Hei,
Seurustelin 8kk:tta aivan ihanan miehen kanssa. Olimme tiiviisti yhdessä ja eläässäni sen aikana tuli eteen myös muutto vanhempien tyköä pois. mielessäni velloi vanhat mieltäpainavat asiat sekä isäni kuoleman vakava sairaus, painoin hirveää tempoa eteen päin: koulu, työt, isän hoito, parisuhde. Olin älyttömän ressaantunut, joka purkaantui mieheeni: valitin sellaisistakin asioista, joista ei ollut tarkoitus valittaa. Nyt poikakaverini jätti minut, koska oli väsynyt suhteeseen ja rakkaus oli hiipunut väsymyksen alle. Mitä teen? En osaa yksin tehdä mitään, en olla kotona yksin ja joka paikassa on vain muistot miehestä ja minusta. Voisinko saada miestä mitenkään takaisin? Se oli ensimmäinen todellinen rakkaus ja luottamus mieheen oli valtava, en halua elää ilman häntä ja rakkaus häneen on edelleen valtava, en voi kuvitella mitään ilman häntä elämässäni.
Nyt vaan olen neljän seinän sisällä: itken ja makaan ja kaipaan. Tilanne hirvittää, miten pääsen elämään kiinni? Suren nyt rakkaan miehen perään ja isä kuolee hetkenä minä hyvänä niin joudun sitten kohtaamaan jälleen rakkaan menettämisen ja taas alkaa kaipuu ym.
T: tuhat sydämen sirpaletta
Seurustelin 8kk:tta aivan ihanan miehen kanssa. Olimme tiiviisti yhdessä ja eläässäni sen aikana tuli eteen myös muutto vanhempien tyköä pois. mielessäni velloi vanhat mieltäpainavat asiat sekä isäni kuoleman vakava sairaus, painoin hirveää tempoa eteen päin: koulu, työt, isän hoito, parisuhde. Olin älyttömän ressaantunut, joka purkaantui mieheeni: valitin sellaisistakin asioista, joista ei ollut tarkoitus valittaa. Nyt poikakaverini jätti minut, koska oli väsynyt suhteeseen ja rakkaus oli hiipunut väsymyksen alle. Mitä teen? En osaa yksin tehdä mitään, en olla kotona yksin ja joka paikassa on vain muistot miehestä ja minusta. Voisinko saada miestä mitenkään takaisin? Se oli ensimmäinen todellinen rakkaus ja luottamus mieheen oli valtava, en halua elää ilman häntä ja rakkaus häneen on edelleen valtava, en voi kuvitella mitään ilman häntä elämässäni.
Nyt vaan olen neljän seinän sisällä: itken ja makaan ja kaipaan. Tilanne hirvittää, miten pääsen elämään kiinni? Suren nyt rakkaan miehen perään ja isä kuolee hetkenä minä hyvänä niin joudun sitten kohtaamaan jälleen rakkaan menettämisen ja taas alkaa kaipuu ym.
T: tuhat sydämen sirpaletta
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta sinun pitäisi nyt keskittyä isääsi, tai kadut sitä loppuelämän.
Joskus 5 vuoden kuluttua sinulla on jo uusi suhde, mahdollisesti lapsiakin, mutta ei isää.
Anna nyt kaikki huomio ja rakkautesi isällesi, koska kohta häntä ei ole ja sen jälkeen se on myöhäistä. Miehen olet tuntenyt 8kk ja isäsi koko elämäsi ajan. Laita asiat tärkeys- ja arvojärjestykseen, ettei sinun tarvitse katua koko loppuelämääsi.
Hei,
keskityn isään. Ei vaan tahdo olla voimia jaksaa. Tällä hetkellä olen isän kanssa yhdessä lähes kaiken sen ajan mitä valveella olemme: katsomme tv:tä, juttelemme, ulkoilemme ym yhdessä hänen voimiensa mukaan. Mutta kun innostus kaikkeen on täysin lopahtanut tämän isän sairauden ja suhteen loppumisen myötä: suhteen loppuminen oli lopullinen isku, koska tällä hetkellä minulla ei ole elämässä mitään ilon aihetta, ei mistään mistä saisin voimia eteen päin.
Isäsi, mistä hän saa voimaa? Varmaan olet sinä hänelle paras voiman antaja/tuoja. Ajattele kuinka on nopeasti aika mennyt siitä kun sinä tarvitsit isäsi tukea ja apua.
Joku miehen kappale on kuitenki aika olematon muru täällä matosessa mailmassa. Se nyt vaatii pikkusen aikaa ja menoa. Älä haaveile menneestä suhteestasi enää, mennyt mikä mennyt!
Isällesi ja sinulle myös vointia..
Olen itse aivan samanlaisessa tilanteessa parisuhteen osalta ja siinä määrin tunnen tuon surun. Voin vain kuvitella kuinka raskasta on vielä isän sairaus. Parisuhteen osalta voin sanoa, että tuska helpottaa päivä päivältä ja itku itkulta. Itse ajattelen, että mies tulee takaisin jos on tullakseen, roikkuminen ei varmasti edesauta asiaa. Toisaalta ei kai yhteydepito silloin tällöin ja "jään koputtelu" sillä tavoin haitaksi ole. Itse ainakin ajattelen näin. Voimia sinulle surussasi. Jos yhtään lohduttaa, minä itken täällä omia kyyneleitäni, et ole yksin surullinen.
Tuntuu niin väärältä haikailla miehen perään. Haluaisin keskittyä niin paljon isää, mutta ei ole voimia. Mies vei mukanaan kaikki loput voimani ja kaiken elämän haluni. Isän sairaus kun tuli esiin, tuntui, että haluan itse kuolla ensin. Exäni sai minuun voimia, nyt kun tilanne isän osalta pahentunut ja exäni jätti minut niin tuntuu, että haluan mennä isän mukana. En pysty keskittymään isään, en elämääni, en töihini, en mihinkään....
Ehkäpä sun on tällä hetkellä parasta hoitaa itsesi, isäsi ja muut asiat, kunnes joskus tulee rauhallisempi hetki ja voit taas miettiä uuden parisuhteenkin aloittamista. Meinaan muuttuisiko mikään jos tämä mies nyt sitten vielä palaisikin kuvioihin mukaan? Sä olet edelleen stressaantunut, väsynyt ja ärtynyt.