Niin, voiko? Onko kenelläkään kestänyt?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt kuusi ihanaa vuotta, tapasimme kun olin kuusitoista ja hän seitsemäntoista.
Meillä menee hyvin, seksikin on hyvää edelleen ja sitä on riittämiin, en löydä suhteestamme mitään vikaa. Molemmilla on edelleen oma asunto, vaikka yhteenmuuttamisesta on ollut puhetta.
Mietin vain, että hukkaanko aikaa, kun pysyn tässä suhteessa. Ei minulla kuitenkaan ole mitään syytä erota, mieheni on ihana ja oikea helmi. Luulen, ettei yhtä hyvää tule enää edes vastaan, mikäli eroan. Ystävilläni on mennyt poikki ensirakkauden kanssa, eivätkä he ole löytäneet monen vuoden jälkeenkään ketään.
En pelkää yksin jäämistä, vaan mietin vain, että voiko ensirakkaus todellakin kestää. Vai kannattaako erota varmuuden vuoksi? :)
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt kuusi ihanaa vuotta, tapasimme kun olin kuusitoista ja hän seitsemäntoista.
Meillä menee hyvin, seksikin on hyvää edelleen ja sitä on riittämiin, en löydä suhteestamme mitään vikaa. Molemmilla on edelleen oma asunto, vaikka yhteenmuuttamisesta on ollut puhetta.
Mietin vain, että hukkaanko aikaa, kun pysyn tässä suhteessa. Ei minulla kuitenkaan ole mitään syytä erota, mieheni on ihana ja oikea helmi. Luulen, ettei yhtä hyvää tule enää edes vastaan, mikäli eroan. Ystävilläni on mennyt poikki ensirakkauden kanssa, eivätkä he ole löytäneet monen vuoden jälkeenkään ketään.
En pelkää yksin jäämistä, vaan mietin vain, että voiko ensirakkaus todellakin kestää. Vai kannattaako erota varmuuden vuoksi? :)
Vastaukset 29
Vanhimmat
joskus kuitenkin. Ei kai sitä kannata aina tilastoihin uskoa. Todella typerä ajatus erota varmuuden vuoksi. Jossain vaiheessa saattaa alkaa menojalka vipattaa ja halu kokeilla muitakin mutta voi siitä ylikin päästä. Tsemppiä!
Miksi ei ensirakkaus muka voisi kestää? Kyllä minä uskon, että ensirakkaus voi olla "Se Oikea". Itse olen avoliitossa miehen kanssa, jonka tapasin reilut 4 vuotta sitten. Hän on ensirakkauteni ja uskon ja toivon, että tää kestää.
Ollaan hyvin onnellisia yhdessä. Seksiä ja muuta läheisyyttä on paljon, vaika yhdessä ollaan asuttu kolmisen vuotta. Arki on tietenkin tullut meillekkin, eikä aina tunne sitä palavaa intohimoa yms.., mutta sit jostain se aina pulpahtaa ja ollaa, ku vasta rakastuneet.
Ja kun tekin olette noinkin pitkää ollut yhdessä ja kaikki on hyvin, niin en minä ainakaan näe syytä, miksi teidän suhde ei voisi kestää. :)
Onnea teillekkin! :)
että joka suhteessa tulee arki vastaan, olipa suhde ensimmäinen tai kymmenes, eli sen välttämiseksi ei kannata vaihtaa suhdetta, mikäli kaikki on muuten hyvin.
Tottakai ensirakkaus kestää siinä missä muutkin!
Kyse on vain siitä haluaako jatkaa sitä arkea sittenkin kun suurin ihastus on haihtunut. Jos haluaa olla pitkään yhdessä ei voi aina vaan lähteä uuden ihastuksen matkaan, yhteiseen elämään on sitouduttava.
joskus arki turhauttaa, mutta ihania hetkiä on kun niitä tekee eikä vain odota.
17 vuoden kokemuksella, olimme 14 ja 16 kun aloimme seurustella.
Seurustelumme alkoi, kun olin 14.v. ja mieheni 15.v. Naimisiin menimme 3.v. myöhemmin. Marraskuussa 2008 vietimme 45. vuotishääpäivää. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Näin tuli aikoinaan luvattua. Nyt 62 ja 63 vuotiaina olemme parhaita kavereita. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Tietysti ensirakkaus voi kestää läpi elämän! Niinkuin joku jo mainitsikin, me onnekkaat olemme harvassa. Olemme löytäneet sen onnen jo ensiyrittämällä, eikä se nuoruuden menojalka vipata niin pahasti koska meillä on jotain paljonpaljon merkittävämpää ja tärkeää: rakkaus.
Älä kuuntele niitä puheita siitä että vanhempana kaduttaa kun et hankkinut kokemuksia ja yhdenyönjuttuja! Tee niinkuin sinusta itsestäsi tuntuu! Antaa elämän mennä omalla painollaan, ja jos sinusta tuntuu että sinun on hyvä poikaystäväsi kanssa, niin älä silloin lähde, ainakaan "varmuuden vuoksi". Se saattaa olla todella paha virhe.
Minusta yksikään yhdenillansuhde tai 100 eri miestä ei ole sen arvoista, että kannattaisi heittää upea rakkaussuhde roskiin! Ihastumisia, ahdistuksia sun muita saattaa tulla ja nuoruus tuo aina uusia ja jännittäviä tuulia elämään, mutta jos pysyt päätöksesi takana ja pohjimmiltasi haluat olla poikaystäväsi kanssa, älä anna houkutusten viedä sinua. Ne eivät ole sen arvoisia, eihän? ;)
Minusta ensirakkaus voi hyvinkin kestää, jos kummallakin on siinä suhteessa tilaa kasvaa ja muuttua.. ja ennen kaikkea, että parisuhde kehittyy siinä mukana.
suhde on kehittynyt mukana ja molemmat meistä myös. Mieheni vain paranee ja miehistyy koko ajan. Ja hän rakastaa minua ja edelleen jaksaa nähdä vaivaa pitääkseen minua hyvänä.
Jäi vaikutelma ettei sinulla olisi suuria tunteita poikaystävääsi kohtaan.
Uskon että ensirakkaus voi kestää. Monella se ei kestä, mutta joillakin harvoilla se kestää.
Tottakai. Ei tietenkään tuoreen suhteen ensihuumaa enää ole, mutta intohimoa kyllä. Ellen rakastaisi, en olisi hänen kanssaan enää.
Vastasin 17-vuotiaana 18-vuotiaan pojan lehteen laittamaan kirjeystäväilmoitukseen. Kirjoittelumme eteni harrastuksista kumppanin etsintään, vaihdoimme numeroita.
Soitin pojalle parin kuukauden kiihkeän kirjoittelun jälkeen. Soittelimme pari viikkoa ja sovimme tapaamisen kesälomalle.
Seurustelimme kolme vuotta, välimatkaa oli tuolloin 300km. Sen jälkeen muutimme yhteen ja neljän vuoden yhdessäasumisen jälkeen menimme kihloihin. Kymmenen vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin ja saimme lapsen myöhemmin samana vuonna.
Nyt 12 vuotta olen miehen kanssa ollut, hän oli ensimmäinen jota edes suutelin ja ainut petikumppanini -tietenkin. Tosin, minä en ollut hänen ensimmäisensä, mutta se ei haittaa. Olemme toistemme nyt.
Suhde on onnellinen, meillä on myös koira ja kaksi kissaa joista emme ole lapsentulonkaan jälkeen joutuneet luopumaan.
Asuntoa olemme vaihtaneet aina isompaan sitä mukaan kun tilaa on tarvittu. Yhteisiä harrastuksia on kuntosali ja uinti jota teemme kerran viikossa. Salin ja uinnin jälkeen vuokraamme elokuvan ja petipuuhatkin usein osuvat samalle illalle.. Yhteinen ilta viikossa pitää suhteen kunnossa. :)
kestänyt jo 25 vuotta, eikä loppua näy...
Kyllä voi kestää, eikä siinä ole mitään häpeämistä vaikka onkin yhden kanssa. Anna mennä vaan ja ole onnellinen. Tietysti suhteen eteen kannattaa tehdä töitä ja antaa toiselle myös omaa aikaa ja luottamus on ennenkaikkea tärkeää. Jos jossain vaiheessa ero tulee niin sitten se olikin tarkoitus, mutta elä tee sitä tarkoituksella. Kaikkea hyvää jatkossa.
Elä hyvä ihminen missään nimessä eroa "varmuuden vuoksi"!! Joku aiemmin mainitsikin, niin SE olisi teko, jota taatusti tulet katumaat myöhemmin! Ja samaa sanon minä.
Erot tulevat jos niin on tarkoitus. Niistä on aivan turha murehtia nyt, etukäteen! Nauti tästä päivästä täysin rinnoin miehesi kanssa, huomenna huomisesta jnejne... Älä sure ja murehdi huomisen murheita!! Tulevia murheitamme emme voi ennalta tietää, miksi niitä siis murehtia?
Yleistys: Miksi ihmiset ylipäätään murehtivat tulevaa? Ja jollei satu olemaan sillä hetkellä mitään murehdittavaa, niin se keksitään jostain, tai sitten murehditaan sitä kun ei ole murheita... Kunpa ihmiset oppisivat ja osaisivat olla kiitollisia tästä hetkestä ja nauttia siitä!
Nauti siis suhteestasi, pidä miehestäsi hyvää huolta, niin sekin pitää sinusta:) Ja kun hän hyvinpitelee sinua, niin muista antaa myös takaisin. Hyvinpitelyn vuorovaikutusta:)
Todellakin, onnea poluillenne!
Tapasimme -82. Olin kaksi päivää aikaisemmin täyttänyt 17v. Hän oli myös 17v. Rakastuimme.
Olemme edelleen yhdessä ja 17v. pojan vanhempia.
Sanoisin että olemme kokeneet suhteessamme kaiken paitsi lapsen ja toisen kuoleman.
Molemmat ovat pettäneet, valehdelleet, vihanneet... En tiedä rakastanko häntä. Vissiin.
Noin nuorena en suosittele vakituista seurustelua, nuoruus haluaa elää ja kokea. Mutta jos homma vaan jatkuu ja jatkuu tulee varmasti vastoinkäymisiä, mutta niistä selviää jos tahtoa vain löytyy molemmin puolisesti. Mitään parisuhdeneuvojia emme ole tarvinneet, keskustelu riittää, ja huutaminen puhdistaa ilmaan, ja nukkumaan saa mennä vihaisena. Aaamulla on hyvä tehdä sovintoa koska se tulee sydämestä - eikä väkisin.
Anna mennä omalla painollaan. Kaikissa suhteissa on huonoja ja hyviä hetkiä.
Minä sanon että hyviä vuosia on ollut enemmän kuin huonoja.
Kaikkea hyvää Sinulle!
kaikille, joilla ensirakkaus yhä rouhuaa. Olen kateellinen, sillä tiedän etten itse olisi pystynyt samaan.
Ihastuin aikoinaan koulukaveriini ja viihdyimme toistemme seurassa. Tanssimme koulun bileissä hitaita, mutta ei mitään muuta. Olin hyvin ujo enkä uskaltanut tehdä mitään aloitteita ja sitten kuulinkin, että hän on seurustellut koko ihastumiseni ajan tahollaan. Se hieman jarrutti jokapäiväistä kanssakäymistä, mutta eri bileissä hän edelleen viihtyi seurassani eniten.
Lakkiaispäivänä olin onnellinen koulun päättymisestä, mutta samalla surin viimeistä yhteistä päiväämme.Se sujui kuten ennenkin eli toistemme seurassa, mutta ensimmäisen kerran juttelimme vakavammin kaikesta tulevasta ja tyttöystävästä ym. Suutelimme vasta silloin ensimmäisen kerran ja vietimme kiihkeät jäähyväiset, muttemme menneet kuitenkaan hyväilyjä pidemmälle. Hän toivotti onnea sanoen, että löydän joskus sen oikean.
Muutamaa nopeaa kadulla tapaamista lukuunottamatta tapasimme seuraavan kerran vasta 13v. myöhemmin koulumme juhlissa. Ja taas illan lopussa olimme toistemme seurassa. Aamuyöllä hiljaisilla kaduilla kävellessä hän pyysi hotellihuoneeseensa yöksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, miksei hän ollut pyytänyt aikaisemmin sen illan aikana. Mutta en uskaltanut useasta syystä. Vuosia myöhemmin kadutti.
Kului 15 vuotta ja koulukaverit -sivusto ilmestyi nettiin ja näin hänen nimensä siellä. En ottanut yhteyttä, mutta laitoin oman nimeni kouluni listalle. Hän otti heti yhteyttä! Näimme muutaman kuukauden kuluttua ja istuimme monta tuntia jutellen menneistä vuosista. Aloin kirjoitella kouluaikaisista tapahtumista ja hän kommentoi, useimmiten vain todeten, ettei muista tapahtumia tarkkaan, mutta tunnelman ja ajatuksia, mitä olisi halunnut tapahtuvan. Ja niinpä päädyimme molemmat kirjoittamaan, mitä haluaisimme tehdä toistemme seurassa nyt. Siihen meni reilu vuosi ja sitten aloimme tapailla toteuttaen halumme ja haaveemme, joita emme 30 vuotta aikaisemmin uskaltaneet toteuttaa.
Mutta.... meillä on kummallakin perheemme ja oma elämämme. Olen luvannut olla suunnittelematta mitään, mutta silti haaveilen, että joskus voisimme olla yhdessä ja rakastaa toisiamme ilman esteitä - vaikka kuusikymppisinä, seitsemänkymppisinä...
Onhan tämäkin tavallaan ensirakkautta, joka on kestänyt 36 vuotta. Olemme keskustelleet paljon ja tiedän, että jos joskus nuorina olisimme seurustelleet, se ei olisi kestänyt. Olisin ollut liian tiukkapipoinen, enkä olisi antanut hänelle tilaa vaan olisin rutistanut varmasti kaiken ilon ja hengen hänestä pitämällä liian tiukasti kiinni.
Hän meni aikoinaan ensirakkautensa kanssa nuorena naimisiin, sai heti lapsen ja erosi vain muutaman vuoden jälkeen.
Onnea kaikille teille, jotka olette jatkaneet ja osanneet kasvaa ja kasvattaa toisianne eri elämänvaiheissa.
Ensirakkaus on se puhtain, kunnes joku sivullinen pilaa sen... (tai kavereilta saatu harhaoppisuus)
menimme naimisiin vuonna 76 nuorena hupakoina. Löisimme taas toisemme 7:n vuoden erossa asumisen jälkeen. Tutustuimme muuten kirjastossa, lukusalissa. Eroa ei kumpikaan näinä erovuosina hakenut. näin ollen olen ollut aviossa peräti 32 vuotta saman ensirakkauden kanssa.
voihan se kestää. itse olen seurustellut ensi rakkauteni kanssa kohta 7 vuotta. olimme seurustelumme alkuvaiheessa molemmat 15 kesäsiä.
mitään vikaa en suhteestamme löydä. yhdessä on hyvä olla ja seksi sujuu ihan niinkuin alkuaikoinakin. lapsikin meiltä löytyy ja naimisissa ollaan. nyt etsitään ensimmäistä ikiomaa asuntoakin.
jos molemmat osapuolet jaksaa nähdä vaivaa suhteen eteen, niin ensi rakkauskin voi kestää:D
Oma veljeni on siitä hyvä esimerkki. Nyt jo yli kolmekymmentä avioliittovuotta takanaan.
Oma ensirakkauteni sijoittui kesään 1968, se oli yhtä "lyhyt ja puhdas" kuin ensilumi. Ensirakkauteni on edesmennyt ja nyt "muilla laitumilla".
Siis kannattaako erota varmuuden vuoksi??
Voi hyvänen aika...No ei tietenkään!!! Idiootti.
Jos kaikki on hyvin, miksi hemmetissä pitäisi erota?
Halleluuuuuuja!
Itse aloin seurustelemaan 15-vuotiaana ja suhde kesti 7 vuotta. Suhde kaatui kun mies petti toistamiseen.
Veljeni on seurustellut 13-vuotiaasta asti saman ikäisen tyttösen kanssa. he ovat nyt 18-vuotiaita ja heillä näyttää menevän ihan hyvin.
Tuttavapariskunta on seurustelleet 13-vuotiaista asti ja ovat nyt 35-ja 37 vuotiaita :)
Joillakin siis onnistuu, joillakin ei :)
kyllä se voi kestää.jos kaikin puolin menee hyvin ei huolen häivää.tietty joka suhteessaon kriisivaiheet,mutta ne vaan lujittaa suhdetta.kriiseistä saa voimaa....mun niin sanottu ens rakkaus alko 13vuotiaana.alkoholi pilas kaiken.suhde kesti melki 20v.rakkaus oli molemmin puolinen loppuun saakka.ja seksikin oli silti intohimoista.
Olimme mieheni kanssa 17v kun tavattiin ja rakastuttiin. Naimisiin 25 vuotiaina. Yhdessä olemme kaikki elämänkolhut vastaan ottaneet, toinen toistamme tukien.
meillä kesti alusta loppuun. Vaimoni kuoli pari vuotta sitten, mutta rakkaus ei kuole väliltämme koskaan!
Rakkaus on pelkkää vitun paskaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Täällä oli juuri tuoretta tutkimustietoa, jonka mukaan rakkaus voi säilyä vuosikymmeniä:
http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/tiede-tosi-rakkaus-sailyy
Olen ollut mieheni kanssa nyt 30 vuotta.
Minulla on 5 ihanaa lasta hänen kansaan ja hän on todella hyvä isä ja aviomies.
Rakkaus on sitä, että opitaan kasvamaan yhteen. Ensin rakkaus on huumaa!!!!
Toivon että ihmiset ei olisi niin huumaa etsiviä, vaan oppisivat rakastamaan ja tuntemaan ja yhdessä käsitelemään tunteitaan huonoja ja hyviä ja toistaan tukien, myös kunnioittaen.
Suurta pölytä jos eka pano menee päähän.Siitä alkaa avioero rumppa ja yhteiskunnan tuki verkon kuormittaminen.Katsekaa ja kokeilkaa vaihtoehtoja. Kun sitten ristin itselesi ottat kanna koko loppuelämän. Pahipaan tuskaan käyt polkasemassa naapurin emmäntää,se helpotaa. Tämä olisi kansantaloutelisestikin järkevää.Ilman eroja kunnakin säästäisivät euroja.