Eli nyt on 4.v suhde sitten ohitse, jumalauta että on hakattu olo. En tiedä mitä pitäs tehdä, ei oikein ajatus kulje, oisin niin vaan halunnu lähteä tytön mukaan ja alkaa elämään oikeata parisuhdetta. Takana siis teinarirakkaus 15-->19v ja nyt kun aikuistuminen ja kaikki niin tuntuu että jollakin tapaa pistäisin omat virheeni teinarin piikkiin. Mutta silloin jo onnistuin satuttamaan tyttöäni ja nyt, kun haluaisin niin palavast jatkaa hän pamautti pommin naamalle. Jotenkin osasin odottaa sitä mutta silti se tuli täytenä yllätyksenä, tätä ennen 1viikon tauko ja nyt kun sinä viikon aikana sain elämäni järjestykseen ja mietittyä asioita niin minun elämältä hävisi pohja. Minkäs vuoksi sitä tässä enää elää täällä? Se ainut syy tähän asti pisti juuri poikki ja jätti minut yksin. Niin moni asia olisi pitänyt tehdä toisin ja viimeinkin olisin ollut valmis sen tekemään ja nyt kaikki ohi yhdessä silmänräpäyksessä. Masentaa.
Näin sitten tapahtui
lonely
71043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jokainen ihminen on kokenut tuon saman ja tunteet ovat olleet tuota luokkaa, tuntuu että elämä pysähtyy. Ajan kanssa se tunne kuitenkin helpottaa ja sanon itseni kohdalla että naurattaa jopa omat ajatukset ja tunteet kun maailma tuntui paskalta paikalta jne.
Kun aikaa kuluu niin alkaa innostumaan kaikesta ja alkaa elämä taas loistamaan. Jaksamisia...
....mutta ottaa aikaa niiku jonkun verran, itsellä oli sama case tossa joskus 90-luvun lopulla ja sen jälkeen elämä on heitellyt & kuljetellut ympari maapalloa, mutta kyllä sieltä tarttu mukaan sitten se nykyinen avokki jne roppakaupalla kokemusta !! Luulin joskus 5-vuoden suhteen loputtua että elämä on loppu ja kaikki muukin vaikka loppuminnen oli varmasti tiedossa jo suunilleen kahden vuoden jälkeen !! Kyllä se sattuu myös miestä, sen tiedän, mutt itellä se meni ohin ehkä noin kolen kuukauden jälkeen kun oli huomannut kuinka paljon hyviä kavereita löytyi kenne kanssa pystyi tulee ja menee, toswin nykyään niistä kavereista on pelkkä muisto jäljellä, jonnekin ovta kadonneet !! Mutta tsemppiä sulle toivottolee tällä hetkellää yhteen tyttöön ihan umpirakastunut kundi sua ehkä noin 10 vuotta vanhempi :)
ensirakkaus.. Sitä vaan ei tajunnut noita asioita kun oli niin nuori ja kaikki tunteet ym. oli niin uusia kokemuksia. Siinä ehkä ensimmäinen virhe että minulle kaverit olivat tosi tärkeitä, ja kuten varmaan aika monelle 15-18 kesäiselle, että tavallaanhan tässä ollaan teinejä vieläkin. Tuntui jotenkin hassulta että vain yksi ihminen olisi elämässä, ja silloinkin jo mietin että mitä jos tämä ei kestäkään? eli taisin tehdä tietoisen valinnan jo silloin koska kaverit olivat tosi tärkeitä. Ja ovat vieläkin ja nyt niitä kavereita tarvitaan jotta jaksaa eteenpäin.
Sovittiin kyllä että ystävinä pysytään koska suhde tarkemmin ottaen lopussa tuntuikin enään vain "kaverisuhteelta". Sitä en sano ettenkö rakastaisi häntä ja hän rakastaa minua, mutta siinä jo ensimmäinen kompleksi että miten voidaan erota jos kumpikin rakastetaan toisiamme? Eikö se olisi syy jatkaa? Eikö tunteet kannakaan läpi elämän? Ja itse olen tosi, ehkä liiankin? tunteellinen 19v pojan nulikka, sen takia tämä niin h*elvetin raskaalta tuntuukin. Tyttöni oli tosi valmistautunut päätökseensä koska se tuli kuin tykin suusta, en osannut varautua vaikka tiesin että tämäkin oli mahdollista. Ja hän totesikin ettei ala seurustella piitkään aikaan koska koulu vie niin paljon aikaa, ja vieraaseen paikkakuntaan tottuminen.
Sitä en tiedä että miten tästä eteenpäin. Haluaisin jutella, yrittää selvittää asioita mutta ei ole mitään hyötyä jos itsekseni puhelen. Pitääkö minunkin vain suunnata katseeni eteenpäin ja heittää tunteet mäkeen?
onneksi oon pystyny puhumaan tästä paljon, se helpottaa. Mutta silti tekee kipeää ajatella että 4v on ohi, ei enää jakseta muka yrittää, paskat. Koko ero päätös tuli n.viikossa ja tyttö yksin päätti miten jatketaan ilman mitään vaikutusta minulta. En voinut sanoa mitään koko asiaan vaan se mentiin juuri hänen ehdoillaan. Niinkuin muutenkin suhteessa. Nyt pitäisi jaksaa vain katsoa eteenpäin ja ottaa opiksi tästä. Huhhuh. Kaikenhuippu että kihlat peruttiin samalla tietenkin, 5kk kerettiin olla. Että kyllä jäi v*ttumainen maku suuhun. Pitäisi viedä vielä hänen pari tavaraa hänelle takaisin, muistot vain riipivät jos jätän ne tänne.
Olet jo "voiton" puolella, kun pystyt avoimesti puhumaan asiasta ja käyt siten läpi tuskaasi.
Ero ei ole koskaan helppo, ei silloinkaan, vaikka tunteet olisivat jo hiipuneet. Voin vakuuttaa, että yhtä paljon koskee meihin jätettyihin vielä nelikymppisenäkin.
katoin valokuvaa hänestä niin jopa riipii taas :( pitäisi viedä tavarat vielä pois hänelle tänään. Mutta en tiedä yritänkö sillä saada jotain kontaktia vain aikaiseksi, lievittäisikö se oloa? koska en usko että tilanne tästä muuttuu, hän muuttuu jos muuttuu minä en voi tehdä mitään enään. Olen kaikkeni jo tehnyt :( ja jos hän ei sitä näe niin sitten ei voi minkään, mutta kipeätä tämä tekee :((
Terve Ystävä. Surullisen viestimpä sitte kirjotit. No aikansa kutakin.... Aika julmalta vaikka kuulostaakin... Muista kuitenkin että elää kannattaa itsesi takia: Aika Parantaa haavat, vaikka arpi aina jää.