Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 3 vuotta, josta viimeinen vuosi olemme asuneet yhdessä vain viikonloput. Mieheni on siis reissumies.
En tiedä miten jaksan tällaista elämää lopunelämääni: mies käy vain kääntymässä "kotonaan". Viikonloput hän kulkeen harrastuksissa, sukulaisissa ja kavereiden luona sillä välin kun minä pesen pyykit, teen ruuat ja siivoan. Yhdessä emme juuri muuta tee, kuin katsomme telkkaria pari tuntia ja sitten onkin aika mennä nukkumaan. Seksiä harrastamme vain korkeintaan kerran kuussa, mieheni toiveesta.
Mieheni ja minun arvomaailmat eivät kohtaa, jonka vuoksi vältän keskustelemasta hänen kanssaan asioista joista voisi tulla "kinaa". Tämä ahdistaa, koska minä kaipaan keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Sananvaihtomme liittyy lähinnä päivän tapahtumiin tai hänen työviikkoonsa. Vältän nykyään (puolivuotta) juttelemasta tietyistä asioista ja kertomasta omia ajatuksiani jne., koska arvomme eivät kohtaa, ja saan yleensä kuulla kuinka typerästi ajattelen asioista.
Välillä tuntuu, että mikä järki tällaisessa suhteessa on, jossa toista näkee vain viikonloppuisin. Tuntuu, että olisin pelkkä taloudenhoitaja. Tuen ja kuuntelen häntä, kun hän juttelee työasioistaan minulle, mutta hänelle en enää "uskalla" kertoa omia asioitani vapautuneesti, koska pelkään hänen loukkaavan taas minua.
Toisaalta, halutessaan mieheni voi olla uskomattoman hellä ja vain viisi minuuttia hänen kainalossaan tuntuu pyyhkivän pois kaikki huonot hetket mielestäni. Siihen asti, kunnes tulee taas maanantai, ja hän on poissa.
Onko tällä suhteella tulevaisuutta? Miten reissumiehen vaimon pitäisi "asennoitua" elämäänsä? Tuntuu kamalalta ajatella, että tulevaisuudessa meillä olisi 3 lasta ja joutuisin huolehtimaan niistä yksin viikot ja viikonloput sekä lisäksi hoitamaan kotityöt ja oman työni. Miten reissumiehen kanssa voi edes ajatella elämää yhdessä?
Tuntuu, että nykyään elämä menee murehtiessa tähän suhteeseen liittyviä ongelmia. Olen yrittänyt kertoa miehelleni tunteistani, mutta hänen mielestään meidän suhde toimii loistavasti.
En tiedä mitä tekisin...
En tiedä miten jaksan tällaista elämää lopunelämääni: mies käy vain kääntymässä "kotonaan". Viikonloput hän kulkeen harrastuksissa, sukulaisissa ja kavereiden luona sillä välin kun minä pesen pyykit, teen ruuat ja siivoan. Yhdessä emme juuri muuta tee, kuin katsomme telkkaria pari tuntia ja sitten onkin aika mennä nukkumaan. Seksiä harrastamme vain korkeintaan kerran kuussa, mieheni toiveesta.
Mieheni ja minun arvomaailmat eivät kohtaa, jonka vuoksi vältän keskustelemasta hänen kanssaan asioista joista voisi tulla "kinaa". Tämä ahdistaa, koska minä kaipaan keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Sananvaihtomme liittyy lähinnä päivän tapahtumiin tai hänen työviikkoonsa. Vältän nykyään (puolivuotta) juttelemasta tietyistä asioista ja kertomasta omia ajatuksiani jne., koska arvomme eivät kohtaa, ja saan yleensä kuulla kuinka typerästi ajattelen asioista.
Välillä tuntuu, että mikä järki tällaisessa suhteessa on, jossa toista näkee vain viikonloppuisin. Tuntuu, että olisin pelkkä taloudenhoitaja. Tuen ja kuuntelen häntä, kun hän juttelee työasioistaan minulle, mutta hänelle en enää "uskalla" kertoa omia asioitani vapautuneesti, koska pelkään hänen loukkaavan taas minua.
Toisaalta, halutessaan mieheni voi olla uskomattoman hellä ja vain viisi minuuttia hänen kainalossaan tuntuu pyyhkivän pois kaikki huonot hetket mielestäni. Siihen asti, kunnes tulee taas maanantai, ja hän on poissa.
Onko tällä suhteella tulevaisuutta? Miten reissumiehen vaimon pitäisi "asennoitua" elämäänsä? Tuntuu kamalalta ajatella, että tulevaisuudessa meillä olisi 3 lasta ja joutuisin huolehtimaan niistä yksin viikot ja viikonloput sekä lisäksi hoitamaan kotityöt ja oman työni. Miten reissumiehen kanssa voi edes ajatella elämää yhdessä?
Tuntuu, että nykyään elämä menee murehtiessa tähän suhteeseen liittyviä ongelmia. Olen yrittänyt kertoa miehelleni tunteistani, mutta hänen mielestään meidän suhde toimii loistavasti.
En tiedä mitä tekisin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
et voi kertoa asioita ja ajatuksiasi miehellesi on hälyytysmerkki, itse en voisi olla suhteessa jossa minut tyrmättäisiin tyhmäksi tai ajatuksiani ei kuunneltaisi.
Mutta jos pystyt nielemään omat arvosi niin eihän siinä mitään.
Jos hän pitää ajatuksiasi typerinä, tarkoittaa se, ettei hän arvosta sinua. Rakkauttakaan ei liiemmin näytä olevan, koska hän viettää aikansa muiden kuin sinun kanssasi, eikä seksikään juuri kiinnosta. Minä epäilisin, että hänellä on toinenkin avovaimo, jos seksiäkin harrastetaan noin harvoin.
Kuten edellinen vastaaja, en minäkään pystyisi tuollaisessa suhteessa elämään. Sinä teet kuitenkin omat ratkaisusi itse.
että harvalle miehelle kerran kuussa seksiä riittää.
Iskurit, seksitreffit, city.fi on täynnä näitä matkustelevia ukkomiehiä, jotka hakee panoseuraa. Ettei vain ukkosi olisi siellä? Harvalle kerran kuussa riittää.
Olet tosiaankin kodinhoitaja, jolle maksetaan 5 minuutin halaukselle - se kun saa sinut tyytyväiseksi, kuten tunnustat, pitkäksi aikaa. Monelle naiselle se ei riittäisi - ja riittääkö se sinullekaan loppuelämäksi?
Jos seksihalut eivät mene yksiin, onko se aina kiinni siitä että toinen pettää? Epäilen että kyse on huonoista ajoituksista, väsymyksestä tai stressistä. Meillä mieheni haluaa yleensä öisin kun taas minä harrastaisin lemmenleikkejä mieluiten päiväsaikaan/ aamulla. Unirytmit ovat menneet ristiin jo aikapäiviä sitten, eikä halut hyrrää kovinkaan kovaa jos mies tulee kesken unien hyväilemään. Tai miehelläni päiväsaikaan jolloin hän nukkuu omia uniaan minun jo ollessa täydessä vireystilassa.
Mieheni on myös reissumies. Minä olen alkuperäisen tavoin meillä se joka huolehtii pääsääntöisesti kaupassa käynnit, kodin ja koirat. Kotona ollessaan mies istuisi vain television ääreen ja saunoisi, ei puhettakaan romanttisista "treffeistä", lähdöstä jonnekin, tai että muutenkaan tekisimme mitään yhdessä -lenkille hänet tosin saa mukaan vaivatta. Ne ovatkin meidän hetkiämme. Hän on elämäämme tyytyväinen näin. Taloudellisesti osallistuu menoihin saman verran kuin itsekin ja koirien kanssa hän on ihana. Usein hän kotona ollessaan touhuaakin koiruuksien kanssa että minä saan paremmin aikaa levätä tai tehdä muita juttujani. Minäkin olen tyytyväinen vaikka joskus ehkä kaipaisin hellyyttä enemmän, tai pelkästään jo sitä ettei minun tarvitsisi nukkua yksin silloinkin kun mies on kotona (onneksi koirat saa kainaloon ilman kutsumistakin). Mutta näistä ei auta kuin keskustella. Onneksi mieheni kuuntelee, välittää ja yrittää parhaansa mukaan ottaa minut ja toiveeni huomioon. Se pelastaa paljon.
Toivon alkuperäiselle voimia päätösten tekoon. Siinä olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, että ellet pysty puhumaan tunteistasi ja ajatuksistasi miehellesi ääneen/ hän niitä kunnioita, metsään mennään ja kovaa. Minuakin epäilytti aikanaan kun miehen kaikki vapaa-aika meni muualla kuin kotona kanssani, mutta kyllä hän siitä rauhoittui pikkuhiljaa. Hänen kanssaan minulla on kuitenkin hyvä olla, hänen kanssaan minä olen onnellinen ja koen olevani turvassa. Hän on hyvä, rehellinen mies ja rakastan häntä vaikka aina asiat eivät menekään minun mieleni mukaan. Ja ehkä juuri se meillä onkin se suurin "ongelma" = kaksi itsenäistä, määrätietoista ihmistä yhdessä jotka kummatkin haluaa viimeiseen saakka pitää päänsä, ja jotka kummatkin odottavat että omien mielihalujen ja toiveiden mukaan edetään. Aina ei vältytä yhteentörmäyksiltä tai mielipahalta, mutta eikö se ole näin jokaisessa parisuhteessa? ;) Kompromisseja ja joustamista tarvitaan molemminpuolin. Pidäthän alkuperäinenkin puolesi ja sen että joskus saat sinäkin sen mitä haluat?
ylläpidät täysihoitolaa.
Kuka tahansa mies olisi tuollaiseen tilanteeseen tyytyväinen. Onneksi sellaisia naisia, jotka tuohon suostuvat, on todella vähän.