Miksi olen löytänyt elämääni itsekkäitä miehiä? Itse olen halunnut lähteä siitä, että parisuhteessa saadaan asiat kuntoon ja suhteen puolesta tehdään töitä. Mutta nämä miehet eivät ole siihen työhön halunneet lähteä. Luovuttavat ennemmin tai pakenevat työhön ja urheiluun, vaihtavat toiseen kun kipu käy liian suureksi.
Eikö kukaan tosiaan halua enää sitoutua? Eikö kukaan tahdo enää olla vastuullinen ja rehellinen, reilu ja avoin?? Itse haluaisin perheen mutta miten uskaltaa enää rakentaa mitään, jos toinen osapuoli lähtee omille teilleen heti kun tulee haasteita enemmän?
Eikö kukaan tosiaan halua enää sitoutua? Eikö kukaan tahdo enää olla vastuullinen ja rehellinen, reilu ja avoin?? Itse haluaisin perheen mutta miten uskaltaa enää rakentaa mitään, jos toinen osapuoli lähtee omille teilleen heti kun tulee haasteita enemmän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samalta tuntuu täälläkin. terv.M
Siis "kipu käy liian suureksi"..ei varmasti käy, jos mies pystyy kertomaan naiselle, mikä mättää, tai pikemminkin: jos nainen on sen arvoinen, että kannattaa sitä "kipua" purkaa.
Kaikki naiset ei todellakaan ole sen arvoisia. On tosiaan olemassa naisia, jotka mielestään tietävät, kuinka miehen tulisi elää ja olla.
Nainen, joka haukkuu miestään itsekkääksi, hänellä on syytä katsoa peiliin ITSE ensin, ja tutkia tarkkaan, kuka oikeasti on se itsekäs.
Ja mikä ironisinta: siinä vaiheessa, kun miehen mielestä suhteessa on kaikki hyvin, onkin katastrofi ja ero vireillä: nainen haluaa jotain muutosta taas johonkin, mitä ei oikeasti voi muuttaa.
Samaa tässä itsekin juuri mietin. Eilen tuli mieheni kanssa riitaa ihan jostain mitättömästä asiasta ja mieheni ainoa kommentti oli että erotaan sitten..Ja tämä ei todellakaan ole ainoa kerta kun näin on käynyt. Itse en pidä riitelyä kuin normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana, einkä todellakaan ole eroamassa heti ristiriitojen eteen tullessa, mutta miehelleni se tuntuu olevan ihan likaa. Suhteessa ei saisi olla mitään vikaa (ei riitoja, ei erimielisyyksiä, ei hetkellistä mökötystä, ei mitään)ja kun on niin heti ratkaisu on hänen mielestä eroaminen. Hän ei halua keskustella, miettiä sopivia kompromisseja tms. vain erota. Hän syyttää minua siitä etten muutu, mutta olen yrittänyt sanoa että kummankin osalta tarvitaan muuttumista ja sopeutumista, ei ole reilua, että toisen pitää muuttua ja toinen jatkaa vaan samaan malliin. Mun mielestä ainakaan jotkut miehet eivät edes halua yrittää tehdä suhteesta kunnollista. Olen alkanut kaipaamaan isovanhempieni aikaan, jolloin mentiin naimisiin ja pysyttiin naimisissa ristiriidoista huolimatta. Eroaminen ei tullut kysymykseenkään, se ei ollut edes vaihtoehto. En tietysti haluaisi palata kaikilta osiin vanhaan aikaan. Mutta haluaisin jo parisuhteen, jossa yritettäisiin ratkoa asioita eikä luovuttaa liian helpolla. Minä en etsi enää täydellistä parisuhdetta, mulle riittää, että tunnen yhteenkuuluvuutta, tykkään olla mieheni läheisyydessä, on joku jota odottaa kotiin ja joka on kotona odottamassa ja että meillä on jonkinlaiset yhteiset tulevaisuuden haaveet (niinkuin lapsi). Olen jo luopunut nuoruuteni ihanteista, kuten yhteisistä harrastuksista, yhteisistä kavereista, tasapuolisuudesta kodinhoidon suhteen, taloudellisesta turvallisuudesta jne jne. Mutta tuntuu ettei sekään riitä. En tiedä enää mitä tekisin, ikä tulee vastaan kohta perheenperustamisen suhteen ja taas ollaan nollapisteessä. En tiedä jaksanko enää yrittää rakentaa mitään hyvää parisuhdetta, kun suhde kuitenkin loppuu miehen tahdosta ennemmin tai myöhemmin.
Jos miehesi vastasi, että erotaan sitten, niin ehdotitko itse eroa? Kuka teillä on aloittanut erokeskustelut? Oikeasti? Vai haluaisitko kenties miettiä ennemmin mitä tehdä ongelmille? Ei kannata silloin ottaa uhkailuja aseeksi. Kannattaa ennemmin sanoa, että minusta tuntuu etten voi hyvin tässä suhteessa, miten voisimme tehdä tästä paremman meille molemmille... :)
Pohdin aikoinani samanlaisia.. pidin miestäni itsekkäänä ja ristiriitoja pakoilevana luovuttajana, joka ei ole valmis tekemään työtä suhteen. Sitten päässäni naksahti.. Miksi suhteen ylläpito tulisi mieltää työnteoksi, miksi toisen pitäisi sietää huonotuulisuuttani ja mökötystäni? Jollain tapaa onnistuin muuttamaan asenteeni siitä, millainen parisuhteen tulisi olla. Aloin kiinnittää huomiota miehen hyviin puoliin ja kunnioituksen merkitykseen.. aloin miettiä, onko minulla oikeutta vaatia "tekemään töitä" ja ratkomaan ristiriitoja. Ehkäpä voisinkin käyttäytyä ja asennoitua niin, että ristiriitoja ei synny ja suhde kulkee omalla painollaan ilman sen kummempaa työntekoa.
varsinkin eronneet eivät ole valmiita täydelliseen
parisuhteeseen tai siis eivät ole valmiita sitoutumaan 100%