eräs naimaton lapseton sukulainen, jokaiselle perheestä ja lähisuvusta yhtä läheinen ja jota jokainen meistä on auttanut vuorollaan arjessa jo vuosien ajan, on päättänyt testamentata omaisuutensa, joka ei ole aivan vähäinen, kokonaisuudessaan yhdelle nuorempaan sukupolveen kuuluvalle. syyksi tälle ihme tempaukselle on arveltu tädin luonnetta: eli hän on ikänsä ollut eräistä syistä katkerahko ja vihamielinen. olen osaltani yrittänyt toitottaa, ettei annettaisi tämän kateruuden periytyä meille tämän testamentin myötä. eli tilannehan on se, että perheenjäsenet ovat testamentin vuoksi riidoissa keskenään ja perhe hajalla. riita johtuu tietysti osaltaan periaatteesta ja osaltaan katkeruudesta "menetetystä" omaisuudesta.
ajatelkaa, että joku ulkopuolinen voi toimillaan myrkyttää perheen välit - sellainen tuntu tässä nyt on. meitä on sen verran monta osallista tässä, ettei yksin auta se, että itse yrittää olla välittämättä tästä epätasapainosta.
ajatelkaa, että joku ulkopuolinen voi toimillaan myrkyttää perheen välit - sellainen tuntu tässä nyt on. meitä on sen verran monta osallista tässä, ettei yksin auta se, että itse yrittää olla välittämättä tästä epätasapainosta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tädin perintöä koko suku!
Tädillä on oikeutensa testamentata omaisuutensa kelle haluaa eikä siinä teillä muilla ole mitään sanan valtaa.
Miten joku voikaan ajatella menettäneensä jotain mitä ei koskaan ole edes omistanut. Siis järki käteen koko suvulle. Vai tuon perinnön toivossako tätiä olette kaikki sitten ainoastaan auttaneet. Siltä kyllä pahasti vaikuttaa.
Ei teillä suvussa tunnu edes mitään epätasapainoa olevan. Tuntuu olevan ainoastaan rahan ja perinnön ahneita korppikotkia kärkkymässä itselleen tädin perintöä.
Siis voi teitä ressukoita. Olempa onnellinen etten kuulu sukuusi.
Sinusta tuntuu että joku käyttää tilannetta hyväkseen omaksi eduksi, hän jolle on testamentti tehty.
Onko hän käyttäytynyt niin että muut näyttävät huonoilta tädin silmissä.
Aika hyvin, älykkäästi tehty jos se on tahalista, vaivihkaista mustamaalausta.
Jotkut iäkkäät alkavat miettiä nuoruuden juttuja, kaivella vanhoja, kas kummaa, miksi sieltä usein nousee negatiivisia muistoja ja tuntoja.
Mihin jäävät hyvät asiat, se mietinnän asia.
Et kerro minkä ikäinen tätisi on, mitä vanhempi ja katkerampi, lääkityksessä, vietävissä henkilö on sitä parempi saalis sellaiselle joka osaa vetää oikeasta narusta.
En leimaisi teitä korppikotkiksi vaan ihan auttavaiksi läheisiksi jotka ovat hämmästyneitä ja epäreiluuden kokeneita kun tilanne tullut esiin.
Tätisi on millainen?? saatuaan huomata teidän reaktiot päätöksestään.
Nauttiiko hän itse tilanteesta vai oliko se vain ihan tavallinen ilmoitus, mutta miksi, kertoiko hän sen.
Rahalla saa valtaa.Onko testamentti ihan laillisesti tehty, jospa täti vain katselee millaiseksi kukin muuttuu kun hän vähän sekoittaa soppaa!
jos antaja oli testamentin tehdessään oikeustoimikelpoinen ja testamentti on tehty Perintökaaren muotosäännöksiä noudattaen. Sinällään ttuo auttaminen , jota toki on monenlaista ei aseta itsellään mitään velvoitteita autettavalle. Hän saa disponoida vapaasti omaisuudestaan. Aika hämmentävä ajatus tuo välien pilaantuminen oikeustoimen vuoksi. Jos nimittäin vilpittömässä mielessä autatte. Monissa muissa maissa on paljon avoimempi kultuuri jälkisäädösten kuten testamentti suhteen. Minusta on reilua kertoa etukäteen miten aikoo omaisuutensa osalta menetellä. Mitään pakkoa tähän ei ole. Ehkä avoin keskustelu osapuolten kesken selvittäisi asiaa. Kunhan muistaa , että vain lakiosa on loukkaamaton ja koskee rintaperillisiä , jota kertomasi muaan ette edusta.
kyseessä ole taivuttaminen tuon perinnön saajan osalta - en siis usko, että meitä on mitenkään mustamaalattu tms. ja testamentti ei ole käsittääkseni tehty aivan viime aikoina vaan muutamia vuosia sitten, joten täti on ollut aivan täysissä järjissään. ja vaikka testamentti ei olisikaan laillinen, niin käsittääkseni sukulaisillani ei ole mitään oikeutta riitauttaa sitä, kun emme ole rintaperillisiä tms.
luulen, kuten jo sanoin, että tämä oikeustoimi on tehty katkeruudesta ja halusta v....uilla. erityisesti tämän käsityksen saa, sillä täti toistaa silloin tällöin tämän ilmoituksen, eli että on tehnyt testamentin vain yhdelle. mietin aina sillä hetkellä, että jaahas mitähän nyt pitäisi sanoa...
Anoppini mamma kuoli tässä muutama viikko sitten vaikeaan sairauteen. Anoppini ja hänen sisarensa hoitivat vuorotellen häntä hänen omassa kodissaan, heidän isänsä (mamman ainoa lapsi) oli kuollut jo useampi vuosikymmen sitten. Kun mamma sitten kuoli, kävi ilmi, että tämä sisko oli saanut taivuteltua hänet lahjoittamaan lähes koko (huomattavan) omaisuutensa itselleen lahjakirjoilla. Jäljelle oli jäänyt vain rahaa hautajaiskuluja varten. Tämä kaikki tapahtui anoppini selän takana ja hän sai kuulla siitä vasta mammansa kuoltua. Anoppini ja siskonsa tulivat toimeen keskenään vain pakollisissa tilanteissa (juhlissa, mamman asioita hoitaessa yms.), mutta mitään sydänystäviä he todellakaan eivät olleet. Anoppi oli usein ehdottanut, että mammalle hommattaisiin ulkopuolinen edunvalvoja, mutta hänen siskonsa ei suostunut, hän kun virallisesti oli mamman edunvalvoja. Ja nyt siis selvisi miksi, että hän sai rauhassa toimia anoppini selän takana ja haalia koko omaisuuden omiin nimiinsä. Sitä tuskin koskaan saamme tietää, että millä hän oli mamman saanut kirjoittamaan nimensä näihin lahjakirjoihin, mitä hän oli mammalle sanonut, että mamma moiseen suostui... Tämä on jo puhdasta ahneutta!
valvoo edunvalvojia vuosittain vuositilien muodossa.
eli jos mammalla on ollut virallinen edunvalvoja niin maistraatti on edunvalvojaa valvonut.
omaisuuden lahjoittaminen on todella vaikeaa, jos on edunvalvonnassa. lahjoitukset on tod.näk. tehty siten jo ennen edunvalvonnan alkamista, koska maistraatti ei mitenkään voi hyväksyä sitä, että päämies (mamma) lahjoittaa omaisuutta edunvalvojalle.
jos mammalla tosiaan oli oikea edunvalvoja (käräjäoikeuden tai maistraatin päätöksellä) niin sinuna olisi yhteydessä maistraattiin, kantelisin sinne tms. kantelu on ihan vaaratonta, eri asia kuin käräjäöinti.
Hän on ehkä jossain sukunsa perinnönjaossa kärsinyt vääryyttä ja näin ollen kostaa sen. Tämä yksi perinnönsaaja tekisi oikeudenmukaisesti jakamalla perintönsä kaikille sisaruksille tasapuolisesti jotka ovat tätiä auttaneet eikä pitäisi yksin perintöä. Mutta harvoin kai näin tapahtuu sillä ahneus on oikeudenmukaisuuttakin vahvempi voima. Kieltämättä ikävä tilanne ja väistämättä katkeroittaa monien mielen ja näin ne vääryydet periytyy sukupolvesta toiseen ellei tämä tädin yksi perinnönsaaja kykene katkaisemaan kierrettä.
Kyllä ihmisen pitää itse saada päättää minne tai kenelle omaisuutensa jättää, ei siinä pitäs kellään olla nokan koputtamista. Vielä typerämpää on perheenjäsenten tosta asiasta käydä tappelemaan, näyttää siltä että perheessänne on rahanahneita aaseja.
Naimaton ja lapseton ihminen on fiksu, kun tekee testamentin. Muuten koko omaisuus menee valtiolle, jos ei ole sisaruksia tai sisarusten lapsia perimässä. Ja jos on, on jakajia aikamoinen sakki.
Jos iso lauma ihmisiä on perimässä omaisuutta, niin kenellekään ei jää mitään. Pesänselvitys ja kaikkinainen asioiden selvittely pitäisi antaa ulkopuolisen hoidettavaksi, joka laskuttaisi isot rahat.
Rauhoittukaa nyt vain. Mistä te edes tiedätte, kuka on perijäksi valittu?
Tätikulta voi elää vielä vuosia. Miten te tulette toimeen nyt, kun hän itsekkäästi käyttää omia varojaan oman elämiseensä?
Odottakaa nyt riitoinenne edes siihen asti, että hän muuttaa tuonilmaisiin. On teillä sittenkin aikaa.
Eipä tunnu mukavalta olla se ainoa perillinenkään. Kaikki olette hänen kimpussaan ja todistatte sitten hänelle, kuinka itsekkääksi hän on muuttunut, kun ei anna teille mitään.
Naimaton lapseton sukulainen tehköön omilla rahoillaan mitä tykkää. Testamenttaa sille kelle huvittaa, tai lahjoittaa rahat paikkakunnann eläinsuojeluyhdistykselle tai ryyppää ja pelaa ne - ei kuulu teille pätkääkään!
Jos yksi suvun pienimmistä sitten saa koko mällin niin onnea hänelle. Piruako te siinä itkette? Tai ehkä täti on laskelmoinut että pistetään katkeruus kiertoon ja katsotaan kuinka suku riitelee maallisesta mammonasta.
Täti ostaa eripuraa vuosikymmeniksi koko rahalla - ja nauraa käkättää pilven reunalla.
Pöljät.
Minä olen juuri tuollainen täti-ihminen, joka miettii, miten tekisin testamentin. Olen menossa lakimiehelle nyt alkuvuonna.
Olen 70-vuotias, melko varakas, joku sanoisi rikas nainen. Ei ole ollut miestä eikä lapsia. Mutta iso suku on. Vielä en ole tarvinnut erityisesti kenenkään sukulaisen apua, sillä minulla on varaa palkata apulaiset. Olen kyllä uskollisesti yrittänyt muistaa sukulaisten merkkipäivät lahjoin.
Mutta nyt mietinkin kahta asiaa:
1. Kenelle tai keille testamenttaan asunto-osakkeet ja ison hyväkuntoisen kesäasunnon Keski-Suomesta.
2. Mitä teen rahaomaisuuden ja arvopapereiden ja korujen yms. kanssa.
Asian päättäminen ei ole ihan helppoa, koska suku on niin suuri. Jokin päätös minun kuitenkin on tehtävä, vaikka olenkin vielä hyväkuntoinen.
Muuten omaisuuden tosiaan kahmaisee valtio.
Aina on mahdollista testamentata myös jollekin järjestölle. Mutta senkin on oltava luotettava.
Olen varakkaasta suvusta ja meillä on ollut tapana jo elinaikana lahjoittaa esineitä merkkipäivien yhteydessä niille sukulaisille, joiden haluaa esim. saavan vaikkapa tietyt korut tai arvotekstiilit. Lahjan yhteydessä on myös käyty läpi tavaran arvoa ja minkä takia juuri tietty sukulainen saa sen. Vaatii toki oikeudenmukaista luonnetta, mutta meillä on suvussa kaikki sopeuduttu siihen ja homma toimii. Vaikka olen itse keski-ikäinen siirrän jo esim. rippilahjaksi saamani sukukorut tietyille sukulaislapsille, koska haluan päättää kuka saa minkäkin korun haltuunsa.
Näin on vältetty kuolinpesien selvityksissä joutavilta kinoilta pikkutavaran vuoksi.
Minullakin on maatilan omistava vanhapiikatäti. Hän sanoi testamenttaavansa omaisuutensa yhdelle. Kuulin, että hän oli tarjonnut tilaa yhdelle serkulle ja hänen miehelleen muutama vuosi sitten, mutta he olivat kieltäytyneet.
Olen ainut lähistöllä asuva lähisukulainen ja olen avustanut iäkästä tätiä monessa asiassa.
Olen kuitenkin asennoitunut niin, että jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo.
Onko sinulla sisaruksia, eläviä tai kuolleita? Heillä lapsia?
Jos on, he ovat oikeutettuja perintöön, mutta serkut eivät, eikä muut kaukaiset sukulaiset.
Minä olen ihmetellyt aina, mitä sana "suku" tarkoittaa, kun siihen ei lain mukaan kuulu kuin tämä pieni piiri.
Lapseton ja sisarukseton henkilö joutuu miettimään, mihin mammonaa säästää!
Ranttaliksi vain ja matka maailman ympäri omakotitalon myyntisummalla.
Miehen veljen lapsille on tulossa sieltä päin kovat perinnöt, vaimo taas ei ole ollut sukunsa kanssa missään tekemisissä vuosikausiin. Syitä on.
Joten meidän mielestämme on paras kun testamenttaamme jäämistömme eläinyhdistykselle. Lähistöllä on esim. eräs kissakoti, jota viranomaiset vaativat rakentamaan uusia tiloja. Vanhoissa on kuulemma jotain vikaa. Olemme lahjoitelleet sinne päin pikkusummia, ei mitään isoa koska emmehän voi tietää, miten kauan elämme. Omillamme meidän on pärjättävä kunnes kuolema korjaa.
Jälkeemme sitten saa eläinhoitoyhdistys kaiken, elleivät vaimon eri maassa asuvat sukulaiset rupea näistä torailemaan ja vaatimaan jotain ihmeen lakiosia, vaikka tuskin tuntisivat enää, ikään kuin heillä olisi "oikeus" vaatia mitään. Ovat vielä itse velkaa vaimolle menneistä jutuista. Miehen suku tulee toimeen omillaan, joten sieltä ei mitään riitaa ole odotettavissa.
ei vaan voi ymmärtää ihmisten ahneutta. Ne rahathan on tädin, ei teidän. Ja hänhän saa vaikka pissiä niiden päälle ja polttaa ne talonsa raunioilla.
Auttaako ihminen aina vain ahneuttaan?
Taidanpa itse tehdä saman kuin tätinne 60 vuoden päästä...
Jos olisi yksinäinen ihminen, siis tarkoitan naimaton ja lapseton, ja varakas, saattaisin ottaa asuntoani vastaan sen niin sanotun käänteisen asuntolainan, joka sitten tarkoittaisi sitä, että kuoltuani pankki saisi asuntoni. Mutta rahat jäisivät minulle käytettäväksi eläessäni.
Jos omaisuutta on paljon, tokihan siitä syntyy mielenkiintoinen tilanne, kuka perii kaiken?
Varmaan tekisin testamentin sellaiselle ihmiselle, jolle se olisi todella tarpeen.
"mielenkiintoinen tilanne"
No, niinpä hyvinkin. On todella mielenkiintoista varmasti huomata kuinka ihmisten ahneus ja itsekeskeisyys alkaa loistaa kun puhutaan toisen omaisuudesta -siis toisen ihmisen omaisuudesta!
Se joka tarvitsee, ei aina välttämättä todellakaan ansaitse.
Miksi jakaa rahojaan hyeenoille, jotka sentään saavat katon päälleen ja pötyä pöytään. Miksei lahjoittaisi omaisuuttaan suurempaan hyvään. Ja jossain päin maailmaa lapsia kuolee nälkään tai myydään seksiorjiksi. Miettikäähän rahanahneet sitä!
Kuinka ketään jaksaa oikeasti kiinnostaa sukulaistensa rahat noin paljon. Hankkikaa se oma elämä ja rahat, jos vaan saatte mitenkään aikaiseksi! Niin, helpompi kai pohtia toisen omaa...