Meillä riidellään ja usein.
Joka viikonloppu, kun kumpikin ollaan kotona, alkaa sillä, että tekaistaan jostain jokin naurettava riita, joka paisuu hirvittäviin mittasuhteisiin.
Sitten (miltei joka kerran mieheni) jompikumpi lähtee ovet paukkuen jonnekin, ja sitten sitä vittuuksissaan soitellaan ja karjutaan puhelimessa, yritetään (joka kerran minä) asiaan jotain selkoa saada.
Miehelleni on jäänyt "levy päälle" ja jauhaa yhtä ja samaa joka helvetin riidan ajan.
"Mitä minä mitään sanomaan, kun olet kerran jo kaiken valmiiksi päättänyt".
Itseäni vituttaa kaikkein eniten se, kun mieheni EI SUOSTU PUHUMAAN vaan lähinnä pakenee ja pakenee, vaikka kuinka antaisi aikaa, tai vaikka kuinka yrittäisi selvittää asiat tässä ja nyt.
Sitten minua syytellään koko ajan, menee vanhempiensa luokse haukkumaan minut täysin paskaksi akaksi, etten uskalla siellä enää taatusti naamaani näyttää.
IKINÄ, EI IKINÄ pysähdy ajattelemaan, voisiko kenties ITSE tehdä jotain toisin, mm. riitatilanteessa PUHUMAAN eikä jankkaamaan samaa paskaa kerta toisensa perään.
Asiaa ei auta yhtään se, että olen suhteellisen paljon mustasukkainen.
Tästä ollaan puhuttu useamman kerran, asia on kummallekin täysin selvä, ja sen kanssa olen tehnyt paljon töitä, ja mustasukkaisuuttani olen saanut huomattavasti laimenemaan tsemppaamalla itseäni ja puhumalla itselleni järkeä =)
TätäKÄÄN asiaa ei yhtään auta se, että mieheni saa näitä "puhumattomuuskohtauksia" ajoittain, eikä asioista suostu puhumaan, ja juuri kun minä olen saanut pääkoppani asiat mustasukkaisuuden saralla selkenemään, hän ikään kuin "tahallaan" antaa minulle aihetta epäilyyn ja asioiden päässäni suurentelemiseen, koska ei suostu kertomaan asioiden oikeaa laitaa.
Mieheni ei ole minua koskaan pettänyt, mutta aiemmissa suhteissani olen saanut kilotolkulla paskaa niskaan senkin osalta.
Miestäni en siis voi syyttää mustasukkaisuuden vimmoissanikaan exieni tekemistä kusetuksista, mutta PUHUISI hyvä ihminen, että saisin mielelleni rauhan =(
En helvetissä jaksa kovinkaan pitkään näitä "tekaistuja" riitoja!
Tämänkään aamuinen riita, en tiedä YHTÄÄN mikä miehelleni tuli! Edellispäivänä tämän päivän ohjelma oli suurinpiirtein sovittuna, aamulla kun päivää käynnisteltiin, miestäni ei kiinnostanutkaan mikään sovittu, murahteli vain, kun yritin kysyä että no mitä sitä tänään siis tehdään... Sain vastaukseksi... en mitään...
Sitten sitä aletaankin heti seuraavassa käänteessä karjua "kun sinä teet noita ehtoja" ja muuta paskaa...
Joo, ehtojako!!
Ne tämänkin päivän suunnitellut tekemiset olivat vain ja ainoastaan isännän auton remontointia yhdessätuumin!
Sitä harrastamme toisinaan, koska ite olen lukenu autonasentajaks.
No, olis luullu kiinnostavan moinen yhdessä harrastelu, kun on isännälle niin mieleinen puuha, mutta kun ei!
En tajua.
Eri asia, jos MINÄ olisin PAKOTTANUT nypläämään yhdessä jotakin pitsiä!!!
En perkele tajua.
Sitten sitä lähetään kotoa ovet paukkuen, että saa puhelimen välityksellä yrittää taas tätä paskaa selvittää, kun ei siihen eräs kasvotusten pysty, ja koko kylä ja sukulaiset kuulee kun sitä karjutaan että "SINÄ kun sitä ja SINÄ kun tätä" eikä vahingossakaan mainita, että "MINÄ kun olen semmonen mulkku etten viitsi asioita selvittää"...!!
Ei herraisä sentään.
Kohta muuten räjähtää pää.
Minkä helvetin takia minä tällaista paskaa muka suostun jaksamaan päivästä ja viikonlopusta toiseen??
Mikä perkele minua estää iskemästä rukkasia tiskiin??
Yksin on niin perkeleen vaikea yrittää pitää suhdetta pystyssä, jos toinen ei ole valmis tekemään MITÄÄN erimielisyyksien selvittämiseksi, vaan lähtee karkuun jonnekin hornan kuuseen!
Rakentavaa keskustelua olen yrittänyt, en siis karju turpa punasena jokaikisen kerran, vaan kyllä tässä perkele alkaa käämi käryämään, kun sitä turvaudutaan AINA noiden samojen iänikuisten syiden ja selitysten taakse, vaikka ne eivät liikuttaisi käsillä olevaa riitaa paskan vertaa!!
Jos minä en kerta toisensa perään olisi riitoja ensimmäisenä selvittämässä, jotain tolkkua kaivamassa millon mihinkin asiaan, tässä ei todellakaan päjötettäisi enää saman katon alla!!
Toista kun ei kiinnosta paskankaan vertaa!
Pystyy vaikka viikon putkeen mököttämään ja tappelemaan ilman yhtään huonoa omaatuntoa, ite en yksinkertasesti JAKSA semmosta.
Kaikki energia ja puhti kuluu näihin tappeluihin, asioiden päässä pyörittelyyn, KUN NIISTÄ EI KERRAN SAA PUHUAKAAN.
Olenko täysin tollo, kun vielä tämmöstä kattelen??
Miestäni olen kovasti kehunut ja kannustanut, kun millon ollaan saatu hyvät jutustelut käyntiin ja asioista puhuttua, ja kannustan muutenkin elämän joka saralla ja tuen huonoina hetkinä, että en minä nyt ihan paska akka voi olla!!
Mutta näköjään olen, kun en edes ole riitojen selvittämisen arvoinen!
Tiedän, tästä tuli pitkä ja katkera kirjoitus, mutta johonkin suuntaan piti tätä taakkaa laskea, heikot kun tuppaa sortumaan elon tiellä.
Hyvää joulunodotusta kaikille.
Joka viikonloppu, kun kumpikin ollaan kotona, alkaa sillä, että tekaistaan jostain jokin naurettava riita, joka paisuu hirvittäviin mittasuhteisiin.
Sitten (miltei joka kerran mieheni) jompikumpi lähtee ovet paukkuen jonnekin, ja sitten sitä vittuuksissaan soitellaan ja karjutaan puhelimessa, yritetään (joka kerran minä) asiaan jotain selkoa saada.
Miehelleni on jäänyt "levy päälle" ja jauhaa yhtä ja samaa joka helvetin riidan ajan.
"Mitä minä mitään sanomaan, kun olet kerran jo kaiken valmiiksi päättänyt".
Itseäni vituttaa kaikkein eniten se, kun mieheni EI SUOSTU PUHUMAAN vaan lähinnä pakenee ja pakenee, vaikka kuinka antaisi aikaa, tai vaikka kuinka yrittäisi selvittää asiat tässä ja nyt.
Sitten minua syytellään koko ajan, menee vanhempiensa luokse haukkumaan minut täysin paskaksi akaksi, etten uskalla siellä enää taatusti naamaani näyttää.
IKINÄ, EI IKINÄ pysähdy ajattelemaan, voisiko kenties ITSE tehdä jotain toisin, mm. riitatilanteessa PUHUMAAN eikä jankkaamaan samaa paskaa kerta toisensa perään.
Asiaa ei auta yhtään se, että olen suhteellisen paljon mustasukkainen.
Tästä ollaan puhuttu useamman kerran, asia on kummallekin täysin selvä, ja sen kanssa olen tehnyt paljon töitä, ja mustasukkaisuuttani olen saanut huomattavasti laimenemaan tsemppaamalla itseäni ja puhumalla itselleni järkeä =)
TätäKÄÄN asiaa ei yhtään auta se, että mieheni saa näitä "puhumattomuuskohtauksia" ajoittain, eikä asioista suostu puhumaan, ja juuri kun minä olen saanut pääkoppani asiat mustasukkaisuuden saralla selkenemään, hän ikään kuin "tahallaan" antaa minulle aihetta epäilyyn ja asioiden päässäni suurentelemiseen, koska ei suostu kertomaan asioiden oikeaa laitaa.
Mieheni ei ole minua koskaan pettänyt, mutta aiemmissa suhteissani olen saanut kilotolkulla paskaa niskaan senkin osalta.
Miestäni en siis voi syyttää mustasukkaisuuden vimmoissanikaan exieni tekemistä kusetuksista, mutta PUHUISI hyvä ihminen, että saisin mielelleni rauhan =(
En helvetissä jaksa kovinkaan pitkään näitä "tekaistuja" riitoja!
Tämänkään aamuinen riita, en tiedä YHTÄÄN mikä miehelleni tuli! Edellispäivänä tämän päivän ohjelma oli suurinpiirtein sovittuna, aamulla kun päivää käynnisteltiin, miestäni ei kiinnostanutkaan mikään sovittu, murahteli vain, kun yritin kysyä että no mitä sitä tänään siis tehdään... Sain vastaukseksi... en mitään...
Sitten sitä aletaankin heti seuraavassa käänteessä karjua "kun sinä teet noita ehtoja" ja muuta paskaa...
Joo, ehtojako!!
Ne tämänkin päivän suunnitellut tekemiset olivat vain ja ainoastaan isännän auton remontointia yhdessätuumin!
Sitä harrastamme toisinaan, koska ite olen lukenu autonasentajaks.
No, olis luullu kiinnostavan moinen yhdessä harrastelu, kun on isännälle niin mieleinen puuha, mutta kun ei!
En tajua.
Eri asia, jos MINÄ olisin PAKOTTANUT nypläämään yhdessä jotakin pitsiä!!!
En perkele tajua.
Sitten sitä lähetään kotoa ovet paukkuen, että saa puhelimen välityksellä yrittää taas tätä paskaa selvittää, kun ei siihen eräs kasvotusten pysty, ja koko kylä ja sukulaiset kuulee kun sitä karjutaan että "SINÄ kun sitä ja SINÄ kun tätä" eikä vahingossakaan mainita, että "MINÄ kun olen semmonen mulkku etten viitsi asioita selvittää"...!!
Ei herraisä sentään.
Kohta muuten räjähtää pää.
Minkä helvetin takia minä tällaista paskaa muka suostun jaksamaan päivästä ja viikonlopusta toiseen??
Mikä perkele minua estää iskemästä rukkasia tiskiin??
Yksin on niin perkeleen vaikea yrittää pitää suhdetta pystyssä, jos toinen ei ole valmis tekemään MITÄÄN erimielisyyksien selvittämiseksi, vaan lähtee karkuun jonnekin hornan kuuseen!
Rakentavaa keskustelua olen yrittänyt, en siis karju turpa punasena jokaikisen kerran, vaan kyllä tässä perkele alkaa käämi käryämään, kun sitä turvaudutaan AINA noiden samojen iänikuisten syiden ja selitysten taakse, vaikka ne eivät liikuttaisi käsillä olevaa riitaa paskan vertaa!!
Jos minä en kerta toisensa perään olisi riitoja ensimmäisenä selvittämässä, jotain tolkkua kaivamassa millon mihinkin asiaan, tässä ei todellakaan päjötettäisi enää saman katon alla!!
Toista kun ei kiinnosta paskankaan vertaa!
Pystyy vaikka viikon putkeen mököttämään ja tappelemaan ilman yhtään huonoa omaatuntoa, ite en yksinkertasesti JAKSA semmosta.
Kaikki energia ja puhti kuluu näihin tappeluihin, asioiden päässä pyörittelyyn, KUN NIISTÄ EI KERRAN SAA PUHUAKAAN.
Olenko täysin tollo, kun vielä tämmöstä kattelen??
Miestäni olen kovasti kehunut ja kannustanut, kun millon ollaan saatu hyvät jutustelut käyntiin ja asioista puhuttua, ja kannustan muutenkin elämän joka saralla ja tuen huonoina hetkinä, että en minä nyt ihan paska akka voi olla!!
Mutta näköjään olen, kun en edes ole riitojen selvittämisen arvoinen!
Tiedän, tästä tuli pitkä ja katkera kirjoitus, mutta johonkin suuntaan piti tätä taakkaa laskea, heikot kun tuppaa sortumaan elon tiellä.
Hyvää joulunodotusta kaikille.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nykyaikana pärjää yksinkin, ei tarvitse kuunnella toisen loukkauksia. Yksin oloon ei kuole.
Olette sopineet lähdöstä autoa laittamaan. Mies sanoo aamulla ettei huvitakaan. Ilmoita hänelle rauhallisesti ja hyväntuulisena, että siinä tapauksessa lähdetkin Tiinan kanssa shoppailemaan. Sano "moi" ja lähde Tiinan kanssa shoppailemaan ja viettämään kiva päivä.
Sinäkin puhut täyttä asiaa =)
Kiitos järkevästä kommentistasi!
No niin, toihan jo kuulosti aika pahalta. Ehkä sun miehellä on joku ihme kriisi meneillään ja ehkä se jotenkin luulee ett jos se kaikki kiukkuunsa huutaa sulle niin kaikki on hyvin?
Se vaikutta niin että se olis aikalailla itsekkäinen...
Seuraava kertaa kun se rupee haastamaan riitaa sun kanssa niin pysy rauhallisena ja sano vaan että et jaksa kuunella ja pysyt hiljana ja annat sen haukkua omas rauhas, jos ei se ihan vastasyntynyt on niin se kyllä ittekkin tajuu että se on aivan tosi naurettavaa ja lapsellista touhua mikä se harrastaa. Mutta jonkunlainen ongelma sillä täytyy olla.
-Mut mikäs teet kun oot rakastunut-
Minkäs todellakaan teet, kun olet korviasi myöten rakastunu... =)
Ymmärrän.
Meilläkin eilen kun olisi voinut viettää yhdessä aikaa illalla, niin mies nukahti sohvalle. Ei siinä mitään.
Itse lähdin silloin kotiini nukkumaan, kun vituttti, että vapaa-aikansa mieheni viettää kavereidensa kanssa ja kun olisi kerrankin hetki kahden, niin nukahtaa sohvalle.
Uskon kumminkin siihen, ettei luovuttaa pidä, vaikka välillä vituttaa ja tiedän ettei parisuhde ole aina ruusuilla tanssimista.
Noh, tänään heräsin puhelinsoittoon...Mieheni huusi, että ei enää kiinnosta, että voin tästä lähin tehdä mitä huvittaa. -Ja luuri kiinni ja puhelin pois päältä.
Eikä ole edes uutta tämä tälläinen.
Nyt sitten itken ja mietin, että miten hel**tissä tähän taas suhtautuisi, kun ei oma ymmärrys riitä tällaiseen touhuun.
Otan nyt tosissani sen, ettei miestä kiinnosta ja elän sen mukaan...en vain enää tiedä miten!
Ikävää että teilläkin on tuollaisia konflikteja... =(
En todellakaan itsekään välillä ymmärrä mieheni aivoituksia...
En osaa antaa mitään järkeenkäypää neuvoa, koska en tiedä tarinaanne tarkalleen, mutta ei todellakaan pidä miehen antaa kohdella kuin vanhaa rukkasta!
Mutta senhän sinä jo tiesitkin.
Jos mies käskee tyyliin painua helvettiin, saakoon sitten odotella puhelua sieltä helvetistä!!
Anteeksipyynnön paikka on kohdallaan, älä päästä häntä helpolla...
Tsemppiä!
olevan valtataistelu käynnissä. Suosittelen mm. seuraavia kirjoja:
Rakentava valinta
Tunnista tunnelukkosi
häpeän monet kasvot
hellstenin ja kristerin kirjatkin ovat ok.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että vakka on kantensa valinnut eli kumppani valitaan yleensä lapsuuden perusteella. Jos olit ylisuoriutuja, menet yhteen alisuoriutujan kanssa. Jos olit alistettu lapsuudessasi valitset melko varmasti aikuisena kumppaniksesi alistajan.
Et voi muuttaa toista, vain itseäsi. Usein käy niin kun toisen muutos alkaa näkymään, toisenkin on pakko alkaa kehittymään ja muuttumaan. Joskus toki toinen jatkaa samalla radalla ja kehityksen tielle lähteneelle ei jää vaihtoehdoksi kuin ero.
Parisuhde on tasavertainen kahden aikuisen yhdessä sopima "sopimus". Lapsuuden tunnelukoista kärsivät aikuiset vain usein kuvittelevat sitä jonkinlaiseksi mellestyskentäksi tai taistelutantereeksi...
eli MELKEIN kaikki on sitten jumittanut tähän lapsuuden liittyviä juttuihin... Mielenkiintoista. Voihan siinä olla oma pointtinsa. Ihmiskunta on särkynyt kansa, näin se vaan on.
kirjavinkeistä!
Täytynee lähteä maanantaina kirjastoon hieman penkomaan...
John Grayn:Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta, naisena on ihana lukea miehen kirjoittamana, että on normaalia et nainen on sellanen kun on ja alkaa ymmärtää miestä ja kuinka mies ymmärtää väärin naista ja toisinpäin ja sieltä löytyy hyviä neuvoja ja ratkaisuja :) SUOSITTELEN!
Paljon hyvää olen suosittelemastasi kirjasta kuullut, mutta en sitä itse ole vielä hyppysiini saanut! =)
Nyt aion taikoa sen jostakin itselleni.
Rakastan miestäni hurjasti, ja hän minua (kuten on sanonut) joten olen valmis lukemaan vaikka kaikenmaailman ihmissuhdeoppaat, että elämämme tästä muovautuisi paremmille urille, ja oppisimme riitelemään rakentavasti, tai jotain... =)
Lukeminen kun kuuluu harrastuksiini muutenkin, niin ei haittaa, jos lukemastani olisi todellista hyötyä omaan elämääni... =)
Se ei taida juurikaan "uskaltaa"/viitsiä puhua sun kanssa, koska TIETÄÄ, miten mustasukkainen olet.
Ei siksi, että olisi välttämättä AIHETTA mustasukkaisuuteen, vaan siksi, että "pelkää" sun RAIVARIASI, joka syntyy ties miestä epäluuloista.
Se ei siis VAIVAUDU puhumaan sulle, koska "tietää lopputuloksen". Noin.
Samaa mieltä kanssasi. Itse olen ollut mustasukkaisuuden kohde, tosin lievän sellaisen. Mutta joka kerta, jos asiasta ryhtyi keskustelemaan vaimon epäilyjen pohjalta, lopputulos oli jo ennalta selvä. Ei siinä ole oikeasti mitään mahdollisuuksia pulustautua reilusti. Millä ylipäänsä voit TODISTAA epäilevälle vaimolle, että mustasukkaisuuteen ei ole aihetta. Se on mahdoton tehtävä. Olematonta ei voi todistaa mitenkään.
Ainoa olisi tietysti kertoa joka ainut meneminen minuuttiaikatauluna, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Eikä sellaisia voi edes muistaa tarkkaan, missä on tarkkaan ottaen milloinkin ollut ja kenen kanssa. Tällaiseen tenttaamiseen ei kannata lähteä mukaan vaan ainut keino on oikeastaan jättää vastaamatta sen jälkeen, kun on torjunut epäilyt suorin sanoin.
Eli sen mustasukkaisen on mentävä hitoon, jos mieli jatkaa suhdetta.
Olet itse asiassa täydellisen oikeassa =D
Mieheni on kertonut minulle, ettei hän (juurikin) vaivaudu vastaamaan/kertomaan mitään, koska tietää, että olen kuitenkin päässäni (en päissäni, hih) jo jonkin teorian ehtinyt väsätä...
Tämä ei pidä paikkaansa joka ikinen kerta, hurjasta mustasukkaisuudesta olen jo päässyt eroon koska olen sen eteen itseni kanssa kamppaillut, mutta yhä pieni peikko siltä saralta nostaa ajoittain päätään, ja sitten mentiin...
Asioista olemme toki mieheni kanssa puhuneet, viimeksi eilisiltana, ja hän tietää kyllä järjenjuoksuni (sen vähän, mitä sitä ylipäätään on, buah) ja on perillä asioista, mutta kun kunnon riita on päällä, kaikki puheet sun muut sovitut jutut miten riidellessä PITÄISI menetellä tottakai unohtuu...
Pahus...
Olet varmasti kovin vihainen itsellesi kun et osaa valita parempaa seuraa. Kuitenkin kielenkäyttösi todistaa että sinä olet mangneetti omalla tavallasi ajatteleville ja käyttäytyville.
Mikäli haluat elämältä mitään laadukkaampaa, sinun on aivan ensiksi muututtava itse sisältäpäin. Kohota ajatumaailmasi tasolle johon ei kuulu (tämänhetkinen)sikamainen kielenkäyttösi ja samanlaisen kuunteleminen muiltakaan.
Ala valitsemaan seurasi ihmisistä jotka puhuvat ja käyttäytyvät kuin täysijärkiset aikuiset - toista kunnioittaen ja arvostaen.
Onko koskaan tullut edes mieleesi parantaa tapasi?
Kokeileppa sitä pari kuukautta! Ellet muusta syystä niin uteliaisuudesta.
niin älä vaan mene siihen mukaan. Tiedän että se on aivan vitun vaikeaa, en kai tässä muuten yksin eläisi (vapaaehtoinen valinta, kiitos vaan), olen itsekkin aika ärhäke luonne. Minut saa helposti suttumaan ja miehet osaa vetää siitä narusta.
Seuraava riita kun tulee ja toinen lähtee ovet paukkuen niin et sitten soittele perään etkä yritä saada puhumaan. Lopetat sellaisen kertakaikkiaan. Kun toinen lähtee ovet paukkuen niin alat vaan tyynesti tekemään jotain omaa kivaa. Samalla voit sitten miettiä että miksi siinä suhteessa ylipäätään jatkaa kun siitä ei ole kun hermojen menetystä ja raivoa luvassa.
Puhutko itse kuin herranterttu silloin, kun jokin asia sinua suututtaa, ja olet aivan raivoissasi??
Epäilen suuresti!
Luuletko, että minä joka ikinen hetki puhun tuolla tavalla? =D
Ei herraisä sentään, en todellakaan.
Olin TODELLA raivoissani, kun tuota aloitustani kirjoitin, eikä silloin tule ihan mieleen puhua siivosti kuin Valamon luostarin siveä nunna...
Hyvä ihme sentään, mitä ihmeen tekemistä kielenkäytölläni ko. aloituksessa on "ongelmani" kanssa parisuhteessa...???
Järki käteen nyt.
Olet täysin oikeassa siinä, että kun toinen ovet paukkuen lähtee, minun ei TODELLAKAAN pitäisi soittaa perään.
MUTTA (ah mikä ihana sana) =)
Kun se toinen lähtee AINA aivan kesken riidan, kesken riidan selvittämisen, minä en yksinkertaisesti ole varmaan KERTAAKAAN pystynyt olemaan soittamatta perään, koska minua jää niin suunnattomasti kaivelemaan koko homma, kun koko juttu on täysin KESKEN eikä sitä voida heti selvittää...
Olen useimmiten sitäpaitsi siinä vaiheessa niin raivoissani, etten osaa ajatella järkevästi =/
Jokin vihanhallintakurssikaan ei olisi pahitteeksi, mutta niitähän tunnetusti täällä keskellä korpea suunnattomia määriä pidetään...
Joskus harvoin olen onnistunut keskittämään mieheni raivokkaan lähdön jälkeen huomioni ihan johonkin muuhun, kuten esim. imurointiin tai muuhun tarmokkaaseen hommaan...
Sitä pitäisi vain pystyä useammin...
Koska rakastan miestäni, ja hän minua, kuin hullu puuroa, ja kun olemme sovussa (kuten nyt yleensäkin ollaan) meillä on hurjan hauskaa yhdessä.
Teemme siis kaiken suurella intohimolla: sekä sopuisan yhteiselon että raivokkaan riitelyn =)
Saamme toisemme nauramaan, meillä on samanlainen huumorintaju, olemme spontaaneja mutta osaamme toki rauhoittua hyvän leffan ääreen sipsien ja muiden herkkujen kera...
Olemme molemmat vain varustettu sen verran suurella määrällä temperamenttia, itsepäisyyttä ja intohimoa, että tämä räiskyvä tarinamme on kuin suoraan pahaisen rakkausromaanin sivuilta...!! =D
Mutta ei todellakaan nuo naurettaviin mittasuhteisiin paisuvat riidat pikkuasioista ole mitään herkkua...
En haluaisi riidellä, mutta...
Mies ja nainen vain ovat erilaisia. Nainen kysyy ja kysyy jopa yksinkertaisen vastauksen saatuaan. Ongelma on jos mies ei ymmärrä naista eikä nainen miestä-ottakaa aikalisä. Olkaa viikko erossa ja miettikää asioita. Lue kirjallisuutta miehen ajattelutavasta sekä muiden kokemuksia. Mies vaan ei voi sietää asioiden vatvomista eikä jankutusta. Luottamus on suhteen edellytys, jos sitä ei ole, syntyy ongelma. Ota välimatka itsesi ja miehesi takia. Mieti miksi kyselet ja mitä haluat ja miksi epäilet ja onko siihen ihan oikeasti syytä. Miehesi kuulostaa juuri sellaiselta mieheltä joka oikeasti rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi muttei kestä sitä tappelua ja vaatimista. Elämä voi päättyä koska vaan, onko järkeä tapella? nm . vasta tämän vihdoin tajunnut nainen, jos ei toimi, erotkaa, mutta älkää loukatko toista ilman syytä. Se vain syö naista ja miestä ja tuhoaa sen keskinäisen tunteen. Hyvää joulua kaikille
Olet oikeassa, koska mieheni on sanonut minulle miltei samoilla sanoilla kuin sinä kirjoitit, että hän rakastaa minua ihan tosissaan, ja haluaa olla ja elää kanssani, mutta hän ei kestä tappeluita ja riitoja ja huutamisia... =(
Tuo viikon erossa oleminen... hmm...
Takuuvarmasti jo ensimmäisenä päivänä jompi kumpi soittaa toiselle, sillä emme ole hyvin olleet erossa toisistamme päivää-paria pitempään...
Tiedän ettei ole helppoa...mutta kannattaa. Ehkä viikko on liikaa. Ottakaa pari päivää. Mene ystävän kanssa jonnekkin tai vain "kotona" käymään tms. Kun menee luottamus ja on huonoja kokemuksia tulee kierre jolloin epäilee kaikkea. Vaikeaa, mutta siitä voi päästä yli. Hoe itsellesi, miksi mies minua kattoisi jos ei rakasta!! kokeile sitä että pakotat itsesi olemaan "hiljaa". Keskustele jonkun kanssa ja lue muiden ajatuksia. Itse menen luontoon ja koitan ajatella. Kun tilanne on päällä, ei pysty ajattelemaan muuta kun että koska toi ei puhu ja pakenee, on sillä pakko olla jotain salattavaa. Ne on vaan miehiä. Eri asia on jos oikeasti jää kiinni jostain tai on muuten ilkeä. Elin itse samassa ja pitkän taistelun jälkeen alan oppia että miehillä yn yksi nappi on/off ja naisilla sata :)
Rauhallista joulua !
Kiitos sinulle kommentistasi, se lämmitti sydäntäni ihan todella =)
Olet aivan oikeassa.
Se aika, kun me ei mieheni kanssa riidellä, on mitä ihaninta, parhainta ja juuri sellaista, mitä parisuhteelta haluan: yhdessä nauramista, turvallisuuden tunnetta, yhdessä oloa, rakastamista, huomioimista, toisen huomioon ottamista, hellyyttä, tukemista jne jne...
Siksi en halua, että suhteemme kärsii noista järjettömistä riidoista =(
Haluan itse pystyä muuttamaan omia aivoituksiani, menetelmiäni ja toimintatapojani niin, että riidat pysyvät aisoissa.
Koska riiteleminen silloin tällöin puhdistaa ilmaa, sehän nyt on selvää...
Mutta ei toista saisi loukata silti!
Aion kokeilla toimia neuvomallasi tavalla, suuret kiitokset siis vinkeistä =)
Ja Oikein Rauhallista Joulua sinulle myös!
ihanaa jos vastaukseni jotenkin helpottaa. Nämä asiat ovat järjettömän vaikeita. Ilmoittele itseestäsi miten meni. Muista jos tilanne ollut vaikea, takapakkia tulee varmasti, mutta tästä on hyvä lähteä....joskun on hyvä vaikka kirjottaa kirje jossa kertoa rehellisesti ajatuksista toiveista ja peloista. Ne on helpompi ottaa vastaan. Ja niihin on helpompi vastata. Ja muista aina että miehen aivot ovat erilaiset. Mies pellolla ja nainen hoitaa kodin. Ei päde tänä päivänä, mutta lieneekö geeneissä ! Koita pitää naisellinen suusi supulla ja nauti rakastavasta miehestäsi ! niin minäkin koitan. Kun hieroo kipeän selän, hieron seuraavana päivänä hänen, tyyliin!
Tsemppiä myös sinun arkeesi! =)
Ilmoittelen, kuinka meidän arkemme alkaa luistaa, kun otan käyttöön uudenlaiset "kujeet" ja yritän pitää tämän naisellisen suuni visusti supussa, kun tekee mieli möläytellä kaikkea ;)
Kirjeitä olen parikin kappaletta kirjoittanut, oikeita rakkauskirjeitä, joilla sain aivan syntisen komean hymyn mieheni kasvoille...
Joten minäkin suosittelen kirjettä omalle kullalle!
Toki meillä puhutaan ihan kasvotustenkin asioista, mutta olihan tuo miehein aivan otettu kirjeestäni...