan muu...rma
En ole edes ikinä ollut tytön kanssa...24v.
niin kuinka siis voit edes väittää sä että yksinäinen oot, jos halki kaupungimme kuljet ilman että,silmät suljet huomaat että sentään lähes onnellinen oot.
...
.,.,.,....,.,,
En todellakaan ymmärrä suurta osaa näistä viesteistä ja sitä käsittämätöntä aggressiivisuutta mikä niistä huokuu.
Eihän tässä ole kyse siitä että aloittaja ei osaisi olla yksin ollenkaan, siis että hänellä pitää koko ajan olla muita ihmisiä ympärillään, vaan että hän ei oikein osaa eikä halua olla ilman sitä YHTÄ, TÄRKEÄÄ ihmistä!
Itse elin mieheni kanssa kaukosuhteessa 3,5 vuotta, kahdessa eri maassa niin että näimme vain joitakin kertoja vuodessa, pisimmillään 14 viikon eroja.
Kyllä sen kesti, mutta ei se kivaa ollut. Meitä auttoi se, että tapasimme kun asuin jo ulkomailla (mieheni siis asui Suomessa), joten meillä ei ollut kokemusta yhdessä asumisesta. Emme siis kunnolla tienneet, mitä menetimme.
Pääsimme muuttamaan yhteen kesällä 2004 ja sen jälkeen, siis viimeiset 4,5 vuotta, olemme olleet erossa vain joitakin päiviä kun jompi kumpi meistä on ollut päivän, parin työmatkalla. Pisimmillään nämä reissut ovat kestäneet alle viikon, ja kyllä voin rehellisesti sanoa että toista on ollut todella ikävä!
Kun on tottunut toisen läsnäoloon, ja se toinen on nimenomaan ihminen jota kovasti rakastaa, ja jonka kanssa olemisesta nauttii, niin kyllä hänen puuttumisensa todellakin huomaa! Ei ole sitä omaa hauskaa ja mielenkiintoista keskustelukumppania; ei ole ihmistä jonka kanssa nauraa ja pelleillä; ei ole ihmistä jonka viereen nukahtaa!
Kuukausi on pitkä aika, ja itse olen varma että jos tuollainen tulisi eteen, niin kyllä se todella ikävää olisi. Kestäisihän sen kun pakko on, mutta ikävä olisi kova.
Ja meillä ei edes ole lapsia kuten aloittajalla, joten hänen tilanteensa on vielä pahempi!
Hyvä parisuhde on ihmisen elämässä ihana asia. Säälin teitä, joiden omat suhteet ovat niin kurjia, että viestinne aloittajalle on "Ole iloinen että saat olla yksin".
Tuntuu, että ne, joilla menee huonosti ja eivät ole täysin onnellisia suhteissaan, kirjoittelevat täällä sitten vastauksia katkerina ja kateellisina! Kyllä ikävää saa ja jopa pitääkin tuntea, jos joutuu olla rakastamastaan ihmisestä erossa kuukauden päivät! Se on ihan normaalia! Toki yksinkin täytyy osata pärjätä, mutta alkuperäinen kirjoittajahan ei ole missään vaiheessa väittänyt, ettei pärjäisi yksin. Sanoi vain pelkäävänsä ikävää ja yksin olemista, kun ei ole sitä rakasta jakamassa arkea kanssaan.
Oon ollu monestikkin erossa eikä se oo koskaan yhtään sen helpompaa.Eipä siinä muu auta ku elää päivä kerrallaan kirjotella paljon soitella jos vain mahdollista.Tällä hetkellä itsekkin yksinäni kuukauden päivät pitää odottaa..Mutta loppupeleissä sitten ku aika on menny ohi niin miettii että nopeasti tää on menny tää aika....Kyllä mäkin ensimmäisiä kertoja kun yksin olin niin nukuin valot päällä...ja ne päivät saa yllättävän hyvin kulumaan kun suunnittelee itselleensä tekemistä..pahinta mitä voi tehdä on se että jää yksin himaansa möllöttämään toista vaan odottelemaan...JA niinku aikasemmi jo sanoin..päivä kerrallaan,ei mietitä että kuukausiko tässä pitäs olla!Kyllä sä jaksat ja itseasiassa se on ihan hyvä asia että oppii elämään hieman yksin ja minäkin kun olen riippuvainen miekkosestani niin monin tavoin.jaksamisia!
..ikävä siitä helpottaa. Taaperoikäsen lapsen kaapit voi joutessaan käyvä läpi, josko kiertoon osa vaattehista. Voithan laitella pakkaseen valmiita ruokiakin.
Isomman kanssa aika varmaan menee sitten leikkienkin.
Eipä susta ainakaan rekkamiehen tai merimiehen morsianta sais. Itte olen niitä ensimmäisiä. Pisimmän aikani olen ollut 8,5 kk kotoa poissa yhteen menoon. Hoidettiin sitä suhdet puhelimel ja kirjeil, nettei eikä messengerei ei ollu nii paljo saatavil. Kestihän se sillaikin. Morsiankin oli kassan vartijana koton ja mul vaan käyttörahat mitä tarvittin. Luottamus pelas molemmin päin. Suhde kyllä loppui, mutta myöhemmin, eikä todellakaan erossa olon takia.
Et varmaan siihen kuukauteen kuole, jos ei toi uusavuttomuus sitten kokonaan valtaa saa. Vai pitäiskö täysikäisyyden raja nostaa 30 vuoteen, tai ainakin lapsenteko kielto siihen asti kun aikuiseks todetaan.