Joulukalenteri

Kyse Lapin Kansan joulukalenterista. Onko kukaan saanut niitä kalenterissa luvattuja voittoja?

Keskustelu aiheesta siksi, kun koskaan itselläni ei kalenterin luukusta päivittäin avautuva numerosarja ole edes sinnepäinkään. Jo useampana vuonna sama juttu.

Keskustelin aiheesta työpaikallani sekä useiden tuttavien kanssa. Hekin ihmettelivät samaa. Nyt kun olen asiaa pohtinut lähes 50 ihmisen kanssa ja nämäkään eivät olleet voittoja saaneet, alan uskoa, että ei niitä ole jaossa lainkaan. Kalenteri onkin vain hauska leikki, niinkuin muutkin kalenterit ja pääasia on vain luukun aukaiseminen.

Nämä 50 miettivät läpi tuttavapiiriään, eikä kukaan muistanut yhtään voittajaa.

Jospa nyt edes yksi ilmottautuisi ja kertoisi, koska voitti ja mitä? Johan nyt on ihme, kun jokaikinen päivä on viisi voittoa tarjolla ja kalenteria jaettu jo useana vuonna, eikä yhtään onnekasta ole sattunut tietoon. Siis onko koko Lapin Kansan joulukalenteri pelkkää foolia?

Jos kalentereita jaetaan ensi vuonna, osoite on uuni. Ei se kalenteri ole edes hääppösen näköinen. Sen sijaan partiolaisten kalenteri, jonka hankin, on fiksu. Siinä on joulutori ja joka luukkusta avautuu aiheeseen liittyvä lisäys. Kerassaan iloa tuottava ja raha menee partiolaisille itselleen.
172719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Enpä tosiaan ole minäkään voittaneista koskaan kuullut, toki lehdessä nimet julkaistaan, ainakin päävoitolle??

Äänestä
  • Kaveri voitti viimevuonna, tosin en enää muista että mitä! Mutta muistan kun hän esitteli voittonumeroaan, joka natsasi lehdessä olleeseen.
    Että ainakin joillain numeroilla voittaa, mutta en usko että kaikille löytyy voittaja...

    Äänestä

Koska en ole ees tarkastanut numeroita kuin parista "Sonta siionista" Humpuukia se on 100 &

Äänestä

Ei siitä kukan mitään saa. Mainosten myynti kikka koko kalenterihuijaus.

Äänestä

tilattais, minä ja kaverini LapinKansaa. Ei olla kumpikaan saatu ikinä mitään voittoja joulukalenterista.

Äänestä

Eipä ole yhtään voittoja saanutta ilmottautunut. Taas tänä aamuna minullakin oli numerot aivan muuta, siis ei lähellekään. Minäkin alan vahvasti uskoa, ettei niitä voittoja liioin ole.Saattaa silmänlumeeksi koko luukkujenaukomisaikana olla yksi tai kaksi, ei taatusti enempää. Elikkä aivan vain mainoskikka. Ja ne liikkeet jotka saavat mainoksensa kalenteripalstalle, ovat maksumiehiä. Ensivuonna silppuan kalenterin, koska siitä tulee vain paha mieli, kun ei koskaan tyhjää parempaa. Eikä muistaakseni edellisinä vuosina ole julkaistu voittajien nimiä, saattaa olla että päävoiton saaja on ollut lehdessä. Kallis mainos Hovimäelle - saakohan koskaan takaisin sijoitustaan? Hyväntekeväisyyttä ja Lapin Kansa kerää voiton.

Äänestä

Kalenteri loppui jo. Kukaan ei voittanut mitään. Toivottavasti oli viimeinen kerta kun niitä jaeltiin....pelkkää pluffia koko touhu.

Äänestä
  • Joulukalentereista vielä muutama sana joulun jälkeen. Ei voittoa tullut minullekaan kuten ei yhtenäkään aikaisempana vuonna.Tänä vuonna seurasin Lapin Kansan lisäksi Pohjolan Sanomien joulukalenteria sillä meille sattuneesta syystä tulevat molemmat lehdet. Eikä kummassakaan kalenterissa voitto tullut edes lähimaillekaan.
    Tästä leikistä hyötyvät kaikki muut paitsi lehden lukijat. Voitot ovat minimaalisia eikä niitä tunnu saavan kukaan. Lehdet saavat hyvät ilmoitustulot ja lukijat höynäytetään tutkimaan joka kalanteriluukun kohdalla olevan liikkeen mainosta. On täysin kohtuutonta, että lehden lukijat, joiden kustannuksella tämä show toteutetaan, jäävät nuolemaan näppejään.
    Eli joulukalenterissa olisi kehittämisen paikka.
    Lukijat pitäisi palkita jollakin tavalla siitä, että he viitsivät joka aamu avata kalenterinluukun ja hakea lehdestä kyseisen liikkeen mainoksen. Yksi tapa voisi olla esim. se, että joka mainoksesta löytyisi kirjain. Löydetyistä kirjaimista muodostuisi sana, joka lähetettäisiin toimitukseen omilla yhteystiedoilla varustettuna. Palkinnot jaettaisiin sitten näiden henkilöiden kesken ja palkittujen nimet julkaistaisiin lehdessä.
    Olisiko tässä ideaa?

    Äänestä

mie ainaki voitin 7:nen päivän luukusta.et ei se ainakaa kovin oo humpuukia.

Äänestä

Mahtaakohan joku tietää mikä oli tämän joulukalenterin päävoiton numero? LK:n sivuilta netistä en ainakaan onnistunut sitä löytämään..

Äänestä

Minäkin olen kalenteria availlut sekä tilaajana, että ilman lapinkansan tilausta, eikä ole osunnut kohdalle voiton hippuakaan... Ei ole onnetar suosinu. Liekö vika siinä vai onko tämä juuri sitä mukavaa joulu mielen luomista, jolla saadaan ihmis raukat jännittämään josko voitto tänään tulis.Ken tietää totuden.

Äänestä

Mie ainaki voitin luukusta 15 poseerauksen joulupukin kanssa =)

Äänestä
  • On ne palkinnot oikeasti olemassa, mutta ne jaetaan karvaranteille!!!!!

    Äänestä

  • Merden Di Verden kirjoitti:

    On ne palkinnot oikeasti olemassa, mutta ne jaetaan karvaranteille!!!!!

    Mulla oli ne luukut tyhjiä! Ja se päätoimittajakin on mulle velkaa satasen!

    Äänestä

olen voittanut :)

Äänestä

Eikös ne vuoden rovaniemeläinen tai vuoden lappilainen leikkikin ole ihan fuulaa?

Äänestä
  • Ei siitä voita yhtään mitään...oon aukaillu niitä luukkuja jo vuositolkulla...aina vaan tyhjää näyttää...enkä oo tietonen, että kukaan olis siitä ikinä mitään voittanu!!! miksei ne jaa kinkkuja..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pera Pettynyt kirjoitti:

Kyse Lapin Kansan joulukalenterista. Onko kukaan saanut niitä kalenterissa luvattuja voittoja?

Keskustelu aiheesta siksi, kun koskaan itselläni ei kalenterin luukusta päivittäin avautuva numerosarja ole edes sinnepäinkään. Jo useampana vuonna sama juttu.

Keskustelin aiheesta työpaikallani sekä useiden tuttavien kanssa. Hekin ihmettelivät samaa. Nyt kun olen asiaa pohtinut lähes 50 ihmisen kanssa ja nämäkään eivät olleet voittoja saaneet, alan uskoa, että ei niitä ole jaossa lainkaan. Kalenteri onkin vain hauska leikki, niinkuin muutkin kalenterit ja pääasia on vain luukun aukaiseminen.

Nämä 50 miettivät läpi tuttavapiiriään, eikä kukaan muistanut yhtään voittajaa.

Jospa nyt edes yksi ilmottautuisi ja kertoisi, koska voitti ja mitä? Johan nyt on ihme, kun jokaikinen päivä on viisi voittoa tarjolla ja kalenteria jaettu jo useana vuonna, eikä yhtään onnekasta ole sattunut tietoon. Siis onko koko Lapin Kansan joulukalenteri pelkkää foolia?

Jos kalentereita jaetaan ensi vuonna, osoite on uuni. Ei se kalenteri ole edes hääppösen näköinen. Sen sijaan partiolaisten kalenteri, jonka hankin, on fiksu. Siinä on joulutori ja joka luukkusta avautuu aiheeseen liittyvä lisäys. Kerassaan iloa tuottava ja raha menee partiolaisille itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu