Nyt lähti ääni! (luulen)

Blindman

Juu, eli laulan yleensä vain rintaäänellä, koska en ole mitään erikoisia tekniikoita koskaan oppinut. Pää-ääntä en tahdo käyttää koska se kuulostaa minun suustani ihan paskalta. Sitä voin käyttää vain jos haluan kirkaista Ian Gillanmaisia kirkaisuja.
Tiedän että tekniikkani on väärä, mutta se ei ennen ole minua häirinnyt mitenkään. Minua ei nimittäin koske eritysemmin kurkkuun laulaessani korkeita ääniä, vaikkakin joskus kahden tunnin treenien jälkeen ääni menee vähän heikoksi (se kuitenkin palautuu alle tunnissa taas normaaliksi).

Mutta nyt asiaan. Oli tossa eilen noin kahden tunnin bändiharkat. Pistettiin vähän "pelleilyksi" ja lauloin vähän enemmän voimaa käyttäen/huutaen kuin yleensä. Loppusilauksena yritin laulaa Sweet Child O' Minen oikealta korkeudelta (ja sekin vielä sävelaskeleen ylöspäin tuunattuna) ja siinä meni ääni käheäksi.

Nyt ei ääni enää kunnolla lähde kurkusta. Puhumaan kyllä pystyn ilman ongelmia, mutta edes helpommat korkeammat rintaäänen sävelet eivät lähde kurkusta ollenkaan, puhumattakaan pää-äänestä.

Onko se (laulu)ääni lähtenyt kokonaan ja miten sitä tulisi hoitaa?

15

1523

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja käyt ehkä

      lääkärissä, joka myös käskee sinun olla hiljaa.

      Sitten menet laulutunneille, jos mielit laulamista jatkaa. Hei hei.

      • Blindman

        ...laulutunneilla, mutta kun siellä opituilla asioilla ei pysty mitenkään pärjäämään bändissä. Ja sitä paitsi, äänialani on laajentunut juuri sen takia, kun olen laulanut sillä rajalla mihin pääsen voimaa käyttäen. Tällä kertaa taisi vain mennä vähän överiksi.

        Mutta eikö muu kuin hiljaa oleminen auta?

      • äläkä intä.
        Blindman kirjoitti:

        Éi tilasi inttämällä parane.

      • Blindman
        äläkä intä. kirjoitti:

        Éi tilasi inttämällä parane.

        Tulin vain kysymään apua enkä kuulemaan sinun yksitoikkoisia ja negatiivisia kommentteja.

        Jos et tiedä miten ääntä hoidetaan muuten kuin menemällä lääkäriin, niin voit ihan yhtä hyvin olla sanomatta mitään.
        En usko että lääkäri on ainoa tapa hoitaa äänenlähtöä. Ja sitä paitsi, siitä kun ääni lähti on kulunut vasta päivä, joten on ihan turha mennä vielä lääkäriin.

      • kyllä se on lääkärin

        asia tarkistaa, miten asiat siellä äänihuulten tienoilla ovat, sinä et ole asiantuntija siinä asiassa! Jos ihan välttämättä haluat pilata äänesi, jatka pässiyttäsi!

      • siltä että muillakin
        kyllä se on lääkärin kirjoitti:

        asia tarkistaa, miten asiat siellä äänihuulten tienoilla ovat, sinä et ole asiantuntija siinä asiassa! Jos ihan välttämättä haluat pilata äänesi, jatka pässiyttäsi!

        elämän alueilla taitaa olla vähän haasteellista ehkä päivittäin

      • Blindman
        kyllä se on lääkärin kirjoitti:

        asia tarkistaa, miten asiat siellä äänihuulten tienoilla ovat, sinä et ole asiantuntija siinä asiassa! Jos ihan välttämättä haluat pilata äänesi, jatka pässiyttäsi!

        Lääkäri hoitaa/tutkii vakavia asioita. Tämä ei nyt niin vakavalta vaikuta. En ole ehkä asiantuntija, mutta kyllä minä omista äänihuulistani osaan kertoa ovatko ne vakavasti vahingoittuneet vai eivät. Ja samalla tavalla se lääkärikin neuvoo miten niitä tulisi hoitaa miten tekin ihmiset täällä voitte ystävällisesti neuvoa.

        Ei sillä nyt niinkän enää väliä, koska ääneni on jo suurilta osin palautunut. Sillä aikaa kun täällä itsepäisesti intettiin lääkäristä, minä kerkesin jo hakea tietoja muualta. Lääkäriin mennään vasta kun ääni ei vielä ole viikon jälkeen palautunut ja äänenlähtö voi tapahtua niillekkin ihmisille jotka käyttävät ns. "oikeaa laulutapaa". (Muistutan vielä siitä, ettei laulutavastani ole aikasemmin ollut haittaa itselleni.)

        Halusin vain tietää hyviä hoitotapoja lähteneelle äänelle, mutta se oli nähtävästi liikaa pyydetty suomi24:n keskuteluissa...

      • viesti...

        uudelleen.

      • kaikkitietävä,

        joka tiedät kaikki parhaiten, jopa lääketieteelliset asiat! Mitäs sitten kyselet täältä, noudata vaan omia oppejasi ja kärsi seuraukset!

      • tässä on kyse
        kaikkitietävä, kirjoitti:

        joka tiedät kaikki parhaiten, jopa lääketieteelliset asiat! Mitäs sitten kyselet täältä, noudata vaan omia oppejasi ja kärsi seuraukset!

        siitä että jos ei itse hoida mitään asiaa kunnolla, ei voi uskoa että kukaan muukaan hoitaisi mitään asiaa kunnolla.

      • eli tässä tapauksessa
        tässä on kyse kirjoitti:

        siitä että jos ei itse hoida mitään asiaa kunnolla, ei voi uskoa että kukaan muukaan hoitaisi mitään asiaa kunnolla.

        lääkäri, et voi tehdä tätä asiaa kunnolla! Pilaa siis ihan itse äänesi mutta älä sitten valita!

      • Sinua edellinen viesti
        eli tässä tapauksessa kirjoitti:

        lääkäri, et voi tehdä tätä asiaa kunnolla! Pilaa siis ihan itse äänesi mutta älä sitten valita!

        oli nimen omaan kommentti aloittajalle. Get it?

      • hahmottaa
        Sinua edellinen viesti kirjoitti:

        oli nimen omaan kommentti aloittajalle. Get it?

        vastaukseksi aloittajalle, pikemminkin aloittajan kommentti itseriittoisuudestaan!

    • Sordiiniino

      Luultavimmin äänihuulissa on rasituksesta johtuvaa turvotusta joka estää äänihuulia liikkumasta normaalisti. Anna äänen levätä muutaman päivän, ja kokeile sitten todella varovasti availla ääntäsi.

    • Tarmo46

      Lämmin siemensyöksy kurkkuun äänihuulten tienoille. Olen valmis auttamaan jos tarvii.

      tare

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe