Lähdin n. 4 kk.sitten reilu 10 v. kestäneestä suhteesta. Silloin tuntui että tarinamme on pohjia myöden eletty. Lähdin rinta rottingilla uuteen kotiin, uuteen alkuun ja päätin selviäväni. Olin täynnä energiaa ja uusia suunnitelmia.
Kuinkas sitten kävikään? Huomasin yksistäni itkeväni ikävää ja yksinäisyyttä. itkin pohjattomasti kaikki vanhat pettymukset ja kolhut. Sisimmäni kuitenkin huusi tätä exää lähelleen. Yhtäkkiä en kyennyt enää mihinkään uuteen, jäin kotiini luuhaamaan ja itkemään. Kaikki uudet miehet mitä tapasin ja näin alkoivat pelkästään kuvottamaan. Ei minulla olut mitään kiinnostusta enää "omaan elämääni". Kaipuu exään oli niin valtava, sekä sen asian tajuamuinen, että minullahan on ollut jo kaikki mitä tarvitsen ja todellinen rakkaus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin itseäni OIKEASTI peiliin ja löysin paljon itsekkyyttä, turhia vaatimuksia, pahaa mieltä, pakkoa muuttaa toinen, kuuntelemattomuutta, kommunikoinnin vaikeutta, kärsimättömyyttä...
Ehdotin miehelle yhteistä Joulua, ja meillä olikin oikein ihanaa ja tunnelmallista. Kaikki sujui. Vietimme maalla yhdessä uutta vuotta, enkä olisi halunnut enää olla missään muualla..
Onnekseni mieheni tuli oikein mielellään- tunnen että suuresta välittämisestä ja aidosta rakkaudesta. Takanamme on paljon muistoja, ihania aikoja ja hetkiä mutta myös tosi kipeitä kokemuksia molemminpuolin.
Näin pikkuhiljaa taas koitamme rakentaa tulevaa. Lupasin itselleni että muutun, minulla ei ole muuten ketään. Tämä mies kuuluu elämääni,minä kuulun hänen elämänsä. On kun joku näkymätön lanka olisi hitsattu välillemme, emme pääse toisistamme eroon. Eikä minun, meidän tarvitse olla enää yksin.
Kuinkas sitten kävikään? Huomasin yksistäni itkeväni ikävää ja yksinäisyyttä. itkin pohjattomasti kaikki vanhat pettymukset ja kolhut. Sisimmäni kuitenkin huusi tätä exää lähelleen. Yhtäkkiä en kyennyt enää mihinkään uuteen, jäin kotiini luuhaamaan ja itkemään. Kaikki uudet miehet mitä tapasin ja näin alkoivat pelkästään kuvottamaan. Ei minulla olut mitään kiinnostusta enää "omaan elämääni". Kaipuu exään oli niin valtava, sekä sen asian tajuamuinen, että minullahan on ollut jo kaikki mitä tarvitsen ja todellinen rakkaus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin itseäni OIKEASTI peiliin ja löysin paljon itsekkyyttä, turhia vaatimuksia, pahaa mieltä, pakkoa muuttaa toinen, kuuntelemattomuutta, kommunikoinnin vaikeutta, kärsimättömyyttä...
Ehdotin miehelle yhteistä Joulua, ja meillä olikin oikein ihanaa ja tunnelmallista. Kaikki sujui. Vietimme maalla yhdessä uutta vuotta, enkä olisi halunnut enää olla missään muualla..
Onnekseni mieheni tuli oikein mielellään- tunnen että suuresta välittämisestä ja aidosta rakkaudesta. Takanamme on paljon muistoja, ihania aikoja ja hetkiä mutta myös tosi kipeitä kokemuksia molemminpuolin.
Näin pikkuhiljaa taas koitamme rakentaa tulevaa. Lupasin itselleni että muutun, minulla ei ole muuten ketään. Tämä mies kuuluu elämääni,minä kuulun hänen elämänsä. On kun joku näkymätön lanka olisi hitsattu välillemme, emme pääse toisistamme eroon. Eikä minun, meidän tarvitse olla enää yksin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Usein vain "toinen kierros" on jatkoaikaa ja päättyy eroon. Jos ei toiminut ensimmäisellä kerralla, ei toimi toisellakaan. Ehkä säikähdit vain yksinäisyyttä ja palaaminen banhaan tuntui tutulta ja turvalliselta? Aina ihminen lupaa "muuttua" mutta harvoin se yritäämisen jälkeen täysin onnistuu...
Tsemppiä kuitenkin..
tuntemaan itsensä. olla onnellinen ilman että siihen vaaditaan toista..Onnellisuus vain moninkertaistuu kun löytää sielunkumppanin. ne ketkä sen ymmärtää, ovat oivaltaneet jotakin tärkeää. =)
että pystyt muuttumaan jos et ole sitä 10v aikana
tehnyt.
Olet ainakin rakastanut miestäsi jos yksinolo ahistaa noinkin paljon ja ne tuskat kertoo sinun kasvamisesta"opit näkemään asioita".Olisit ehkä oppinut etsimään uuden kumppanin uusin silmin.
Ugh,olen puhunut kokemuksen äänellä,tai ainakin niin luulen.
Kokemuksia löytyy kyllä tästäkin osoitteessa, eikä ap.kirjoituksesta tietenkään valkene kuin osa. En minä toisen mieliksi voi tietenkään muuttua, vaan nähdä omat "turhat" vaatimukseni ja vikani.
Olemme mieheni kanssa aika erilaisia persoonia ja tästä osaksi on ongelmamme johtuneet. Kasvua aina on , sitähän tämä elämä. oivalluksia ja muutoksia täynnä.
Tämä on kolmas pitkä suhteeni, ja ehkä tunnen itseni jo niin hyvin, että en välttämättä halua asua kenenkään kanssa loppuelämääni, tarvitsen omaa tilaa ja aikaa hyvin paljon. Ihan ypöyksin olen aikanaan elänyt reilu 4 vuotta. Siinä oli ihan tarpeeksi yksinoloa.
Tällainen "kaukosuhde" on varmaan minulle oikein sopiva, aika näyttää kestääkö se, vai käveleekö kenties vastaan toinen sielunkumppani, sen verran tunneihminen kuitenkin olen, etten voi sanoa mistä itseni löydän vuoden päästä, ja tämä "exä" tietää hyvin tämän ailahtelevaisuuteni ja rakastaa minua silti ja haluaa aina vaan olla kanssani, eikö tässä olekin jo aika suuresta rakkaudesta kyse, vai olisiko sekin vain riippuvuutta, mene ja tiedä, en vaivaa sillä päätäni? Siten itse koitan elää, että on mahdollisimman hyvä olla ja edes jonkinlainen turvasatama elämässä! Se tapahtuu mikä on meille tarkoitettua! Hyvää Uuutta Vuotta kaikille!!
Voi sinun ailahtelevaisuutesi.Olet juuri sellainen toisten hyväksikäyttäjä.
Ai, ninkö meinaat? Ei muuten pidä ollenkaan paikkaansa! Suhteessa mieheeni ANNAN myös tosi paljon. Tuskin muuten olisin elänyt kahdessa vakisuhtessa yhteensä 20 vuotta! Ihminen on ihmisen peili.
Tuossa taitaa olla matkan alku omaan itseesi. Kasvoit isoksi ja aikuistuit? Kuten joku jo aiemmin kertoi kannattaa opetella olemaan myös yksin!
..kolmenkympin kriisi. Onnellista loppuelämää ;)