Olipa kerran...
Mies, joka rakastui naiseen. Nainenkin rakastui mieheen ja he päättivät elää yhdessä. Heillä oli valoisat tulevaisuuden suunnitelmat ja heillä oli hauskaa. Mutta pahanilman lintu etsi uhriaan. Se liihotteli nuorenparin yllä, tarkkailen sopivaa hetkeä...
Pikkuhiljaa pahanilmalintu nokki naista, päiväpäivältä pahemmin kunnes tämän sielu oli täysin mustelmilla, itsetunto kadotettu ja sydän surua täynnä.
Miehen pahanilmanlintu otti siipiensä suojaan ja sanoi olevansa tämän äiti. Millainen äiti tekee noin pahoja tekoja lapsensa elämälle, nainen sanoi, mutta mies oli niin lumoutunut pahanilmanlinnun viekoittelevista sanoista ja kullasta jota tämä tarjosi, ettei hän kuunnellut naista.
Lopulta nainen lähti ja jätti miehen. Pahanilmanlintu oli onnellinen, hänen ovela suunitelmansa oli onnistunut, hän edelleenkin omisti miehen. Lapsen jonka HÄN oli synnyttänyt, lapsen joka oli HÄNEN.
Kaikkitietävyydessään pahanilmanlintu unohti, että mies oli rakastunut naiseen syvästi eikä voinut käsittää miksi tämä oli niin närkästynyt lintuun joka halusi vain auttaa ja neuvoa heitä elämässä.
Pahanilmanlintu ajoi lopulta kaikki naiset miehen elämästä pois. Mies alkoi nähdä linnun ulkokultaisten höyhenten sisällä mustana sykkivän sydämen. Hänellä oli ikävä naista jota hän oli rakastanut ja lintu oli tämän karkottanut.
Mies oli surullinen ja yksinäinen, hän halusi vaimon. Hän halusi sen jonka itse valitsi, muttei saanut. Mies oli hävinnyt sodan, kysyikö pahanilmanlintu koskaan mieheltä puhtain sydämin mitä tämä oikeasti elämältään tahtoi....
Nyt mies itkee yksin iltaisin, sillä hän ei saa naista koskaan takaisin vaikka kuinka rukoilisi, pahanilmanlintu piti siitä huolen. Tähän suruun ei auttanutkaan enää kaikki se kulta mitä lintu pesään kantoi.
Sen pituinen se....
ps. tarinan nainen on nykyään onnellinen, hän parani pahanilmanlinnun aiheuttamista nokkimishaavoista ajan kanssa ja löysi uuden miehen, jonka emo on kaunis joutsen sydän täynnä lämpöä josta riittää naisellekkin. Joutsen antoi poikasensa nousta omille siivilleen ja lentää maailmalle, nähden kuinka tämä etsi onneaan ja löysi sen.
Mies, joka rakastui naiseen. Nainenkin rakastui mieheen ja he päättivät elää yhdessä. Heillä oli valoisat tulevaisuuden suunnitelmat ja heillä oli hauskaa. Mutta pahanilman lintu etsi uhriaan. Se liihotteli nuorenparin yllä, tarkkailen sopivaa hetkeä...
Pikkuhiljaa pahanilmalintu nokki naista, päiväpäivältä pahemmin kunnes tämän sielu oli täysin mustelmilla, itsetunto kadotettu ja sydän surua täynnä.
Miehen pahanilmanlintu otti siipiensä suojaan ja sanoi olevansa tämän äiti. Millainen äiti tekee noin pahoja tekoja lapsensa elämälle, nainen sanoi, mutta mies oli niin lumoutunut pahanilmanlinnun viekoittelevista sanoista ja kullasta jota tämä tarjosi, ettei hän kuunnellut naista.
Lopulta nainen lähti ja jätti miehen. Pahanilmanlintu oli onnellinen, hänen ovela suunitelmansa oli onnistunut, hän edelleenkin omisti miehen. Lapsen jonka HÄN oli synnyttänyt, lapsen joka oli HÄNEN.
Kaikkitietävyydessään pahanilmanlintu unohti, että mies oli rakastunut naiseen syvästi eikä voinut käsittää miksi tämä oli niin närkästynyt lintuun joka halusi vain auttaa ja neuvoa heitä elämässä.
Pahanilmanlintu ajoi lopulta kaikki naiset miehen elämästä pois. Mies alkoi nähdä linnun ulkokultaisten höyhenten sisällä mustana sykkivän sydämen. Hänellä oli ikävä naista jota hän oli rakastanut ja lintu oli tämän karkottanut.
Mies oli surullinen ja yksinäinen, hän halusi vaimon. Hän halusi sen jonka itse valitsi, muttei saanut. Mies oli hävinnyt sodan, kysyikö pahanilmanlintu koskaan mieheltä puhtain sydämin mitä tämä oikeasti elämältään tahtoi....
Nyt mies itkee yksin iltaisin, sillä hän ei saa naista koskaan takaisin vaikka kuinka rukoilisi, pahanilmanlintu piti siitä huolen. Tähän suruun ei auttanutkaan enää kaikki se kulta mitä lintu pesään kantoi.
Sen pituinen se....
ps. tarinan nainen on nykyään onnellinen, hän parani pahanilmanlinnun aiheuttamista nokkimishaavoista ajan kanssa ja löysi uuden miehen, jonka emo on kaunis joutsen sydän täynnä lämpöä josta riittää naisellekkin. Joutsen antoi poikasensa nousta omille siivilleen ja lentää maailmalle, nähden kuinka tämä etsi onneaan ja löysi sen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
ja höpö höpö!! En oo taas säälittävämpää tekstiä vähän aikaan lukenut. Äläkä tule selittämään että suhde oli niiiiiiin auvoinen ennenkun anoppi astui kuvioon. Naurettavaa! Ihan itse olette ongelmanne kehittäneet.
En kyllä jaksa uskoa yhteenkään tän palstan itkijään. Syythän TIETENKIN löytyy aina jostain muualta kun itsestään.
Kyseiset ihmisethän ei omien sanojensa mukaan ole muuta tehneet kun räpsytelleet silmiään. Tietenkään muita mielipiteitä tai katsonta kantoja ei ole kuin oma. Tällaselle tapaukselle voi antaa ihan nimenkin: narsisti
terkuin
31 v. miniä
"Tällaselle tapaukselle voi antaa ihan nimenkin: narsisti"
Toivottavasti olet alan ammattilainen, psykologi tai vastaava kun menet tuollaisia diagnooseja tekemään...parempi oliskin että sinulla on todisteet
Tiivistetty vertauskuva siitä, kuinka se pahimmillaan menee.
Näissä miniöitten ja anoppien välisissä kahinoissa täytyy muistaa, että kolmantena suhteessa häärii myös se yhteinen mies/poika. Aikuinen mies osaa tukea vaimoaan ja seisoa tämän rinnalla myötä ja vastamäessä. Sitten on niitä, joilla napanuora on jäänyt katkaisematta.
Kommentti tähän, kun joku taas kirjoittaa siitä, kuin ÄIDIN ja pojan välinen suhde on ylivertainen: Jos näin olisi tarkoitettu, miksi siis äiti kupsahtaa n. 20 - 30 v poikaansa ennen. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kaikki miehet olisivat tarkoitettu elämään vaimotta viimeiset elämän ehtoonsa tai sitten hankkimaan sen vaimon vasta eläkkeelle päästyään.
Vai pitäisikö kaikkien vaimojen nöyränä palvella anoppiaan ja alkaa elää rauhaisaa avioelämää meihensä kanssa vasta anopin siirryttyä manan majoille? Kyllä siinä useampi vuosi menee kaikilta hukkaan.
Miksi ei olisi anoppi -seuralaispalvelua, mistä ykisnäiselle valittaja-anopille saisi järjestettyä jonkun elämän sulostuttajan. loppuisivat kitinät siihen.
Ensin kasvatetaan ja hoidetaan omat lapset aikuisiksi ja sitten on tämä vanha sukupolvi, anopit, apet ja omat vanhemmat jotka vaativat "lapsiaan" omaishoitajiksi ja palvelijoiksi, niinpä kysyn vaan, että missä on se pariskunnan oma elämä vai onko sitä ensinkään kun revitään sinne tänne..
Ei ihme, että avioerojen määrä on niin suuri.
Ennenvanhaan varmaan olikn usein niin, että naiset lähtivät minijäksi miehelään anoppia passaamaan ja hoitamaan. Se oli silloin se ja nyt eletään 2000 lukua. Ennenvanhaan naiset joutuivat uhrautumaan kaikessa, jos ajatteli yhtään itseään niin oli varmasti paha ihminen. Mitä nuorempi nainen niin sitä enemmän piti uhruautua. Joissakin suvuissa voi olla jäänteitä näiltä ajoilta eikä anoppi ole vielä "päivittänyt" ajattelutapaansa vastaamaan nykyaikaa.
Luulenpa silti että ennenvanhaankin on ollut erilaisia anoppeja, myös hyväsydämisiä, sellaisia jotka ovat kohdelleet miniöitään hyvin vaikka ovat samassa pihapiirissäkin asuneet. Yhtä kaikki, silloin piti tehdä työtä yhteisen leivän eteen. Nykään ihmisillä on yksittäiset työpaikat, joissa rahaa ansaitaan itselle ja sitä kautta kustannetaan oma elämä. Maailman on muuttunut paljon entivanhaisesta maalaiselämästä ja hyvä niin. Kuinkahan paljon enemmän on ollut sukukahnauksia kun koko suku on asunut suunnilleen samassa talossa huhhuh hirvittää ajatuskin. Nykyään on sentään mahdollisuus paeta ikävää anoppia ja huonosti kohtelevaa sukua eroamalla miehestä.
Meidän nykyajan miniöiden ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ansaitsemastamme mahdollisuudesta ajatella itseämme ja elää elämäämme myös itsellemme. Olisi hyvä muistaa kuitenkin se että juuri ne anopit ovat olleet niitä jotka meille ovat tätä naisten vapautuksen tietä raivaamassa. Oma nykyinen anoppini kun tulee niin vanhaksi että ei itse pysty mihinkään niin en aio jättää häntä yksin kuolemaan, mutta nuoruuttani en hänelle uhraa!
Omaishoitajiksi ei vaadita ketään. Jokainen ihminen voi sairastua iästä riippumatta, mutta jos et halua omaisiasi hoitaa, niin kyllä yhteiskunta sen puolestasi tekee.
Jos itse jäät auton alle taimuuten menetät liikuntakykysi, niin kenet toivot hoitajaksesi? Mieti se.
Palvelijaksi ei kukaan voi toista pakottaa, ja kun ajatellaan, että nykyajan miniät eivät mene edes jouluna anoppejaan katsomaan, niin miten ihmeessä heistä jotain palvelijoita taiotaan.
Tämä palvelukortti on loppuunkäyteetty näillä palstoilla. On naurettavaa huutaa, että koska ne ei nyt tule meidän lapsia hoitamaan, niin maatkoon vaipoissaan sitten, kun he ovat avun tarpeessa.
Niinhän tapahtuukin. Sillä kuinka moni työssä käyvä, keski-ikäinen ihminen todella hoitaa vanhuksiaan?
Vanhat ihmiset ovat nykyisin terveitä ja omatoimisia senioreita, eikä heiltä puutu harrastukset eikä ystävät.
Ne vanhukset, jotka olivat aikaisemmilla sukupolvilla hoidossaan, olivat paljon huonokuntoisempia kuin tämän päivän samanikäiset, kiitos elämänlaatumme paranemisen.
Voi jissus miten tyhmää! Säälittävää tyhmyyttä! Älyäisit edes hävetä!
"ök, tyhmää, tsup, hui hai....".... oletko kunnossa!!!?
Tällaista todellakin tapahtuu, myös muilla. Pahinta on vielä ehkä se, ettei anoppi edes ymmärrä tekevänsä pahaa, vaan selittää kaiken tapahtuvan poikansa parhaaksi. Mitäpä siihen sitten voi sanoa?
jos mies ei itse tajua "pahanilman linnun sisällä sykkivää mustaa sydäntä". Silloin mikään ei auta. Nainen voi vain auttaa itseään poistumalla nokkimisareenalta.
Kyllä se on se ilkeä anoppi, joka voisi poistua takavasemmalle ja koettaa elää omaa elämäänsä muiden elämien sijasta. Minun ensimmäinen avioliittoni kariutui osin mieleltään sairaaseen anoppiin, joka lopulta iänikuisella pahan puhumisellaan ja ilkeilyllään ajoi meidät eroon. Hän myrkytti omilla harhaluuloillaan miehen mielen. Kymmenen vuotta hän haukkui ja solvasi minua sukulaisille, tutuille ja tuntemattomille.
Olen jälkeenpäin miettinyt, että ko. anoppi oli yksi suurimmista eromme syistä vaikka toki oli muitakin asioita, jotka tosin olisi voitu saada kaksistaan kuntoon. Hän kannusti ex-miestä voimakkaasti eroamaan kun oli normaali kriisi parisuhteessa nuoremman lapsen ollessa 2-vuotta. Mies on katunut jälkikäteen eroa ja halunnut takaisin. Minulla oli jo uusi elämä, niin en ottanut takaisin.
Sama alistaminen on jatkunut miehen toisen vaimon kohdalla alun mielistelyn jälkeen ja sen myötä on miehenkin silmät auenneet. Anoppi nimittäin on pitänyt huolen, ettei miehen ensimmäisen eikä toisen liiton lapset tule saamaan isän puolelta perintöä ja ovat etukäteen jakaneet toiselle pojalle omaisuuttaan. Ex-mies meni sinisilmäisyyttään papereihin nimensä laittamaan...mutta tulikin samalla avanneeksi viimein silmänsä.
Itse käytin ex-anopista lempinimeä musta surma, sillä ulkoisesti herttaisen kuoren alta ei löytynyt kuin mustaa katkeruutta, joka tuhosi kaikki normaallit ihmissuhteet. Hänen kanssaan oli mahdotonta tulla toimeen, sillä kuinka kukaan voisi kestää jatkuvaa ilkeilyä ja pistelyä satuttamatta itseään. Hän teki todella ilkeitä asioita ja sitten vetosi raamattuun, että vaikka hän olisi kuinka paha, pitää antaa anteeksi, koska Jeesuskin antoi.
Mennyt tuntuu 5 vuoden jälkeen kuin pahalta unelta. Nykyään elän tasapainoisessa uusperheessä onnellisena ja mukavan anopin rikastuttamana : ).
"Itse käytin ex-anopista lempinimeä musta surma, sillä ulkoisesti herttaisen kuoren alta ei löytynyt kuin mustaa katkeruutta, joka tuhosi kaikki normaallit ihmissuhteet. Hänen kanssaan oli mahdotonta tulla toimeen, sillä kuinka kukaan voisi kestää jatkuvaa ilkeilyä ja pistelyä satuttamatta itseään. Hän teki todella ilkeitä asioita ja sitten vetosi raamattuun, että vaikka hän olisi kuinka paha, pitää antaa anteeksi, koska Jeesuskin antoi. "
Huih, musta surma on kyllä melko karu lempinimi... anteeksi voi antaa paljon, mutta silläkin on rajansa. Jotta voi antaa anteeksi, täytyy anoa anteeksi antoa, tapahtuiko näin koskaan? Pyydettiinkö sinulta anteeksi...? Minulta ei, joten en ole voinut antaa anteeksikkaan. Tosin mustan sydämen vaikutus ja terävän nokan aiheuttaman mustelmat ovat parantuneet, toivon, että jotkin arvet jotka se jättii jälkeensä myös paranevat ajan kanssa.
Rakkaus miniää kohtaan voi olla niin suurta, ettei vain voi katsoa passiivisena vierestä kun miniä tekee virheitä. Toki on hyvä, että kaikki saisi itse tehdä omat virheensä, mutta voiko rakastava anoppi katsoa vierestä huonoja valintoja. Vähän sama juttu kuin se, että itsemurhaa yrittäneen tilanteeseen pyritään puuttumaan.
Minun tapauksessani kyse ei ollut huonoista valinnoista. Osaan kyllä tehdä omat valintani jotka ovat tätä tapausta lukuun ottamatta olleet aivan hyviä valintoja. Jotkut ihmiset verhoilevat vallankäyttönsä "rakkaudeksi", kuten tarinan Pahanilmanlintu.
On aivan sama minkälaisia valintoja aikuinen ihminen tekee. Suomessa on 18 vuotta täyttäneellä lainvoima takanaan, hänellä on itsemääräämisoikeus. Jotkut anopit olettavat, että jos miniä tekee erilaisia ratkaisuja kuin hän itse olisi tehnyt, ne ovat automaattisesti vääriä ja sitten tulee halu sekaantua. Sekaantuvan luonteiset ihmiset vain katselevat vierestä aikaansaamaansa sotkua kun muut joutuvat siitä kantamaan vastuun ja seuraukset sitten he sanovat, että minähän vain ajattelin parastasi. Silloin voi kyllä puhua rakkaudesta, sekaantuvan henkilön rakkaudesta itseään kohtaan.
Varsinkin parisuhde on pyhdä asia, eikä siihen tule kenenkään ulkopuolisen kajota. Sellainen ihminen on pahin kaikista...
Anoppi voi myös kokea asian niin, että miniä torjumalla ehdotetun ratkaisun halveksii hänen tapaansa toimia. Kiltti miniä tietenkin yrittää parhaansa mukaan selittää, että anopin tapa voi olla hyvä jollekin toiselle, mutta jokin toinen tapa sopii miniälle paremmin. Ongelma taitaa olla siinä, että miten anoppi voi olla varma, siitä ettei miniä vain selittele. Anopille jää helposti epäilys, että hänen tapaansa toimia pidetään ihan oikeasti huononpana.
Minulle on aivan sama onko anopin tapa toimia huonompi vai parempi, minulle tapa toimia ei ole kilpailu vaan itsestään selvyys. Minä teen omassa kodissani ja parisuhteessani asiat kuten minä ja kumppanini haluaa, en siten miten joku muu käskee.
Anoppi ei voi tietää mikä on miniälle parhaaksi. Anopit kyllä tietävät mikä sopii heille itselleen ja mikä on hyvä ratkaisu koskien heidän elämäänsä, mutta siihen se jääkin...
"Anoppi voi myös kokea asian niin, että miniä torjumalla ehdotetun ratkaisun halveksii hänen tapaansa toimia. Kiltti miniä tietenkin yrittää parhaansa mukaan selittää, että anopin tapa voi olla hyvä jollekin toiselle"
Niin, eli anoppi heittäytyy marttyyriksi kun ei saakkaan tahtoaan läpi. Tämähän on aina tiedetty hyväksi kenoksi alistaa muita ihmisiä. Onneksi itse nyt pahanilmanlinnun kolttosista viisastuneena tunnistan tuon tyyppisen vallankäytön enkä anna sen vaikuttaa itseeni.
Onhan se mahdollista, että joku ei kokemattomuutensa tai tyhmyytensä vuoksi ymmärrä omaa parastaan. Vai väitätkö, että maailmassa tehdään vain hyviä valintoja? Eikö tällöin ole jo velvollisuus ehdottaa parempaa vaihtoehtoa?
Ikävää jos miniä torjuu hienot ajatukset ihan vain siksi ettei ne ole omia.
niihin uusavuttomiin jotka eivät mitään osaa tehdä itse. Olen niin nuoresta asti joutunut pärjäämään itse ja omillani, että olen oppinut hoitamaan omat asiani ja pitämään itsestäni huolen. Meitä rehtejä pärjääviä nuoria on runsaasti.
Anoppikin voi aivan yhtä hyvin olla tyhmä ja kokematon joissain asioissa, en silti menisi anoppiani neuvomaan ellei hän itse sitä pyytäisi. Jokaisella ihmisellä pitää olla vapaus tutkia ja nähdä itse maailmaa ilman että joku antaa aina kaikki valmiit vastaukset ja ratkaisut. Juuri sillä tavalla ihmisistä tulee tyhmiä ja aivottomia.
Kirjoituksestasi voisi päätellä että kuvittelet elämän oleva täydellistä, täysin virheetöntä ja sellaista jossa aina pitäisi tehdä "oikeat" valinnat. Elämä ei ole sellaista, virheitä sattuu kaikille ja ne ovat osa elämää, se on sitten ihmisestä kiinni miten he noista virheistään selviytyvät. Sinä automaattisesti oletat, että ne anoppien neuvot on aina viisampia ja parempia, vaan kun monestikkaan eivät ole, siksi on parempi olla sekaantumatta toisten elämään ja antaa neuvot vasta jos niitä pyydetään. Tämä pätee erityisesti parisuhteeseen, vai oletko tosiaan niin perverssi että haluat tietää lapsiesi intiimit parisuhde asiat?
anoppi tietää poikansa olevan täys luuseri ja paska mieheksi niin ymmärtäisin jos yrittäisi neuvoa tulevaa miniää tekemästä elämänsä pahinta virhettä kertomalla kuinka surkea ja kypsymätön lapsensa on niin sehän olisi jo rehellinen ja hyvä neuvo...
miniäkokelas tulevaa anoppiaan?
Ei takuulla! Siinä vaan anoppi taas olisi sekaantumassa ja sotkemassa.
Minulle entinen naapuri sanoi kerran, että kyllä hänen teki mieli sanoa, että mietipäs nyt vielä tarkemmin. Hän tunsi miehen, jonka kanssa olin menossa naimisiin. Ihmettelin, että miksi hän ei sanonut. Hän vastasi, että olisitko uskonut. Niinpä! Olisinko uskonut? Luultavasti olisin loukkaantunut ja suuttunut.
Jokaisen on vain tehtävä itse omat virheensä ja ennen kaikkea otettava opikseen niistä. Ja kannettava vastuu valintojensa seurauksista. Niin kauan kuin syyn sysää jollekin muulle, ei ole oppimut mitään.
... ja kun ymmärtää sen ettei todellakaan ole itse tehnyt mitään niin pahaa että olisi ansainnut moista kohtelua osakseen, vaan että syy on todellakin tuossa anopissa, niin kyllä se siitä helpottaa...
Itse ratkaisin asian niin että laitoin välit ex-anoppiin kokonaan poikki. Selviytymiskeinonsa kullakin :)
No sinä olet sinä, me kaikki ihmiset olemme erilaisia. Tässä tarinassa on turha yrittää tehdä naisesta syyllistä. Hän luuli tavanneensa aikuisen vapaan miehen, mutta tämä ei sitä ollutkaan. Hän teki virheen kun uskoi asioiden olevan toisin kuin ne todellisuudessa olivatkaan.
Tarinan nainen todellakin otti opikseen monessakin mielessä, hän oppi pitämään puoliaan ja oppi tunnistamaan merkit josta tunnistaa mammanpojan. Tuon tarinan nainen osaisi nykyään kiertää sellaisen kaukaa. Valitettavasti en usko että Pahanilman lintu oppi mitään, hän vain jatkaa saman myrkkykeitoksen keittämistä...
minä ketään syyllistänytkään.
Kunhan heitin tuohon yhden ajatuksen.
Minun exäni oli myöskin kiinni äidissään (muiden ongelmiensa lisäksi) ja äiti hänessä. Anoppi sanoi pojalleen esim. että parempi käyttää irtopainoksia, kuin olla minun kanssani. Helvetisti sellainen sattui enkä halua palauttaa yhtään enempää siitä ihmisestä mieleeni.
Mutta piti se kaikki käydä itse läpi. Jos joku olisi varoittanut etukäteen, niin samalla tavalla olisin kuitenkin kantapään kautta opetellut koko kuvion. Ei rakastunut ihminen kuuntele järkipuhetta.
Siellä se asuu "poika" nykyään vanhempiensa luona ja minä olen jatkanut elämässä eteenpäin. Mitäs noita menneitä kaivelemaan. Se oli yksi vaihe joka on onneksi takana päin.
Eipä juuri tuo henkilö tunnu sellaiselta Mieheltä, jollainen saduissa yleensä sankaroi.
Minusta oli lallukka, peräkammarin poika, josta ei ikinä miestä tulekaan.
Hyvähän poijan oli, kun oli suorastaan lumoutunut suojelevasta emostaan.
Eipä hänestä Miestä millään sa.
Jos ei mies pysty puolustautumaan ja perhettään suojelemaan edes omalta äidiltään, on tällä sitten siivet tai ei, niin miten rakstunut naispolo olisi voinut hänen luottaa. Hyvä kun lähti.
Vakka kantensa löysi.
Ikänsä puolesta hänet olisi voinut luokitella aikuiseksi mieheksi, ei edes nuoreksi aikuiseksi vaan nimeomaan aikuiseksi, mutta tasoltaan hän oli jäänyt äidin pikkupojaksi... en voinut auttaa häntä vaikka yritinkin houkutella aikuisuuden mukanaan tuomilla ihanuuksilla.
Sinun tarinasi henkilö ei ole mies missään iässä, jos hän vapaaehtoisesti jää äitinsä pallutettavaksi.
Se ei ole äidin vika.
Luulen, että monessakin perheessä äiti katuu katkerasti huolehtivaisuuttaan, kun näkee, että laiska poika ei opettele elämään omillaan. On niin helppoa pesettää pyykkinsä, siivouttaa kammarinsa, ja asettua valmiiseen ruokapöytään.
Lepoajat mukava maata sohvalla ja katsoa telsua.
Moni äiti ei saa edes perittyä korvauksia aikamiespojaltaan, sillä kaljaan ja moottoripyörään menee kaikki raha.
Kun poika sitten saa napatuksi itselleen nuoren morsmaikun, on mukava siirtyä hänen huushollinsa sohvalle. Pahaa aavistamaton tyttö huoma, että tuleva anoppikin on kovin onnellinen poikansa puolesta.
Vaikeudet ehkä sitten nousevat, kun morsian ei pallutakaan miepoloista, vaan edellyttää osallistumista kodin ja maksujen hoitoon.
Silloin äiti muistuu taas mieleen.
Tässä kohden äidin pitäisi muuttaa 200 km päähän, jos on viisas.
Joskus noinkin, mutta tässä tarinassa riippuvuus on molemmin puolista, äiti ei tee elettäkään kannustaakseen poikastaan itsenäisyyteen, päinvastoin.
Miehet eivät riippuvaisia äidistään, vaan nämä äidit ovat niin riippuvaisia pojistaan, ettei näe nokkaansa pidemmälle. Kaikissa saippuasarjoissakin äitien on niin vaikea hyväksyä poikansa rakasta, ja aina ennen naureskelin tuolle jutulle, mutta tuo on totisinta totta. Sitten aloin pelossani miettimään pikkuveljeäni. Hän ei vielä seurustele, mutta mietin vain, millainen rasite oma äitini mahtaa olla miniälleen, kun sellainen joskus astuu kuvaan.
Minun anoppini heittäytyy aina täysin avuttomaksi, kun poika tulee kylään tai hän meille. Hän seuraisi poikaansa vaikka vessaan, ellei mieheni lukitse ovea. Jos meillä on joku juttu kesken, tulee varmasti keskeyttämään sen omilla jutuilla. Tulee jopa aamulla istumaan meidän sängylle kysyäkseen saakos täällä kahvia tms. Anopillani on täällä tuttuja (asumme eri paikkakunnilla), joita hän käy tapaamassa täällä ollessaan. Aikansa hän seurailee juna- ja linja-auto-aikatauluja, mutta hetken kuluttua alkaa pähkäilemään, että osaakohan hän mennä niillä, ettei vaan eksyisi. Niinpä mieheni pitää jopa kesken työpäivän lähteä kuskaamaan äitiään muualle kylään, kun tämä ei ole varma osaamisestaan (on muuten asunut aiemmin tässä samassa kaupungissa). Eli osaa täysin manipuloida poikaansa ja käyttää tätä hyväkseen. Olen monesti sanonut miehelleni tästä asiasta, mutta tämä kieltää kaiken. Kaikki pitää anopille passata.
Mikä tuossa on? Vastatkaa nyt ihmeessä poikalasten vanhemmat, miksi niistä pojista on niin vaikea irrottaa otettaan. Olen käsittänyt, ettei tyttöjen kohdalla tule niinkään esiin tuota, vai onko sitten isät tyttöjen kohdalla hankalia? Muistan muuten, että erään kaverini isä uhkas aina haulikolla, jos joku kolli tulee ovelle...
Minunkin on hyvin vaikea ymmärtää sadun Pahanilmanlintua, mutta olen tullut siihen lopputulokseen että hänen sydämensä oli niin täynnä omistushaluista rakkautta poikastaan kohtaan, että hänen sydämensä muuttui mustaksi kateudesta ja mustasukkaisuudesta mikä ajoi hänet pahoihin tekoihin.
Joku tuolla aikaisemmin sanoi, että jotkut äidit pitävät niitä poikiaan "äidin pikku sydänkäpysinä" ikuisina vauvoina, joita äiti vain voi parhaiten rakastaa ja muualla (tyttöystävän kanssa) on miehellä huonot oltavat. Tämä on tietysti äidin puolelta melko perverssiä kun ajattelee miten nämä äidit haluavat tarjoutua aikuisille pojilleen elämänkumppaniksi. Vikaa tässä on myös miehessäkin joka mielummin valitsee sen äidin vaimokseen.
Aivan niin surullista kuin se onkin, mutta totta ja kuinkahan moni on joutunut sellaisesta kärsimään?
että tulee olemaan kova paikka nähdä kun tyttäreni kiintyy johonkin mieheen. Tämä mies tulee olemaan kuvitelmissani sellainen retku kuin suurin osa nuorista miehistä mielestäni on. Miesten kesken on nimittäin hyvin arvostettavaa, jos miehen nainen on alistuva. Sen vuoksi en ikimaailmassa kehtaisi kertoa miten teen kotona kotitöitä tai osallistun yhteiseen arkeen. Sellainen aiheuttaa naurunrähäkän ja käsketään pukemaan hamepäälle.
Tuollaisia miehiä pidetään nykyään luusereina, siis sellaisia jotka eivät osallistu kotitöihin ja alistavat naista. Taitaa olla onneksi kuitenkin paljon hyviä naisia tasa-arvoisesti kohtelevia kunnollisia nuoria-miehiä.
Isäni sanoi, että mieheni on paras vävy..
Tosin olenkin ainoa tytär:)
Ehkä nykyaikana sukupuoliroolit eivät ole yhtä jäykät kuin ennen. Mutta onko nykynaisessa tarpeeksi miestä kohdata nykymiehen naisellisuus? Siis voiko nainen olla miehelle samanlainen turva kuin etisaikoina mies oli naiselle?
se ole aina ollut (ennevanhaankin) pitkälle kiinni persoonista kuka on kenenkin tukena ollut. Silloinkin on varmasti ollut pariskuntia joilla on ollut hyvin toimiva ja toisiaan tukeva parisuhde ja perhe vaikka sukupuoliroolit olivat arkipäivää ja työnjako selvä.
Vastaus kysymykseesi on kyllä, kyllä nykyajan naisista on tukea ja turvaa miehille aivan kuten on ollut aina ennenkin, ihmisestä ja yksilöstä kiinni kuka mitenkin elää. Nykyään vain on enemmän vaihtoehtoja, eli mieskin voi esim. olla koti-isänä ja nainen luoda uraa.