Onko teillä huomioita siitä, missä ammateissa toimii erityisen paljon sinkkuja?
Kysyn, vaikka onkin rumaa stereotypisoida tai muuten karsinoida ihmisiä ja vaikka onkin toki selvää, että sinkkuja voi olla missä tahansa ammattiryhmässä.
Lähinnä ajattelisin kasautumisteoriaa, en niinkään työn vaativuutta tai sen luonnetta tms. seikkoja.
Tietääkö kukaan esim. sinkkulääkäriä?
Määritelmäni sinkulle on, että ei ole lapsia eikä ole ollut avioliitossa.
Odotan asiallisia kommentteja ja pohdintoja. Sellaisia eivät ole lutka, vanhapiikaopettaja, ATM tai muut tasomäärittelyt ammatteina.
Kysyn, vaikka onkin rumaa stereotypisoida tai muuten karsinoida ihmisiä ja vaikka onkin toki selvää, että sinkkuja voi olla missä tahansa ammattiryhmässä.
Lähinnä ajattelisin kasautumisteoriaa, en niinkään työn vaativuutta tai sen luonnetta tms. seikkoja.
Tietääkö kukaan esim. sinkkulääkäriä?
Määritelmäni sinkulle on, että ei ole lapsia eikä ole ollut avioliitossa.
Odotan asiallisia kommentteja ja pohdintoja. Sellaisia eivät ole lutka, vanhapiikaopettaja, ATM tai muut tasomäärittelyt ammatteina.
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Määritelmäni sinkulle on, että ei ole lapsia eikä ole ollut avioliitossa."
Hmmmm? Siis avoliitossa elävä tai seurusteleva ihminen on sinkku? Mielenkiintoista.
Kyse oli:
- ei ole hankkinut lapsia
- ei ole koskaan ollut avioliitossa. Monesti näet virallisesti eronneet ihmiset kutsuvat itseään sinkuksi, mutta tämän ikisinkun mielestä he eivät ole.
Tuossa oli kyse menneisyyden määrittelystä.
Tietenkään tällä hetkellä avoliitossa oleva tai seurusteleva ei ole sinkku.
Nyt taisit ymmärtää väärin. Mielestäni tähän taas ei liity seurustelevat mitenkään.
Kyse on siis vapaista ihmisistä. Jos on ollut naimisissa, ei ole sinkku vaan eronnut ja jos on lapsia ei silloinkaan ole sinkku vaan, yh-äiti/yh-isä.
Aika usein meitä sinkkunaisia ainakin löytyy johtavassa tai muuten vastuullisessa asemassa. Naisen on työssä edetäkseen pitänyt valita työn tai perheen välillä, vastaavassa asemassa työelämässä oleva mies taas on voinut omistautua työlleen vaikka onkin perhe.
Tällaisen huomion olen tehnyt itsekin eli että johtajissa tai johtavissa olisi enemmän sinkkunaisia kuin esim. työntekijä-ryhmissä.
Toisaalta, naiset ovat nousemassa johtaviin asemiin yhä enemmän, ja näissä naisissa on myös perheellisiä, jolloin mies jää kotiin (vähemmistö toki).
Toisaalta, voidaan niinkin ajatella, että kun sitä miestä ei ole löytynyt, niin suuntaa energiansa työhön. Silloin ei välttämättä ole ollut kyseessä varsinainen valintatilanne.
Riippuu varmaan paljon myös alasta, jolla johtava nainen toimii. Esim. yliopistolla näyttäisi nopeasti ajateltuna olevan johtavissa asemissa naisia. Toisilla aloilla taas on etu, että on perhe. Osoittaa sovinnaisuutta, että "kulissit" on kunnossa.
Vaikeaa sanoa muiden puolesta, omalla kohdallani työ vei mukanaan ja sen myötä sinkkuudesta tuli elämäntapa. Tuo työn mukaansa tempaaminen ei aina johdu välttämättä rahasta, työ voi olla mielekiintoista ja mukavaa ja jos henkilöllä vielä on suunnaton kunnianhimo, niin siinähän onkin yhtälö valmis:) Ihanaa kuitenkin huomata, että jossain vaiheessa järki tuli päähän ja työ ei enää ole se hallitseva osa elämää.
Joskus miettii kumpi järkevämpää: perustaa nuorena perhe (avioitua ja tehdä lapset) ja sitten vasta alkaa muulta osin laittamaan elämää kuntoon vaiko tämä omani, laittaa elämän peruspuitteet kuntoon ja sitten alkaa elämään. Vaikka pakko myöntää, ei elämä ole kyllä jäänyt elämättä, kyllä siitä on tullut nautittua:-) En koskaan ole ollut mikään perheenäitityyppi ja kun sen on uskaltanut ääneen sanoa, niin kommentit ovat olleet itsekkääksi syyttämisestä lapsenvihaajaan. Mutta - elämä on tällaista; kaikki on vaan otettava vastaan - on se sitten positiivista tai negatiivsta.
Jäin miettimään viimeistä virkettäsi "Osoittaa sovinnaisuutta, että kulissit ovat kunnossa." Ymmäränkö asian niin, että itselläni ei kulissit ole kunnossa kun ei ole aviomiestä ja lapsia....olenko siis moraaliton ja epäsovinnainen? :-)
Kulisseilla tarkoitin sitä, että kuulemani mukaan - ei tutkimustietoa - tietyillä konservatiivisilla aloilla ja varsinkin miehillä arvostetaan sitä, että mies on naimisissa. Se osoittaa vakiintumista elämässä. Tämä ei ole oma mielipiteeni enkä kulisseista ymmärrä mitään, koska minulla ei sinkkuna niitä ole eikä ole tarve ylläpitää.
Moraalittomuus ja epäsovinnaisuus eivät minun sanastossani mahdu samaan käsitteistökategoriaan. Pidän epäsovinnaisuutta, eli esimerkiksi sitä, että ei toimi kuten suurin osa ihmisistä (esimerkiksi jättää perustamatta perheen) kunnioitettavana piirteenä. Että siis uskaltaa toimia toisin.
Tietenkään työn mielenkiintoisuus ei johdu rahasta. Mielenkiintoa ja motivaatiota ei voi ostaa. Monet tekevät työtä ilmaiseksikin.
Sinä ilmeisesti elät niin kuin haluatkin, ja sehän on hieno valinta.
Voi siis kuitenkin olla niinkin, että ihminen on perheenäitityyppiä ja haluaisi perheen, mutta kun sopivaa ei löydy, vie työ mukanaan. Tämä sinun esittämäsi valinta on se, mikä yleensä mediassa esitetään eli uranainen, joka ei halua perhettä eli valinta on ollut oma. Toisista vaihtoehdoista ei puhuta eli siitä, että joskus ei sinkkuus-urakeskeisyyttä voi valita, vaan se tulee, kun muuta ei ole.
Ja mitä tulee lapsenvihaaja-syytöksiin, niitä me sinkkunaiset kuulemme usein, tosin aina ei välttämättä puhuta ääneen, mutta annetaan ymmärtää, että "hankkisit sinäkin lapsen, niin tietäisit mitä on olla nainen".
"Ja mitä tulee lapsenvihaaja-syytöksiin, niitä me sinkkunaiset kuulemme usein, tosin aina ei välttämättä puhuta ääneen, mutta annetaan ymmärtää, että "hankkisit sinäkin lapsen, niin tietäisit mitä on olla nainen"."
Eihän lasta hankinta vain sen takia, että se on kivaa ja kun kaikki muutkin tekevät sen. Ei lasta hankita mistään koeputkesta. Lapsi tulee kun on tullakseen miehen ja naiseen rakkauden kautta.
Varmasti näinkin, että rakkaudesta, mutta selitys on liian naiivi kattaakseen kaikki tapaukset.
Lapsia hankitaan rakkaudettomiin liittoihin ja suhteisiin. Lapsia hankitaan yksin huollettavaksi, millä tarkoitetaan, että ei haluta lasta siittänyttä miestä kumppaniksi tai että edes haluttaisiin kuulla hänestä mitään sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt (tällaisia tapauksia on oikeasti olemassa). Lapsia hankitaan hetken mielijohteesta/hurmasta/asiaa kummemmin ajattelematta. Jne.
Ja tarkoitushan oli keskustella siis sinkkujen ammateista, ei (jälleen kerran) lapsista!
"Voi siis kuitenkin olla niinkin, että ihminen on perheenäitityyppiä ja haluaisi perheen, mutta kun sopivaa ei löydy, vie työ mukanaan. Tämä sinun esittämäsi valinta on se, mikä yleensä mediassa esitetään eli uranainen, joka ei halua perhettä eli valinta on ollut oma. Toisista vaihtoehdoista ei puhuta eli siitä, että joskus ei sinkkuus-urakeskeisyyttä voi valita, vaan se tulee, kun muuta ei ole."
Mulle on käynyt vähän näin. Lukioaikana en paljon muuta halunnutkaan kuin sopivan maajussin itselleni -aika epätoivoisestikin- ja lapsia, mutten onnistunut saamaan edes vakituista poikaystävää. Monet miehet eivät halua vakiintua siinä iässä tai ainakaan tulla isiksi, ja itse olen aina halunnut noin suurinpiirtein ikäiseni kumppanin, max. 5 vuotta vanhemman.
Niitä "olisit hyvä äiti lapselleni"-ottajia olis nyt sitten, mutta itseltä on lapsihaaveet jo karisseet. Ehkä sen teki vuosien turtuminen epäonnistuneeseen yksityiselämään. Toisaalta nyt olen myös satsannut niin paljon kouluttautumiseen ja tiedän, että voin saada tosi mielenkiintoisia töitä, jos olen ahkera ja minua onnistaa.
Ja on ihan turha ajatella, miten asiat olisivat voineet mennä eri tavalla: pidän elämästäni, eikä mikään ole ollut ennalta kirjoitettua. Elämä on vienyt eteenpäin. Kun vielä löytäisi mukavan, kahden aikuisen ihmisen arjesta pitävän uskollisen miehen. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.
"Ja mitä tulee lapsenvihaaja-syytöksiin, niitä me sinkkunaiset kuulemme usein, tosin aina ei välttämättä puhuta ääneen, mutta annetaan ymmärtää, että "hankkisit sinäkin lapsen, niin tietäisit mitä on olla nainen"."
Tästähän se joidenkin lapsellisten naisten lempeys ja äidillisyys hyvin nähdään. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Yhteiskunnan kehittäminen, mitä jokainen työssä käyvä ihminen tekee, ei voi olla itsekästä, eikä perillisten saaminen sukupuoleen vaikuta. Nainen on nainen, olipa lapsia tai ei.
työskentelen tutkijana.
Kyllä se on ihan persoonasta kiinni, kenen perässä juostaan.
Mutta mahtaako esimerkiksi kaupalliselle puolelle ihan aitoja nörttejä mennekään? Tai hakeutuuko keskimääräistä epäsosiaalisemmat tyypit lääkäreiksi tai opettajiksi? Ehkä poikkeuksia löytyy, mutta taitavat olla vähissä.
selvitys jonkin aikaa sitten?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lääkäri ja opettaja halutuimmat puolisot/1135234372246
Artikkelin mukaan puolisolta toivotaan hyvää ja vakaata asemaa. Huomattavaa on, että monet kärkipäähän ammatit vaativat pitkän koulutuksen.
Eli oletus siitä, että lääkäri harvoin on sinkku, voisi olla oikea. Tosin artikkeli esitteli halutuimmat ammatit puolisolla. Artikkeli on siis suuntaa antava, ja voidaankin miettiä, ovatko kaikki lääkärit suhteissa eli ei-sinkkuja (vaikka tuskin tähän vastausta saadaankaan).
Mielenkiintoista, että taiteilijat olisivat sinkkuja. Kun tälläkin palstalla silloin tällöin valitellaan, että muusikot ja muut retkut vie kaikki naiset...
Toisaalta artikkeli (kuten lehtijutut yleensäkin) yleistää. Ilmeisesti jotkut laskelmoivat suhteissaan.
Lukekaas nyt kaikki ATM:t huolella tuo pieni juttu. Kymmenen suosituimman ammatin joukosta löytyivät mm. ATK-asiantuntija, tutkija ja diplomi-insinööri. Renttujen ammatteja? Hulivilipelimiehiä? Pikemminkin perinteisiä nörttiammatteja. Taitaa äly oikeastikin olla naisille oleellinen kriteeri kumppanissa.
Toisaalta, kuten taisi tulla jo KylmäNaisen viestiin vastattuakin, esim. taiteilijat ovat ko. listan häntäpäässä. Heitä kai yleensä pidetään älykköinä.
En usko älyn sädehdintään sinänsä, se olkoon vain yksi bonus parinvalinnassa. Kyllä laskelmoivaa naista kiinnostaa enemmän varmaan tuo rahaosasto eli turvallisuus.
Vai miten on flaksi parisuhdemarkkinoilla:
tyhmä, mutta rahakas (voiko tyhmä yleensä olla rahakas, kohtuullisen rehellisillä keinoilla?)
tai
älykäs, mutta köyhä? (Tämä yhtälö on usein todellisuutta, tietyillä aloilla, jos ei puhuta tekniikan ja talouden töistä).
Jos olisin ilkeä, niin voisin avainsanaksi heittää ko. ammattien hyväpalkkaisuuden (paitsi ehkä tutkija - mutta heitä on niin vähän, että he vievät sitten ne muutamat yliopiston ultrasöpöt nörttitytöt). Oma ammattini ei myöskään ole renttuammatti, vaan vaatii sen ylemmän korkeakoulututkinnon, mutta meillä taas noin puolet miehistä (minä itseni mukaanlukien kylläkin) ovat ymmärtääkseni sekä lapsettomia että jopa naimattomia (tai ainakaan kukaan ei ole koskaan antanut ymmärtää olleensa edes joskus naimisissa). Kyseessä ei kuitenkaan ole alemman tason miestentyö, sillä loput miehistä ovat naimisissa, kaikilla on useampi lapsi, ja koko työyhteisöstä noin puolet ovat naisia.
Oletan kuitenkin, että ne antavat jotain osviittaa.
"ovatko kaikki lääkärit suhteissa eli ei-sinkkuja"
Eivät ole.
"Mielenkiintoista, että taiteilijat olisivat sinkkuja."
Uskon, että juuri työtilanteen epävarmuuden takia taiteilija ei ole haluttu puoliso. Seksisuhteeseen voi kelvata, mutta ei naimisiin saakka kovinkaan monelle.
"Toisaalta artikkeli (kuten lehtijutut yleensäkin) yleistää."
Niin, jokaista vivahdetta ei tuollainen tutkimus tavoita. Eikä ole tarve.
"Ilmeisesti jotkut laskelmoivat suhteissaan."
Minusta puolison vakavaraisuuden toivominen ei ole laskelmointia.
Mutta tutkimusten mukaan olet oikeassa, moni laskelmoi suhteessaan.
No jos perhettä ollaan perustamassa tai edes kahden aikuisen suhdetta, niin kyllä vakavaraisuus on tärkeää. Suomessa tilanne on harvoin se, että toisen rahoilla voitaisiin elättää koko perhe. Siksi turvalliset ammatit kiehtovat. Ehkä DI ei tee maailman mielenkiintoisinta työtä, mutta DI tuo leivän pöytään.
Luulisin, että olemme samansuuntaisella alalla töissä (mitä olen kirjoituksistasi päätellyt). Omista kolleegoistani enemmistö on naimisissa. Vastavalmistuneet tai muuten nuoret eivät yleensä ole naimisissa, mutta kyllä heistäkin enemmistö seurustelee.
Ns. pinttyneitä poikamiehiä työpaikallani on yksi. Kaikki muut ovat ainakin ohimennen maininneet naisystävän, avopuolison, aviopuolison tai entisen kumppanin.
Niin siis on enemmistö minunkin kollegoistani. Kaikki naiset, jotka jo yksinään ovat n. puolet työyhteisöstä, ja lisäksi yli puolet miehistäkin on naimisissa. Tämä siis tarkoittaa nyt sitä porukkaa, joita kutsun työkavereiksi erotuksena niistä, jotka muuten ovat samassa yhtiössä. Jos ottaisin kaikki huomioon, niin naisvaltaisena paikkana käytännössä kaikki on naimisissa tai seurustelee, ja me pari tyyppiä sinnittelemme poikamiehinä. Ja näiden muidenkaan menneisyydestä minulla ei tietenkään ole mitenkään täyttä varmuutta - kukaan ei ole suoraan myöntänyt mitään. Oikeassa maailmassa itsekin yleensä vähän kiemurrellen vastaan, jos kysytään, vaikka täällä nettimaailmassa olen jo vuosia sitten tottunut julistamaan mustaa evankeliumiani hartaudella. Näin ollen voin siis minäkin sanoa, että pinttyneitä poikamiehiä työpaikallani on yksi.
totaalinen yksinäisyys ja parisuhteettomuus ei ole kovin tavallinen ilmiö. N. 10% ihmisistä elää elämänsä ilman av(i)oliittoa. Osalla tästä 10% joukosta on kuitenkin seurustelusuhteita tai seksisuhteita, jotka eivät av(i)oon johda. Etenkin nuoremmissa on paljon väkeä, jotka haluavat seurustella jopa vuosia ennen kun lyövät hynttyyt yhteen. Mikä on nykyisten erotilastojen valossa järkevääkin.
Sitä en kiistäkään, etteikö vakavaraisuus voisi olla tärkeää.
Mutta pointtini pitikin oleman se, että ihan jokainen ei laskelmoi mennessään suhteisiin ja siitä kenties vielä avioonkin, vaan rakastuu (siis tunteella; oletan, että tiedät mitä aito rakastuminen on, tähän määritelmään ei tässä yhteydessä pidä sotkea ystävyyden tunteita tms. intohimon puutteita).
Elävä elämä ja maailmanhistoria tuntevat tapauksia, joissa kaksi tyhjätaskua tai muuten vähävaraista on lyönyt hynttyyt yhteen ja hyvin on mennyt. Tuloksena ei välttämättä ole katastrofi, jos molemmat ovat täyspäisiä ihmisiä.
Mutta ymmärrän näkemyksesi. Laskelmointi ja hyötyajattelu ovat nykyisin tavallista myös ihmissuhteissa.