Sellaista olisin kysynyt muilta monikulttuurisissa suhteissa eläviltä että kuinka paljon puolisonne puhuu sinusta sukulaisilleen ja ottaakoo hän sinut mukaan sukulaisia tapaamaan? Olen elänyt nyt jokusen vuoden ulkomaalaisen miehen kanssa (asutaan yhdessä, ei naimisissa) ja tämä asia häiritsee minua:). Mieheni pitää paljon yhteyttä sukulaisiinsa puhelimitse, jotka asuvat ympäri maailmaa. Mikä on tietysti ihana asia (itse kun en pidä yhteyttä juuri omiin sukulaisiin vaikka ne asuisivat parin kilsan päässä). Mieheni ei kuitenkaan puhu minusta juuri näille sukulaisille tai meidän yhteisestä elämästä. Alkuaikoina jaksoin kysyä puhelujen jälkeen, että oliko meistä puhetta. Hän vastasi et ei, ei me sellaisista asioista puhuta. Kuulemma puhuvat muista sukulaisista ja heidän kuulumisistaan. Jäin ihmettelemään että eikö mieheni kuulumisista olla kiinnostuneita? No näin vuosien jälkeen ei olla edetty juuri pidemmälle, hänen vanhempansa, sisarrukset ja muut sukulaiset jotka asuvat siis kaikki muualla tietävät että mieheni seurustelee, mutta tuskin tietävät nimeänikään. Tässä vaiheessa tunnen jo itseni hieman loukatuksi, kun esim. hänen vanhempansa eivät ole ollenkaan kiinnostuneet tietämään minusta. Olen joskus kysynyt, että johtuuko se siitä, etten ole samaa kulttuuria edustava kuin hän. Toivoisko hänen vanhempansa ym., että mieheni ottaisi itselleen naisen omasta kulttuurista tms. Ei kuulemma toivo ja etteivät he välitä mistä kulttuurista on. Mieheni ei ole tavannut omia vanhempiaan tämän meidän seurustelun aikana, joten sitä en tiedä olisiko valmis esittelemään minut jos se olisi mahdollista. Joskus mieheni puhuu matkustamisesta sukulaisten luokse vierailulle, mutta aina niin, että hän matkustaa yksin. Suutuin tietty asiasta kun haluaa mennä yksin, sillä olisihan minustakin ihanaa tutustua hänen sukulaisiin vihdoinkin.Siihen hän vastasi, että saan toki tulla mukaan, mutta mulla tulisi olemaan kuitenkin tylsää, kun en ymmärrä heidän kieltään ja he vain puhua pälpättäisivät omia asioitaan, kun vuosien jälkeen näkevät. Tottahan se on, että voisin itseni tuntea orvoksi siellä, mutta siitä huolimatta haluaisin tutustua heihin ja heidän kulttuuriin. Ja jostainhan se on aloitettava ja olen kyllä yrittänyt opetella kieltä, mutta huono kielipää kun on niin..
Hieman ymmärrystä kuitenkin löytyy, sillä tiedän ettei kavereittensakaan kanssa keskustele tyttöystävistään tai vaimoista.Hyvä kaverinsa meni naimisiin ja kun aloin innoissani kyselemään tästä siipasta, mieheni vastas ettei tiedä mitään, kun eivät ole puhuneet asiasta. No, ehkä se on tämä kulttuuriero tässä asiassa, muuten meillä on mennyt hienosti ja mieheni on pitkään Suomessa asuttuaan enemmän kulttuuriltaan Suomalainen. Joskus kyllä mainitsi ettei vanhemmille oikein voi kertoa, kun eivät niin ymmärtäisi kun eivät ole eläneet tässä maassa, että miten täällä toimitaan. Mutta olisi kiva tietää, onko joku toinen kokenut samaa ja onko asiaan saatu jonkinlainen ratkaisu?
Hieman ymmärrystä kuitenkin löytyy, sillä tiedän ettei kavereittensakaan kanssa keskustele tyttöystävistään tai vaimoista.Hyvä kaverinsa meni naimisiin ja kun aloin innoissani kyselemään tästä siipasta, mieheni vastas ettei tiedä mitään, kun eivät ole puhuneet asiasta. No, ehkä se on tämä kulttuuriero tässä asiassa, muuten meillä on mennyt hienosti ja mieheni on pitkään Suomessa asuttuaan enemmän kulttuuriltaan Suomalainen. Joskus kyllä mainitsi ettei vanhemmille oikein voi kertoa, kun eivät niin ymmärtäisi kun eivät ole eläneet tässä maassa, että miten täällä toimitaan. Mutta olisi kiva tietää, onko joku toinen kokenut samaa ja onko asiaan saatu jonkinlainen ratkaisu?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen kuitenkin kuullut juttuja näistä miehistä, jotka eivät voi kertoa tyttöystävästä esim. vanhemmilleen, koska se "ei kuulu heidän kulttuuriinsa". Avoliittoja ei monessa maassa ymmärretä eikä hyväksytä. Jotkut miehet ovat toisaalta sitäkin mieltä, että sitä parempi mitä vähemmän tiedät maanmiesten tai miehen kaverien naisista - ettepä pääse vaihtamaan kokemuksia ja opettamaan toisillenne huonoja tapoja tai käräyttämään jotain miesparkaa pettämisestä tms.
Miehen vanhemmat kyselevät minusta aina puhelimessa ja lähettävät terveisiä, vaikka en ole muslimi ym., mutta me olemmekin naimisissa. Eipä tähän taida olla muuta ratkaisua kuin keskustella miehen kanssa ja yrittää selvittää motiiveja. Jos on kyse vain siitä, että tahtoo mennä kanssasi naimisiin ennen esittelyä tms., voit miettiä, hyväksytkö asian. Jos taas kyse on siitä, ettei pidä sinua niin tärkeänä että pitäisi kenellekään puhua - no, silloinkin voit itse miettiä, hyväksytkö asian.
Kyllä patriarkaalisissa heimokulttureissa on juuri tämä käytäntö. Naisen ymmärrystä pidetään vajavaisena ja hänelle ei anneta oikeita vastauksia edes suoriin kysymyksiin vaan oletetaan että hän on onnellinen kun saa palvella miestään.
Lisäksi taidat olla miehellesi keino eikä tarkoitus, jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan. Jos olet tyytyväinen siihen niin mitäpä sitä liikoja kyselemään.
Voisit harjoitella kappalejakoa. Pitkä yhtenäinen tekstipötkö ei houkuttele lukemaan. Et taida olla akateeminen ihminen.
ei olla yhtä kiinnostuneita toisten yksityisasioista kuten suomalaisilla on tapana. Vaan ihmisistä ja asioista keskustellaan yleisellä tasolla. Suomalainen on siitä ällöttävää sorttia että heti tavattuuaan jonkun alkaa kysellä yksityisasioita. Pahinta se että levittää niitä urkittuaan eteenpäin, useimmiten vääristeltynä. Kokemusta on.
Minun mieheni on Turkista,ja kertoi heti minusta,kun aloimme vakavasti seurustella.
Näin siksi,ettei enää tarvitse väistellä kertomuksia sopivista naapurin tytöistä,ja ehdotuksista vaimoiksi..
Niin,oletko varma,ettei ole vaimoa kotimaassa?Tai morsianta,joka voi odottaa kauankin.Muuten en ymmärrä,miksei sinusta puhuta.Miniä on yleinen keskustelunaihe,ulkonäkö ja taidot.tiedän hyvin siksi,kun asuin Turkissa.Jokaisen ihmisen asiat puidaan tarkkaan,ja miniällä ei ole mitään,mitä anopin ei hänen mielestään pidä tietää..
En laskisi tuon suhteen varaan..
Mieheni kertoi perheelleen minusta heti kun olimme seurustelussamme siinä vaiheessa, että tiesimme sen johtavan avioliittoon. (Aika pian tavattuamme). Nyt Suomessa ollessaan mies pitää yhteyttä perheeseensä ja sukulaisiinsa viikottain. Mies on puhunut minusta paljon, ja he pitävät minusta niinkuin minäkin heistä. Joka kerta kun mies puhuu puhelimessa perheensä kanssa, ainakin äiti ja siskot haluavat aina vaihtaa muutaman sanan minunkin kanssa tai vähintään kyselevät mieheltäni mitä minulle kuuluu ja lähettää terveisiä. Yhteinen matka perheen luokse on suunnitelmissa ensi kesäksi.
Kyllä minua ainakin suuresti loukkaisi ja häiritsisi vastaavassa tilanteessa olo. Selvitä ihmeessä asia miehesi kanssa keskustelemalla.
Minunkin täytyy sanoa, ettei ole tuttua. Miehen ystävät ja sukulaiset ovat hyvinkin kiinnostuneita minusta, meidän tyttärestä ja Suomesta sekä suurin osa muistaa kysellä myös vanhempieni ja veljeni perheen kuulumisia. Jokainen on varmasti vähintään kysynyt mitä teen työkseni, millainen perheeni on ja lähettänyt puhelun päätteeksi terveisiä, vaikkei olla välttämättä koskaan tavattukaan.
Moni on myös soittanut suoraan minulle vaihtaakseen muutaman sanan ja miehen äiti vielä eläessään pyysi minua usein puhelimeen kuullakseen ääneni - siitä huolimatta, ettei meillä ollut yhteistä kieltä...
Näin on ollut aina, alkuaikoina tivattiin paljon "yksityiskohtia", nykyisin tyydytään kyselemään kuulumisia ja toivottelemaan hyvää vointia, koska taustat on jo tivattu (naimisissa pian 10v).
En tiedä mistä kulttuurista miehesi on, ehkä kulttuureissa on eroja? Omani on albanialainen. Minulla on muutama tuttava, joiden kosovolaiset miehet käyttäytyivät omasi kaltaisesti ja ne tarut valitettavasti päättyivät niin, että miehet hakivat parin vuoden kuluttua vaimot Kosovosta ja se suomalainen siippa jäi ikuiseksi mysteeriksi sukulaisille. :o( Toiselle tuttavalle toisen naisen olemassaolo tuli niin shokkina, että joutui hetkeksi sairaalaan parantelemaan hermojaan. :o( Toivon kovasti, ettei teillä ole tästä kyse ja miehesi on vain hitaasti asioitaan jakavaa sorttia, sillä voihan se niinkin olla - eivät kaikki lörpöttele, eivätkä kaikki kehtaa udella. Eikä kaikissa kulttuureissa myöskään ole soveliasta udella...
minunkin mieheni on turkista ja yhdessä ollaan oltu jo vuosia.ensinnäkin huomautan että yleisesti ottaen se tosiasia ettette vielä ole naimisissa viittaisi siihen että miiehellä ei ole aikomustakaan ottaa sinua osaksi perhettään ja se etteivät hänen vanhempansa tiedä edes nimeäsi on ikäänkuin piste iin päälle.sinun olemassa oloasi ei noteerata koska sinua ei oteta vakavasti.jos itse olet panostanut suhteeseen kannattaa nyt nostaa kissa pöydälle ja alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.avoliitto on melkoisen tuntematon käsite ainakin turkissa ja kuulemani mukaan se tekee naisesta ns.huonon.plus että tosiasia on että turkin kaltaisissa maissa äiti tietää poikansa asiat paremmin kuin poika itse.ja yleensä pitää tiukasti ohjaksia käsissääni jo ihan pienissäkin asioissa.tarkoituksenani ei ole pahoittaa mieltäsi mutta sanon suoraan ettei suhteenne näyttäisi miehen näkökannalta olevan kovinkaan merkityksellinen.tsemppiä sinulle.
Silmäilepä tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000430&posting=22000000040534462
Kiitos neuvoista ja kokemuksistanne. Olen myös miettinyt, ottaako mieheni minut kovinkaan vakavasti, kun ei ole halukas kertomaan minusta sukulaisilleen tai naimisiin kanssani. Olemme kuitenkin jo sen ikäisiä, että monet ovat jo tässä iässä menneet naimisiin ja saaneet lapsia.
Naimisiin menon kanssa en ole häntä patistellut, koska voisin elää parisuhteessa ja saada lapsia ilman avioliittoakin.
Olen joskus myös kysynyt häneltä, että haluaisiko mennä naimisiin naisen kanssa, joka on omasta kulttuurista. Mieheni sanoi, ettei haluaisi, koska puolisolla olisi niin iso muutos muuttaa tänne Suomeen ja opetella tähän kulttuuriin. Ja kuten kerroin mieheni on asunut täällä pitkään ja tavoiltaan jo pitkälti suomalaistunut.
Toisaalta mietin myös sitä, että monet hänen maamiehistään ovat samanlaisia, eivät puhu vaimoistaan (vaikka ne olisivat omasta maasta). Toisaalta taas mietin, että perhe on kuitenkin niin tärkeä miehelleni ja haluaa heille kaikkea hyvää, niin eikö perhekin tulisi iloiseksi jos saisi tietää että mieheni on löytänyt itselleen kumppanin? Ja olen varma, että jos se päivä koittaa että mieheni kertoo minusta enemmän heille, hänen perheensä haluaisi pitää myös minuun jonkinlaista yhteyttä.
Mutta kyllä tämä asia sai taas aika mietteliääksi meidän suhteen..
Minut ainakin esiteltiin jo viidennellä tapaamiskerralla nettikameran kautta sukulaisille vaikka itse koin sen epämielyttäväksi. Sanoin miehelle että en vielä tässä vaiheessa halua itseäni sukulaisille esitellä mutta mies nappasi minut oikein vielä syliinsä ja kietoi käden ympärille vanhempien, isovanhempien ja tätien ja setien lapsineen kurkistellessa huvittuneina toisesta maasta kameran takaa.
Tämä suhde tosin kuoli aika äkkiä kun mies jäi kiinni "halailemasta" toista naista paikallisessa klubissa :) Vielä tänäkin päivänä mietin kuinkahan monen naisen tuo mies on kameran edessä esitellyt sukulaisilleen.... Muslimimies vielä! Sukulaisnaisetkin huiveissa.
olko niin ovela että ehti kaataa sinut sänkyysi ennen käryämistään?
oma mieheni kyllä esitteli minut kuukauden jälkeen vanhemmilleen. sanoi, että silloin vasta ollaan vakavalla pohjalla. kyllä jos vuosikausia pidetään pimennossa, ei hyvältä kuulosta!! ota asia puheeksi heti.
Pahalta kuulostaa... Jos kerran olette olleet yhdessä jo muutaman vuoden (ja olette oikeesti aikuisia), eikä mies halua naimisiin, niin se jo yksinkin kertoo paljon.
Tiedän muutamia pakistanilaisia miehiä, joilla on ollut pitkiä rakkaussuhteita ulkomailla asuessaan, ja sitten kuitenkin jättävät naisensa kun äiti pakottaa naimisiin pakitytön kanssa. Nämä miehet eivät kykene edes ajattelemaan, että vaimo voisi olla ulkomaalainen ja avioliitto rakkauteen perustuva.
Vaikka miehesi on asunut jo kauan Suomessa, eivät hänen perusarvonsa varmaan ole muuttuneet - ne kun on luotu lapsuudessa hänen entisessä kotimaassaan. Joten se siitä suomalaistumisesta.
Taitaa olla vakavan keskustelun paikka. Vot ihan hyvin vaatia, että sinut esitellään miehesi elämänkumppanina miehen perheelle - ja naimisiinkin olisi hyvä mennä jos mies ei osaa ottaa avoliittoa tosissaan. Jos se ei käy, "jätä se sika".
Kävi miten kävi, sinä pärjäät kyllä - miehen kanssa tai ilman.
paljon sellaisia miehiä, joilla on pitkiä suhteita ulkomailla asuessaan - ja vaimo ja valmis perhe kotimaassa odottamassa, että mies saa taloudellisen tilanteensa sille mallille, että pystyy tuomaan heidät Suomeen. Meillä on tuttavapiirissä eräs tällainen pakistanilainen 5 lapsen isä. Hänellä on suhde suomalaisen naisen kanssa, joka on onnellisen tietämätön taustoista.
Vai miten se menikään..eli asia on otettava esille mahdollisimman pian. Kun vaan nyt asian osaisi esittää ilman kamalia syytöksiä, koska siitä ei seuraa kuin riitaa ja varsinainen asia jää käsittelemättä.
En tosiaankaan ole ottanut "esiteltävä perheelle"-asiaa esille alkuaikoja lukuunottamatta, koska kuvittelin muidenkin kohdalla olevan sama tilanne. Mulla ei ole kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olisin voinut puhua näistä monikulttuurisen suhteen erityispiirteistä (siis kenelläkään muulla ei ole ulkomaalaista puolisoa). Siksipä lueskelen tätä palstaa aina silloin tällöin ja nyt uskaltauduin myös kyselemään muiden mielipiteitä ja kokemuksia.
Nyt itse olen tunteistani päässyt varmuuteen ja olisin valmis perustamaan perheen tämän miehen kanssa. Mutta tästä sukulaisasiasta ja miehen suunnitelmista on nyt kuitenkin saatava selko ennen kuin ehdotan etenemistä. En usko, että miehelläni on omassa kotimaassaan toista perhettä, mutta ajatteleeko hän oikeasti voivansa mennä kanssani naimisiin ja perustaa perheen? Olemme toki puhuneet lapsista ja kummallakin on tähän asti ollut se mielipide että vähän myöhemmin.
Ei minulla ole koko yhteiselomme aikana tullut epäilystä mieheni tunteista minua kohtaan, huolimatta siitä että minua ei ole sukulaisille esitelty. Ja olen tosiaankin ajatellut, että hänkin haluaa seurustella ja tutustua pitkään ennen sitoutumista niinkuin minäkin. Olen pitänyt sitä tähän asti vain hyvänä asiana.