Olen paljon ja kauan miettinyt tätä. Oikein kukaan ei ole osannut sanoa mitään. Ajattelin sitten kirjoitella tänne, josko täällä olisi ehkä kohtalotovereita tai joitakin ihmisiä, jotka osaisivat auttaa tai jotain... En tiedä. Tuntuu vain, että olisi hyvä kirjoittaa tästä jonnekin, jos saisi muiden ihmisten näkemyksiä ja mielipiteitä asiasta.
Olen miettinyt, kuinka ihmeessä joidenkin ihmisten on niin vaikea tutustua erilaisiin ihmisiin. Jos ei ole "samanlainen" kuin yleensäkin suurin osa ihmisistä tässä maassa, niin monesti katsotaan kieroon, ihmetellään, varotaan, vältellään tai muuten vain ei haluta tehdä minkäänlaista tuttavuutta. Ehkä hävetään, ettei voida erilaisuuden takia olla ihmisen kanssa tekemisissä, koska niin monet muut esim. lähipiirissä alkavat pitää jotenkin omituisena ja hölmönä. Olipa sitten vaikka jokin vamma, eri kansalaisuus, eri uskonto, erilainen ulkonäkö, erilainen pukeutumistyyli, suurempi ikäero (jota en ymmärrä alkuunkaan, että ystävyydessä ihmisiä joskus luokitellaan iän perusteella "Tuo on liian vanha / nuori, en voi tutustua!", meitä on monenlaisia ikään katsomatta, ilman tutustumista ei voi sanoa mitään toisesta), erilainen ihonväri... Mitä nyt ikinä vastaan tuleekin. Itse pidän kaikkia ihmisiä saman arvoisina, yhtä lailla tärkeinä, tuollaisiin asioihin katsomatta. Sinne sisälle pitäisi osata kurkistaa, tehdä tuttavuutta, ei siihen mitä ulospäin näkyy...
Olen itse aivan pian 18-vuotias (kuukauden päästä) opiskelijatyttö. Minulla on näkövamma. Itse mieluummin käytän sanaa näkörajoite, koska sanasta vamma tulee monesti monille ihmisille muitakin kuvitelmia kuin se, ettei näe kunnolla, niihinkin olen törmännyt. Jotkut helposti käyttävät näkörajoitteestani nimitystä sokea, joka on helposti harhaanjohtava. En ole täysin sokea, näen jonkin verran, mutta huonosti kuitenkin, en yhtä hyvin kuin suurin osa ihmisistä normaalisti näkee. Esimerkiksi luen pistekirjoitusta. Näen kyllä silmilläni normaaleista kirjoista tekstin, mutten saa selvää siitä, mitä tekstissä lukee, koska näkökykyni on heikko ja liian epätarkka sellaiseen. Myöskään autoa en pysty ajamaan. Ja vika on tosiaan vain ja ainoastaan silmissäni, ei aivoissa. Ymmärrän ja tajuan aivan normaalisti asioita, kuten kuka tahansa muukin "normaali" ihminen.
Olen joutunut kohtaamaan todella paljon ennakkoluuloja. Minun on todella vaikea löytää ystäviä juuri niiden ennakkokuvitelmien takia. Esimerkiksi koulussa, olen todella yksinäinen ollut suurimman osan ajastani. Minulla on vain muutama kaveri vapaa-ajalla. Haluaisin todella paljon tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita ja ystäviäkin, muttei se vain ota onnistuakseen. Minulla on todella monia nettiystäviä. Olen heistä suurimmalle osalle puhunut tästä asiasta. Jotenkin tuntuu, ettei heistä monetkaan oikein ymmärrä, mistä on kyse. Joistakin on jäänyt sellainen käsitys, etteivät he haluaisi minuun livenä sen paremmin tutustua tämän takia.
En tiedä ollenkaan, kuinka saisin tilannetta muutettua. Kohta olen täysi-ikäinen ja pääsen esim. baareihin. Sieltähän ihmiset monesti löytävät uusia tuttavuuksia. Mutta minä en usko, että löytäisin. On sellainen olo monesti, että jos menen ihmisten luokse, he eivät halua sitä ja useasti jääkin tuttavuus tekemättä. Joskus olin rohkeampi, mutta saatuani tarpeeksi torjumisia esim. kouluajoilta vuosia sitten, en ole enää niin paljoa uskaltanut.
On vain toivottava, että tilanne alkaisi muuttua. Kaipa tässä on keksittävä jotain. Sanatkin alkavat olla lopussa. En tiedä, kuinka kertoisin näkörajoitteestani uusille ihmisille niin, etteivät he heti lähtisi luikkimaan karkuun vaan uskaltaisivat kysellä asiasta enemmän, haluaisivat tutustua paremmin ja päättäisivät vasta sitten, mikä minä heidän silmissään oikeasti olen. En tiedä, ehkä tässä on vain oltava sitkeä... Välillä tuntuu, että on enää turha edes yrittää, koska ei mitään parempaan suuntaan tapahdu. Tiedän että näin ajattelu on tyhmää ja että olisi vain yritettävä. Kaikkeni yritänkin, ei kai tässä muukaan auta.
Mutta jos joku haluaa vaikka kirjoitella lisää, niin otan mielelläni vastaan uusia ihmisiä ja juttuseuraa. Minulle voi kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Asustelen Joensuussa parin kissaherran kanssa omassa yksiössä ja opiskelen tietotekniikan perustutkintoa aivan tavallisessa koulussa. Olen myös peruskoulunikin käynyt aivan normaaleissa oppiympäristöissä. Mitään erikoiskouluja en ole käynyt.
Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat asiallisia neuvoja, vinkkejä tai muita vastauksia kirjoitella ja kommentoida!
Hauskaa uutta vuotta jokaiselle täällä kävijälle!
Olen miettinyt, kuinka ihmeessä joidenkin ihmisten on niin vaikea tutustua erilaisiin ihmisiin. Jos ei ole "samanlainen" kuin yleensäkin suurin osa ihmisistä tässä maassa, niin monesti katsotaan kieroon, ihmetellään, varotaan, vältellään tai muuten vain ei haluta tehdä minkäänlaista tuttavuutta. Ehkä hävetään, ettei voida erilaisuuden takia olla ihmisen kanssa tekemisissä, koska niin monet muut esim. lähipiirissä alkavat pitää jotenkin omituisena ja hölmönä. Olipa sitten vaikka jokin vamma, eri kansalaisuus, eri uskonto, erilainen ulkonäkö, erilainen pukeutumistyyli, suurempi ikäero (jota en ymmärrä alkuunkaan, että ystävyydessä ihmisiä joskus luokitellaan iän perusteella "Tuo on liian vanha / nuori, en voi tutustua!", meitä on monenlaisia ikään katsomatta, ilman tutustumista ei voi sanoa mitään toisesta), erilainen ihonväri... Mitä nyt ikinä vastaan tuleekin. Itse pidän kaikkia ihmisiä saman arvoisina, yhtä lailla tärkeinä, tuollaisiin asioihin katsomatta. Sinne sisälle pitäisi osata kurkistaa, tehdä tuttavuutta, ei siihen mitä ulospäin näkyy...
Olen itse aivan pian 18-vuotias (kuukauden päästä) opiskelijatyttö. Minulla on näkövamma. Itse mieluummin käytän sanaa näkörajoite, koska sanasta vamma tulee monesti monille ihmisille muitakin kuvitelmia kuin se, ettei näe kunnolla, niihinkin olen törmännyt. Jotkut helposti käyttävät näkörajoitteestani nimitystä sokea, joka on helposti harhaanjohtava. En ole täysin sokea, näen jonkin verran, mutta huonosti kuitenkin, en yhtä hyvin kuin suurin osa ihmisistä normaalisti näkee. Esimerkiksi luen pistekirjoitusta. Näen kyllä silmilläni normaaleista kirjoista tekstin, mutten saa selvää siitä, mitä tekstissä lukee, koska näkökykyni on heikko ja liian epätarkka sellaiseen. Myöskään autoa en pysty ajamaan. Ja vika on tosiaan vain ja ainoastaan silmissäni, ei aivoissa. Ymmärrän ja tajuan aivan normaalisti asioita, kuten kuka tahansa muukin "normaali" ihminen.
Olen joutunut kohtaamaan todella paljon ennakkoluuloja. Minun on todella vaikea löytää ystäviä juuri niiden ennakkokuvitelmien takia. Esimerkiksi koulussa, olen todella yksinäinen ollut suurimman osan ajastani. Minulla on vain muutama kaveri vapaa-ajalla. Haluaisin todella paljon tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita ja ystäviäkin, muttei se vain ota onnistuakseen. Minulla on todella monia nettiystäviä. Olen heistä suurimmalle osalle puhunut tästä asiasta. Jotenkin tuntuu, ettei heistä monetkaan oikein ymmärrä, mistä on kyse. Joistakin on jäänyt sellainen käsitys, etteivät he haluaisi minuun livenä sen paremmin tutustua tämän takia.
En tiedä ollenkaan, kuinka saisin tilannetta muutettua. Kohta olen täysi-ikäinen ja pääsen esim. baareihin. Sieltähän ihmiset monesti löytävät uusia tuttavuuksia. Mutta minä en usko, että löytäisin. On sellainen olo monesti, että jos menen ihmisten luokse, he eivät halua sitä ja useasti jääkin tuttavuus tekemättä. Joskus olin rohkeampi, mutta saatuani tarpeeksi torjumisia esim. kouluajoilta vuosia sitten, en ole enää niin paljoa uskaltanut.
On vain toivottava, että tilanne alkaisi muuttua. Kaipa tässä on keksittävä jotain. Sanatkin alkavat olla lopussa. En tiedä, kuinka kertoisin näkörajoitteestani uusille ihmisille niin, etteivät he heti lähtisi luikkimaan karkuun vaan uskaltaisivat kysellä asiasta enemmän, haluaisivat tutustua paremmin ja päättäisivät vasta sitten, mikä minä heidän silmissään oikeasti olen. En tiedä, ehkä tässä on vain oltava sitkeä... Välillä tuntuu, että on enää turha edes yrittää, koska ei mitään parempaan suuntaan tapahdu. Tiedän että näin ajattelu on tyhmää ja että olisi vain yritettävä. Kaikkeni yritänkin, ei kai tässä muukaan auta.
Mutta jos joku haluaa vaikka kirjoitella lisää, niin otan mielelläni vastaan uusia ihmisiä ja juttuseuraa. Minulle voi kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Asustelen Joensuussa parin kissaherran kanssa omassa yksiössä ja opiskelen tietotekniikan perustutkintoa aivan tavallisessa koulussa. Olen myös peruskoulunikin käynyt aivan normaaleissa oppiympäristöissä. Mitään erikoiskouluja en ole käynyt.
Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat asiallisia neuvoja, vinkkejä tai muita vastauksia kirjoitella ja kommentoida!
Hauskaa uutta vuotta jokaiselle täällä kävijälle!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.