Miksi on niin houkuttelevaa syyttää miehen väkivaltaisuudesta tämän äitiä? Onko se oikeasti sitä, että hakattu nainen jo oikeastaan tietää eron välttämättömyyden muttei haluaisi sitä? Ja anoppia syyllistämällä saa vielä hetken leikkiä kotia?
Ja jos mies juo, miksi tämän äiti saattaa moittia miniää ja miniä anoppia? Eiköhän aikuinen ihan itse sitä leiliään kallistele.
Ulkopuolisena tulee huomanneeksi kummallisia kuvioita.
Ja jos mies juo, miksi tämän äiti saattaa moittia miniää ja miniä anoppia? Eiköhän aikuinen ihan itse sitä leiliään kallistele.
Ulkopuolisena tulee huomanneeksi kummallisia kuvioita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, kaikillahan on loppujen lopuksi oma tahto ja vapaa valita mitä tekee elämällään. Mieleeni tulee haastattelu kahdelta veljekseltä, tosin usa:sta. Toinen oli vankilassa, toisella hyvä työpaikka, loppututkinto ja elämä mallissa. Kummatkin sanoivat syyksi saman asia: juopon ja rikollisen isän. Toinen vastasi että koska isä joi hän oppi jo nuorena käyttäytymään samalla lailla, joi ja teki rikoksia ja toinen vastasi että koska isä joi hän päätti jo nuorena että ei ikinä pilaa elämäänsä samalla lailla.
On niin helppo syyttää toisia ihan kuin itse ei olisi yhtään vastuussa tekemisistään.
olen itse miniä, joka osittain vieläkin syyttää anoppiaan ex-miehensä väkivaltaisuudesta. Anoppi on antanut oman miehensä pahoinpidellä itseään silmiensä edessä ja sen jälkeen vannottanut, ettei kenellekään saa kertoa - eli on antanut sellaisen mallin, että näin saa tehdä, mutta kukaan ei saa tietää. Ja anoppi itse sanoi minulle, että olen liian herkkänahkainen - miehet nyt vaan saavat välillä lyödä eukkojaan, sellaista elämä kuulemma on...
Tiedän järjellä, että mies on itse tiensä valinnut ja yms.., mutta onhan hän mallin lyömiseen saanut kotoaan. Minä toivoin jossain vaiheessa - ja sitä anopilta pyysinkin - että anoppi olisi sanonut pojalleen, että lyöminen on väärin, mutta anoppi ei siihen suostunut.
Me siis erosimme ja vieläkin ex-mies on sitä mieltä, että hän ei tehnyt mitään väärin ja avioliitossa miehen kuuluukin näyttää kaapin paikka vaikka nyrkeillä. Että aika syvällä tuo asenne hänessä elää.
mutta sitten kun joku aikuisena käyttäytyy epäsuotavasti, niin sitten sillä lapsuuden ympäristöllä ei ilmeisesti yhtäkkiä olekaan mitään merkitystä.
Ja jos joku lapsi on "onnistunut", niin sitten se on vanhempien ansiota kaikki tyynni.
Eikö ole vähän ristiriitaista.
Ei ole pakko toimia kuten lapsuudenkodissa.
Itse päätin monta kertaa lapsuudessani, että omia lapsiani en tule kohtelemaan sillä tavalla,kuin kotonani tehtiin. Se päätös on pitänyt.
Kun mieheni aikanaan hölmöili, hän yritti lyödä asian leikiksi ja sanoi:"Pojat ovat poikia", kuten hänen äitinsä aina oli sanonut.
Kimpaannuin ja sanoin, että hän on yrittänyt osoittaa olevansa MIES, koska on avioonkin ehtinyt, ja jos hän katsoo olevansa "poika" yhä vielä, on parasta panna ero vireille. MINÄ en ole äiti.
Mutta jos jokin juttu on todella juurtunut lapsuudessa mieleen, niin silloin siihen on parasta vain tyytyä, ja itse sitten lähteä, kuten sinä teit.
Jos ihminen haluaa olla lapsuudenkotinsa vanki koko ikänsä, ei pidä vetää siihen muita mukaan.