ja tuttipullosta vierottaminen. Onko konsteja miten se onnistuu. Mieheni pystyy elämään ilman äitiään, mutta hänen äitinsä ei osaa elää ilman poikaansa. Aina kun olemme kylässä/hän meillä kylässä, anoppi heittäytyy täysin avuttomaksi. Ei osaa enää kännykälläänkäään soittaa, ellei saa pojaltaan varmistusta että varmasti painaa oikeaa näppäintä. Ruokaa ei osaa ottaa jääkaapista yms. Samoja asioita täytyy kerrata uudelleen ja uudelleen. Verhot pitää aina vaihtaa kun on kädet niin huonona. Ja kun sovimme, että ne verhot vaihdetaan sitten kun olemme tulleet kaupungilta, niin onpa ne kuitenkin itestään vaihtuneet. Anoppi ei siivoa kotiaan, joten siivosinpa sen viimeksi siellä ollessa. Mieheni on huolissaan äitistään ja soittelee tälle kerran viikossa. No hänen äiti soittelee tälle joka päivä, kun unohti sanoa, että näki ikkunasta naapurin menevän kauppaan. Ikää anopilla on 70. Ei halua senioritaloon asumaan, kun epäilimme ettei hän pärjää kotonaan. Ja kyllähän anoppi pärjääkin. Heittäytyy vaan niin avuttomaksi poikansa läsnäollessa. Surullisena en voi kun katsoa vierestä ja itkeä illat tuota napanuoraa...
napanuoran katkaisu
kunnes kuolema erottaa?
91060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
paljon haluaa höösätä äitiään ja omalta osaltasi höösää tai ole höösäämättä anopin asioita.
Jos teillä kovasti oman perheen elämä kärsii anopin ns. avuttomuudesta niin puhu siitä miehesi kanssa ja aseta määrättyjä rajoja jos tämä ei itse ymmärrä.
Kaikesta paras on jos anopinkin kanssa voidaan elää sovussa ja ohittaa pienet harmillisuudet. Ei se anoppikaan ikiliikkuja ole ja ihmisille saattaa tulla täältä äkkilähtökin paremmille laitumille. Jos silloin on olleet huonot suhteet voimassa kun toinen poistuu areenalta niin se toinen osapuoli ainakin joutuu niitä asioita puimaan ja puntaroimaan vielä monet kerrat, ehkä jopa katumaan jotakin.
Ilmaisit hyvin: "mieheni pystyy elämään ilman äitiään, mutta hänen äitinsä ei osaa elää ilman poikaansa". Aivan kuin meidän suhteessamme.
Me hoidamme anopin talousasiat, koska hän ei niitä oikein hallitse (pankkiasiat netissä ja infoamme käyttövaroista). Anoppi ei ole mitenkään dementoitunut, selvästi vain tietyllä avuttomuudellaan saa poikansa useammin käymään (2 - 3 krt/vko keskimäärin). Matkaa anopille n. 30km. Joka päivä pitää tietenkin soitella, joskus useamminkin.
Kännykän kanssa sählää niin, että menee lukkoon ja koska häneen ei saada yhteyttä, pitää poikansa tietenkin mennä katsomaan onko kaikki kunnossa.
Kaikki kauppa yms. asioiden hoidot sujuu niin, että poikansa kuskaa. Kerrostaloon muutettuaan on heittäytynyt lähes jalattomaksi, vaikka rivitalossa hoiteli koko yhtiön pihaa.
Olemme auttaneet, ilman muuta, vaikka minulta välillä sauhu nousee. Anoppi on lisäksi kausittain todella inhottava ja tällöin pitäisi joka päivä eri asian vuoksi häntä käydä auttamassa tai lepyttelemässä. Syyllistää poikaansa siitä, että tämä "jätti" hänet. Poikansa eli mieheni on kyllä äidillensä sanonut, että 8-kymppiseksikö hänen olisi äitinsä kanssa asua pitänyt. Eli osaa onneksi pitää puoliaan etenkin nyt, kun on oma elämä ja perhe.
Anopilla ei ole ketään muuta, joten koetan sietää tilannetta ja ajatella, että joskus aika jättää anopistakin. olemme harkinneet hänen muuttoaan samalle paikkakunnalle kuin itse asumme, jotta hänen luonaan käyminen helpottuisi (sitä matkaa siis 30km). Toisaalta pelkään, että riippuvuus vain lisääntyy.
Meillä muuten näin yksityiskohtana aivan sama juttu noitten verhojen kanssa. Piti oikein erityisesti mennä niitä vaihtamaan tuossa ennen joulua. Mutta kas, taas olivat vaihtuneet, kun uudelleen menimme käymään. Eikä anopilla käy kuin me.
Ja palvelutalossakin täytyy varmaan käydä katsomassa yhtä taajaan...
minusta niin kauhealta kuulosta - lähinnä siltä, että anoppisi on vanha, yksinäinen ihminen ja kaipaa seuraa. Tarjotkaa sitä ihmeessä hänelle, jos mahdollista - liian moni vanhus joutuu viettämään viimeiset vuotensa yksin ja kokien itsensä täysin arvottomaksi. Kyllä varmaan sinäkin haluaisit, että vanhuuden päivinä joku pitäisi sinulle seuraa...
Mikäli anoppi ei ole kunnioittanut sinua ja perhettäsi miksi häntä petraamaan ?
Jos ihminen on yksinäinen, luulisi hänen aidosti olevan iloinen niistä läheisistä/sukulaisista/ystävistä, jotka ehtivät hänen luonaan käymään. On omituinen tapa ilmaista iloa vierailuista, jos kiukuttelee tai vaatii koko ajan jotain. Tai valittaa pienimmistäkin asioista. Tällöin vierailijalle tulee olo, että ei ole tervetullut tai ainakin ilmapiiri on ikävä.
Kuinka moni vapaaehtoisesti menee ikävään kyläpaikkaan, ei varmasti kukaan jos olisi kyse esim. tuttavasta. Mutta anopit ja vanhat sukulaiset saavat ilmeisesti kohdella läheisiään miten vaan, kun nämä eivät säälistä kehtaa olla menemättä auttamaan.
Anoppi on varmasti vain niin yksinäinen, että purkaa sen jotenkin ulos. Tällä erää se on miehesi. Sehän on ihan luonnollista, koska anoppisi on tämän äiti.
Ehkäpä hän ajattelee, että nyt on pojan aika huolehtia hänestä, kun hän on tästä huolehtinut myöskin.
Kyselehän myös mieheltäsi, mitä hän on asiasta mieltä?
Ihan kuin puhuisit anopistani. Samanlaista hyppyyttämistä ja kännykän kanssa sähläämistä (ja hätä on aivan kauhea vaikka hänellä on myös lankapuhelin...). Mutta meillä kaikki ei mene edes vanhuuden piikkiin, anoppi on ollut aina samanlainen passuuttaja: kuusi on pitänyt käydä koristelemassa 20v kun hän ei itse sitä osaa ja taskulampun patterin vaihto on ylivoimainen tehtävä.
Myös marisee koko ajan kaikesta ja valittaa yksinäisyyttään, joten vierailut ovat todella raskaita. Syyllistäähän tuo yrittää, mutta ei uppoa meikäläiseen. Moni asia hoituu ja muistuu mieleen kyllä, mutta meidän läsnäollessa ihminen ei yhtäkkiä osaa mitään. Täytyy yrittää muistaa itse olla vanhempana hiukan mukavampi ihminen, josko sitten joku poikkeisi käymään ihan sen takia että haluaa nähdä, eikä siksi, että on pakko.
Vastaus tuli vahingossa väärään paikkaan, mutta mielestäni on mielen köyhyyttä jos ihminen ei osaa olla yhtään yksin. Eihän ketään voi koko ajan joku olla viihdyttämässä. Mutta kun on ihminen, jota ei kiinnosta mikään, ei harrasta mitään ja ainoa mielenkiinnon kohde on oma napa, niin tylsäähän se on sitä omaa napaansa päivät pitkät tuijotella. Ja minun anoppi ei ole edes yksinäinen, suku ramppaa siellä ehtimisiin rouvaa passaamassa, mutta silti valittelee pitkin kyliä tyyliin kuinka hänet on hylätty. Ja jotkut tollot vielä uskoo häntä.
Ei millään pahalla mutta onko se nyt noin vaikeeta pitää huolta vanhasta anopistasi, eikö perheet ole sitä varten että pidetään toisistamme huolta. Anoppisi on varmaan erittäin yksinäinen ja toivottavasti sinä et ikinä sitä koe elämässäsi varsinkin kun tulet vanhaksi. Suomessa ei pidetä sukulaisista huolta tarpeeksi, taitaa olla suomalainen juttu. Anoppisi ei ole täällä maan päällä kauan niin yritähän kestää.