On se kumma, kun äiti ei halua päästää minusta irti. Ei minkään sortin kannustusta muuttamiseen. Olen jo kohta 25-vuotias ja äiti ei kestä muuttoajatusta. Sanoi, että voisin muuttaa vasta sitten, kun minulla on mies.
Harmittaa ihan hirveästi, kun äiti menee surulliseksi ja silmätkin taitaa hällä kostua.. Tää on tosi vaikea tilanne.
Vanhempani ovat todellakin poikkeuksellisen mukavia ja ihania ja kyllä heidän luonaan vielä pitkään viihtyisi.. mutta niin.. ei tänne voi kutsua kavereita, eikä varsinkaan miespuolisia..
Mun vanhempani asuisivat kanssani mielellään koko loppuelämänsä.. Mitä tässä tekisi??
Tarkoitus on muuttaa parin kamun kanssa asuun tuossa helmikuussa..
Harmittaa ihan hirveästi, kun äiti menee surulliseksi ja silmätkin taitaa hällä kostua.. Tää on tosi vaikea tilanne.
Vanhempani ovat todellakin poikkeuksellisen mukavia ja ihania ja kyllä heidän luonaan vielä pitkään viihtyisi.. mutta niin.. ei tänne voi kutsua kavereita, eikä varsinkaan miespuolisia..
Mun vanhempani asuisivat kanssani mielellään koko loppuelämänsä.. Mitä tässä tekisi??
Tarkoitus on muuttaa parin kamun kanssa asuun tuossa helmikuussa..
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä sinä tuossa iässä vanhempiesi tunteista murehdit. Kaikki vanhemmat varmaan jossain määrin (kukin tavallaan) surevat pahnanpohjimmaisen lähtemistä omalle oksalle. Jos sinä heidän tunteitten perusteella teet elämässäsi ratkaisusi, jäätkin peräkammarin vanhaksipiiaksi. Itsenäisty hyvä ihminen ja muuta omillesi. Ja jos kimppakämppään muutat tai joskus miehen kanssa yhteen, älä missään tapauksessa päästä äitiäsi hyysäämään huusholliinne. Pilaat sillä muitten elämän.
Kehun vain, että sanoit aivan puolestani. Korostan vielä viimeisiä lauseitasi: "Älä missään tapauksessa päästä äitiäsi hyysäämään huusholliinne.", sillä tämä ohje on tärkeä kaikille itsenäistymisprojektissa. Meinasin jäädä vanhaksipiiaksi, kun noudatin liikaa vanhempien sääntöjä esim. kaapin paikasta.
Joo, sun täytyy vaan lähteä ja kestää se, että äiti on oikeesti aikuinen ihminen, ja sen täytyy kestää vaikka ikävääkkin, koska sehän on hänen lapsensa parhaaksi, että hän itsenäistyy.
Ehkä vanhempasi pelkäävät kahdestaan jäämistä, voisitko jutella heidän kanssaan siitä? Sinä et ole vastuussa siitä, et heidän liittonsa liima, heidän on löydettävä se itse. Sun tarttee löytää oma elämä ja sulla on siihen oikeus.
Sitten kun sulla on mies, niin ja hänhän pystyy tuolla hyvin hallitsemaan että kuka ja tietää, ettei sellaista kyllä hevin ilmesty kun asut 25-vuotiaana siinä kotona... Eikä varmaan kukaan kelpaisikaan. Kyllä mun mielestä ois hyvä itsenäistyä jo ennen kun on mies, muuten jäät riippuvaikseksi siitä.
Juttele avoimesti vanhempien kanssa siitä, että muutat ja että sinullakin on oikeus aikuistua. Sitä et nyt pääse koskaan tekemään. Sun on kyllä elämässä muutettava, tehtävä omat juttus ja haettava oma tiesi. Ehkä he pelkäävät puolestasi, mutta se kuuluu siihen vanhemmuuteen, joskus on päästettävä irti ja toivottava parasta. Riskit on olemassa, mutta sellaista se on.
Kyllä he pärjäävät jo, hehän ovat aikuisia kuten sinäkin. Ei sun tarvitse murehtia eikä kantaa syyllisyyttä heidän ikävästään, vanhempien tehtävä on päästää irti jossain vaiheessa. ja lapsien kasvaa yli siitä.
Itse olisin muuttanut jo kuusi vuotta sitten pois kotoa. Vaikka vanhemmat ovatkin ehkä surullisia siitä, että lapsi muuttaa pois, mutta haloo, on sullakin elämä jota tahdot elää muuallakin kuin vanhempien hovissa. Tai ainakin luulen niin...
Muuta pois vaan, kyllä se siitä ja I-T-S-E-N-Ä-I-S-T-Y !!!
Mulla on muuten sama tilanne, mutta oon 21 ja todellakin OLEN LÄHDÖSSÄ OmIlleNI! samat ongelmat on mullakin, kun sulla :/
Tässä iässä pitää jo itsenäistyä, MYÖS SINUN!
on sun vanhemmatkin joskus lapsuudenkodistaan lähteneet, ainakin jompikumpi...
Omat vanhempani olivat myös sitä mieltä, että vain naimisiin voi muuttaa, muuten ei ole syytä omasta kodista lähteä.
Niinpä ryntäsin naimisiin, vaikka en ollut miehestä varma.
Erehdyshän se oli, mutta sen jouduin itsenäisyydestäni maksamaan. Jos en olisi avioitunut, niin tuskin olisin toistakaan löytänyt. Ja kotona istuisin, vanhuksia hoitaisin, kuihtuisin sisäsiistiksi vanhaksipiiaksi, pelokkaaksi ja torjuvaksi.
Se olisi ollut mamman mieleen.
Niinpä oli parempi valita kahdesta virheestä se, joka antoi kuitenkin eväät irtiottoon ja itsenäistymiseen. Ja onhan nyt lapset! Ilman heitä ei olisi elämää.