Näin tänään 3.1. klo 10.30 aikoihin Muonion Pallastuntuilta Olokselle päin ajaessani parin sekunnin ajan nopeasti maahan syöksyvän valopallon. Tähdenlennolta se ei näyttänyt, sillä niitä olen kyllä muutaman nähnyt. Näkikö joku muu saman ilmiön? Ovatko tälläiset ilmiöt yleisiä Lapissa?
Valopallo?
Rehellinen etelän mies
101572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niitä palloja kyllä näin varsinkin lauantai ilta tahtoo lennellä. siellä on netissä jotkin ufo sivut minne voi kertoa valoilmiöistä ja muista kokemuksista ja saa tieto jos on muutkin nähneet.
Haas soli kuusesta putoava tintin talipallo?
Tähtikartalta selviää, että tuohon aikaan ja tuossa suunnassa sijaitsee kohde nimeltään Kvanantidien lähdenlentoparvi, joka tarkoittaa että erittäin todennäköisesti kyseessä on ns tähdenlento tuosta kohteesta. Ilmakehään saapuvat jyväsethän ovat erikokoisia ja hieman hiekanjyvää suurempi palaa ilmakehässä tietysti hieman pidempään ja kirkkaammin kun pieni jyvänen.
Tuon tähdenlentoparven havaintoja on näkyy Muonionkin taivaalla lähes jokaisena pilvettömänä iltana jos jaksaa sopivalla paikalla tiitrailla taivaalle.
Muuten Tähdet ja Avaruus sivulta löydät tähtikartan, josta klikkaamalla haluamasi ajat ym havaitset millä suunalla mm tuo tähdelentoparvi kulloinin sijaitsee.
ovat kiinnostuneita maan asukkaiden tekniikan tasosta. Aina silloin tällöin katoaa autoja kuskeineen ufosieppauksen seurauksena, onpa niitä kadonnut kokonaisia laivoja ja juniakin.
Juuri tuolla suunnallahan talvitestaavat saksalaiset autonvalmistajat uusimpia tuotteitaan. Olkaapa kuskit varovaisia kun ajatte niitä ajoneuvoja yksin siellä maastossa.
auton ikkunasta. Se loistaa nyt harvinaisen kirkkaana.
Venus näkyy tällähetkellä ainoastaan illalla.Se on alkuillasta lähellä Kuuta. Havaintoaikahan oli aamulla. Kyllä tuo tähdenlentoteoria on varmaan ainoa oikea selitys.
klo 10:30 vai iltapimeällä klo 22:30?
Luulisi aamulla klo 10:30 olevan jo niin kirkasta, että ihan pienet valoilmiöt taivaalla eivät kiinnittäisi huomiota.
http://www.kaleva.fi/plus/Taivaalla_lentävät_valopallot_herättävät_hämmennystä_773177 0#kommentit
Joo, mutta nuo valopallot olivat ihan muualla päin Suomea nehän tutkittiin lopulta kahdeksi lentokoneeksi. Ja kyllä 10.30 vielä meihän kaamoksessa tähdenlento näkyy ihan hyvin.
aika harvinaisia! kerran 60luvulla mie näin saman laisen valo homman tai mikä se oli ylläkseltä porolla ajaessa muonioon päin vai millä se oli