Vakavaa vai populaaria? siinäpä pulma

Weillin musikaaleista tai opereteista saattaisin pitääkin jos niiden tyylillis-musiikillinen luokittelu oikeuttaisi käyttämään niistä ylipäänsä sellaista kuin musikaali-termiä, joista viimeiset yhdysvalloissa syntyneet Broadway-oopperat sellaisiksi toisinaan myös mielletään ja luetaan, kuten Street Scene tai Lost in the stars joiden kepeän viihteellistä tyyliä pidetään yleisesti banaalimpana kuin Brechtin ja muiden teksteihin syntyneet yhteiskuntapoliittista satiiria viljelevät musiikkinäytelmät joita natsit inhosivat ellei tämän musiikillistyylillisen termin käyttöönotto olisi vain terminologismusiikillinen määrittelykysymys ja tekosy jakaaa musiikki vakavaan ja populaariin sektoriin Orffin ja Puccinin vaikutuksen ohella näistä viimeksimainittuun tehdessään vaikutuksen pop-musiikkiin orientoituneeseen maailmaan ja musiikkiyleisöön, sillä yhdysvaltoihin natseja paetessaan Weillin ei ollut enää suotu käyttää satiirista tyyliään kenties tietynlaisena tietoisena myönnytyksenä Hollywoodin kaupaliselle hengelle, jonka mukaan kaupalliset intressit painoivat vaakakupissa taiteellista laatua ja ambitioita enemmän, ja jossa rahan tekeminen on paitsi itseisarvo, voidaan se helposti katsoa myös tärkeimmäksi motiiviksi taiteilijoiden työlle joka ohittaa heidän taiteellisen kunnianhimonsa, ja ylevät periatteensa taiteellisen omantunnon laiminlyömisenä, jonka voi nähdä viihdekulttuurille tyypillisenä piirteenä tässä kapitelismin luvatussa maassa ja kehdossa.