tapasin n. pari kuukautta sitten ihanan miehen. kaikki sujui aluksi todella todella hyvin. lähettelimme toisillemme söpöjä sydämien täyteisiä tekstaireita ja näimme kohtuullisen paljon koko ajan. tapasin hänen vanhempansa melko pian tapaamisemme jälkeen. heti tämän jälkeen hän tapasi minun vanhempani. olemme molemmat nuoria ja asumme molemmat vielä vanhempiemme luona, mutta en pidin silti vanhempien tapaamista jonkinlaisena merkkinä siitä, että hän on tosissaan. olisimmehan me voineet treffata jossain muuallakin kuin meidän tai heidän kodissaan.
kuitenkin. olisimme kerran saaneet olla ihan kahden meillä. vanhempani olivat matkoilla. kutsuin hänet meille. lupasin tehdä ruokaa ja ostin kaapit täyteen herkkuja. sovimme, että hän soittaisi, kun tietäsi koska on tulossa. loppujen lopuksi hänestä ei kuulunut mitään. yritin soittaa perään. varmaan sata kertaa. lopulta hänen puhelimeensa vastasi hänen kaverinsa joka kertoi miehen olevan jossain pikkujouluissa. en saanut miestä puhelimeen.
sovimme asian seuraavana päivänä. minä pelkäsin, että menetän hänet, kun hän teki tuolla tavallakin. tosin kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt lempata hänet tässä tilanteessa. hän vannoi, etten menetä häntä. hän ei koskaan selittänyt minulle miksi teki niin kuin teki. enkä minäkään koskaan vaatinut selitystä.
sen jälkeen kaikki muuttui. en ole varma johtuiko se tästä episodista vai ei. sovimme tapaamisen, mutta yhtäkkiä se ei käynytkään hänelle. näin on tapahtunut useamman kerran viimeisen kahden viikon aikana. yleensä syy on ollut ihan siedettävä, esim. hän on buukannut itselleen monta juttua päällekkäin, koska ei viitsi käyttää kalenteria. kuitenkin minua ärsyttäää aivan suunnattomasti se, että minä olen se joka jää kakkoseksi. toisaalta hän on hyvitellyt tätä jonkin verran. olemme puhuneet pitkiä puheluita melkein joka päivä. joskus kaksikin kertaa päivässä. puhumme kaikesta maan ja taivaan väliltä. ei ole mitään vaikeuksia puhua mistään. ei edes vaikeista asioista. tekstailemme jonkin verran, mutta viestit eivät ole enää niin sydämillä täytettyjä kuin ennen. mies sanoo vaan, että "kyllä sä tiedät mun tunteet". pitääkö mun siis olettaa, että hän välittää, niin kauan kunnes sanoo toisin? olisi sitä kiva kuulla välillä, että toinenkin tykkää vielä. onko se jotain miehen logiikkaa, jota mä en vaan ymmärrä.
entä tämä? mies on menossa inttiin tammikuussa. se siis tarkoittaa erossa olemista. tosin ollaan viime aikoina nähty todella vähän muutenkin, niin ei kai se siitä mihinkään muutu. hän sanoo kuitenkin, ettei halua "mitään isoa nyt" koska on menossa inttiin. "sen jälkeen sit". mä olen vähän hämilläni, enkä tiedä mitä pitäisi ajatella. meillä on kuitenkin, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, henkinen yhteys. mutta kannattaako mun odottaa puoli vuotta, että meistä voi tulla jotain isoa ja hienoa? kannattaako yrittää, vaikka on ollut vaikeaa, kun tuntuu, että tästä voisi tulla se mun vuosisadan rakkaustarina?
kuitenkin. olisimme kerran saaneet olla ihan kahden meillä. vanhempani olivat matkoilla. kutsuin hänet meille. lupasin tehdä ruokaa ja ostin kaapit täyteen herkkuja. sovimme, että hän soittaisi, kun tietäsi koska on tulossa. loppujen lopuksi hänestä ei kuulunut mitään. yritin soittaa perään. varmaan sata kertaa. lopulta hänen puhelimeensa vastasi hänen kaverinsa joka kertoi miehen olevan jossain pikkujouluissa. en saanut miestä puhelimeen.
sovimme asian seuraavana päivänä. minä pelkäsin, että menetän hänet, kun hän teki tuolla tavallakin. tosin kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt lempata hänet tässä tilanteessa. hän vannoi, etten menetä häntä. hän ei koskaan selittänyt minulle miksi teki niin kuin teki. enkä minäkään koskaan vaatinut selitystä.
sen jälkeen kaikki muuttui. en ole varma johtuiko se tästä episodista vai ei. sovimme tapaamisen, mutta yhtäkkiä se ei käynytkään hänelle. näin on tapahtunut useamman kerran viimeisen kahden viikon aikana. yleensä syy on ollut ihan siedettävä, esim. hän on buukannut itselleen monta juttua päällekkäin, koska ei viitsi käyttää kalenteria. kuitenkin minua ärsyttäää aivan suunnattomasti se, että minä olen se joka jää kakkoseksi. toisaalta hän on hyvitellyt tätä jonkin verran. olemme puhuneet pitkiä puheluita melkein joka päivä. joskus kaksikin kertaa päivässä. puhumme kaikesta maan ja taivaan väliltä. ei ole mitään vaikeuksia puhua mistään. ei edes vaikeista asioista. tekstailemme jonkin verran, mutta viestit eivät ole enää niin sydämillä täytettyjä kuin ennen. mies sanoo vaan, että "kyllä sä tiedät mun tunteet". pitääkö mun siis olettaa, että hän välittää, niin kauan kunnes sanoo toisin? olisi sitä kiva kuulla välillä, että toinenkin tykkää vielä. onko se jotain miehen logiikkaa, jota mä en vaan ymmärrä.
entä tämä? mies on menossa inttiin tammikuussa. se siis tarkoittaa erossa olemista. tosin ollaan viime aikoina nähty todella vähän muutenkin, niin ei kai se siitä mihinkään muutu. hän sanoo kuitenkin, ettei halua "mitään isoa nyt" koska on menossa inttiin. "sen jälkeen sit". mä olen vähän hämilläni, enkä tiedä mitä pitäisi ajatella. meillä on kuitenkin, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, henkinen yhteys. mutta kannattaako mun odottaa puoli vuotta, että meistä voi tulla jotain isoa ja hienoa? kannattaako yrittää, vaikka on ollut vaikeaa, kun tuntuu, että tästä voisi tulla se mun vuosisadan rakkaustarina?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo poika ei selvästikään halua kanssasi seurustella - ainakaan tällä hetkellä. Liekö kyseessä sitten sitoutumiskammoinen yksilö vai onko perääntymisen syynä sitten tuleva armeja-aika, sen tietää vain hän. Jos kyseessä on sitoutumiskammo suosittelisin unohtamaan koko tyypin. (Tästä viitteenä ehkä hänen lyhyet aikaisemmat seurustelusuhteet tai yhden illan jutut?) Jos taas perääntymisen syynä on pelkästään tuleva armeija-aika, suojelee hän ehkä tällä käytöksellään sekä sinua että itseään. Armeija-aika on miehelle kuitenkin henkisesti raskas paikka ja jos siinä pitää vielä yrittää saada suhde samalla toimimaan...niin joillekin se voi tuottaa vaikeuksia. Voihan toisaalta olla, että tuo poika testaa haluatko todella olla hänen kanssaan eli odotatko häntä sen puoli vuotta. Siitä, ettei poika sano tykkäävänsä, en vetäisi mitään johtopäätöksiä; on olemassa myös miehiä, jotka eivät mielellään hoe/sano noita lurituksia, vaikka rakastaisivat toista koko sydämestään.
Kaikesta huolimatta, neuvoisin sinua antamaan tuolle pojalle nyt tilaa: ei enää tukalia kysymyksiä ja useita puhelinsoittoja. Molemmat elätte elämäänne eteenpäin tahoillanne, ainakin tuon puolen vuoden ajan. Jos tunteenne ovat sen jälkeen vielä lämpimät toisianne kohtaan, jatkatte siitä mihin jäitte.
Sinä olet liian innokas sitoutumaan ja mies on liian haluton sitoutumaan, eli haluatte suhteeltanne eri asioita. Odottelun sijaan teidän ehkä kannattaisi keskustella siitä, mitä kumpikin haluaa suhteeltanne nyt ja tulevaisuudessa, ja mitä odotatte toisiltanne. Kyllä mies varmaan on valmis sitoutumaan, mutta ei ehkä siten kuin sinä, ja sinä et ehkä ole valmis sitoutumaan siten kuin mies. En kehottaisi odottamaan, sillä samat ongelmat ovat edessä armejankin jälkeen, eli yrittäkää puhua asiat selväksi.