Tänään tuli tasan vuosi siitä kun veimme erohakeumuksen. Mietin miten tästä ikinä toipuu? Voisiko joku viisaampi neuvoa ja lohduttaa kuinka elämä vielä voisi kantaa?
Eromme oli kliseinen "kasvoimme erillemme" tarina, arvot menivät niin eri suuntiin ja paljon kaikkea mikä ahdisti. Minä (nainen) olin silti se , joka voi huonommin ja ehkä ajatus erosta lähti minulta, mutta liittoa yritettiin pitkään paikata ja yritin itse kaikkeni, että voisin hyväksyä asioita, mutta lopulta tuntui, että huijaan vaan itseäni jos jatkan sellaista elämää, se oli ahdistavaa ja raskasta olla koko ajan katkera.
Mutta nyt minusta on tullut läheisyyskammoinen. Tiedän, että vuosi ei ole pitkä aika toipua erosta (meillä 13 v. liitto josta 2 lasta), mutta mietin silti, että miten sitä ikinä voi löytää tai edes uskaltaa ottaa uuden puolison? Voiko enää uskaltaa, voiko luottaa? Vaihtoehto on olla yksin, mutta mitä elämää se on, ja itse olen vasta 33v. Ja mietin myös miten mies pystyi lähes heti ottamaan uuden naisen ja elelee nyt hänen kanssaan auvoista elämää...ja minä kun luulin ettei hän edes naisista välitä vaan haluaa mieluummin elää yksin, kun ei edes läheisyydestä ja seksistä juuri perustanut, vai oliko se kaikki vaan minun syytäni?
En haluaisi jäädä jumiin näihin itsesyytöksiin ja negatiivisiin ajatuksiin...no, ehkä se helpottaa kun tämän joulun sai pois alta.
Ja sitten on vielä se seksi....oma moraalini ei sallisi irtosuhteita, mutta en voi mitään sille, että halut on ja joskus sorrun pelkkään seksiin, ja sen jälkeen on kauhea olo itsesyytöksineen...ja mietin ettei tämä ole oikein mahdollista tulevaa kumppania kohtaan, että on joku laastarijuttu menossa...tätäkö tämä elämä tulee olemaan? Apua!
Eromme oli kliseinen "kasvoimme erillemme" tarina, arvot menivät niin eri suuntiin ja paljon kaikkea mikä ahdisti. Minä (nainen) olin silti se , joka voi huonommin ja ehkä ajatus erosta lähti minulta, mutta liittoa yritettiin pitkään paikata ja yritin itse kaikkeni, että voisin hyväksyä asioita, mutta lopulta tuntui, että huijaan vaan itseäni jos jatkan sellaista elämää, se oli ahdistavaa ja raskasta olla koko ajan katkera.
Mutta nyt minusta on tullut läheisyyskammoinen. Tiedän, että vuosi ei ole pitkä aika toipua erosta (meillä 13 v. liitto josta 2 lasta), mutta mietin silti, että miten sitä ikinä voi löytää tai edes uskaltaa ottaa uuden puolison? Voiko enää uskaltaa, voiko luottaa? Vaihtoehto on olla yksin, mutta mitä elämää se on, ja itse olen vasta 33v. Ja mietin myös miten mies pystyi lähes heti ottamaan uuden naisen ja elelee nyt hänen kanssaan auvoista elämää...ja minä kun luulin ettei hän edes naisista välitä vaan haluaa mieluummin elää yksin, kun ei edes läheisyydestä ja seksistä juuri perustanut, vai oliko se kaikki vaan minun syytäni?
En haluaisi jäädä jumiin näihin itsesyytöksiin ja negatiivisiin ajatuksiin...no, ehkä se helpottaa kun tämän joulun sai pois alta.
Ja sitten on vielä se seksi....oma moraalini ei sallisi irtosuhteita, mutta en voi mitään sille, että halut on ja joskus sorrun pelkkään seksiin, ja sen jälkeen on kauhea olo itsesyytöksineen...ja mietin ettei tämä ole oikein mahdollista tulevaa kumppania kohtaan, että on joku laastarijuttu menossa...tätäkö tämä elämä tulee olemaan? Apua!
Vastaukset 54
Vanhimmat
seksi,ikänä en olisi uskonut käyttäytyväni tälläin,yhden illan irtonumeroita ollut,viimmeksi kumminkin pistin pelin poikki naimisissa olevan kanssa(ehdotukset tuli naisen puolelta),en aio panna vahingoa kiertään,ex-vaimon touhut tuntu niin pahalta aikoinaan.toisaalta pettäähän se nainen miestään jonkun kanssa,että turhaan tässä itseäni moralisoin.
Niin, jos olen jotain oppinut, niin en moralisoi enää niin helposti ihmisten tekoja, sillä itse olen tehnyt eron jälkeen sellaista mitä en ikinä olisi uskonut tekeväni! Avioliitossani olin ehdottoman uskollinen eikä minulla ollut montaa seksikokemusta ennen liittoa. Nyt tuntuu pahalle, että eron jälkeen on ollut enemmän kuin yksi...ja olen hakenut lohtua myös ihan väärältä suunnalta. Kaikki tämä on raskasta kantaa ja haluaisin vaan unohtaa...mutta läheisyyden kaipuu ei anna rauhaa. Miten tämä voikin olla näin vaikeeta? Oispa joku haluntappo-pilleri niin ottaisin sellaisen heti.
Minä olisin myös valmis ottamaan heti pillerin joka tappaisi halun ja läheisyyden kaipuun. Ehkä ne haihtuu ajan oloon kun ikää tulee lisää. Toivon, että jonain päivänä en edes muista minkälaista on haluta toista ihmistä lähelleen.
Herrajumala mitä puhutte!
Ei seksiä vaikka on terveet halut?
Olkaa onnellisia, että olette terveitä!!!
Jättäkää nyt tuo aatamin aikuinen moralisointi jo romukoppaan!
Mitä väärää siinä on, että tapailee ihmisiä?
Harrastakaa seksiä vaikka kuinka monen kanssa, mutta peräkanaa, ei yhtä aikaa.
Olkaa uskollisia kulloisellekin kumppanille, sillä ettehän te ennen tapaamista tiedä ovatko he ehkä teillee sopivia kumppaneita.
Antakaa itsellenne edes mahdollisuus löytää se "oikea"!
Se Oikeakin etsii juuri epätoivoisesti teitä!
Tällä palstalla jokainen on tehnyt väärän valinnan, joten teillä on suorastaan velvollisuus itsenne ja muiden takia tehdä parempi valinta, eikä se onnistu noin vain ensimmäisen vastaantulevan kanssa.
Eläkää tätä päivää ja nauttikaa jokaisesta, älkääkä haaveilko masennuspillereistä!
Wilma60, olet nainen parhaassa iässä!
Meitä on paljon, jotka emme todellakaan halua enää toista "lasta" kumppaniksemme.
Serotoniinestolääkitys.
Parantaa mielialaa ja vie seksihalut.
Mulle sopi tosi hyvin eron jälkeen :)
Nyt olen alkanut vähentelemään kun kumppaneita alkaa löytymään ja haluaisi vähän hyvää vastapuolellekkin.
Ja mielialakin on jo parempi.
Mies 36
Meinasi mennä myös henki kun sivuvaikutukset olivat niin hirveät, että uskoin tosissani kuolevani jos jatkan syömistä.
Meinasin tosissani syyttää kunnan kallonkutistajaa murhayrityksestä kun pakotti syömään vaikka kerroin mitä ne tekee minulle.
Tuo uhkasi kirjoittaa papereihini, että kieltäydyn hoidosta ja lupasi, että en enää pääse tavallisellekaan terveyskeskuslääkärille!
Olisiko ollut jonkun asteinen virkavirhe?
Menkää yksityiselle jos masentaa.
Kunnan puolella on ainakin yksi täysin epäpätevä!
Mitähän olet kertonut sille kallonkutistajalle, tavalliset mielialalääkkeet aloitetaan erittäin pienin annoksin ja eivät edes aiheuta riippuvuutta saati kuoleman uhkaa. Oliskohan kertomuksesi ollut niin raju, että on määrännyt bentsoja, erittäin vältettävä ainesosa. Liittyykö elämäntapaasi myös kalja tai viina, voi tulla yhdistelmänä kuoleman tunnetta. Kertoisitko, miten yksityinen sai lääkityksen kohdalleen ja mitä muuta tapahtui?
Lääke oli Remeron. En tiedä mikä se on. Minä vain söin mitä käskettiin.
Sivuvaikutukset olivat todella kauheita. Lihassärkyä niin, että taju meinasi mennä joka tabletinpuolikkaan jälkeen ja kivut olivat kerta kerralta kovemmat.
Eräänkin kerran makasin vessan lattialla kun en pystynyt istumaan.
Hiki valui lattiakaivoon niin että lorisi.
Lekuri ei uskonut ollenkaan.
Jouduin syömään monenlaisia muitakin lääkkeitä, kun kun itsekin kuvittelin, että erosta johtuva vitutus voisi vähän edes helpottaa kemiallisesti.
Olin väärässä.
Olo parani kerralla, kun kallonkutistaja potkaisi minut viimein täysin toivottomana tapauksena pihalle.
Yksityisellä en ole käynyt, mutta tunnen erään joka on ja tarina on täysin toisenlainen.
Hänen ongelmansa oli paljon isompi, mutta apu löytyi. Hänkin joutui kokeilemaan lukuisia eri lääkkeitä, koska kaikilla oli pahoja sivuvaikutuksia, paitsi viimeisellä jota hän nyt käyttää.
Kohtelukin oli inhimillistä, toisin kuin minulla.
En kyllä tahdo millään uskoa, että noin hulluja lääkäreitä on muuta tuo yksi.
Minulla erosta 1,5 vuotta ja kyllä se elämä alkaa jo sujua. Vieläkin tulee vaikeita päiviä, itku herkässä ja mietin miksi näin piti käydä. Meidänhän piti elää elämämme loppuun saakka yhdessä ja nyt sitten toinen jatkaa elämää uuden onnen kanssa ja minä lasten kanssa. Mutta suurimman osan ajasta olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Elämä lasten kanssa sujuu hyvin, arjen pystyn pyörittämään täysin itsenäiseisti ja paljon uusia asioita olen eron jälkeen oppinut.
Mutta se läheisyyden ja toisen ihmisen kaipuu on suuri. Yhtä suhdetta aloittelin mutta sekin päättyi alkuunsa ja nyt tuntuukin, että luottamus miehiin on mennyt totaalisesti. Tässä iässä, lapsellisena naisena ei todellakaan ole kysyttyä seuraa sinkkumarkkinoilla, pitemmästä suhteesta puhumattakaan. Aikaisemmin ei tullut edes mieleen mitkään irtosuhteet mutta näköjään kun tarpeeksi läheisyyttä kaipaa, niin tällaisetkin suhteet tulee elämään mukaan. Edes hetken saa olla toisen ihmisen lähellä ja tuntea ihon ihoa vasten. Mutta elämä on nyt tätä, sille ei voi mitään.
Kiitos vastauksestasi!
Niin, sitähän tämä elämä on, jos edes joskus saa tuntea ihon vasten ihoa niin se auttaa sen hetken verran, mutta jälkeen päin inhoan aina itseäni, joten se on pelkkä ansa, ja silti lankean siihen uudelleen ja uudelleen.
Onneksi mennään kohti uutta vuotta ja valoa, helpottaa sekin ja onneksi on ystävät ja läheiset joihin voi tukeutua hädän hetkellä. Ja te kohtalotoverit siellä jossain, helpottaa ajatella ettetn ole ainut, jota elämä on potkinut päähän.
Silti yritän vielä uskoa uuteen onneen, joskus, kunhan vaan uskallan oppia luottamaan ja oikeasti päästämään jonkun lähelleni.
Koitetaan jaksaa :)
Edessäsi on nyt vuodesta kolmeen vuotta kestävä ns. vouhotusvaihe. Sen aikana tulet tapaamaan 5 - 50 miestä, mutta jos joku tätä asiaa sinulta tiedustelee, etiketin mukaisesti vastaat että " olen tavannut muutamia, mutta ei oo vaan kolahtanut " Roikut kuin visvainen syylä netin chatti ja keskustelupalstoilla hakemassa lohduttavaa olkapäätä ja laastarisuhdetta. Neljäntenä vuotena tulet järkiisi ja olet enää katkeroitunut miesvihaaja.
vouhotusvaiheen aikana. Joku heistä otti sinut ehkä vakavasti, kun pidit aikaa vouhotusvaiheena, kunnes tulisit löytämään sen tosissaanotettavan.
Niinpä, sitä minäkin, siksi ajattelinkin nyt jättää deittailun sikseen. Kolme kertaa olen käynyt treffeillä (siis kolme miestä ja kolmet eka treffit, ei seksitreffit) ja joka kerta tulee sellainen olo, etten ole valmis ja mies on ihan väärä. Turha sitä on siis väkisin vääntää. Toivon kuitenkin etten muutu katkeraksi miesten vihaajaksi...ja joskus kun olen valmis löydän vielä onnen. Toivossa on hyvä elää.
Erilleen muutosta nyt puolitoista vuotta ja pää ihan sekaisin. Molempien tahdosta erottiin ja totaalisesti ystävinä. Eka puol vuotta meni ihan vaan omasta itsemääräämisestä nautiskellen ja löysin miesystävänkin (ei mitään vakavaa vaan just sitä läheisyyttä) siinä ohessa. Nyt on vaan tullut ihan kauhea tilanne kun kaipaan ihan mielettömästi ex-miestäni jonka kanssa ehdittiin aviossa olemaan rapiat 20 vuotta. Tiedän että hänellä on ihan samanlainen olo ja tekee tikusta asiaa päivittäin soitellakseen. Aika kamala tilanne kun ei oikein tiedä mitä tehdä, pitääkö nyt ruveta treffailemaan omaa ex-miestään?
Ihan samoin kävi minulle, erosta kohta vuosi ja ikävä on valtava. On tapailtu viime aikoina paljon ja itse haluaisin yrittää uudelleen koska suhde kaatui oikeastaan pelkkään puhumattomuuteen ja tyhmään ylpeyteen kun kumpikaan ei tehnyt aloitetta sopuun. Nyt tiedän että mies rakastaa vieläkin paljon mutta sanoo ettei tiedä haluaako enää yrittää jos siitä ei tulisikaan mitään. Millä saan hänet vakuutettua siitä että kannattaa antaa meille vielä mahdollisuus? Jos ex-miehesi haluaa myös treffailla, niin anna palaa, et siinä ainakaan mitään menetä!
Eropaperit vietiin reilu vuosi sitten ja erilleen muutettiin 6 kk myöhemmin.Vaikeaa on myös minulla ollut vaikka itse en voinut enään hyväksyä mieheni käytöstä liitossa.Ensimmäiset kuukauden elelin vain lasteni kanssa, en käynyt juuri missään esim.kuppiloissa.Mutta kyllähän ne halut vie ihmistä vaikka kuinka toisin ajattelisit.En ole aikaisemmin uskaltanut edes treffeille lähteä kun tiedän,että en pysty vielä luottamaan ja uskomaan toiseen ihmiseen.Nyt kun toisen sitkeyden ja pitkien keskustelujen vuoksi lähdin treffeille, jouduin kuukauden tapailun jälkeen pettymään heti samaan asiaan kun ex.ukkoni kanssa, eli viinan kiroukseen.Nyt tämäkin suhde katkolla, miten ihmeessä voin oppia luottamaan.Kaipaisin vain rehellisyyttä ja tästä aiheesta kovasti juttelimme.Ilmeisesti se kuuluisa aika auttaa jotta voin taas edes yrittää luottaa toiseen..Hellyyttä ja läheisyyttä kovasti kuitenkin kaipaan..
www.al-anon.fi voit lukea oman paikkakuntasi t. lähimmän ryhmän. Siellä saat taatusti ystäviä joihin saa, pystyy ja uskaltaa luottaa! Olen varma, kun itse olen kokenut ja nähnyt monen muun olon helpottuvan - Auttavan myös Sinua! Tietenkin itse tiedät kun kokeilet. Mitään et menetä.
Ryhmät ovat tarkoitettu VAIN heille jotka kärsivät t. ovat kärsineet alkoholistisesta suhteesta (vähän vai paljon on oma asiasi, jota ryhmissä eivät sielläolijat utele).
Itse (mies) erosin 3,5 vuuotta sitten. Ex-vaimoa en kaivannut eroa seuraavan päivän jälkeen. Mutta hämmästys oli suuri. Ja ihmettely siitä miten paljon ex-vaimo valehteli eroprosessin aikana. Tämän vuoksi hän ei merkitse minulle enää mitään.
Lapsien suhteen asia on toinen. Osallistuvana isänä jäin eniten kaipaamaan lasten kanssa vietettyjä jokapäiväisiä hetkiä. Niin kävi myös ymmärrykseni mukaan lapsille.
Ei ole mitään ns. "aikaa" jonka jälkeen ero ei edes muistu mieleen. Tai jos on niin se on ihmiskohtaista. Itse myös huomasin, että en enää luota naisiin vaan yksin eläminen on jotenkin "turvallisempi" tapa elää. Ei tule niinsanotusti "puukkoa selkään".
Mutta kuka näitä osaa paremmin selitellä, jokainen tapaus on erilainen.
Etkö kaipaa rinnalle toista ihmistä? Minusta kun tuntuu että vaikka erosta on vielä vähän aikaa toivoisin löytäväni miehen joka rakastaisi ja haluaisi olla vain minun kanssa, en tarkoita ettei omia harrastuksia/ystäviä voisi olla,vaan että mies haluaisi olla minun kanssa ilman että pitäisi tapella paikasta viinan tai vieraiden naisten kanssa.. ja toisaalta taas en haluaisi sotkea elämääni miehen takia..vaikeeta on..
Mutta miten ihmeessä pääsisin siihen asti että voisin oikeesti luottaa toiseen ihmiseen ja jatkaa elämää eteenpäin.Minua kun ei pätkääkään, niinkuin ei ketjun aloittajaakaan, kiinnostaisi nuo yhden illan jutut..en kaipaa sitä villiä sinkku elämää.
Ei mies "sotke" elämääsi jollet sitten anna sotkea. En ole koskaan "tapellut" viinan ja vieraiden naisten perässä juoksemisessa. Ne eivät vaan kiinnosta.
> Etkö kaipaa rinnalle toista ihmistä?
Totta kai. Hyvä nainen on elämän perusta ainakin minulle.
MUTTA ... nykyinen elämänmeno Suomessa ei ole sellaista mitä ihmiset näköjään kaipaavat.
Ehkäpä isoisämme/isoäitimme elivät maailmassa jossa oikeita elämänarvoja pidettiin tärkeinä.
Tänä päivänä mikään ei ole arvostettua, paitsi maallinen mammona. Se tietenkin helpottaa elämää mutta ei se siitä elämisen arvoista tee.
aloittaa suhdetta,saatika sekstaillakaan. Kyllä luottamuksen menetys ja totaalinen petos on tehnyt tehtävänsä, eli olen onnellinen täysin ilman miestä. Minulla on työ,lapset,ystäviä ja harrastuksia, eipä ole aikaakaan suhteelle eikä minusta ole enää parisuhteeseen. En koe jääväni yhtään mistään paitsi. Irtosuhteita on juuri sen verran mitä seksihaluja on, eli max 2-3 kertaa vuosi.
Ettei siinä tarkkaa aikaa ole, milloin pääsee irti entisestä, on muistoja jotka tuovat mieleen mitä milloinkin tehtiin ja oltiin...toki muistan ne huonot ajat yhtä hyvin ellei paremmin,,, ja toisaalta en exää kaipaa, miestä ja omaa kultaa rinnalle kyllä. On valtava läheisyyden rakkauden tarve ja se et olis joku odottamas tai itse sais odottaa sitä kultaa kotia tulevaksi.
Itsekkään en harrasta irtopanoja, mutta olen jo alkanut suhtautua ymmärtäväisemmin niihinkin koska nyt tiedän miltä tuntuu kaivata toista ihmistä toisen ihoa jne. Tsemppiä sulle kuiten ajattele että kun tämän päivän kestän...huomenna on helpompi.
Voi kuinka lohdullista lukea viestejänne täällä! Niin, aika kai tekee tehtävänsä, mutta pahimpina aikoina tuntuu niin synkältä ja vain uni vapauttaa kaikesta..on ihanaa käpertyä peiton alle ja unohtaa tämä maailma. Aamulla kaikki taas muistuu mieleen. Odotan sitä aamua kun herään onnellisena...
Ja tuo irtoseksi, en siis haluaisi sitä harrastaa, mutta olen silti joitakin kertoja niin tehnyt kun läheisyyden kaipuu ja seksin nälkä kasvaa sietämättömäksi. Ei mitään yhden illan juttuja ravintolasta, mutta silti seksiä ilman sitoumusta mikä tuntuu pahalle!!! Ja uuden vuoden lupaukseni on ettei enää sitä laatua, oisinpa tarpeeksi vahva vaan!
Kateeksi käy tuo sinun nuoruuden viattomuutesi!
Nauti siitä täysin rinnoin ja tilaa Kaalimato!
Arvaan että sinua hävettää pirusti edes katsella seksikauppojen nettisivuja mutta katso kumminkin!
http://www.kaalimato.com/catalog/Välineet_c_203.html
Tilaa sieltä kaalimato2. Maksat pankkitunnuksilla ja se on parissa päivässä paksussa ruskeassa tunnistamattomassa kirjekuoressa postilaatikossasi eikä kukaan tiedä ostoksestasi.
Otathan sinä buranaakin jos päätä särkee.
Usko vanhaa ja kaiken kokenutta!
Kannataisiko sinunkin ostaa ko. sivustolta motoroitu tekovagina, jotta pääsisit jutustasi eteenpäin.
Jos sinua on (mielestäsi) kohdeltu kaltoin, sekö muka oikeuttaa kohdella kaikkia muita kuin saastaa.
Juttuhan menee niin, että jos suhteeseen lähdet asetat itsesi alttiiksi vaikka mihin. Jos et ole siihen valmis, niin olet turvassa. Kumman haluat tehdä, elää elämää vai pikkuhiljaa hiipua pois.
Ja ei se aina onnistu, mutta ei pidä masentua, ole ulospäinsuuntautunut ja liiku ihmisten kanssa. Kyllä niitä uusiakin suhteita tulee, ehkä myös se elämäsi suhde.
Sinä tässä kyyninen olet.
O. ei minusta ehdottanutkaan mihinkään suhteeseen lähtöä, vaan päin vastoin esitti asiallisen neuvon hyvin korrektisti, arkaluontoinen asia kun on kyseessä.
Sinun mielestäsi pitäisi aina lähteä suhteeseen, jos haluaa päästä sukupuolisista paineistaan?
Et varmaankaan sitten ole koskaan onanoinut edes teininä?
Luuletko, että se "elämäsi suhde" tulee helpommin vastaan, jos lähdet ulos valtavissa seksihaluissa, kuten aloittajan ongelma on?
Haluntappajanappeja ei ole, paitsi kaalimadon "on" nappi.
Herää jo sinäkin tälle vuosituhannelle!
Ehkä tuosta ei olisi pitänyt noin rumasti kirjoittaa, mutta lue muita tuon hemmon kirjoituksia, niin kyllä sieltä suuri katkeruus löytyy.
läheisyyden kaipuusuuseen. Välillä iho kaipaa kosketusta niin, että melkein koskee. Miten hyvältä tuntuukaan herätä aamulla toisen ihmisen vieressä, tuntea koskeus iholla ja loikoilla kaikessa rauhassa toisen lähellä. Tähän ei Kaalimato pysty, pahimman seksinnälän sillä saa kyllä helpotettua.
Asiaa puhut Wilma, kyllähän sitä voi itseään pitää hyvänä, mutta se ei todellakaan riitä pidemmän päälle.
Mutta se vaara on suuri, kuten Pete totesi tuossa, että seksinnälässä sitä lähtee etsimään suhdetta...ja päätyy siihen ihan väärin perustein. En halua päätyä suhteeseen vaan sen takia, että on joku jonka kanssa harrastaa seksiä. Kun avioliittoni niin katkeralla tavalla epäonnistui, tajuan, että suhteessa täytyy olla koko paketti, sekä henkinen että fyysinen huuma ja ne ruokkivat toisiaan uskomattomalla tavalla!
Mistä sellaisen miehen löytäisin...iloisen, sosiaalisen henkisesti kypsän miehen, nyyh.
En löytänyt tähän hätään kuin pari jemmon tekstiä, esim. tämän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000040464713
Kaveri on toki suorasanainen ja aika karkea, mutta ei minusta kyyninen.
Hän haluaa selvästi auttaa ja sanoo suorat sanat.
Ei ainakaan ole tuppisuu, mikä on monen miehen synti.
Yritän itsekin olla realisti sortumatta kyynisyyteen ja pidän tuollaisesta suorasta puheesta.
Saisivat naisetkin sanoa asiat niin suoraan, ettei tarvitsisi arvailla, että mitä tuokin mahtoi tarkoittaa.
Ilman sarvia ja hampaita, T. Pete :)
Jos noin kovin tekee mieli, niin sinun täytyy hakeutua hoitoon tai "hoitoon".
Et sinä sairaalta vaikuta, joten ehdottaisin varovasti kokeilemaan jälkimmäistä.
Eikä maksa paljon.
Ps. Hyvää Uutta Vuotta!
"Hoitoja" olen kyllä kokeillut ja onpa minulla on ollut melkein vuoden pituinen laastarisuhdekin. Ne auttavat siinä hetkessä mutta kyllä minä kaipaisin sellaista "oikeaa" suhdetta. Mutta toisaalta sitäkin yritin ja annoin tunteiden tulla mukaan ja pettymyshän siitäkin sitten seurasi. En ollutkaan sitä mitä mies halusi. Joten kyllä minun jatkossa on noihin "hoitoihin" tyydyttävä. Niistä ei seuraa sydänsuruja eikä muutakaan. Kun valitsee hoitonsa huolella niin hoidotkaan eivät jää kaipaamaan. Tosin nyt on ollut kuvioissa "hoito" jonka kanssa on tapailtu vähän useammin mutta kumpikin tietää että olemme vain hoitoja toisillemme.
Voi Wilma, tätäkö tämä elämä tulee nyt olemaan? Loputtomia "hoitoja", joiden takia pää menee sekaisin? Oon niin ymmälläni kaikesta, ja huomiota miehiltä on tullut niin pajon...ensin se imarteli, mutta nyt jo ällöttää, sillä en ole enää niin sinisilmäinen kuin eron tuoreessa vaiheessa. Ja sinä olet antanut tunteillesi vallan ja mies jätti, en kestäisi sitä, ei enää eroa! Mutta vaihtoehto on sitten muuttua kylmäksi ja tunteettomaksi ja se on kaikkea muuta kuin se mitä minä ihmisenä olen. Ja tämä on ihan hullu tilanne kun alapää ei meinaa kestää ilman seksiä, mutta yläpää ei kestä jos seksiä on...höh...pelastakaa!
Suora lainaus:
"Kaltaisillasi naisilla tulee eteen vaikka mitä mitä ette ymmärrä koska ette yksinkertaisesti osaa elää! Siihen olette aivan liian tyhmiä!
Jonkun älykääpiön jättämäksi tullut äijä narrari sut patjakseen ihan vain ajan kuluksi ja sinä kai luulit olevan kyse rakkaudesta?
Kengän numerosi lienee niin iso että se ylittää älykkyysosamääräsi tekstistäsi päätellen.
Sinulle ei kerrota mitään koska et kumminkaan ymmärtäisi!
Maailman parhaat kokit ovat tietenkin miehiä. Sen nyt tietää jokainen.
Minun lapseni viihtyy paremmin minulla vaikka minulla on kuri tai ehkä juuri sen takia.
Karkkia syödään sovitusti eikä paskaa jauheta!
Ex keksii minusta uusia satuja koko ajan eikä lapsi usko niistä ainuttakaan. Voi helvetti kuinka tyhmiä jotkut voivat olla!
Omakehu ei nosta sinua Olga hyvä eikä ketään muutakaan kuin naurettavaksi pelleksi jota lapset vähänkin isompana vihaavat koska ennemmin tai myöhemmin he tajuavat että olet kusettanut pientä lasta.
Revi siitä!"
Joopa joo, mitä tuohon nyt sanoisi, voi olla ihan hyvä tyyppi, mutta jostain pitäisi päästä yli
Minulle pelastus on ollut se, että hyväksyn nämä "hoidot". Viimeinen hoito on minua 20 vuotta nuorempi, aivan ihana nuorimies. Toistaiseksi hän ei halua perhettä mutta haluaa kuitenkin tutun ja turvallisen ihmissuhteen. Joten olemme toisillemme juuri täydelliset kumppanit. Seksiä silloin kun se on mahdollista eikä mitään muuta. Tämä riittää minulle toistaiseksi koska ei minulla lasten takia ole aikaa täysipäiväiseen suhteeseen. Lapset on aina elämässäni etusijalla ja oma mukavuus ja mielihyvä tulee vasta sen jälkeen.
Oli tuo jouluviikko tosi paha, ehkä tuo perjantain 19.12 tuntui olevan ok, ei töitä mikäpä tässä ollessa. Tuleva Ex lahti vanhempiensa luokse lapsen kanssa joulua viettämään.
Lauantaina yksin kodissa alkoi kuulemaan kaikki äänet jo naapuristosta, piti käydä useamman kerran ulko-ovella tarkastamassa ettei se ole auki. Alkoi pelottamaan.
Sunnuntaina alkoi tuntemaan yhteyttä niiden mummojen kanssa jotka juttelevat kassaneitien kanssa, koska he ovat ainoat ihmiset jotka he tapaavat.
Maanantai ja tiistai hoitui vetämällä kovat kännit.
Jouluaattona, eli keskiviikkona siskon luokse. Ei ole helppoa onnettomana nähdä onnellisia ihmisiä. Tuli itkettyä siskon kanssa mutta kuitenkin kauhee känni ja morkkis.
Torstaina kotiin ja kävi matkalla mielessä, että jos rekka tulee vastaan niin käännän sen eteen.
En pystynyt koko päivänä syömään mitään morkkikseta johtuen.
Perjantaina pakottauduin syömään aamupalan, muuta ei tullut syötyä, notkuin netissä loppupäivän ja dokasin.
Lauantaina mietin olisiko itsemurha ok ja olisiko reisivaltimo se hyvä paikka, paikka on tuttu, siitä on kerran tähystys tehty. Huomasin päivän aikana, ettei meillä ole kunnolla teräviä veitsiä, eli niitä joissa on hyvä leikkausreuna. Kävin ostamassa Sellon Prismasta Fiskarsin veitsenteroittimen.
Sunnuntai, en tainnut nousta sängystä koko päivänä, muuta kuin vessaan.
Onneksi maanantaina on työpäivä, oli edes vähän ryhdistäydyttvä.
Koita jaksaa siellä! Tuska on suuri ja sitä ei voi viedä pois, se pitää käydeä läpi. Se tie ei ole helppo, mutta tien päässä saattaa olla jotain uutta ja ihanaa. Näin on pakko uskoa vaikka se sitten olisi pelkkää sanahelinää välillä ja uskottelua. Mutta eihän sitä muuten jaksa eteenpäin kulkea jos ajattelee ettei tämä tästä parane. Mene eroryhmään, itse olen käynyt sekä yksin puhumassa että eroryhmässä, valtavasti tukea. Lohdullista Uutta Vuotta!
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000039932941
Kyllä se ero saattaa vaatia aikaa.Itsellä meni 1.5v aikaa selvitä 13v liiton ylitsepääsemiseen.
Sitä alkaa myöhemmin ymmärtää eron syitä ja toisen tekoset paljastuu kun alkaa tuo ajatuspuoli toimiin paremmin väsymyksen helpottaessa.Näin jälkikäteen sanottuna ex oli
"kahjo",asian ymmärsi kun katsoi ja kuunteli miten hän käyttäytyi lastamme kohtaan.Hän ei ollut äiti tyyppiä ja tästä johtuen olin
lapsemme vanhempi ja kaveri.
Anteeksi, mutta oletko siis sitä mieltä, että sinussa ei ole mitään vikaa ja ero vaan ex vaimon syytä?
Kyllähän minäkin löydän lukuisia syitä ex miehestäni jos haluan kaivella, mutta tunnustan myös omat puutteeni ja luonteidemme täydellisen erilaisuuden sekä yhteensopimattomuuden...no, 13 vuotta sovittiin yhteen kuitenkin ja osa niistä vuosista oli jopa onnellisia...
Myönnän että vikaa oli myös minussa,mutta ei minun tarvitse sitä jälkikasvuun purkaa.
Hänen elämä hyytyi ja minun alkoi lapsen myötä.Se on vaan näköjään niin 2-kymppisenä ei oikein tiedä mitä mitä tekee,harmi sinänsä kun parin valinta on kiivaimillaan.Voisin kertoa enemmänkin mutta onko se nyt tarpeen.
Kiitos vastauksesta. Niin, parinvalinta kiivaimmillaan parikymppisenä, sitähän se oli ja kaikki oli niin helppoa silloin. Itse halusin lapset nuorena ja sain tulla äidiksi 24 vuotiaana, unelmien täyttymys. Raskasta se toki oli, ja kaikista katkerinta huomata, että mies ei sittenkään ollut kypsä isäksi...ja vielä katkerampaa, että vasta nyt eron myötä on kypsynyt isäksi. Toisaalta lasten kannalta hyvä, että nyt eikä milloinkaan. Mutta nythän tämä kuulostaa siltä, että minä moitin ex miestäni...no, nyt on vaikea päivä, vuoden ensimmäinen, ja eilen istuin ihan yksin vuoden vaihtuessa, ei ketään kelle toivottaa hyvää uutta vuotta :(
Päätös silti, teen tästä vuodesta mahdollisimman hyvän itselleni ja lapsilleni, sillä oma hyvinvointini heijastuu suoraan lasteni hyvinvointiin. Ja lopetan pakonomaisen uuden suhteen hakemisen, kertakaikkiaan!
ja lopetin kaikki "laastarihommatkin", kun ei kiinnosta oikeasti parisuhde asiat, elän lasten kanssa ihan täyttä elämää,halipulaakaan en pahemmin koe, kaikki parin vuoden säätely miesten kanssa saa nyt jäädä...ei oikeastaan tehnyt muuta mieli kuin kokeilla markkinaarvoa, ja sitähän riittää...mutta nyt näin ja ihan hyvä.
Niin, kuulostaa kovin tutulta. Taitaa olla aika sama kaava monella meillä eronneella, että ensin tulee kauhea menovaihe ja se markkina-arvon testaus. Minäkin huomasin sen itsessäni ja kysyntää tosiaan ois vielä, mutta millaista kysyntää, niin...
Mutta oletko oikeasti sitä mieltä, että pärjäät ilman läheisyyttä ja laastaria. Niin minäkin olen nyt päättänyt tehdä, mutta katsotaan sitten taas kun on yli kolme kuukautta mennyt tästä, silloin tekee niin mieli miehen läheisyyttä, että sattuu...sen tunteen kun sais häivytettyä.
Mutta tänä vuonna minä aion elää taas. Avioliittoni päättyi vuosi sitten, elämä jatkuu kaikesta huolimatta!
Aion olla itselleni armollinen.
jo vuoden ja ei ole mitään tarvetta minkäänlaiseen läheisyyteen. Kyllä tuona testausaikoina tuli selväksi että minä kunnioitan itseäni niin paljon, että kyllä sen täytyy olla ihan ihmemies joka minut saisi nalkkiin, sellaista ei ole olemassa. Se läheisyydenkaipuu vaan unohtuu, sen tilalle tulee muita asioita joita pitää tärkeinä. Mulla on nalle vieressä ja se onkin aivan ihana kaveri.
Tsemppiä tähän vuoteen. Elämä todellakin jatkuu ihan ilman miestäkin.
Taidat kaivata miestä kummiskin kun nalle ajaa sitä asiaa.Itse kaipaan naista vierelle vaikka pärjään yksinkin tosi hyvin.
kainalossa,eivätkä sitä miestä hekään kaipaa :-)
Kuinka sä sen teet, kuinka olet pystynyt kovettamaan itsesti noin? Ja onko se kuitenkaan hyvästä? Siis siinä mielessä taatusti on hyvästä, että suojelet itseäsi irtosuhteilta, se on hatunnoston arvoinen asia!!!
Mutta kun ihminen on kuitenkin luotu toisen yhteyteen...mutta jokainen tavallaan. ja minä yritän nyt tosissani vältellä kaikkia "tarjouksia".
Yksin tänne on synnytty ja yksin kuollaan. Onhan olemassa paljon onnellisia täyspäisiä ihmisiä joilla ei ole koskaan ollut parisuhdetta ja jotka voivat hyvin. Mumminikaan ei ole papan kuoleman jälkeen kun oli nelikymppinen ollut yhdenkään miehen kanssa sen jälkeen. On nyt 93 ja vielä hymyilee. Lämpöä ja rakkautta on saanut läheisiltään.
Tämä nykymaalma on vaan niin sekstistinen että kukaan ei osaa arvostaa ihmistä joka on onnellinen itsekseen. Ei kaikkia ole luotu parisuhteeseen, itse en sellaista etsi, en halua, enkä sellaisesta haaveile.
Käin rekisteröitymässä, joten nyt omaan nimimerkin enkä ole enää nimetön :)
Uusi vuosi ja raketit paukkuu...voi jos sais nähdä tulevan vuoden, vai oisko sittenkin parempi ettei näe, sillä mitä jos se on tätä samaa vaan...
Tahdon elää, tahdon tula ehjäksi, tahdon rakastaa!!! Ja rakastella, en naida pelkkää panokaveria :(
Pitäisköhän ottaa lohtukännit tänään?! Alkoholi ei yleensä ole minun juttuni, mutta tänään...antaa palaa ja paukkua, heh ;-)
Hyvää ja parempaa uutta vuotta meille kaikille rakkaudessa pettyneille, petetille, jätetyille, jättäjille...halaukset minulta teille, jaksellaan! Kyllä se kevät taas koittaa =)
Pelkän normaalin yöunen saaminen kesti mulla lähemmäs puoli vuotta, ja normaalin elämän saaminen pari vuotta. Pari irtosuhdetta. Runsaasti olutta ja vielä enemmän kyyneliä. Mutta kyllä se tuska lakkaa!
oma ero oli vaikea ja olin ihan pelkkää tuskaani tappa itseni... Yhä exän näkeminen on vaikeaa ja tunnen vihaa, koska se on helpompaa kuin suru. Mut silti haluan tuntea eläväni! Mulla on jutteluun ja oikeasti hyvään seksiin perustuva suhde miehen kanssa, joka on naimisissa. JOO, tiedän! Väärin. Mut nyt elämä menee näin ja joskus kai kadun, en tiedä, mut tunnen olevani elossa! Ja mulle sopii mies, joka ei takerru, ei vaadi, ei puutu elämääni... En ole tilivelvollinen, mut joskus ehditään tavata, ja voi hemmetti, että se tuntuu mielettömän hyvältä - ja sit voin lähteä omille teilleni... vaikka treffeille, jos vaikka joskus löytyisi läheisyyden tarpeeseen joku ihan oma. Mut vielä ei ole löytynyt, koska en taida olla valmiskaan siihen - enkä ansaitsekaan, eikö niin, mut elämä on kivaa hyvän seksin jälkeen. Älkää olko niin ankaria itsellenne!!
voinut alkaan seksisuhteen naimisissa olevan naisen kanssa,mutta ex-vaimon touhut aikoinaan tuntu niin pahalta,ettei viitsinyt panna vahingoa kiertämään,on niitä vapaitakin.
Naimisissa olevat ihmiset olisivat näköjään hyvinkin innokkaita aloittamaan seksisuhdetta eronneen kanssa. Minä päätin pahimman erotuskan aikana, että varattuihin ihmisiin minä en sotkeennu. En todellakaan halunnut panna sitä tuskaa kiertämään jonka itse koin kun sain kuulla miehen toisesta naisesta. Laastareita löytyy kyllä vapaistakin. Eivät takerru eivätkä haaveile suhteesta kun asian tekee jo alussa selväksi.
Toki se vakava suhdekin olisi tervetullut mutta sen aika taitaa olla vasta siellä vanhainkodissa. Rollaattorit kolahtaa vastakkain ja sen jälkeen se onkin sitten yhtä sydämien yhteenlyöntiä. Istutaan kahdenistuttavassa keinutuolissa, pidetään toisiamme kädestä ja nautitaan toisen läheisyydestä. Muuhun emme varmaan enää kykene eikä varmaan edes muisteta mitä muuta voisi tehdäkään.