Adoptioon antanut

voi ihminen vajota enää?? antakaa niiden lasten olla siel missä niitä rakastetaan ja hoidetaan. te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä.. uskomatonta puhetta. etteköhän oota et lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten alatte vaatimaan oikeuksianne??

kuinka alas kirjoitti:

voi ihminen vajota enää?? antakaa niiden lasten olla siel missä niitä rakastetaan ja hoidetaan. te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä.. uskomatonta puhetta. etteköhän oota et lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten alatte vaatimaan oikeuksianne??

Lue lisää

Eiköhän ihmisiä kiinnosta omien lastensa hyvinvointi ja tulevaisuus, vaikka olisikin luovuttanut lapsensa adoptioon. Tässä mielessä on luonnollista, että tuollaisia kysymyksiä adoptioon antaneilla biologisilla vanhemmilla asiasta myöhemmin herää.

Lainsäädäntö ja käytännöt tosin eivät anna kovin helppoja ja säännönmukaisia tapoja noita tietoja selvittää näinpäin, koska vahvassa adoptiossa biologinen vanhempi on luopunut oikeuksistaan lapseensa. Toivottavasti se asia on tässä tapauksessa tullut adoptioneuvonnassa silloin aikanaan ilmi.

Ei ole oikein luontevaa, että adoptiota markkinoidaan raskausaikana rakkaudenosoituksena ja lapsen etua huomioivana vaihtoehtona, jos myöhemmin samaa asiaa käsitelläänkin moraalittomana lapsen hylkäämisenä, vaikkakin adoptio olisi toteutettu laillista tietä ilman, että asiaan liittyisi esim. sitä edeltänyttä lapsen pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksikäyttöä tai heitteillepanoa.

Adoptiolakia halutaan lähivuosina uudistaa, joten olisikohan näissä biologisten vanhempien tiedonsaantioikeuksia koskevissa seikoissa myös muuttamisen varaa. Sellainen ratkaisu, jossa avoimilla adoptioilla olisi lainsuoja ja eräs oikeusvaikutus olisi biologisten vanhempien tiedonsaantioikeus, saattaisi korjata asian osittain. Suljetuissa adoptioissa käytetään joissakin maissa välimiesmenettelyä, joissa biologisen vanhemman tiedustelu lapsesta menee tarvittaessa lapsen iästä riippuen joko ottovanhempien, ottolapsen tai kaikkien näiden hyväksyttäväksi ennen kuin tietoja takaisinpäin annetaan.

Lain nykytilan, jos se on selvillä, ei pitäisi ainakaan liiemmälti houkutella ketään antamaan lastaan adoptioon.

kuinka alas kirjoitti:

voi ihminen vajota enää?? antakaa niiden lasten olla siel missä niitä rakastetaan ja hoidetaan. te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä.. uskomatonta puhetta. etteköhän oota et lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten alatte vaatimaan oikeuksianne??

Lue lisää

mikäs virstanpylväs se on että lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten vasta biologiset vanhemmat voi pitää yhteyttä?
biologiset vanhemmat ovat kuitenkin antaneet lapselleen elämän..jota ei adoptioperhe koulutuksista kehumalla pysty muuttamaan, jokainen voi tarjota koulutusta ja hyvinvointia mutta pitäähän se lapsi ensin tehdä :-)

jos itse olisin siinä tilanteessa että olisin adoptiopäätöksen edessä, valitsisin lapselleni sellaisen perheen jossa jo on biologisia lapsia tai ainakin muita adoptiolapsia, ja perhe ei saisi missään nimessä olla korkeasti koulutettu vaan ihan tavallinen duunari perhe.
tuo asetelma helpottaa kummasti yhteydenpidossa biologisten ja adoptiovanhempien välissä.

vanhempi häiritse adoptiovanhempia heidän saatuaan vanhemmuuden itselleen.

kuinka alas kirjoitti:

voi ihminen vajota enää?? antakaa niiden lasten olla siel missä niitä rakastetaan ja hoidetaan. te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä.. uskomatonta puhetta. etteköhän oota et lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten alatte vaatimaan oikeuksianne??

Lue lisää

varmaan kaikille abortin tehneille ja miksei sitten vielä törkeämmin aborttiin tavalla tai toisella painostaneille ihmisille, että he eivät ansaitse olla ihmisten kanssa tekemisissä ylipäänsä lainkaan!

Adoptio on kammottavan raskas ratkaisu! Itse synnytin 10 kk sitten lapsen, jonka isä ei halua lapsestaan mitään tietää. Uskalsin vasta viikkoa ennen lapsen syntymää ottaa yhteyttä miehen ex-vaimoon, jolloin minulle selvisi, että mies on aikanaan painostanut 1. tyttöystävänsä antamaan heidän "vahinkolapsensa" adoptioon, vaikka pari tuolloin eli vakaassa parisuhteessa ja perheeseen syntyi vielä toinenkin lapsi.

Olin tietysti järkyttynyt ja mietin sairaalassa, että olin silloin siinä mielentilassa, että minut olisi voinut ylipuhua luopumaan lapsesta lapsen oman edun nimissä, jos olisin ollut vielä tavattoman nuori tai kyse ensimmäisestä lapsesta ja jos olisin ollut lapsen isän manipuloima.

Onneksi on tuo 8 viikon harkinta-aika, mutta sekin voi olla liian lyhyt ja joku voi ikään kuin sumussa luovuttaa lapsensa pois, jos ei saa muuten elämässään tukea ja jos kaikki osoittaa siihen suuntaan, että teko olisi rakkauden teko.

Abortti on minusta selkeästi hirvittävämpi ratkaisu. Silti en usko, että koskaan voisin tehdä näistä ratkaisuista kumpaakaan, vaikka kunnioitankin suuresti naisia, jotka pystyvät adoptioon suostumaan. Toivottavasti kuitenkin vasta tilanteessa, jossa ovat itse niin sairaita, etteivät kykene lapsesta millään huolehtimaan.

Adoptiovanhemmilta toivoisin myönteistä suhtautumista lapsen alkuperään ja lapsen rohkaisemista oman taustansa selvittämiseen aikuisella iällä.

kuinka alas kirjoitti:

voi ihminen vajota enää?? antakaa niiden lasten olla siel missä niitä rakastetaan ja hoidetaan. te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä.. uskomatonta puhetta. etteköhän oota et lapset on koulutettu ja ammateissaan ja sitten alatte vaatimaan oikeuksianne??

Lue lisää

Olet juuri sellainen ihminen jolle en ikimaailmassa toivoisi lasta. Taidat olla katkera ihmisille jotka pystyvät saamaan lapsia, tai sitten et vain ajattele nokkaasi pitemmälle?

Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty kasvattamaan lastaan syystä tai toisesta, ja eikö ole rakkautta antaa lapselle mahdollisimman hyvä tulevaisuus perheessä joka siihen pystyy?

"te ette ole ansainneet olla niihin missään tekemisissä" ?? Haluttais ravistella sua vähän tähän maailmaan. Et taida itse osata asettautua adoptioon antavan asemaan, minkälaisia eri tilanteita heillä voi olla??

Itse olen vapaan adoption kannalla, jossa biologinen äiti voisi olla jossain yhteydessä lapseen (kirjeitä, kuvia, satunnaisia tapaamisia adoptiovanhempien ehdoilla) mutta ei kuitenkaan olisi vanhempien roolissa, joka olisi epäreilua adoptiovanhempia kohtaan.

Eihän yhteys biologiseen vanhempaan ole lapselta pois, päin vastoin.. Toisaalta voin kyllä kuvitella tapauksia jossa biologinen vanhempi olisi parempi pitää vähän etäämpänä (esim. narkkarit ja raskaan sarjan rikolliset)

Ja Ei, en ole antanut lasta adoptioon tai adoptoinut lasta. Ei ole toistaiseksi ollut tarvetta kumpaakaan. :D

ei ole mitenkään tavatonta että tiedot lapsesta lipsuu biologiselle vanhemmalle ennenkuin lapsi on täysi-ikäinen.
onhan lapsesta tiedot kuitenkin omassa kirkkonherran virastossakin, sen kotikunnan/kaupungin ev.lut seurakunnassa koska sehän on lapsen syntymäpaikka, sitähän ei adoptio voi muuttaa mitenkään :-)

On pakko vastata näin adoptiolapsena näihin viesteihin. Itse olen syntynyt täällä kotimaassa "nuorelle likalle" , joka antoi minut adoptoitavaksi. Kiitos hänelle siitä, että päätti kuitenkin antaa minulle elämän. Pääsin perheeseen, jossa minua rakastettiin ja sain varsin hyvät eväät elämään. Olen melko pienestä pitäen tiennyt, että minut on adoptoitu, eikä se ole ollut mikään ongelma.

Olen ollut hyvin onnellinen juuri siinä perheessä, missä minut on kasvatettu. Itse en näe mitään tarvetta tutustua siihen ihmiseen, joka minut on synnyttänyt, hän on päätöksensä tehnyt. Minulta ei ole ollut mitään juuria tms. kadoksissa, vaan perheeni ja sukuni on siellä, missä olen kasvanut.

Omppu kirjoitti:

On pakko vastata näin adoptiolapsena näihin viesteihin. Itse olen syntynyt täällä kotimaassa "nuorelle likalle" , joka antoi minut adoptoitavaksi. Kiitos hänelle siitä, että päätti kuitenkin antaa minulle elämän. Pääsin perheeseen, jossa minua rakastettiin ja sain varsin hyvät eväät elämään. Olen melko pienestä pitäen tiennyt, että minut on adoptoitu, eikä se ole ollut mikään ongelma.

Olen ollut hyvin onnellinen juuri siinä perheessä, missä minut on kasvatettu. Itse en näe mitään tarvetta tutustua siihen ihmiseen, joka minut on synnyttänyt, hän on päätöksensä tehnyt. Minulta ei ole ollut mitään juuria tms. kadoksissa, vaan perheeni ja sukuni on siellä, missä olen kasvanut.

Lue lisää

Ilmeisesti sinun suhde omaan adoptioosi on yksiselitteinen. Minäkin olen adoptoitu ja minulle adoptiotausta on aina ollut hankala. Koin jo lapsena itseni bioperheissään kasvavia ystäviäni huonommaksi, vaikka minulla oli rakastava adoptioperhe eikä minulla ollut mistään puute. Tosin näin jälkikäteen adoptiovanhempani ja kaikki mielestäni pitivät adoptiota liian yksinkertaisena asiana. He suhtautuivat adoptioon kuten sinäkin tunnut suhtautuvan, ikäänkuin adoptio ei merkitsisi mitään. Murrosiässä ja etenkin aikuistumisen vaiheessa olen kokenut hurjan kovia kasvukipuja adoptioon liittyen. Olen ollut masentunut ja ahdistunut sekä kärsinyt paniikkikohtauksista. Olen kokenut tulevani koko ajan hylätyksi ja olevani henkilö, jota kukaan ei oikeasti voi rakastaa. Pitkä psykoterapia on tehnyt hyvää, mutta edelleen suhde adoptioon on minulle hieman hankala. Olen etsinyt juuriani. Vierailin mm. lastenkodissa, jossa elin elämäni kolme ensimmäistä kuukautta. Olen myös tavannut biologisen äidinäidin sekä tädin. Nykyään olen onnellinen elämästäni ja jollain tavalla koen adoptiotaustan vahvuudeksikin. Helppo tie minulla ei kuitenkaan ole ollut, enkä vieläkään koe olevani perillä.

Aplaripaplari kirjoitti:

Ilmeisesti sinun suhde omaan adoptioosi on yksiselitteinen. Minäkin olen adoptoitu ja minulle adoptiotausta on aina ollut hankala. Koin jo lapsena itseni bioperheissään kasvavia ystäviäni huonommaksi, vaikka minulla oli rakastava adoptioperhe eikä minulla ollut mistään puute. Tosin näin jälkikäteen adoptiovanhempani ja kaikki mielestäni pitivät adoptiota liian yksinkertaisena asiana. He suhtautuivat adoptioon kuten sinäkin tunnut suhtautuvan, ikäänkuin adoptio ei merkitsisi mitään. Murrosiässä ja etenkin aikuistumisen vaiheessa olen kokenut hurjan kovia kasvukipuja adoptioon liittyen. Olen ollut masentunut ja ahdistunut sekä kärsinyt paniikkikohtauksista. Olen kokenut tulevani koko ajan hylätyksi ja olevani henkilö, jota kukaan ei oikeasti voi rakastaa. Pitkä psykoterapia on tehnyt hyvää, mutta edelleen suhde adoptioon on minulle hieman hankala. Olen etsinyt juuriani. Vierailin mm. lastenkodissa, jossa elin elämäni kolme ensimmäistä kuukautta. Olen myös tavannut biologisen äidinäidin sekä tädin. Nykyään olen onnellinen elämästäni ja jollain tavalla koen adoptiotaustan vahvuudeksikin. Helppo tie minulla ei kuitenkaan ole ollut, enkä vieläkään koe olevani perillä.

Lue lisää

Omppu jatkaa... Piti ensimmäiseen viestiini vielä kirjoittaa, että varmasti me kaikki adoptoidut lapset koemme nämä asiat omalla tavallamme. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että en koskaan ole tuntenut itseäni huonommaksi kuin muut, enkä myöskään ole kokenut itseäni milloinkaan hylätyksi.
Olet oikeassa siinä, että adoptio ei MINULLE merkitse juuri mitään, eikä ole minun elämääni mitenkään haitannut. En tippaakaan vähättele kokemuksiasi, koska kuten sanoin, nämä ovat niin henkilökohtaisia asioita. Halusin vain sanoa, että välttämättä kaikki adoptiolapset eivät ole halukkaita selvittämään "alkuperäänsä".

Aplaripaplari kirjoitti:

Ilmeisesti sinun suhde omaan adoptioosi on yksiselitteinen. Minäkin olen adoptoitu ja minulle adoptiotausta on aina ollut hankala. Koin jo lapsena itseni bioperheissään kasvavia ystäviäni huonommaksi, vaikka minulla oli rakastava adoptioperhe eikä minulla ollut mistään puute. Tosin näin jälkikäteen adoptiovanhempani ja kaikki mielestäni pitivät adoptiota liian yksinkertaisena asiana. He suhtautuivat adoptioon kuten sinäkin tunnut suhtautuvan, ikäänkuin adoptio ei merkitsisi mitään. Murrosiässä ja etenkin aikuistumisen vaiheessa olen kokenut hurjan kovia kasvukipuja adoptioon liittyen. Olen ollut masentunut ja ahdistunut sekä kärsinyt paniikkikohtauksista. Olen kokenut tulevani koko ajan hylätyksi ja olevani henkilö, jota kukaan ei oikeasti voi rakastaa. Pitkä psykoterapia on tehnyt hyvää, mutta edelleen suhde adoptioon on minulle hieman hankala. Olen etsinyt juuriani. Vierailin mm. lastenkodissa, jossa elin elämäni kolme ensimmäistä kuukautta. Olen myös tavannut biologisen äidinäidin sekä tädin. Nykyään olen onnellinen elämästäni ja jollain tavalla koen adoptiotaustan vahvuudeksikin. Helppo tie minulla ei kuitenkaan ole ollut, enkä vieläkään koe olevani perillä.

Lue lisää

Kuvailemasi tunteet ovat varmasti tosi yleisiä adoptoiduilla. Mutta eikö kuitenkin ole ollut hyvä että olet voinut hakea tietoa omassa tahdissasi, eikö olisi ollut hankalaa jos liian aikaisin olisi biologinen äitisi tupsahtanut elämääsi, ennenkuin olit siihen valmis?

Hyvä ystäväni on adoptoitu lapsi. Perheessään onnellinen, hyvin pärjäävä myöhäismurrosikään asti; nuorena aikuisena ja omien lasten syntymiin liittyen alkoivat oireilu ja kysymykset ja selvittelyn tarve. Olen keskustellut hänen kanssaan tosi paljon, ja hänen kauttaan oppinut todella näkemään että biotaustan selvittämiseen lähteminen on iso prosessi, ja voi olla tosi hankalaa lapselle tai nuorelle, jos menneisyyden kummitukset tulevat väärällä hetkellä. - Tämä nyt lähinnä alkuperäisen kysyjän ongelmaan liittyen: tiedon toive on ymmärrettävä, mutta uteliaisuus ei saisi voittaa lapsen tarvetta kehittyä rauhassa.

Ystäväni biologinen äiti oli lähettänyt lastensuojeluviranomaiselle kirjeen, jonka tytär voisi saada sitten kun on täysi-ikäinen, mikäli tytär kyselee. Minusta teko oli kunnioittava ja hieno. - Siitä huolimatta biologisen äidin tapaaminen taisi olla aika järkytys. Aiheesta on kirjoitettu oikein hyvä kirja, jonka nimi oli muistaakseni Adoptoidut, kannattaa etsiä ja lukaista. Sisältää adoptiolasten kokemuksia adoptiolapsena olosta ja nimenomaan biologisten juurien etsimisestä ja kohtaamisesta.

miten määrittelet lapsen parhaaksi sen että vasta sitten kun lapsi haluaa tavata, siihenhän menee hyvässä lykyssä 30 vuotta :-)
jos lapselle halutaan olla avoimia ihan pienestä asti niin näkisitkö pahana sen että lapsi olisi jatkuvasti tietoinen biologisista vanhemmistaan esim. niin että äidistä olisi aina tuore valokuva tai viesti aina silloin tällöin? muutenhan hän on aivan teidän mutu-tuntumien varassa omasta taustastaan.
minusta näin ulkopuolisena olisi hienoa jos adoptiovanhemmat ja biologiset vanhemmat voisi olla yhteydessä vaikka pelan kautta ihan säännöllisesti, näin molemmat saisivat lapsen edun mukaisesti tietoa eikä jäisi lapselle harmaata aluetta.

vastaatko tähän? kirjoitti:

miten määrittelet lapsen parhaaksi sen että vasta sitten kun lapsi haluaa tavata, siihenhän menee hyvässä lykyssä 30 vuotta :-)
jos lapselle halutaan olla avoimia ihan pienestä asti niin näkisitkö pahana sen että lapsi olisi jatkuvasti tietoinen biologisista vanhemmistaan esim. niin että äidistä olisi aina tuore valokuva tai viesti aina silloin tällöin? muutenhan hän on aivan teidän mutu-tuntumien varassa omasta taustastaan.
minusta näin ulkopuolisena olisi hienoa jos adoptiovanhemmat ja biologiset vanhemmat voisi olla yhteydessä vaikka pelan kautta ihan säännöllisesti, näin molemmat saisivat lapsen edun mukaisesti tietoa eikä jäisi lapselle harmaata aluetta.

Lue lisää

Oma äitini on joutunut hoidettavaksi ollessani viiden ikäinen. Myöhemmin murrosikäisinä me lapset halusimme nähdä äitimme ja muutenkin tietää enemmän. Pääsimme tapaamaan ja sitä jatkuikin hänen kuolemaansa asti.
Minut isä aikoi antaa lapsettomaan perheeseen jossakin vaiheessa. Kävimme tutustumassa siellä. Kaikkea oli, liikaa viihtyäkseni. Onneksi isä halusi nahdä reagointini. Siinä vaiheessa en itse tiennyt suunitelmista. Sain jäädä omaan sisarusparveeni ja myöhemmin aikuisena kiitin isääni siitä.
Laitokselta tapahtuva adoptio on vähän eri asia, mutta arvelen kiinnostuksen olevan molemminpuolista tietää toistensa elämästä. Ne juuret on vahvat. Avoimuus ja rehellisyys on tärkeitä.
Siksikin olisi hyvä jotakin tietää, ettei tulisi sisarusliittoja vahingossa.

korteni kekoon. kirjoitti:

Oma äitini on joutunut hoidettavaksi ollessani viiden ikäinen. Myöhemmin murrosikäisinä me lapset halusimme nähdä äitimme ja muutenkin tietää enemmän. Pääsimme tapaamaan ja sitä jatkuikin hänen kuolemaansa asti.
Minut isä aikoi antaa lapsettomaan perheeseen jossakin vaiheessa. Kävimme tutustumassa siellä. Kaikkea oli, liikaa viihtyäkseni. Onneksi isä halusi nahdä reagointini. Siinä vaiheessa en itse tiennyt suunitelmista. Sain jäädä omaan sisarusparveeni ja myöhemmin aikuisena kiitin isääni siitä.
Laitokselta tapahtuva adoptio on vähän eri asia, mutta arvelen kiinnostuksen olevan molemminpuolista tietää toistensa elämästä. Ne juuret on vahvat. Avoimuus ja rehellisyys on tärkeitä.
Siksikin olisi hyvä jotakin tietää, ettei tulisi sisarusliittoja vahingossa.

Lue lisää

Minäkin olen vuosien varrella kääntynyt ajattelemaan niin, että adoptoitujen ja sijoitettujen lasten täytyisi saada edes työntekijöiden välittämää tietoa biovanhemmistaan. Tarkoitan harvakseltaan (esim. kerran vuodessa) toimitettavaa kirjallista tietoja ja mahdollisesti valokuvia. Lapsi pohtii näitä asioita joka tapauksessa ja ilman tietoa kuvitelmat voivat olla psyykkiselle kehitykselle riskejäkin.

Muistan yhdenkin tapauksen, jossa adoptoitu henkilö oli miettinyt biosukuaan kovasti. Hän oli ladannut kovasti odotuksia biotaustansa selvittämiseen. Hänelle oli kuitenkin kerrottava, että bioäiti oli kuollut 9 vuotta ennen hänen yhteydenottoaan eli adoptoidun ollessa noin 10-vuotias. Adoptoitu oli sydänjuuriaan myöten surullinen ja vihainen siitä, ettei hänelle itselleen oltu kerrottu bioäidin kuolemasta. Tapauksen jälkeen jäin miettimään, miksi asiasta ei tosiaan olisi voitu kertoa lapselle silloin kun se oli ajankohtaista. Adoptoidun ajatukset murrosiässä olisivat varmasti olleet erilaiset, jos hän olisi tiennyt bioäitinsä kuolemasta. Tieto olisi voinut vaikuttaa hänen joihinkin päätöksiin ja elämän tavoitteisiin.

Täytyy muistaa, että pienetkin tiedot juuristaan saattavat vaikuttaa syvästi adoptoidun elämään. Tiedän monien adoptoitujen opiskelleen esimerkiksi sellaisten maiden kieliä, joissa luulevat biosukulaistensa asuvan. Muutamankin adoptoidun tiedän muuttaneen Ruotsiin, kun ovat luulleet bioäitinsä asuvan siellä (yli 20 vuotta vanhan tiedon perusteella). Venäjältä adoptoitujen kohdalla on vastaavaa tapahtunut muiden Euroopan maiden kohdalla.

Alitajunta ja kätketyt toiveemme ohjaavat meitä elämässämme aina vähintään jonkin verran. Miksi oikeaa tietoa ei saisi antaa adoptoiduille enemmän?

Itse en "perusteluita" omalle adoptioon antamiselleni ymmärrä.Vaikkakin "aika oli toinen" ym. ajatuksia heitellään niin lapsensa pitämistä haluavalle mahdollisuus avautuu!Joskus se löytyy vaikeimman kautta-joskus sattumalta.Olen jo ns."keski-iässä" ja kiinnostukseni adoptiotani kohtaan on vaihdellut eri ikäkausina.Biologiset vanhempani ovat useaan otteeseen yrittäneet ottaa minuun yhteyttä,mutta en ole HALUNNUT heitä kasvoista kasvoihin tavata.Itse kasvatin (jo aikuisen) lapseni yksin, ja vaikeimman kautta.Oman lapsen pois antaminen on minulle ehdoton EI-vaihtoehto.Yhteydenotto on myöskin kasvattivanhemmilleni ollut loukkaavaa.Heitäkin kunnioittaakseni en koe tarvetta tavata biologisia "vanhempiani".Heillähän ei ole minkäänlaista osaa minun elämässäni.Siltikin olen sitä mieltä,että enemmän tulisi antaa perustietoa biologisen suvun ns. ominaisuuksista.Tarkoitan esim.periytyvät sairaudet,muutamia ammatteja ja vaikkapa pienoista kerrontaa mielenkiinnon kohteista.Sillä jonkinlainen irrallisuus ja kuulumattomuuden tunne adoptoidulle kantaakseen jää.Vanhemmiten etenkin tällaista tulee vastaan,kun elämänsä kulkua muutenkin kelaa.Antakaa silti mahdollisen yhteydenoton jäädä adoptoidun itsensä oikeudeksi!! Olettehan hänelle tuiki tuntemattomia,joitain vain ihmisiä.Parhainta jatkoa kaikille!