kuinka päästä erosta yli, kun vielläpä asuu toisella paikkakunnalla mistä on kotoisin ja ystäväpiiri asuu entisellä paikkakunnalla, vain työkavereita täällä. ja avoero tuli 2kk sitten, ja nyt pääsin omaan asuntoon. ja tämä olo on täällä ihan hanurista!! kaikki kalvaa mieltä. ikävä. suru. onnettomuus. elämä ei hymyile. tyhjyys. kaipuu. muistot. usko tulevaan... jotenkin vaan on olo aika orpo ja töitä on tehtävä... mutta muuttaako joskus takaisin entiseen kotikaupunkiin vai sit jatkaa täällä puurtamista??? kuinka te muut olette selvinneet siitä. ja en kai ainoa ole tässä maassa jolla on sydänsuruja, ja en koskaan uskonu että tämä päättyy näin.... uskoa viellä oli mutta sit yks kaunis ilta ne sanat - tule tähän sohvalle istumaan, minulla on huonoja uutisia kerrottavana, tämä meidän parisuhde on tulli tienpäähän.... ne sanat edelleen koskee, ja kaikuu mielessä...
erosta selviäminen
muppe79
101546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Että kyllä se siitä... Mutta ei kyllä ole pelkoa, että pääset jätettynä yli ihan hetkessä. Et todellakaan ole ainut joka painii näissä asioissa. Itse olen ollut eronneena jo 9kk ja vielä tunteet on niin pinnassa, että en usko itsekään. Elämän rytmi on itselläni mennyt niin sekaisin, että valveilla olen päivästä lähes 20 tuntia ja sitten ehkä nukun sen 4 tuntia joskus en sitäkään kun ajattelee kaikkea. Exllä menee tällä hetkellä suhde elämä hyvin ja itse vieläkin vain haikailen hänen perään vaikka keskutelu meistä on käyty ja todettu loppuneeksi moneen kertaan, mutta minkäs teet. Itse en ole saanut minkäänlaista suhde elämän tapaista kehiteltyä murheiltani joita vellon vain sisälläni itsekseni, liekkö kohta ihan terveen kirjoissakaan pysyy.
Melkein "neuvoisin" vain, että otat aikaa itelles ja sitten kun tuntuu hyvältä niin ei muuta kuin uutta tulta tulille vain. Kännäämään ei kannata alkaa ainakaan sillä sillä suru vain kasvaa tai siirtyy tuonnemmaksi (kokemusta)
joo... kaikki velloo asiat velloo... mutta ei ainakaan viellä pysty toisia katselemaan, tulee sellainen pettämisen tunne, ja kuvottava että toi ei olekkaan samanlainen kun aikasempi.. kun rakastin häntä todella paljon! ja edelleen.. ja toivon että me joskus voitais palata.. mutta en tiedä sit mikä loppupeleissä aiheutti tämän kun hän ei saannu sitä rakkauden tunnetta minuun yli 2v seurustelu aikana... oliko sit hän liikaa töissä, ja harrastuksissa yhteinen aika jäi vähiin!
kuitenkin olen ajatellu käydä juttelee ammattiauttajan kanssa tästä tilanteestani, kuinka saada itseni ylös ja elämä hymyilemään! ja se kaikki tämä sattuu ja sattuu ja mieltäni painaa.. tuntuu että työnteko on nyt vain selviytymistä ja kärvistelyä. kun ennen se oli arkea.. toisen ihmisen kanssa... mutta vapaat ja pyhät on pahoja... ei tiedä mitä tehdä
Kyllä se vaan niin on, ettei tunteistaan helpolla pääse.. Itse erosin kuukausi sitten, ja olo on vieläkin tosi surkea. Olin mieheni kanssa reilut 4 vuotta yhdessä. Välillä on ollut jopa ihan hyviäkin päiviä tässä, mutta sitten taas iskee hirveä ikävä ja kaipuu, just ne muistot jne. Mua ei todellakaan kiinnosta muut miehet tällä hetkellä, en oo vielä valmis. Heti eron jälkeen tuntui pahalta olla töissä, kun meinasi itku tulla joka välissä. Mutta kyllä se oli hyvä ratkaisu mennä töihin, jottei murehtinu kotona 24h tilannetta. Vaikka sitä miettikin töissä, niin siellä sai edes joka toinen minuutti jotain muutakin ajateltavaa, ja sai edes vähän uudesta arjesta jo kiinni. Ei auta muu kuin jatkaa eteenpäin, rakentaa pikkuhiljaa uutta arkea ja elämää. Ja aikaa täytyy antaa itselle. Itse toivon, että ensi kesään mennessä fiilikset olisi koholla ja ehkä silloin jo osaan katsoa tätä tilannetta toisin. Nyt kun tuntuu, että näen vain ne hyvät muistot ja asiat, vaikka olihan niitä paljon muitakin, sellaisia asioita, joiden takia ero oli ehkä paras ratkaisu.
Sain vähän sellaisen kuvan sun viestistä, ettet ihan tarkkaan tiiä eron syitä? Voisitko jutella exäsi kanssa, ja käydä ne läpi? Sekin olisi hyvä tehdä, ettet jää vain yksin ihmettelemään.
En osaa neuvoa muuta kuin että jatka eteenpäin, vaikka sit pienin askelin, mutta silti. Näe ihmisiä, ulkoile ja urheile. Tee asioita, älä jää yksin neljän seinän sisään.
Itse painin saman asian kanssa ja pelkään etten pääse yli.
Jätin itse miehen painavista syistä. Tulemme kuitenkin toimeen ja olemme tekemisissä edelleen sattuneesta syystä.
Me ei olla oltu kyllä erossa edes viikkoa mutta ..
Seura auttaisi varmasti, mies tai joku muu seura. Vaikk en pystykään ajattelemaan muita enkä mitään ..
Pärjään iha hyvin ja itkenytkään en ole paljoa, mutta tekee se silti kipeää. Varsinkin kun ollaan tekemisissä.
Tsemppiä elämään! mun erosta on ny treilu 1½ vuotta ja sanotaan suoraan että kauan avioliitossa olleena jossa on lapsia niin kipeää on eroaminen mutta pakko se on jos ei olla onnellisia parisuhteessa.
Kuitenkin löydät varmasti onnen hetkiä uudelleen ja ajattele positiivisesti, itsekin olen löytänyt itseni jotenkin niinkuin uutena ihmisenä ja entistä vahvempana kuin ennen, muista että vaikeudet kasvattavat ihmistä!
En olisi uskonu että näin pahalta voi tuntua, ja kaiken lisää se kun on uudessa kaupungissa toki asunu 2v täällä. ja sit muutto taas lähikaupunkiin 15km sain asunnon. piti ottaa äkkiä joku.. mutta tuntuu täällä tosi pahalla olla. ei oo toisen tavaroita, ei tuokkua eikä mitään.. muuta kun " tyhjyys" kun edelleen on tosi suuri kaipuu häntä kohtaa, se repii tosi pahasti sisintä! välillä hyviä hetkiä taas välillä niitä huonoja, kuinka te muut olette selvinneet, jos olette vieraassa kaupungissa, ja ei oo ystäviä oikein muualla kuin kaukana kotikaupungissa mistä on lähtöisin??
haluaisin pysyä terveenä en tiedä kuina tänä sit vaikuttaa terveyteen! oli onnen hetkiä suhteessa ja huonoja hetkiä! mutta jotenkin vaan se sit kuivu.... toisestakin tuntuu pahalta tämä ratkaisu kun ei olisi kuulemma joskus halunu tehdä tätä. mutta päätyi sit tähän kun sanoi että hällä on paha olla. mutta johtuko se sit tästä vai jostain muusta evt!!! no kai tästä jotenkin selvittävä...
jotenkin laulu HAULI BROS - MITÄÄN EI SAA PITÄÄ
kuvastaa pikkaisen tunteita!!!
Itselläni on niin raastavaa tämä juttu, että ollaan vielä ihan "kavereita" toisillemme, mutta se on kyllä tuskaa joskus käydä kylässä ja katsoa ja kuunnella kun toisella on asiat huomattavasti paremmin. Mutta kaikki tuntuu kuitenkin aina mahdollisuudelta olla hänen kanssa ja mahdollisuudelta saada hänen paluu aikaiseksi minun luokse, mutta järki kuitenkin huutaa vain, että höpö höpö koko ajatukselle.
Kun hän pakkasi kamansa ja lähti asunnosta omaansa niin minun asuntooni ei tosiaan jäänyt lähes muuta kuin paljaat seinät. Matot lattiaan oli laina kamaa kunnes ostin ne itselleni, kirjahylly jäi yhteisistä ajoista ainoana hankintana. Se mitä itseltäni nyt löytyy "maallista omasiuutta" on ollut erittäin onnekkaita löytöjä netistä.
Kaikkein suurin tuska taitaa olla kuitenkin se, että lapsemme "yhteishuoltajuus" tarkoittaa kuitenkin sitä, että lapsi on hänen eikä minun ja hänen. Näin ollen hän saa kaikein etuuden myös lapsesta jolloin hänen elämänsä on astetta helpompaa tukien ansiosta kun taas minä en "hyödy" mitään mitenkään... Joskus noissa virastoissa on käynyt mielessä lievä raivarin mahdollisuus, mutta kiukku on vain tullut nieltyä ja se siitä aina.
Se, että muuttaisinko pois vaikka vanhempieni asuin paikkakunnalle olisi vaihtoehto, mutta täysin hyödytön. Kavereita on täällä yhtä paljon kuin sielläkin joten ei maksa vaivaa ja näin voin kuitenkin nähdä lohduttavasti lastamme joskus aika useasti.
Miten on selvinnyt näinkin pitkään kun tuon 10kk niin joskus itkemällä, nauramalla, murjottamalla, touhottamalla ja myös vaikkei sillä voi kehua niin ihan raakasti dokaamalla vaikken sitä kyllä suosittele edelleenkään. On tuo dokaaminen joskus auttanut nukkumaan pitkät yö unet jos kaikki on mennyt nappiin.
Jos joku ei vielä asiaa hoksannut niin minäpä satun vielä kaikessa hurskaudessani olemaan mies henkilö, kun on huomannut, että vain naiset potee täällä pahaansa...
Joskus joku sanoi mulle asiasta, että kaikki ei voi olla niin helppoa kuin heinän teko.
menipäs nappiin jutut meillä..samaa paskaa ollut mulla ja tässä kun erosta kolmisen kuukautta..hain entiseen puolisooni läheisyyttä textareilla ja yritin saada viettämään aikaa kanssani ihan seuran vuoksi ja olin hänen luonaan joskus kun sain mennä..kaikki tuntui kuin entiseltä mutta aina kotiin lähtiessä sama paha olo tuli kun taas heräsi ja tajusi että olemme eronneet..meillä lapsia ja yhteishuoltajuus ja nyt sain kuulla että hän löytänyt jo uuden naisen itselleen,näin pian,satuttaa todella kuin minut olisi todella petetty..tiesin että tämä päivä koittaisi mutta silti shokki kun niin nopeaan kävi..tuli tunne että onko tuo toinen ikinä edes minusta oikeasti välittänyt..
Tuttu tunne aloittajan kanssa. Olin vieraalla paikkakunnalla ja avovaimon lähdettyä koti oli kolkko ja tyhjä. Valehteluista ja selittelyistään huolimatta hän lähti toisen matkaan, kuten kai useimmiten käy. Kaikki asiat olivat ulkoisesti kunnossa ja rakastavia tekstiviestejä tuli loppumeteille asti. Sitten vedettiin kylmästi matto alta. Olin kai liian kiltti ihminen - uskon, että hänenkaltaiselleen sopii paremmin joku pettäjä-hakkaaja mies, jolla ei omia harrastuksia ole.
Yhteydenpito entiseen ei minusta kannata - siinä saa vain pahan olon. Se toinen on lähtenyt varmasti ja siellä pysyy - se on vaan hyväksyttävä. Jotakin silti aina oppii ja saa mukaansa huonommastakin parisuhteesta. On vaan hyväksyttävä asia: entinen on mennyttä ja se ihminen, joka noin sinua kohtaan teki, ei sinua ansaitse.
Olin ja olen itsenäinen ihminen, mutta erosta toipuminen vie aina aikansa. Ajan tarve on aika yksilöllistä ja jokainen vaatii oman aikansa. Aikaa, aikaa, loputtomasti aikaa... Mutta lopulta saat jotakin parempaa elämääsi ja yhtenä päivänä iloitset siitä, että hän lähti.
Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia erosta toipumisesta, mailia voi laittaa.
arvo.paperi(poistatämä)@yahoo.com
eli millasta muotoa on sähköpostiosoitteesi mikä tuo poistatämä on?