Naiset turvallisempia liikenteessä oli viime viikolla jonkun väitöskirjan aiheena.
(Keskiviikko 5.11.2003)
Tuo väitös herätti paljon kysymys merkkejä ainakin minussa kun luin alla olevan lehtileikkeen samana päivänä ilmestyneestä Rahtarit lehdestä.
Pätkä otettu lyhentämättömänä ja muuntelemattomana kyseisestä lehdestä Loikkari nimisen avustajan kirjoittamasta osasta.
Sattuipa mielenkiintoinen tapaus Loikkarille tuossa elokuun lopulla hieman Mäntsälästä etelään, Lahteen johtavalla moottoritiellä siis.
Loikkarin ajokkina oli 44-tonninen rekka ja matkavauhti pienessä myötäleessä juuri karvan verran päälle sallitun kahdeksankympin. Eteen osui pitkiä kattopeltejä kuljettanut avopaku, joka ajoi arviolta viittäkymppiä. Ohitus sujui muuten tyhjällä tiellä vaivatta niin sanotusti suoraan lennosta. Mutta sitten alkoi tapahtua.
Aivan Loikkarin imussa - täysin näkymättömissä -oli ajanut pieni valkoinen VW Polo. Ja juuri kun loikkari palaamassa omalle ajokaistalleen ohituksen jälkeen, tämän Poloisen kuski lähti ohittamaan Loikkarin rekkaa OIKEALTA! Onneksi nykyaikaisen rekan peilit ovat riittävän isot, joten kupletin juoni paljastui riittävän ajoissa ja Poloisen kuski pääsi kuin pääsikin väärältä puolelta Loikkarin ohi - vain alkaakseen keskisormea kiivaasti näytellen leikkiä nopeusvalvontaa suorittavaa poliisia Loikkarin ohi päästyään.
Tämän jälkeen Poloisen ratissa istunut keski-ikäinen naishenkilö tiukalla jarrutuksellaan pudotutti nopeuden alle viidenkympin. Onneksi ei ollut pääkallokeli. Tekosensa tehtyään täti tallasi lätkän tiskiin ja katosi horisonttiin.
Se näistä asiallisesti liikenteessä käyttäytyvistä naiskuskeista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
... kuten nainen väisti oravaa kuivalla 80 km/h tiellä. Auto lähti sladiin, kylki edellä puuhun ja matkustajan paikalla istuneelta aviomieheltä henki pois.
Kaksi naista ajaa autolla, auton takapäästä alkaa kuulua kolinaa ja auto ravistaa niin että muutkin tielläliikkujat huomaavat. Naiset kuitenkin nostavat vauhdin normaaliksi. Hetken päästä takaripustus irtoaa, auto kylki edellä vastaantuleviin => naisilta henki pois.
Sitten lukemattomia tapauksia kun naiselta lähtee liukkaalla auto lapasesta täysin harjoituksen puutteen ansiosta. (Nämä sen väitöskirjankin laatia oli huomannut).
Mutta edelleen kritiikkinä: Väitöskirja oli kohdentunut nuoriin kuljettajiin. Lisäksi aineistoon oli hyväksytty myös kännissä ajetut mällit. Itse en puhuisi ajotaidosta jos mälli ajetaan kännissä. Enemmänkin puhuisin alkoholisimin tai alkoholin haitoista... Nimittäin kyllä ne känniset mokaavat muuallakin kuin liikenteessä...
No siihen että ne noudattaa liikennesääntöjä ja piste. Myös siksi niiden ajo vaikuttaa muihin "hyviin" kuljettajiin verrattuna eli miehiin siis, aralta ja epävarmalta jne.
Onhan totta että naisista löytyy enemmän niitä harvoin ja vähän ajavia kuin miehistä ja se on yksi sellaseen pikku törttöilyyn.
muunmuassa siihen, että naiset ei ota sellaisia tietoisia riskejä kuten miehet.
Sai nuin huomiota väitöskirjalleen vaikka mitään perusteluja väitteelle ei kuitenkaan löytynyt. On varmaan tosi kun vesi ja pitää kun seula, että huonolla kelillä tai muuten huonoissa olosuhteissa ukko ajaa ja akka on vieressä ihan omasta halusta, näin ainakin meillä vaikka vaimo ajaa päivittäin, mutta tuntee turvallisemmaksi olla pelkääjän paikalla huonoissa olosuhteissa ja pitkällä matkalla varsinkin pimeällä ja liukkaalla kelillä.