Palstalaiset, medborgare.
Kuluvatko ihmissuhteenne?
Itse miespuolisena olen huomannut nyt kolmenkympin tienoilla ja yhtään pitkäaikaista parisuhdetta läpikäymättömänä, ettei kavereilla ole aikaa viikolla nähdä. Itse olen ratkaissut asian harrastuksilla.
Ongelmana ovat sitten viikonloput. Vaikka satunnaista seuraa kavereista saakin, niin tyytyväinen saa olla jos parisuhteessa olevan kaverin saa viettämään jotenkin aikaa yhden illan kuukaudesta. Pikemminkin vaikuttaa, että lähes poikkeuksetta parisuhteessa olevat viettävät parisuhdeviikonloppuja ja illanvietot ovat sellaisia, että naisia ja miehiä on tasamäärin eli ne ovat pariskuntailtoja.
Sinkkukavereita on vähän ja hekin käyvät kanssani lähinnä kapakassa ja heidän kanssaan on vaikea keksiä mitään muuta tekemistä (tai keksisin, muttei kukaan ala ehdotuksiini leffailloista tai mistään urheiluun liittyvästä).
Itse en voi sälyttää itselleni syytä ihmisten kanssakäymisen vähentymisestä, sillä olen lähes aina se, joka ottaa yhteyttä kavereihini ja itse asiassa mitkään isommat tapahtumat eivät tapahdu ilman minua. Onko minulla sitten vain eniten aikaa organisoida näitä juttuja vai onko niin tyypillistä, että parisuhteeseen jumahdetaan? Vai ovatko ystävyyssuhteeni kuluneet ja tulleet tiensä päähän ja kuuluuko näin ollakin kun tulee esim. jälkikasvua.
Olen nyt pyrkinyt muutamaan yhdistykseen hankkiakseni lisää kavereita, muttei niissä ole sellaisia hauskoja illanviettoja kuin esim. opiskeluaikana oli (ilman alkoholiakin kävisi) ja tutustuminen tuntuu jäämään lähinnä noiden tapahtumien puitteisiin. Haluaisin enemmän tekemistä ja yhteisiä illanviettoja, mutta yhdistyksissä ollessani nämä ovat vähän muodollisia eikä niissä tule sellaista kotibilemeininkiä. Olenko outo, kun haluaisin kotibileitä vielä yli kolmekymppisenä tai tunnetteko itsenne oudoksi halutessanne samaa asiaa?
Kuluvatko ihmissuhteenne?
Itse miespuolisena olen huomannut nyt kolmenkympin tienoilla ja yhtään pitkäaikaista parisuhdetta läpikäymättömänä, ettei kavereilla ole aikaa viikolla nähdä. Itse olen ratkaissut asian harrastuksilla.
Ongelmana ovat sitten viikonloput. Vaikka satunnaista seuraa kavereista saakin, niin tyytyväinen saa olla jos parisuhteessa olevan kaverin saa viettämään jotenkin aikaa yhden illan kuukaudesta. Pikemminkin vaikuttaa, että lähes poikkeuksetta parisuhteessa olevat viettävät parisuhdeviikonloppuja ja illanvietot ovat sellaisia, että naisia ja miehiä on tasamäärin eli ne ovat pariskuntailtoja.
Sinkkukavereita on vähän ja hekin käyvät kanssani lähinnä kapakassa ja heidän kanssaan on vaikea keksiä mitään muuta tekemistä (tai keksisin, muttei kukaan ala ehdotuksiini leffailloista tai mistään urheiluun liittyvästä).
Itse en voi sälyttää itselleni syytä ihmisten kanssakäymisen vähentymisestä, sillä olen lähes aina se, joka ottaa yhteyttä kavereihini ja itse asiassa mitkään isommat tapahtumat eivät tapahdu ilman minua. Onko minulla sitten vain eniten aikaa organisoida näitä juttuja vai onko niin tyypillistä, että parisuhteeseen jumahdetaan? Vai ovatko ystävyyssuhteeni kuluneet ja tulleet tiensä päähän ja kuuluuko näin ollakin kun tulee esim. jälkikasvua.
Olen nyt pyrkinyt muutamaan yhdistykseen hankkiakseni lisää kavereita, muttei niissä ole sellaisia hauskoja illanviettoja kuin esim. opiskeluaikana oli (ilman alkoholiakin kävisi) ja tutustuminen tuntuu jäämään lähinnä noiden tapahtumien puitteisiin. Haluaisin enemmän tekemistä ja yhteisiä illanviettoja, mutta yhdistyksissä ollessani nämä ovat vähän muodollisia eikä niissä tule sellaista kotibilemeininkiä. Olenko outo, kun haluaisin kotibileitä vielä yli kolmekymppisenä tai tunnetteko itsenne oudoksi halutessanne samaa asiaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
on niin samoja asioita joita itse joudun kokemaan päivittäin lähes kolmekymppisenä. Kaverit sanoo, että sitten kun seurustelen, niin kyllä ne kaverit tulee ensimmäisenä ja ovat ne tärkein juttu, ja sitten vasta poika/tyttöystävät. Ei se sitten loppujen lopuksi niin mene, vaan kaikki aika menee sitten sen parisuhteen ylläpitämiseen. Jos vaikka joskus haluaisi tavata kaveria ilman sitä puolisoa, niin se on lähes sula mahdottomuus, aikaa ei ole koskaan ja sitten on vielä se aspekti josta itse kirjoitin aikaisemmin tänne, että koska olet sinkku, olet toisarvoinen ja yhteinen sävel löytyy vaan toisten pariskuntien keskuudesta. Kaveruus ja ystävyys todella kuluu loppuun, koska seurusteleva ihminen muuttuu eikä enää ole yhtälailla innostunut asioista sinkkukaverin kanssa kuin ennen.
Tyttö/poikaystävä on suurinpiirtein samalla viivalla kavereiden kanssa, mutta perhe on astetta korkeammalla. Kun aletaan perustaa perhettä, siihen nyt vaan menee aikaa.
Ja toinen juttu, kyllä ainakin minä ja minun sinkkuystäväni jätämme miehet mielellään kotiin kun lähdemme vaikka baariin.
Eivät ystävyyssuhteet varsinaisesti kulu, mutta perhe syö aika paljon ihmisten aikaa.
Meillä on yritetty pyrkiä siihen, että vähintään kerran tai kaksi kuussa emäntä ja isäntä pääsisivät tuulettumaan ja lapset viedään vaikka mummolaan. Tai sitten toinen jää kotiin. Myös kotibileitä on joskus pidetty, tai illanistujaisia. Miksi niitä kutsuukin.
Ja viikolla saa tulla kylään, mutta täältä päin voi olla hankalampi irrottautua kuntosalia pidemmälle (lapsiparkillista sellaista).
Kyllä ne ystäväsi sinusta vielä pitävät, mutta aikaa on vähemmän.
Naisilla on paljon parempi tukiverkosto omissa ystävissään. Me miehet emme useinkaan (ehkä homouden pelon takia) uskalla puhua kovin intiimejä asioita kavereillemme. Kaveruutta kuitenkin kannattaa yrittää syventää aidoksi ystävyydeksi. Kannattaa alkaa puhua toiselle miltä tuntuu, puhua kaverille naisasioista jne.
Liian monet eivät puhu toisilleen vakavista asioita vaan heittävät vaan ns. läppää.
Itse onneksi syvensin kaveruussuhteitani aikanaan aidoiksi ystävyyssuhteiksi ja kun taannoin erosin parisuhteestani minulla oli hyvä tukiverkko ystävistäni. Olen hyvin kiitollinen ystävilleni siitä tuesta mitä he minulle antoivat eron vaikeina hetkinä. Erot eivät ole yleensä naisille ollenkaan niin pahoja kuin miehille, koska naisilla on parempi tukiverkosto. Niin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla. Siitä vain kavereihin tutustumaan. Omat ystäväni ovat sekä sinkkuja ja että perheellisiä, mutta yhtä hyviä ja uskollisia he ovat olleet.
muuten olen joskus lukenut jostain mediastakin. Viitattiin tutkimukseen, naiset siis tosiaan selviävät esimerkiksi erosta paremmin, koska heillä on yleensä joku tai joitain joille puhua.
tavalla toimit. Lässyttäminen kuuluu ämmille ja homoille. Mies ei puhu paskaa vaan toimii.
Tosimies vetää itsensä esimerkiksi jojoon kun ero tulee, eikä vahingossakaan puhu kavereilleen että paha olo menisi ohi.
se on fakta! Nainen saa aina paremman. On se vittu niin väärin!