Voiko tällaista tapahtua?

Kävin tänään avopuolisoni kanssa ensimmäistä kertaa kylässä hänen tuttaviensa luona ja en ole koskaan kokenut mitään yhtä nöyryyttävää. Olemme seurustelleet parisen vuotta ja asuneet yhdessä puolisen vuotta näin siis olemme puolisoni kanssa puhuneet. mutta... kummastelin kun talon emäntä ei ymmärtänyt kun puhuin meillä remontoitiin siis minun ja puolisoni yhteisessä kodissa, vaan käsitti sen tarkoittavan minun vanhempien kotona??? kummallista??? Vaikka he olivatkin käyneet meillä kylässäkin, Hän varmaan käsitti silloin että olen vain kylässä käymässä ja puoli omaisuutta ovat muuten vain puolisoni asunnossa? No kaikki selvisi mukavasti kahvipöydässä keskustelun ja piirakan syönnin lomassa, kun alkoi tenttaus meidän suhteesta. Puolisoni ei ollut vielä keväällä seurustellut kanssani, kun he olivat sitä häneltä kysyneet. ja minun kanssa samaan aikaan hän suunnitteli yhteen muuttoa. Tämä olisi nyt ehkä vielä mennyt... mutta kun juttelu jatkoi ikävään suuntaan ja he alkoivat puida entisiä suhteita... kuulin mm. että hän oli asunut yhdessä eksänsä kanssa ja minulle hän oli väittänyt että ei ollut asunut. Vaan hän oli vain säilyttänyt tavaroitaan hänen nurkissa. hmmmm. kun muutimme yhteen minun piti luopua suurimmasta osasta tavaroistani? en tiedä sanooko hän kavereilleen että tavarani ovat hänen luona säilytyksessä ja minulle hän sanoo asuvansa kanssani ja rakastavansa minua. ... No tämäkin ehkä olisi vielä mennyt mutta kun sain kuulla lisää yksityiskohtia hänen entisistä suhteistaan, olin äimänä. En ole koskaan kuullut mitään tällaista tapahtuneen, että tuntemattomat ihmiset kertovat kahvipöydässä toisen entiset rakkaat ja vielä enemmän. Ystävällistä? sivistynyttä? mielestäni loukkaavaa. Puolisoni oli myös äimänä he pahoittelivat, etteivät halua sotkea suhdettamme mutta halusivat kertoa asioita ennen kuin suhteemme on vakavalla tasolla? ei kuulemma ollut tarkoitus loukata. Mutta sitä se elämä kuulemma on? Jos muillakin on kokemuksia olisi "hauska" kuulla niistä. Olen aina luullut että anoppi ja appi voi kysyä mitä vaan tai sanoa, mutta...
143266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joko he halusivat varoittaa sinua tai eivät pitäneet sinusta tai ovat vieläkin harmissaan miehesi edellisen suhteen purkautumisesta. Vakava keskustelu paikallaan miehesi kanssa.

Äänestä
  • Ikävä juttu. Aika huonosti kirjoitettu.

    Äänestä

Elikäs...varmaan nuoria olette? Tuli sellainen vaikutelma, ainakin poikaystävästäsi kun tuolla tavoin käyttäytyy.
No kuitenkin.. Voi olla, että poikakaverisi vanhemmat osoittivat todella suurta välittämistä sinua kohtaan ja halusivat ihan reilun pelin hengessä kertoa mikä meno. Jos he ovat jo aikaisemmin seuranneet vierestä kuinka heidän poikansa vedettää mukavaa tyttöä (puhuu yhtä toiselle, toiselle toista, sanat ja teot eivät tue toisiaan). He eivät varmaan halunneet nähdä saman kuvion toistuvan sinun kohdallasi ja halusivat sinun tietävän kokonaistilanteen.
Heidän ei tulisi puuttua, ei saisi tieten tahtoen tehdä hallaa toisten suhteelle, mutta toisaalta ymmärrän, jos taustalla se ajatus, että he myös vaikenemisellaan suojelisivat poikaystävääsi ja antaisivat tämän jatkaa samalla linjalla.

Äänestä
  • kolmenkympin tietämillä...
    he eivät ole vanhempia... vaan poikaystäväni exsän sukulaisia, jonka sain tietää myös eilen...

    Äänestä

  • asiassa kirjoitti:

    kolmenkympin tietämillä...
    he eivät ole vanhempia... vaan poikaystäväni exsän sukulaisia, jonka sain tietää myös eilen...

    eksänsä sukulaisiin????? Eipä taida olla suhteenne mitenkään vakavalla pohjalla, vaan vain läpihuutojuttu.

    Poikaystäväsi yrittää hingata eroa, sanomatta sitä suoraan sinulle. Käsitä tilanne vähemmällä.

    Äänestä

  • vie sinut vierailulle kirjoitti:

    Tarinan luettuani ensimmäiseksi tuli mieleen, että poikaytävä oli pyytänyt näitä tuttavia käyttäytymään näin. Halusi tuttavien hoitaa "likaisen puolen" asiasta, keino päästä tyttöystävästä eroon.

    Raukkamaista ja vastuutonta käytöstä mikäli näin on, mutta ei mitään ainutkertaista; näitä tarinoita tiedän muitakin.

    Koska he ovat hänen ainoat ystävät???? On kiva seurustella miehen kanssa puolitoista vuotta ja luulla että se on molemmille ihanaa ja ainutlaatuista... Mutta kun selviää että hän haluaa salata suhteen!!! Itse asiassa kun olen ihmetellyt tässä matkan varrella, että tietävätkö hänen ystävät minusta yms. hän vain on sanonut että ei hänen asiat kuulu muille. Mutta kun kuulen että hänen ainoat ystävät ovat hänen eksänsä sukulaiset... Loppuajasta hänen kavereitaan on käynyt meillä, mutta nekään eivät ole näköjään sellaisia joiden kanssa voi keskustella... Edes minä en ole sellainen, niin se ei enää ole hauskaa. ja vaikka olemme jutelleet ,monet kerrat asioista... se on kaiken jälkeen kuitenkin ollut aika pintapuolista.

    Ja kun olen koko ajan ihmetellyt sitä että miksi emme käy kylässä, miksi meillä ei käy vieraita... Aikaisemmin olen ollut todella sosiaalinen, mulla on ollut paljon ystäviä, mutta nyt huomasin että he ovat kaikkoamassa... Ehkä siksi että mieheni ei tunnu pitävän jos meillä käy ystäviäni tai jos naispuoleiset ystäväni käyvät meillä, hän kysyy ensimmäisenä ennen kuin ystäväni tulevat, että voisiko heitä naida... Tai hän saattaa katsoa pornoa sen ajan makuuhuoneessa, kun meillä on vieraita!!!

    Kun kuulin että alkuaikoina hän oli pitänyt yhteyttä naisen kanssa, jonka kanssa voisi jatkaa suhdetta, jos hän vain ottaisi yhteyttä... Ja ihmetteli kummasti miksi heidän suhteensa oli päättynyt... Vaikka samaan aikaan hän jo oli yhteydessä kanssani ja tapailikin...

    Äänestä

  • N48* kirjoitti:

    Siltä minustakin tuntui sillä hetkellä... Ja kun hän ei sanonut mitään... ei pyytänyt lopettamaan... Koskaan ei kukaan läheinen ihminen ole tuntunut niin vieraalta kuin siinä hetkessä hän tuntui...

    Äänestä

  • muillekin kirjoitti:

    Koska he ovat hänen ainoat ystävät???? On kiva seurustella miehen kanssa puolitoista vuotta ja luulla että se on molemmille ihanaa ja ainutlaatuista... Mutta kun selviää että hän haluaa salata suhteen!!! Itse asiassa kun olen ihmetellyt tässä matkan varrella, että tietävätkö hänen ystävät minusta yms. hän vain on sanonut että ei hänen asiat kuulu muille. Mutta kun kuulen että hänen ainoat ystävät ovat hänen eksänsä sukulaiset... Loppuajasta hänen kavereitaan on käynyt meillä, mutta nekään eivät ole näköjään sellaisia joiden kanssa voi keskustella... Edes minä en ole sellainen, niin se ei enää ole hauskaa. ja vaikka olemme jutelleet ,monet kerrat asioista... se on kaiken jälkeen kuitenkin ollut aika pintapuolista.

    Ja kun olen koko ajan ihmetellyt sitä että miksi emme käy kylässä, miksi meillä ei käy vieraita... Aikaisemmin olen ollut todella sosiaalinen, mulla on ollut paljon ystäviä, mutta nyt huomasin että he ovat kaikkoamassa... Ehkä siksi että mieheni ei tunnu pitävän jos meillä käy ystäviäni tai jos naispuoleiset ystäväni käyvät meillä, hän kysyy ensimmäisenä ennen kuin ystäväni tulevat, että voisiko heitä naida... Tai hän saattaa katsoa pornoa sen ajan makuuhuoneessa, kun meillä on vieraita!!!

    Kun kuulin että alkuaikoina hän oli pitänyt yhteyttä naisen kanssa, jonka kanssa voisi jatkaa suhdetta, jos hän vain ottaisi yhteyttä... Ja ihmetteli kummasti miksi heidän suhteensa oli päättynyt... Vaikka samaan aikaan hän jo oli yhteydessä kanssani ja tapailikin...

    enää ole tollasen tyypin kanssa

    Kirjoituksesi perusteella miehesi vaikuttaa omituiselta, häilyväiseltä, helposti kyllästyvältä seksiaddiktilta. Hänen tuttavansa yrittivät vain varoittaa sinua hänestä ja ehkä samalla purkivat myös pahaa oloaan, kun heidän sukulaistaan oli hyväksikäytetty ja loukattu.

    Minulla on paha epäilys siitä, ettei rakkautenne tule kestämään kauaa. Miehesi on kirjoituksesi perusteella epävakaa, ja ajattelee ennemmin alapäällä kuin yläpäällään. Haluatko todella tällaisen miehen itsellesi?! Tästä eteenpäin tulet varmasti epäilemään aina hänen sanojaan ja tekemisiään. Se ei ole sinulle eikä suhteellenne hyväksi. Itse en näe sinulla muuta hyvää vaihtoehtoa kuin ero.

    Äänestä

Ei ole heidän asiansa sekaantua teidän suhteeseenne "että tietäisit ennen kuin menee vakavaksi" Todella törkeää käytöstä heiltä. Ehkä olisivat halunneet entisen suhteen jatkuvan, mutta silti he eivät saisi pyrkiä vaikuttamaan asiaan.

Hehän selvästi yrittivät rikkoa välinne. Tuskin miehesi on toiminut sen kummemmin kuin miten asiat yleensä kumppanin vaihtuessa menee, mutta nämä ihmiset saivat sen tahallaan näyttämään pahemmalta. Voi olla ettei miehesi ole uskaltanut ihan kertoa suhteenne laatua näin manipuloiville ihmisille. Tärkeintä on mitä hän sanoo suhteestanne sinulle, ei se mitä hän sanoo muille. Esim yhdessä asuminen on joskus vaikeasti määriteltävä juttu, jonka vain asianomaiset itse tietää kuinka vakavaa se on.

Vältä tuommoisia "ystäviä" ja mieluummin sano heille suoraan miltä asioihinne sekaantuminen tuntuu.

Äänestä

Luulenpa, että he halusivat vain varoittaa sinua tästä miehestä, jonka he tuntevat ilmeisesti hyvin ja pitkältä ajalta.

He halusivat vihjata sinulle, etteivät asiat ole niin kuin pitäisi ja tällä miehellä on ollut ennenkin tyylinä huijata naisia: sanoa naisille rakastavansa heitä ja olevansa heidän kanssaan avoliitossa, kun taas ystävilleen ja sukulaisilleen ja muille tutuille hän sanoo naisen vain punkkaavan väliaikaisesti luonaan tai säilyttävän tavaroitaan hänen luonaan. Näin hän pitää aina ovet auki mahdolliselle uudelle naiselle, hänen kun ei tarvitse lempata kuin sinut, muut tuttavat kun eivät tiedä suhteen vakavuudesta ja laadusta.

Äänestä

miehes on kunnon pelurii, se pelaa huolella ja tietää mitä pelaa. Avaa sinä vaan silmiäs, sillä se on huijanu sua tähän asti.

Äänestä

Itselläni kävi hieman samoin, kun kylässä ollessa kysyivät kauanko olemme seurustelleet? Miehen oli aloittanut seurustelun kaksivuotta myöhemmin, kuin itse.

Erona sinun tapaukseen on se, että tuttavat eivät kertoneet sanallakaan miehen taustoista.

Asia selvisi minulle vasta, kun asuimme jo yhdessä. Mieheni jäi kiinni suhteistaan ja seurustelun aikaiset työprojektit paljastuivat toisiksi naisiksi.

Silloin ymmärsin seurustelun aikaisen aikataulujen nopean muutoksen ja yllättävät työmatkat. Samoin hänen seksielämänsä johon oli kuulunut useita naisia.

Tuosta kaikesta on kulunut aikaa 8-vuotta ja edelleen olen hänen kanssa. Olen kokenut petetyksi tulemisen, mitä kovimmalla tavalla ja palannut arkeen maanpinnalle. Häiden suunnittelu loppui siihen ja alkoi asioiden läpi käyminen.

Helpointa olisi ollut paeta ja jättää, mutta päätin että niin helpolla en miestä päästä.

Terapiat käytyä olen vahvistunut ja olen saanut mitä uskollisimman miehen. Hän muistaa ja huomioi päivittäin, on ystävällinen, kiltti ja katuuu tekojaan. Mikäli hän pystyisi ja voisi niin hän haluaisi saada pettämisensä tekemättömäksi.

Olen antanut anteeksi vaikka en koskaan pysty unohtamaan. Toisaalta olemme kasvaneet vaikeuksien kautta yhteen ja pidämme toisistamme.

Jaksamista sinulle, mutta kaikesta selviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muillekin kirjoitti:

Kävin tänään avopuolisoni kanssa ensimmäistä kertaa kylässä hänen tuttaviensa luona ja en ole koskaan kokenut mitään yhtä nöyryyttävää. Olemme seurustelleet parisen vuotta ja asuneet yhdessä puolisen vuotta näin siis olemme puolisoni kanssa puhuneet. mutta... kummastelin kun talon emäntä ei ymmärtänyt kun puhuin meillä remontoitiin siis minun ja puolisoni yhteisessä kodissa, vaan käsitti sen tarkoittavan minun vanhempien kotona??? kummallista??? Vaikka he olivatkin käyneet meillä kylässäkin, Hän varmaan käsitti silloin että olen vain kylässä käymässä ja puoli omaisuutta ovat muuten vain puolisoni asunnossa? No kaikki selvisi mukavasti kahvipöydässä keskustelun ja piirakan syönnin lomassa, kun alkoi tenttaus meidän suhteesta. Puolisoni ei ollut vielä keväällä seurustellut kanssani, kun he olivat sitä häneltä kysyneet. ja minun kanssa samaan aikaan hän suunnitteli yhteen muuttoa. Tämä olisi nyt ehkä vielä mennyt... mutta kun juttelu jatkoi ikävään suuntaan ja he alkoivat puida entisiä suhteita... kuulin mm. että hän oli asunut yhdessä eksänsä kanssa ja minulle hän oli väittänyt että ei ollut asunut. Vaan hän oli vain säilyttänyt tavaroitaan hänen nurkissa. hmmmm. kun muutimme yhteen minun piti luopua suurimmasta osasta tavaroistani? en tiedä sanooko hän kavereilleen että tavarani ovat hänen luona säilytyksessä ja minulle hän sanoo asuvansa kanssani ja rakastavansa minua. ... No tämäkin ehkä olisi vielä mennyt mutta kun sain kuulla lisää yksityiskohtia hänen entisistä suhteistaan, olin äimänä. En ole koskaan kuullut mitään tällaista tapahtuneen, että tuntemattomat ihmiset kertovat kahvipöydässä toisen entiset rakkaat ja vielä enemmän. Ystävällistä? sivistynyttä? mielestäni loukkaavaa. Puolisoni oli myös äimänä he pahoittelivat, etteivät halua sotkea suhdettamme mutta halusivat kertoa asioita ennen kuin suhteemme on vakavalla tasolla? ei kuulemma ollut tarkoitus loukata. Mutta sitä se elämä kuulemma on? Jos muillakin on kokemuksia olisi "hauska" kuulla niistä. Olen aina luullut että anoppi ja appi voi kysyä mitä vaan tai sanoa, mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu