Kävin eilen ostoksilla poikakaverin kanssa ja siinä ihan sivussa ihastelin tavaraa, joka oli aivan täydellinen, mutta liian kallis mun rahavaroille. En missään nimessä yrittänyt vihjailla mitään. Tänään poikaystäväni oli käynyt ostamassa mulle tuon tavaran. En tiedä mitä tekisin, en voi ottaa vastaan niin kallista lahjaa, erityisesti kun en pysty tässä tilanteessa ostamaan vastaavan hintaista hänelle. Oisiko ihan hirveää vaatia hänet palauttamaan se? Tiedän, että hän tarkoitti hyvää, mutta musta tuntuu kuin joutuisin korvaamaan koko loppuelämäni tuota lahjaa, jos otan sen vastaan. Mä olen aina ollut todella tarkka sen suhteen, että maksan esmes omat syömiseni ja juomiseni ulkona, ostan synttäreinä vastaavan hintaisen lahjan kuin itse sain. Mitä tässä voi tehdä?
Liian kallis lahja.
köyhä opiskelija
704649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
jos on tyyliin 10 000 € arvoinen. Alle viidensadan on ihan ookoo. Tonnin allekin on ookoo, jos olette seurustelleet väh. vuoden.
Mun mielestä sadankin euron lahja olis jo ollut siinä rajoilla.
jonkin suuritöisen käsityön. Nehän ovat arvokkaita.
Voi kuule... :D Ja sitten järjestettäisiin kilpailu, jossa ihmiset arvaa, että onko se villasukka vai sateenvarjoteline. :D
Tykkään kyllä tehdä huonekaluja, mutta jos hän ei tykkäisikään siitä ja tuntisi, että hänen täytyy pitää se esillä, niin se olisi aika hankalaa. Muuten kyllä hyvä idea! :)
tarina tällä kertaa
lahjan. Sillä on ollut kuitenkin varaa siihen, niin ei se sen maailmaa kaada. Nauti lahjasta, mutta muista tehdä poikaystävälle kuitenkin selväksi, että se on täys kusipää, sinä kärsit sen takia ja että sua on loukattu. Niin ja jätä se paskiainen.
Hänellä on kyllä varaa, mutta mulla ei, minkä hän varsin hyvin tietää. Mun tosin pitää pudottaa nämä joulukilot joka tapauksessa, niin säästän ruokamenoissa ja ostan hänelle jotain vastaavaa.
Se on ihan normaalia, että kukin ostelee lahjoja omien kykyjensä mukaan, ei sun tarvi tosiaan ruveta säästämään mitään lahjaa varten. Ei hänkään elänyt nälässä, jotta sai sen sinulle. Voit sanoa, että sinusta se oli liian iso ja kallis lahja, koska sinulla ei olisi sellaiseen varaa, mutta pelkkä "kiitos" riittää. Ei lahjan saaminen edellytä sinulta yhtään mitään; se on lahjaksi tarkoitettu. Tietenkään nyt lahjan idea ei toimi kovin hyvin, kun et osaa nauttia siitä. Lahjan tarkoitus ei ole aiheuttaa tuollaisia ongelmia, kuin nyt itsellesi otat. Se on kiva, että sait jotain, mistä tykkäät.
Ehkä se on muille normaalia, mutta mä olen aina ollut tarkka rahan käytöstä, kai siksi, ettei mulla ole sitä mitenkään ylettömästi. Tiedän, että se on tarkoitettu lahjaksi ja annettu hyvästä sydämestä, mutta mitä hän saa vastineeksi? Minut? :) Ei kovin reilu vaihtokauppa! :D
Kerää nyt jostain hieman itsetuntoa, tuskin sä nyt ihan pelkkä riesa ja riippakivi olet. Ja jos olet, niin sit sulla on käynyt tuuri kun olet löytänyt jonkun, joka tykkää sellaisesta.
En varmaan, mutta en kyllä minkään tuollaisen arvoinenkaan. Pitää vain kai keksiä jotain, jolla saan tämän korvattua. :)
pidät itseäsi arvokkaampana kuin jotain tavaraa, joohan? Oli se minkä hintainen hyvänsä.
Oikea vastaus kai on, että kyllä. Rehellinen vastaus... En ole sen arvoinen, että mitään noin kallista olisi tarvinnut ostaa. Enkä ainakaan sen arvoinen, ettei minun tarvitsisi korvata tätä jollain vastaavalla lahjalla.
hyviin käytötapoihin.
Se kuuluu rakkauteen.
Että osaa ottaa vastaan lahjan - oli se lahja sitten tavara tai kiitos (kehu; sanallinen asia siis).
Loukkaat pahasti lahjan antajaa, jos se EI LAHJA EI KELPAA SINULLE. Eli kun /jos vaadit sen paluattamista.
Kyllä mä ymmärrän, että se loukkaisi, mutta jouduin nyt todella hankalaan tilanteeseen. Menee koko ensi vuoden budjetti uusiksi, kun pitää hankkia jotain vastaavaa. Pienet huomaavaiset eleet tai pikkulahjat riittäisivät, noin iso lahja on vain kiusallinen.
Se on lahja. Ei sitä saa mitata rahalla, paitsi varovaisesti ja tilannekohtaisesti sitä arvoa voi käyttää arvostuksen mittarina jos tyyppi on ihan oikeasti hankkinut tapojensa vastaisesti jotain tollasta.
"Oisiko ihan hirveää vaatia hänet palauttamaan se? Tiedän, että hän tarkoitti hyvää, mutta musta tuntuu kuin joutuisin korvaamaan koko loppuelämäni tuota lahjaa, jos otan sen vastaan."
Olisi se hirveää. Itsasiassa minulle se olisi suuri kunnianloukkaus etenkin tyttökaverilta. Tuntuisi etten saa arvostaa toista sen vertaa mitä haluan, että arvostuksellani ei ole sijaa toisessa.
Se on lahja. Se ei ole tarkoitettu korvattavaksi. Jos hän antaa sen ilman taka-ajatuksia hän ei tule koskaan vaatimaan mitään sillä perusteella että hän on antanut lahjan - ja jos hän vaatii niin voit palauttaa lahjan (ja suuttua ihan vitusti ja oikeutetusti). Se on lahjanantamisen periaate.
Eli nyt on aika oppia annos tervettä itsekkyyttä ja ajatteluasennetta : "Oi kuinka ihana mies, tiesi että minä ansaitsen tämän olemalla ihana itseni."
"Mitä tässä voi tehdä?"
Mitä jos vähä läpsit itseäsi ja toteat että olet oikeasti niin hyvä tyyppi että ansaitset tuon lahjan eikä se velvoita sinua mihinkään siksi että se on arvokas. Koska sen antaja on poikakaverisi voit ottaa sen kiintymyksen ja arvostuksen merkkinä, haluna tehdä sinulle hyvin. Se on kohtuullista ja enempää ei vaadita.
Jos olet ollut tarkka omasta osastasi etkä ole koskaan antanut poikakaverillesi tilaa hiukan olla sinulle hyvä omaan piikkinsä voi se olla hänelle jopa helpottavaa antaa se lahja, henkisesti. Sellaisia me ollaan me miehet etenkin sellaisten naisten suhteen joista tykätään. Halutaan olla hyviä ja eduksi.
Joten mitä jos hiukan liikuttuneena menisit ja halaisit sitä poikakaveriasi ja sanoisit että se on upein lahja mitä olet koskaan saanut. Ja sitten jos sua huolettaa että se alkaa kantaan sulle kultaa ja platinaa tästälähtien niin voit muistuttaa että ajatus on se tärkein, ei se rahallinen arvo.
Kai se sitten olisi epäkohteliasta pyytää häntä palauttamaan se... Onneksi tiedän yhden asian, jonka hän todella haluaisi ja joka on suunnilleen saman hintainen, niin alan nyt heti säästämään sitä varten.
En mä ole niin ihana, että olisin ansainnut sen.
Yksi asia mikä minua vaivaa on se, että miehet aina syyttää naisia "huoraamisesta", kun mies joutuu kuulemma panostamaan rahallisesti naiseen, enkä tosiaan halua poikaystäväni pitävän minua minään huorana.
"Yksi asia mikä minua vaivaa on se, että miehet aina syyttää naisia "huoraamisesta", kun mies joutuu kuulemma panostamaan rahallisesti naiseen, enkä tosiaan halua poikaystäväni pitävän minua minään huorana."
Onko poikaystäväsi syyttänyt sinua tai muita naisia huoraamisesta? Miksi yleistät joidenkin muiden höpinät koskemaan häntä? Ethän sä vaatinut (jonkin uhalla) häntä ostamaan sitä lahjaa, ethän? Jotkut tosiaan vaativat kaikenlaista tila-autoista isoihin omakotitaloihin, vaikkei varaa ole.
Poikaystäväsi osti sen lahjan ihan vain koska itse halusi ostaa sen sinulle. Miten sulle on tällaiset asiat niin epäselviä?
Kai kokemuksen puutetta, olen aina pitänyt niin tarkkaan huolen, ettei kukaan joudu maksamaan menojani ja aina tähän mennessä olen jäänyt enemmänkin tappiolle. En ole tottunut saamaan kauheasti lahjoja, joten en osaa suhtautua.
En ole kuullut hänen ketään huorittelevan, mutta en haluaisi hänen niin ajattelevankaan. En vaatinut lahjaa, enkä ihan todella ihastellut sitä vihjailevasti, vaan ihan siksi, kun se oli niin hieno. Nyt on kyllä huono omatunto, että mitä jos hän luuli minun vihjailevan...
maailmanhistorian surkein lahja, jos se on sut noin maahan vetänyt. Tai hei, ehkä sen tarkoitus olikin saada sulle huono olo? Poikaystäväsi on ovela pahis, mut naiset tykkää sellaisista, eiks nii?
Ei se ollut huono lahja, hankala vain. Ihan hyvää hän tarkoitti, nyt täytyy vain olla näyttämättä mitään negoja tuntemuksia. Ja ostaa hänelle jotain kivaa. :)
"Kai se sitten olisi epäkohteliasta pyytää häntä palauttamaan se... Onneksi tiedän yhden asian, jonka hän todella haluaisi ja joka on suunnilleen saman hintainen, niin alan nyt heti säästämään sitä varten."
Väärä asenne. Taas arvotat rahalla ja vieläpä suhteuttamatta tulotasojanne. Se että venytät opiskelijabudjettiasi ei ole kenenkään etu vaan siitä varmaankin on molemmille pitkän päälle vain haittaa.
"Yksi asia mikä minua vaivaa on se, että miehet aina syyttää naisia "huoraamisesta""
Ketkä miehet? En ole nähnyt sellaisia miehiä koskaan. Minusta he vaikuttavat vikiseviltä hamstereilta jotka kitisevät tai sitten he liikkuvat väärien naisten kanssa.
Itse en ole koskaan kokenut että asiat olisivat naisten kanssa olleet rahasta kiinni. Itseasiassa monesti on ollut niinpäin että itse olen ollut jopa se joka ottaa sitä rahaa vastaan... Joten pelko pois, huorittelijat ovat niitä jotka ovat usein itse tyrineet hommat pahemman kerran omalla ääliömäisyydellään eikä heitä lasketa miesten kastiin alkuunkaan ;-)
Joten asia nyt vaan on niin että olet saanut hienon lahjan ja on mitä luultavinta että lahjan tarkoitus ei ollut saada sinua pohdiskelemaan noita juttuja vaan hyvälle mielelle, ihan oikeasti.
Liika laskeskelu pilaa monta hyvää juttua. Älä siis sinä sorru sellaiseen, ok?
....
Muuten, ihan mielenkiinnosta. Jos olisit saanut lahjaksi hyvin kauniin upeasti ja henkilökohtaiseesti sinulle tarkoitetulla aiheella koristellun ja loppuun saakka viimeistellyn korurasian jonka tiedät miehen tehneen itse ja saisit tietää että sen tekemiseen meni yli 200 tuntia aikaa niin olisiko se sinusta lahja jota et voi ottaa vastaan ns. liian arvokkaana?
Siinä sä just tuot ilmi, että lahja oli tosiaan epäonnistunut kun haluat maksaa sen (toisella lahjalla). Anna sen asian olla jo, tai se ei ikinä enää uskalla antaa sulle mitään. Ovatko kaikki asiat sulle tosiaan sellaisia, että jokainen pitää maksaa toisella? Entä opintotuet, asumistuet tms., maksatko ne veronmaksajille lahjoina, vai kieltäydytkö ottamasta tukia vastaan?
Päinvastoin, jos lahja olisi ollut epäonnistunut, niin en kokisi tarvetta hankkia jotain vastaavaa.
Opintotuet tulen tavallaan maksamaan takaisin maksamalla veroja, kun olen töissä. Maksan aina kaiken takaisin, en ota vastaan rahaa edes vanhemmiltani.
Ainahan jotkut miehet sanoo, että kaikki seurustelu naisen kanssa on periaatteessa prostituutiota, kun naista joutuu elättämään ja se on ihan sama kuin jos suoraan maksaisi seksistä. En halua tulla leimatuksi naiseksi, joka elää miehen siivellä.
Tiedän, että hän halusi ilahduttaa, mutta nyt kuitenkin tunnen velvollisuudekseni ilahduttaa yhtä paljon. Ja koska jo teen kaikkeni muuten kuin rahallisesti, niin nyt minun pitäisi myös antaa lahja, muutenhan en anna mitään tavallisesta poikkeavaa.
Olisin vielä vaikuttaneempi jostain itsetehdystä ja kokisin tarvetta keksiä jotain samankaltaista. Tosin minun huonekaluni ei ole niin hienoja, että niitä voisi antaa kenellekään muulle, vaikka ne minulle kelpaa, joten olisin vielä suuremmassa pulassa. Mutta siitä en edes ajattelisi, etten ota vastaan, koska se olisi niin henkilökohtaista.
et sä niitä mulle maksa, vaikka mä maksankin sulle (kukaan ei maksanut mulle, asuin ulkomailla). Osta mulle kiva lahja.
Jaa... No kai sun pitää sitten antaa sun osoite, niin lähetän sulle jotain... :)
Tuo opintotuki on kuitenkin sikäli eri juttu, ettei se ole pois keneltäkään yksittäiseltä ihmiseltä. Ja minä kuitenkin teen edes jotain sen eteen, toisin kuin sossun asiakkaat.
Rahalla ostettu lahja, arvo 2000 euroa :
Takaisinmaksu 20 kpl suihinottoja á 100 euroa.
vs.
Käsintehty lahja, panostettu aika 200 tuntia :
Takaisinmaksu 1200 kpl suihinottoja á 10 minuuttia.
kaikilta yksittäisiltä ihmisiltä, paitsi sossun asiakkailta. Kiitti lahjasta.
ihmetyttää. Mitä sitten vaikka se lahja oliski kallis. Ole tyytyväinen että sait sellasen lahjan mistä tykkäät.
Ite en oo koskaan kattonu ostamani lahjan hintaa. Enkä oo miettiny mitä on maksanu lahja minkä oon saanu. Se ostetaan mikä tuntuu sopivalta ja hyvältä. Raha on kuitenkin vaan rahaa.
Oletan, ettei sulla ole ollut pulaa rahasta? Koska ainoastaan silloin on varaa ajatella, että raha on vain rahaa. En missään nimessä halua elää hänen siivellä millään tavoin.
Jos saat lahjan. Naisena olen esimerkiksi joutunut turvaamaan mieheeni äitiyslomalla. Mieheni on halunnut lapsen ja halunnut perhettä silloin pääasiallisesti elättää. En katso eläneeni siivellä. Sain häneltä kalliin joululahjan ja iloitsen siitä.
Rakastan miestäni yhtä paljon vaikka oisin saanut halvankin lahjan ja sillä ei ole merkitystä. Sillä on että mieheni tuli onnelliseksi saadessaan antaa lahjan minulle. Hän on ansainnut rahaa ja hänellä on mahdollisuus tehdä hyvää rakkailleen. Tulen itsekin onnelliseksi aina kun voin rakkaitani ilahduttaa.
Äitiysloma onkin ihan eri asia. Sinähän olet antanut miehelle jotain korvaamatonta ja te olette jo perhe. Me vasta seurustelemme ja lisäksi minulle täysi itsenäisyys on todella tärkeää. Pieni lahja ei olisi siivellä elämistä, mutta tämä kyllä jo oli.
pula. Laskujakaan saa aina maksettua vaikka töissä käyn koko ajan. Mutta silti, raha on vain rahaa. En vaan jaksa miettiä ja kilpailla kenen lahja on kallein ja hienoin. Ostan aina sitä mitä tiiän toisen tarvitsevan. Hinnasta välittämättä.
Muutenki asenne, etten voi ottaa vastaan koska se on niin kallis, tuo mieleen marttyyrin jolle ei kauaa viitti edes antaa mitään.
Ei sellaille uskalla enää antaa mitään tai olla edes ystävällinen, joka vaan aina masentuu kaikesta. Sit meneekin elämä vaikeaksi.
Mutta minä en pysty ostamaan hänelle mitään hienoa, kun ei ole rahaa. Parempi olisikin, kun ei antaisi enää mitään, ainakaan kallista.
Olen myös köyhä opiskelija. Onneksi meidän lahjapolitiikkamme on helppo: mies antaa minulle rahaa vaateostoksiin eikä häntä tarvitse raahata kauppoihin mukaan, minä puolestani hemmottelen häntä kotona. En muuta tarvitse kuin katon pään päälle, ruokaa ja vaatteita. Tosin olemme aviopari, joten osan rahoista voi luokitella yhteiseksi. Kämppä on miehen omistama, mutta hän asuu täällä vähemmän kuin minä, ja sama juttu tämän tietokoneen kanssa: mies käyttää kotonakin työläppäriään. Piano on MINUN, eikä mies osaa soittaa.
En halua loukata, mutta en koskaan voisi elää noin! Jos mulla ei olisi varaa maksaa tasan puolta yhteisistä menoista, niin en muuttaisi yhteen. Multa sen hemmottelun saa ihan ilmaiseksi ja tuntisin itseni (anteeksi nyt vain!) huoraksi, jos mies ihan selvää rahaa antaisi. Lahjankin kanssa on vähän niin ja näin.
Meinaatko että kotityöt eivät ole oikeaa työtä. Itse asustelin vaimoni kanssa kymmenisen vuotta niin, että hän hoiti päivisin kodin ja lapset ja minä toin rahan taloon. Kertaakaan ei ollut minun tai hänen rahoja, vain yhteisiä. Olisi todella syvältä asua ihmisen kanssa joka mittaa kaiken rahassa. Mitäpä tekisit jos pitäisi lähteä matkoille ja ukollasi on parempi tili. Jäätkö sinä omine rahoinesi lentokentälle toivottelemaan ukollesi hyvää matkaa vai asetatko ukkosi niin huonoon tilanteeseen, ettei hänkään pääse matkustamaan kun muuten loukkaa sinua.... Minä, minä ja minun rahat... Grrrr
En ole ketjua aiemmin kommentoinut, mutta tähän oli pakko heittää...
En minä tekisi kaikkia kotitöitä, vaan ne tehdään puoliksi. En voisi elää niin, ettei minulla ole omaa työpaikkaa, vuoden äitiyslomaa lukuunottamatta.
Ja eiväthän ne ihan oikeasti olleet yhteisiä rahoja, vaan sinun rahojasi, joista annoit vaimollesi osan.
Hän onkin matkustellut ilman minua, koska minulla ei ole varaa matkustaa. Sehän on ihan itsestäänselvää!
Niin ja vielä sen verran: lapsen teen vasta, kun minulla on säästöjä tarpeeksi elääkseni sen vuoden ilman miehen rahoja. Lapsen menoihin mies voi osallistua.
Kiitos, ritari valkealla näppäimistöllä, ajattelin aivan samoja asioita kuin sinä. Koskaan en ole itseäni huoraksi tuntenut ja puolisoni on niin herrasmies, ettei hän käyttäisi kyseistä sanaa yhdestäkään naisesta.
Kylläpä olisi vaikeaa, jos ihmiset pitäisi parittaa tulotasonsa mukaan. Mitä jos toinen jää työttömäksi, onko otettava ero?
Noh, eipä voi sanoa kuin että meitä on moneen junaan... Jos molemmat olette tosiaan samaa mieltä asioista niin tuota mainitsemaasi lahjaa voi sitten pitää piikittelynä. Ymmärrän hyvin halun olla itsenäinen ja hankkia työpaikka, mutta en tuota fanaattista asennetta omaan rahaan. Tottakai kotityöt tehdään puoliksi vaikka olis kädet poikki. Sun hommat ja mun hommat. Renkaatkin autoon pitää vaihtaa puoliks. Ainiin, eihän sitä voi autoa omistaa jos toinen on opiskelija... Eiku siis toki toinen voi sellaisen omistaa ja ajella, mutta toisen on juostava perässä... Joo ja lasten menoihin voi osallistua, mutta vain puoliks... Isi vois laittaa teille uudet fillarit ja voitais mennä lomalla reissuun, mutta äitillä ei oo rahaa niin juoskaa takapihalla koko loma (ilman lenkkareita)... Argh... En voi ymmärtää asennettasi, mutta eipä minun tarvitsekkaan.
Teetkö sinä sitten kaikki kotityöt? Hoidat lapset? Käsitin ettei teillä ole lapsia ja että sinulla on ihan oma elämä, jonka mies kustantaa.
Jos toinen jää työttömäksi, niin hänen on hankittava uusi työpaikka ja siinä välillä elettävä säästöillään.
siinä on vain sellaine pikku pulma, että toisella ei välttämättä ole rahaa ottaa sitä eroa. Vaikka valtio maksaisi oikeusapua, niin eihän sitä voi ottaa jos ei oo maksaa takasi. Siinäpä sitä sitten ollaan onnettomassa avioliitossa jossa toinen vetelee pihvejä ja toinen syö tonnikalaa.
Miehellä on auto, joten minä annan säännöllisesti bensarahaa, hieman enemmän kuin puolet, koska auto myös tietenkin kuluu käytössä. Jos minulla olisi oma auto, niin vaihtaisin tietenkin renkaat itse.
Kuten sanoin, lapset on eri asia, koska lapset on miehenkin lapsia, mutta minä olen periaatteessa ihan vieras ihminen alunperin.
Eikä niitä työpaikkoja tuosta vain revitä. Ymmärtäisin jos toisella olisi milijuuni omaisuus ja toinen hussaisi niitä rahoja. Elettävä säästöillään, kissan viikset.
Mun kohdalla naimisiinmeno tai yhteenmuutto ei tule kysymykseenkään ennen kuin minulla on työpaikka.
rauhallisena, mutta nyt alkaa jo otsa suoni pullistelemaan. Koitin kuvitella minkä laista olisi asua ihmisen kanssa, joka laskee kumpi käyttää enemmän WC paperia ja alkoi kurkkua kuristamaan. Epäs siinä mitään. Oman terveyteni vuoksi lopettelen kommentoimiset tähän.
Joka tapauksessa erilaisuus on rikkaus ja toivon että pääset elämässäsi yli tuosta vääryydellä ja viekkaudella ostetusta lahjasta :)
Mies on 5 päivää viikosta muualla töissä. Minä teen kotityöt, koska sotken täällä enemmän. Mies oli muuten ostanut tämän asunnon jo ennen kuin aloimme seurustella. Hän on minua vanhempi ja ehtinyt jo saada opintonsa valmiiksi ja firman pystyyn. Voisimme tietysti pitää kolmatta asuntoa, jos muuttaisin tässä kaupungissa johonkin opiskelija-asuntoon, mutta olisiko siinä mitään järkeä?
Opintotuella maksan omat ruokani viikon aikana, opiskelutarvikkeet, puhelinlaskun ja liikuntaharrastuksen. Tuloni ja menoni ovat aika pienet, eikä minulla ole minkäänlaista morkkista siitä, että mies kustansi minulle joululahjaksi takin ja kengät, joita tarvitsin ilmiselvistä ilmastollisista syistä. Lasten hankkiminen on lykätty tulevaisuuteen ts. siihen että valmistun ja saan oman alan töitä ja pääsemme asumaan samaan kaupunkiin.
Enhän minä nyt mitään vessapaperiarkkeja laske, mutta jos toinen olisi kovin tuhlaavainen, niin se olisi ongelma. Olen köyhästä perheestä ja ehkä tämän ymmärtää vain joku joka on joutunut miettimään mistä saadaan rahaa ruokaan ja ansaitsemaan kaiken omalla työllään.
kysyn, että miten suhtaudut siihen, että jos sattuisi, että jäisit vaikka työkyvyttömäksi ja sitten saisit jotain päivärahaa, johon puolison tulot vaikuttavat pienentävästi? Kenties jopa niin paljon, että et saisi niiden takia mitään tukea? Ottaisitko eron heti? (Joihinkin tukiin ainakin puolison tulot vaikuttavat, en tiedä, vaikuttaako kaikkiin ja miten paljon.) Tai jos lastenne hoitomaksu nousee MIEHEN tulojen takia tappiin, vaikka olisivat lähempänä nollaa, jos molemmat tienaisivat saman verran kuin sinä. Maksaisitko silloinkin puolet niistä?
Entä jos mies haluaisi sinun kanssasi lomamatkalle? Haluaisi yhteistä aikaa ja kokemuksia kanssasi? Se ei ilmeisesti ole mahdollista, koska sinulla ei ole varaa lähteä mihinkään ja sinä et suostu hänen maksamaan matkaan. Joutunee sitten ottamaan mukaansa jonkun ihan oikean huoran, koska varmaan vapaaehtoisia löytyy.
Onneksi minun mieheni ei ajattele noin. Päinvastoin. Hän on juuri jäämässä hoitovapaalle nauttimaan laiskottelusta lasten kanssa, kun minä menen töihin. Ja rahat menevät yhteiselle tilille.
Jos ei olisi lapsia, niin muuttaisimme erillemme. Minun itsekunnioitukseni ei kestäisi toisen elättinä olemista. Sitten se olisikin vaikeampaa, jos olisi lapsia, koska en voisi muuttaa erilleen lasten takia. En tiedä mitä sitten tekisin. Ehkä ottaisin ihan minkä työn vain, kai sitä jotain saa.
Lomamatkoilla mies käy yksin tai kaveriensa kanssa. En voi lähteä, kun ei ole varaa.
pusu pojalle sinne jalkoväliin. Näin on. Nih.
Niitä se saa ilman lahjojakin. (ja tuossa näkyy nyt juuri se huora-ajattelu, joka muakin tässä vaivaa!)
tajuta, kyse on vain SUN ajatuksistasi, vääristyneistä sellaisista. Vain sinä pidät itseäsi huorana, ei kukaan muu. Lahja kun on nimenomaan vastikkeeton. Vai ajatteletko sinä ihan todellakin niin, että jos lahjoitat jotain jollekin, niin sen toisen pitää lahjoittaa jotain vastaavan arvoista takaisin sinulle?
Ei minulla ole varaa ostaa mitään kovin kallista, eikä pieniä lahjoja tarvitse korvata.
Miehet usein sanoo, ettei seurustelu eroa prostituutiosta, koska käytännössä mies joutuu maksamaan seksistä joka tapauksessa. En minä pidä itseäni huorana, mutta en halua miehenkään pitävän.
Mitkä miehet sanoo, et seurustelu ei eroa prostituutiosta? Jotkut sulle läheiset miehet varmaan, kun oot tähän pariin kertaan vedonnut. Ootkohan joutunut jo kovin varhain selviytymään itsenäisesti ja huolehtimaan toimeentulosta, kun ajattelet noin tiukasti raha-asioista.
Itse olin kanssa köyhä opiskelija kun tapasin nykyisen mieheni, joka silloin oli jo työelämässä. Ja ihan ylpeänä voin myöntää, että opiskelun ajan elin mieheni "siivellä". No eipä tarvinnut ottaa mitään lainaa. Tietysti kesäisin kannoin korteni kekoon tekemällä töitä, mutta muuten keskityin opiskeluun. Enkä tuntenut missään vaiheessa huoraavani tai syyllisyyttä. Varmaan siltä olisi voinut tuntua, jos en olisi ollut täysin vakavissani ja rakastunut mieheeni.
Kuinka kauan olet ollut poikakaverisi kanssa ja oletko täysillä mukana suhteessa? Jos teillä on täysin rehellinen suhde, voit aivan hyvillä mielin ottaa vastaan vaikka kuinka kalliin lahjan joutumatta itse ostamaan vastavaa.
Olen köyhästä perheestä ja hoidin lapsia jo 11-vuotiaana, varsinaisessa kesätyössä olen ollut 15-vuotiaasta saakka. Mun kaveripiirissä kuulee tuon huoraamisjutun miesten suusta aina silloin tällöin.
Olen vakavissani ja juuri siksi en haluakaan käyttää häntä hyväkseni, vaan olla hänen arvoisensa. Mä en voisi koskaan kunnioittaa itseäni, jos eläisin miehen rahoilla.
Otat lahjan vastaan ja olet siihen tyytyväinen.
Sovit sitten että jatkossa lahjoilla on hintaraja, sillä se on ehkä sinulle myöhemminkin selvin ratkaisu.
Tuo on hyvä ajatus, pitää varmaan sopia joku raja.
sen rakkaudesta sinuun, ei siksi, että sinule tulisi murheellinen olo.
Rahaan tuijottaminen lahjojen kohdalla on vähemmän moraalista.
Lahja annetaan siksi, että ilahduttaisi toista.
Ei siksi, että haluaa samanarvoisen vastalahjan.
Etenkin, koska se samanarvoinen lahja ei välttämättä ole sitä, mitä saaja sydämestään halajaa.
Tiedän, ettei hän ostanut sitä saadakseen vastalahjan, mutta siltikin minun mielestäni pitäisi ostaa jotain.
on tämä liian kallis lahja? Mä ymmärrän sua siinä mielessä että siitä sattaa tulla sellanen fiilis että sua yritetään ostaa. Mua on yritetty monta kertaa ostaa esim. jollain ulkomaanmatkalla, kun ei oo ollu miehellä tarpeeksi hyvät saumat muuten. En oo tietenkään suostunu.
Melkein 500 €, mikä on mulle ihan valtava summa rahaa. Mies alussa myös tahtoi minua mukaansa matkoilleen ja olisi maksanut, mutta siihen en suostunut.
Jos sun poikakaveri sen halusi antaa,
mikset vain kiitä sitä kauniisti ja
vaikka suukota ja halaa päälle? Lahja
annetaan jotta toiselle on siitä iloa,
ei siksi että se velvoittaisi johonkin.
Se halutaan antaa, lahjoja ei ole
kenenkään pakko antaa. Tuskin
poikakaverisi on ymmärtänyt väärin,
mikset vain hyväksy että hän ajatteli
sinun olevan sen arvoinen ja tahtoi
antaa sinulle jotain mikä olisi
varmasti mieluisaa...
Lahjoistakin menee kaikki ilo kun
heti ajatellaan että jää jotain velkaa,
tai jotain taka-ajatusta..
Kyllähän minä tiedän, ettei hänellä ollut mitään taka-ajatusta! Mutta silti minusta tuntuu, että minun pitää antaa samanarvoinen vastalahja. Jokin pieni juttu olisi ollut ihan kiva, mutta tämä oli ihan liikaa. Kiitin tottakai ja kun hän kävi tuossa illalla, niin yritin hyvittää edes osan. -kolmesti. ;)
mitä teet minkäkin takia. Jos harrastat seksiä arvokasta lahjaa vastaan, minkä se tekee sinusta? Jos harrastat koska itse haluat, on se taas eri asia.
Noo, nauti nyt vain siitä lahjasta ja eiköhän se poikaystäväkin tykkää "hyvityksistä";)
Ei sun kuitenkaan tarvitse sille hyvittää mitään, et ole mitään velkaa. Poikakaveri varmasti tykkää, mutta ei tosiaan tarvii. Mukavaa kun haluat kiittää omalla tavallasi, mutta ei sinun tarvitse antaa samanarvoista vastalahjaa, tai tehdä muita asioita jotta tuntisit että olet itsekin antanut jotain:)
Pianhan se voisi kääntyä niin, että aina kun poikkis tuo sinulle jotain, sinä hyvität sen tavallasi, siinä voisi tunteet muuttua pitemmän päälle..;)
Ehkä sun kannattais jutella ukkosi kanssa tästä asiasta ja selvittää sille sun ajatustenkulkua. Ja jos se ei pidä suo huorana, niin eihän muilla ole sitten väliä:)
Kaikki pariskunnathan hoitaa raha-asiat eri tavalla. Meillä ainakin on ihan luonnollista nykyään kun molemmat on töissä ja on yhteinen asuntolaina, et on yhteiset rahat. Musta on ainakin paljon helpompaa elää näin kuin laskea koko ajan, et kumman vuoro on nyt maksaa ruokaostokset yms.
Taidat pitää pääsi, vaikka täällä monet vakuuttaa, et asia on ihan ok. Ja ottaen huomioon, et jos tää on sun tän hetken isoin ongelma, niin sullahan menee mainiosti:)