Olen lukenut tänään tätä palstaa ja olen aivan kauhuissani näistä miniöiden jutuista.
Olen kahden pojan äiti (pojat 23 ja 19) ja olen kummankin kanssa hyvin läheisissä väleissä. Vanhempi soittelee ja käy säännöllisesti moikkaamassa äitiä, nuorempi vielä asustelee kotona ja tullaan tosi hyvin toimeen keskenämme.
Molemmat pojat ovat hyvin sosiaalisia ja heillä on suuri ystäväpiiri kummallakin, ovat itsenäisiä ja mielestäni meillä ei ole minkäänlaista napanuora suhdetta olemassa. Tulemme vaan hyvin toimeen ja ymmärrän hyvin nuorten juttuja (johtuen varmaan siitä että olen nuorena lapset tehnyt) ja huumorintajumme kohtaa toisensa loistavasti.
Nyt olen aivan kauhuissani näistä jutuista joissa miniät haluavat katkaista totaalisesti miehensä ja tämän äidin välit ja eivät sulata minkäänlaista kanssakäymistä miehen ja tämän äidin kesken.
Mikä ihmeen homma tämä oikein on?
Ei kai se ole mitenkään vaimolta pois jos mies tulee äitinsä kanssa toimeen?
En nyt tarkoita sitä että anoppi kävisi häärimässä heidän kotonaan ja suuna päänä neuvoisi miniää ja puuttuisi heidän tekemisiinsä.
Tuntuu nyt vaan kummalliselta että anoppi halutaan häätää kokonaan elämästä, jotkut jopa kiljuvat että anopilla ei ole mitään oikeutta lapsenlapsiaan nähdä jos ÄITI näin päättää.
Olenko jotenkin kasvattanut lapseni väärin kun olen näyttänyt esimerkilläni että vaikka olemmekin eronneet, heidän isällään on kuitenkin yhtälainen oikeus heidän elämästään päättää (silloin kun olivat lapsia) kuin minullakin?
Olen aina luullut että lapsilla on niin isä kuin äiti ja molemmat ovat sekä oikeutettuja että velvollisia osallistumaan lasten kasvatukseen ja hyvinvoinnin takaamiseen.
Nyt kuitenkin näistä kirjoituksista päätellen mies on jonkunlainen esine joka siirtyy äidin omistuksesta vaimon omistukseen ja hänellä ei ole mitään sanomista mihinkään.
Olen ollut pojilleni äiti johon sitten viime hädässä turvaudutaan jos ei enää omat voimat ja oma ymmärrys auta, annan mielelläni neuvoja ja apua kun sitä tarvitaan mutta pojat itse loppujen lopuksi saavat asiansa hoitaa.
Nyt kuitenkin näiden juttujen perusteella muutun tavallisesta äidistä jonkinlaiseksi hirviöksi varmaan sinä päivänä kun olen virallisesti anoppi.
Miten kuuluu menetellä ettei näin tapahdu?
Olen kahden pojan äiti (pojat 23 ja 19) ja olen kummankin kanssa hyvin läheisissä väleissä. Vanhempi soittelee ja käy säännöllisesti moikkaamassa äitiä, nuorempi vielä asustelee kotona ja tullaan tosi hyvin toimeen keskenämme.
Molemmat pojat ovat hyvin sosiaalisia ja heillä on suuri ystäväpiiri kummallakin, ovat itsenäisiä ja mielestäni meillä ei ole minkäänlaista napanuora suhdetta olemassa. Tulemme vaan hyvin toimeen ja ymmärrän hyvin nuorten juttuja (johtuen varmaan siitä että olen nuorena lapset tehnyt) ja huumorintajumme kohtaa toisensa loistavasti.
Nyt olen aivan kauhuissani näistä jutuista joissa miniät haluavat katkaista totaalisesti miehensä ja tämän äidin välit ja eivät sulata minkäänlaista kanssakäymistä miehen ja tämän äidin kesken.
Mikä ihmeen homma tämä oikein on?
Ei kai se ole mitenkään vaimolta pois jos mies tulee äitinsä kanssa toimeen?
En nyt tarkoita sitä että anoppi kävisi häärimässä heidän kotonaan ja suuna päänä neuvoisi miniää ja puuttuisi heidän tekemisiinsä.
Tuntuu nyt vaan kummalliselta että anoppi halutaan häätää kokonaan elämästä, jotkut jopa kiljuvat että anopilla ei ole mitään oikeutta lapsenlapsiaan nähdä jos ÄITI näin päättää.
Olenko jotenkin kasvattanut lapseni väärin kun olen näyttänyt esimerkilläni että vaikka olemmekin eronneet, heidän isällään on kuitenkin yhtälainen oikeus heidän elämästään päättää (silloin kun olivat lapsia) kuin minullakin?
Olen aina luullut että lapsilla on niin isä kuin äiti ja molemmat ovat sekä oikeutettuja että velvollisia osallistumaan lasten kasvatukseen ja hyvinvoinnin takaamiseen.
Nyt kuitenkin näistä kirjoituksista päätellen mies on jonkunlainen esine joka siirtyy äidin omistuksesta vaimon omistukseen ja hänellä ei ole mitään sanomista mihinkään.
Olen ollut pojilleni äiti johon sitten viime hädässä turvaudutaan jos ei enää omat voimat ja oma ymmärrys auta, annan mielelläni neuvoja ja apua kun sitä tarvitaan mutta pojat itse loppujen lopuksi saavat asiansa hoitaa.
Nyt kuitenkin näiden juttujen perusteella muutun tavallisesta äidistä jonkinlaiseksi hirviöksi varmaan sinä päivänä kun olen virallisesti anoppi.
Miten kuuluu menetellä ettei näin tapahdu?
Vastaukset 29
Vanhimmat
...jos näihin palstoihin on luottamista.
Siinä samassa kun pappi aamenen sanoo, putkahtaa miehen ädin otsaan sarvet ja korkokengän sisälle kavio.
Mikään ei ole enää kuin ennen.
Onneksi voimme uskoa, että täällä ei kirjoittele kuin muutama ihminen, joilla todella saattaa olla vaikea anoppi/miniä-suhde.
On ehkä meidän anoppien terveellistä lukea näitä palstoja ja miettiä mielessämme, kuinka voisimme välttää liian tunkeutumisen nuorten elämään.
Mutta monesti kyllä ihmettelen, millaisten miesten kanssa palstalaiset oikein elävät, kun heistä ei tunnu olemaan mitään apua vaimon tai äidin suuntaan.
Miniät puolestaan voisivat kysyä itseltään, miksi he haluavat miehensä hylkäävän sukunsa. Onko nuorikko niin voimakas ja täysivaltainen, että voi yksin korvata kaikki entiset ihmissuhteet äidistä alkaen?
Ehkäpä nuorten miesten äitien on otettava uusi asenne poikiinsa ennen kuin he solmivat vakisuhteen. Poikakin sitten tietää, miten menetellä kriisitilanteissa.
Nuorille miehille tuntuu olevan vaikeaa valita, kenen ohjeitten mukaan elää.
Eikö heillä ole omia ajatuksia ollenkaan? Onko perheen naisväen siivellä eläminen niin paljon mukavampaa?
Tietenkin tällainen nimimerkein käytävä keskustelu sisältää hirveästi ylilyöntejä. Totuus ei ehkä tunnu tarpeeksi räväkältä, joten on lisättävä muutama hyvä adjektiivi joukkoon.
Suomen kieli on täynnä kuvaavia sanontoja.
Kyllä ymmärrän päästää irti ja olen jo päästänytkin, mutta kun nyt lukee näitä juttuja niin jo muutaman kerran vuodessa tapahtuva kontakti, vierailu tai muu sellainen saa miniät takajaloilleen. Ei suvaita miehen ja hänen äitinsä puhelimessa tapahtuvaa keskustelua, kahvikupillisen keittäminen anopille katsotaan passaamiseksi, ei haluta että anoppi tapaa lapsenlapsiaan, jos anoppi tuo jotain tuliaisia se on väärin ja jos ei tuo, sekin on suuri moka.
Miten pystyy anoppina elämään sitä normaalia elämää ilman että pitää olla kireä kuin viulunkieli jos mikään ei miniälle kelpaa?
Ainakin omat poikani ovat minulle hyvin tärkeitä ja toivoisin heille tasapainoista perhe-elämää, mutta toivoisin kuitenkin että edelleen pitäisivät myös minuun yhteyttä. Tuntuu jotenkin kauhealta että yhtäkkiä pitää ymmärtää haihtua savuna ilmaan jos miniä niin toivoo.
Minulla on kolme poikaa ja yksi tyttö. Olen nyt anoppi x 3, eikä minulla ole lainkaan paniikkia kuten sinulla. Ajatuksesi ovat mielestäni hieman pelottavia eli viittaavaa "ongelma anoppiin.".
Itse olen "luopunut" lapsistani ja päästänyt heidät elämään omaa elämäänsä. Tämä ei tarkoita suinkaan, että he olisivat minulle vähemmän rakkaita kuin aiemmin. Kunnioitan heitä ja heidän puolisojaan antamalla heidän elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. Kaikki lapseni tietävät, että olen olemassa ja heidän halutessaan voivat aina kääntyä murheissaan puoleeni.
Vanhemmuudessa ihaninta ja samalla raskainta on lapsista luopuminen ja päästäminen heidät omaan elämään. Älä kauhistele ja pohdi tulevia, vaan elä rehellisesti elämääsi niin kaikki järjestyy. Tärkeää on myös muistaa, että asiat eivät mene useinkaan (lasten ollessa kyseessä) vanhempien suunnitelmien mukaan, ja näin sen pitää ollakin!
mitään välittää, ne on pelkkiä käytettyjä reikiä.
että tänne nettiin kirjoittavat lähinnä ne, joilla on ongelmia. "Hyvät uutiset eivät ole uutisia." Itse tulen oikein hyvin anoppini kanssa toimeen, tänäänkin soitin hänelle ja juttelimme kuulumisia. Minua ei haittaa, jos anoppi haluaa auttaa jossain asiassa, kuten siivoamisessa tai ruoanlaitossa. Olen välillä ollut masennuksen vuoksi sairaslomalla ja ottanut avun kiitollisena vastaan. Hän ei arvostele minua eikä pidä laiskana, jos olen väsynyt vaikka huonosti nukuttujen öiden vuoksi.
Meidän suvuissamme jotkut asiat tehdään eri tavalla: oma äitini ei ole niin tarkka siivouksesta ja minäkin olen aika huoleton. Miehen siivoushullut naispuoliset sukulaiset kyllä tiedostavat oman taipumuksensa pikkutarkkuuteen. Heidän suvussaan käsitys hyvästä lomasta on mökille lähtö ja siellä sitten paiskitaan hommia. Kukaan ei valita, jos minä haluan lojua ja lukea kirjoja. Autan mieluummin vaikka ruoanlaitossa kuin katon paikkaamisessa tai halkojen hakkaamisessa. Vähän suvaitsevaisuutta, ei muuta.
Kerro pojillesi, että monilla ihmisillä hyvin huono itsetunto, mikä aiheuttaa aggressiivisuutta, pelkoa ja sairaalloista mustasukkaisuutta. Kehoita poikiasi kertomaan tuleville siipoille, ettet sinä ole uhka, eikä sinua tarvitse pelätä. Nuoret miehet eivät tälläisiä asioita itse oivalla vaan he voivat luulla, että sinä olet sanonut jotain ihan oikeasti ilkeää.
Eihän sitä kaikki miniät sellaisia ole!
Itselläni on ihana puoliso joskus olen miettinyt miten tuollaisista vanhemmista on voinut tulla noin ihana ihminen?
Anoppini haukkuu kaikki,vähättelee toisten tekemisiä,kukaan muu ei osaa tehdä yhtään mitään...jeene jeene minäkin tietysti saan tuosta kaikesta osani,suurin arvostelunaihe on minun ulkonäkö.Onhan hän tietenkin mieheni äiti mutta ei kait se oikeuta minua haukkumaan ja aliarvioimaan?Mutta meillä on onneksi 200 kilsaa välimatkaa kun pysyn poissa ei oma mieli pahoitu ja saa anoppi olla rauhassa ja palvoa tyttärensä äpärää.
kauhuissasi. Älä ainakaan näiden kirjoitusten perusteella, se on ihan turhaa.
Tänne kirjoittaa muutama toivoton tapaus jotka eivät pärjää kenenkään kanssa eikä minkään kanssa.
Jokainen asia ja tapaaminen ja kahvin keitto saa
norsun mittasuhteet.
He joutuvat raatamaan aivan ylettömästi näin joulun aikaan etenkin kun pitää käydä anoppilassa
ja sehän on helvettiäkin hirveämpi paikka :)
Sehän on miehen koti, se selittää kaiken.
Suurin osa tulee toimeen anopin kanssa ihan mukavasti, nämä täällä ovat pieni murto - osa.
He vain pitävät tuollaista mekkalaa.
Niinhän se on joka asiassa, huono kello kauas kaikaa.
Joten - vedä syvään henkeä ja huokaise - sinulla
ei varmasti ole mitään hätää.
Terveisin äiti, miniä ja anoppi.
Hyvää uutta vuotta.
Ei kannata pelätä ja tehdä ongelmia jo etukäteen. Ei kaikilla tietenkään ole vaikeaa, mutta tänne kirjoittavat tietysti ne jotka kaipaavat neuvoja tai haluavat purkautua raskaassa tilanteessaan.
Minulla on kaksi miniää ja yksi vävy. Olen lasteni kanssa läheisissä väleissä ja yhteyttä pidetään lähes päivittäin, enkä ollenkaan epäile että se olisi liikaa. Onhan vain onnellista jos perheenjäsenten välit ovat lämpimät!
Miniät ja vävy ovat ihania kaikki, eikä kukaan ole pyrkinyt häätämään minua. Se sijaan olen saanut nämä kolme nuorta mukavaa ihmistä lisää perheeseemme. Olen myös sitä mieltä että vielä aikuisetkin lapset tarvitsevat vanhempian ja vanhemmat lapsiaan, ja perhe on se johon itsekukin voi tarvittaessa turvautua.
Mutta on opettavaa nähdä toisenlaisia kokemuksia täällä, huomata ettei kaikki ole aina helppoa ja itsestäänselvää. Kaikki ihmiset ei sovi yhteen ja joillakin on vaikeaa vaikka kuinka tekisi parhaansa.
Yritäpäs nyt ihan alkuun pitäytyä totuudessa, niin alkaa kummasti helpottaa.
Enpä ole ikinä nähnyt yhdenkään miniän vaativan, että poika katkaisisi täydellisesti välinsä omaan sukuunsa. En edes tällä palstalla, jolla sentään silloin tällöin liikuskelee pahojakin trolleja.
että tämän palstan miniät ovat hankalampia kuin anopit.
siis tottakai on olemassa sekä hyviä että huonoja miniä anoppi suhteita. Uskon, että on monia miniöitä jotka eivät jaksa eivätkä halua ilmaista tuntemuksiaan anoppiaan kohtaan. Tällä tarkoitan sitä, että haluavat olla hiljaa ja viettä vaikkapa aikaansa anopin seurassa vaikkakaan eivät jaksaisi eikä halua riitä. Normaalia on elää sitä elämää mitä haluaa ja niiden ihmisten parissa keiden parissa viihtyy eivätkä tuota tuskaa. Miniöillä on täysi oikeus purkaa omia tuntemuksiaan ja saada vastakaikua muilta ns pahassa asemassa olevilta niin kun on myös teillä anopeilla tuolla isovanhempien palstalla. Sitä ihmettelen miksi te hyvissä väleissä olevat anopit olette täällä kärkkymässä ja valvomassa myyttejänne ja uskomuksianne.
Niin muuten eräs miniä, anoppi ja
Sitten kun pojillasi on vaimot, niin sinun on aika väistyä. Jos ne ei halua olla sinun kanssasi tekemisissä, niin sitten ei. Heidän elämänsä on heidän omaa elämäänsä, eikä sinun. Olipa sinulla kuinka hyvät välit poikiisi, niin he eivät ole elämässä sinua varten. Hanki itsellesi jotain muuta elämätäytettä kuin poikasi.
lapsia vai oletko muuten vaan noin tyhmä??
Jotenkin tuntuu että näin kirjoittaa ihminen jolla ei ole asiasta pienintäkään kokemusta mutta neuvoja sitäkin enemmän.
:):):)
Elämässä kaikki on kaikkea varten, siitä elämä koostuu.
Viimeinen lause niittaa sinut totaalisesti.
Sait todella annettua tyhmän ja tunteettoman ja
inhokin kuvan itsestäsi.
Tuomitsit ap n tuossa lauseessa jo etukäteen,
miten kuvittelet että hänellä ei olisi muuta
täytettä elämässä?
Kasvahan aikalailla itse ihmisenä ja jakele vasta
sitten noita viisaita neuvojasi.
Ihan kyssärinä heitän....
Oletan että olet nainen?
Niin mites tämä pätee omalla kohdalla omiin vanhempiisi?
Jos mies sanoo että niihin ei olla yhteydessä ja kotiin niitä ei todellakaan oteta vierailemaan, kun miestä ei kiinnosta, lapsenlapsia ei niille tartte viedä näytille, JA HANKKIKOON SEN ELÄMÄN JA ELÄMÄNTÄYTTEEN MUUALTA, koska teidän perhe ei kuulu sinun vanhemmillesi, niin mites sitten? Vai koskeeko tää sääntö sun mielestä vaan miehiä.
Johan tässä taas oikea kotitarve - pyssoloki
antoi vertaansa vailla olevia neuvojaan !!
Että joku osaa muutamalla lauseella tuoda julki
mittaamattoman typeryytensä.
Oikea kananaivo olet.
:):) repesin nauruun..kahvi meni väärään kurkkuun ja tuli pissat housuun ... :):)
kaikista hauskimpia juuri nämä .. vähiten tietoo ja kokemusta ...eniten tietoo miten pitää toimia.
ihanko vakavissasi kirjoitit..? :0)
että täällä on näin tietäviä ihmisiä jotka antaa
auliisti viisaita neuvojaan :)
Hei kerron oman kokemukseni : minulla on 4 aikuista lasta, kaksi suhteessa , ja yhdellä lapsia.
Kun olivat symbioosivaiheessa ja näkivät vain toisensa , pysyin taka-alalla : ) ja olin onnellinen heidän puolestaan.
Nyt kun ovat vakiintuneet arkeen, usein soittavat ja kysyvät neuvojani, niitä en jaa , joskus sanon, että näinkin voi tehdä, on monta tapaa...
Lapsenlapsia näen muutaman kuun välein, käyvät meillä , kun heille sopii ja ovat useamman päivän. Silloin annan heille omaa aikaa ja käyvät kavereillaan tai jotain musiikkihommaa katsamassa tai vaan lenkillä.
Puutun vähän ja annan välimatkaa, hyvin on mennyt ja keskinäinen kunnioitus on , toki kummatkin ovat saaneet loistopuolisot.
Alkujaankin otin asenteen, että en ala miettimään, mitä vikoja heissä olisi vaan ,että hyväksyn heidät juuri omina itsenään, eiväthän omat lapsenikaan ole ihmistä kummempia.
Aikoinaan omat anoppisuhteeni olivat alistavat ja vähättelevät, en kelvannut mitenkään, tästä olen oppini ammentanut, en halua jatkaa "perinnettä", aika on muuttunut. Ole sellainen kuin olet , ja nauti sitten kun joku muu huolehtii pojistasi, ehkä vähän erilailla , mutta he taas pitävät puolisoistaan ja tulevista lapsistaan huolta, kunnioitus on tärkeintä.
että sulla se naanuora vasta vahva onkin, kun etukäteen tällaisia mietiskelet!!!!! :D:D:D
...? Hölmöjä puhut.
Höh, onpa kummallista. Eihän poikien naimisiinmeno tarkoita sitä että välit perheeseen ja sukuun katkaistaan. Perheeseen vain tulee yksi miniä LISÄÄ.
Kyllä normaalisti aikuisillakin on yhteydet lapsuudenperheisiinsä, vanhempiin ja sisaruksiin, monilla myös serkkuihin ja isovanhempiin. Eihän lähiverkostoon kuuluvat sukulaiset kilpaile keskenään, vaan kaikki kuuluvat meidän elinpiiriimme!
On luonnollisinta että molempien vanhempiin ja sisaruksiin pidetään yhteyttä, luonnottomampaa se jos välit katkaistaan. Meillä anopit, miniät ja muut ollaan kaikki tekemisissä toistemme kanssa, yritetään löytää aikaa tavata toisiamme ja pitää yhteyttä, vaihdetaan koko perheen kuulumiset, autetaan ja osallistutaan tarpeen mukaan, jos jollakin on vaikeaa. Kukin hyväksytään vikoineen päivineen, ollaanhan sntään sukulaisia ja kuulutaan yhteen.
Älä nyt ihmeessä jo etukäteen ota asennetta, että minät tulevat olemaan vihollisia ja vievät sinulta poikasi!
Olen myös ihmetellyt tätä anoppi / miniä karusellia lukiessani että miksi ihmeessä kaikki
katkeaa ja menee poikki.
Olisiko uusavuttomuutta ...?
Yhteen aikaan palstoilla miniät kehoittivat toisiaan "vetämään rajat" anopille.
Niiden ylittämisestä seuraisi sitten eristäminen ja hylkääminen, lastenlapsilla uhkailu jne.
Oli myös usein vakiolauseena, että on turha tulla rukoilemaan apua, jos ei ohjeita noudateta.
Muoti on nyt mennyt ohi, ilmeisesti rajat on vedetty.
Rukoilevat isovanhemmatkin ovat ehkä tyytyneet osaansa.
:)
olehan höpsimätä. Jo on kummallisia ihmisiä jos ei pystytä olemaan mitenkään ihan tavallisesti sovussa ja elämään ettei aina tarvii tapella.
Silloin pitää kyllä katsoa peiliin.
:):)
minunkin tapauksessani ex-anoppini oli ainut laatuinen kauhu esimerkki. Tuskin sellaisia anoppeja on tuhansittain :)... Itselläni ei tullut mieleenkään erottaa äitiä pojastaan, päinvastoin lähdin itse kun ei mies tajunnut äidilleen rajoja vetää. Yritin toki auttaa keskustelemalla exääni ymmärtämään hänen käytöksensä ja elämäntapansa tuhoisuus suhteellemme.
Sellaisissa tilanteissa joissa anoppi halutaan kokonaan sulkea pois elämästä niin on varmasti usein menty jo liian ahtaalle ja välit ovat menneet pidemmän ajan seurauksena huonoksi. Tuskinpa kukaan miniä lähtee sillä ajatuksella liikkeelle, että se anoppi pitää saada heti pois ja kokonaan vaikka ajatuksena onkin oman elämän ja pesän rakentaminen.
Tuskinpa sinulla on tiedossa suuria onglemia jos olet tosiaankin niin fiksu mitä kirjoituksessasi annat ymmärtää. Kun vielä sen ymmärrät, että se vaimon asema on tärkein ja tulee ensin, etkä ryhdy tästä asemasta kilpailemaan niin miksi sinua hyljättäisiin, et ole minkäänlainen uhka.
Nuoripari saattaa myös työnperässä muuttaa pois, kauas sinusta, joten "luopumaan" joudut kuitenkin. Älä ole esteenä tällaisille ratkaisuille ja yritä estää heitä.
Loppu onkin pojistasi kiinni, miten he kohtelevat tulevaa puolisoaan, asettaako poikasi puolisonsa etusijalle ja haluaa elää tämän kanssa itsenäistä omaa elämää vai onko aina juoksemassa helmoihisi.
Se on sitten sinusta kiinni miten siinä tilanteessa heidät ohjaat, kääntymään tyttöystävän puoleen ja selvittämään asian tämän kanssa, vai ryhdytkö asiassa ratkaisijaksi ja sekaannutko. Sellaista voi sinulle tulla vastaan jokatapauksessa. Jos ryhdyt ratkaisijaksi ja sekaannut niin joudut kantamaan myös seuraukset jos asiat menevät vielä pahempaan jamaan, sinuahan siitä syytetään koska sinä ne neuvot annoit ja sekaannuit.
Mitä tulee tuohon säännöllisyyteen kun kirjoitat että poikasi soittelee ja käy säännöllisesti. Siihenkin voi tulla muutos kun tyttöystävä astuu kuvioon mukaan ja poika alkaa viettää enemmän aikaa tämän kanssa. Älä hätäänny ja ala vaatia "unohdetun äidin" oikeuksia vaan anna asioiden mennä omalla painollaan, kyllä se siitä kun kuherruskuukaudet ovat ohi, muistetaan taas muidenkin ihmisten läsnäolo, sen äidinkin.
Jos alat kilpailemaan tyttöystävän kanssa niin sota on jo aloitettu alkumetreillä ennekuin suhteesi miniään ehti kunnolla edes alkaa. Se kai se on pahin kompastuskivi anoppi-miniä suhteissa.
En ole samalla aaltopituudella anoppini kanssa. Emme ole riidoissa, mutta emme oikein väleissäkään. Parhaalla tahdollakaan meidän ei voi sanoa olevan läheisiä. Asumme satojen kilometrien päässä toisistamme, joten ehkä sekin on yksi syy. Yritin aluksi olla kovasti mieliksi anopilleni, mikä oli paha virhe. Ihmisen pitäisi olla oma itsensä eikä mielistellä ketään. Anoppini katsoo asiakseen lyhyilläkin vierailuillaan puuttua niin huushollin hoitoon kuin lasten kasvatukseen. Ja epäkohdat ovat luonnollisesti minun vikani, ei pojan.
Toisaalta en ole koskaan yrittänyt katkaista mieheni ja hänen perheensä välejä enkä ole koskaan rajoittanut lastemme yhteydenpitoa isovanhempiinsa. Olen jopa "kehottanut" miestäni käymään vanhempiensa luona lasten kanssa. Vaikken pidä erityisemmin anopistani, en myöskään kiellä appivanhempiani käymään meillä. Anoppini taitaa olla jotenkin sellaista sukupolvea, joka haluaisi perheidemme yhteydenpidon toimivan naisten kautta. En sitä ymmärrä, ei minunkaan vanhempani sovi vierailuista mieheni kanssa tai oleta mieheni kuskaavan lapsia satoja kilometrejä vanhemmilleni.
Jos haluat säilyttää suhteet poikiin ja heidän tuleviin lapsiinsa, kannattaa hoitaa suhdetta poikiin ja ihan aidosti kuulostella, miten läheistä suhdetta miniä haluaa. Kaikki eivät halua uusia ihmisiä lähelleen ja toiset taas ovat erittäin sosiaalisia. Nykyään aika monet liitot päättyvät eroon ja silloinkin on aika järkevää, että yhteydenpitonne ei toimi pelkästään miniän kautta.