Mulla on tällainen tilanne:
Olen 23v, mies samanikäinen ja meillä 3v poika. Suhdetta on tkana 4v ja nyt tuntuu siltä, etten enää rakasta miestäni :( Meillä on ollut paljon ylä- ja alamäkiä, pariin otteeseen ollaan pistetty poikki mutta aina palattu yhteen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten jaksa enää, että rakkaus on kuollut jossain matkan varrella.
Sanoin tästä miehelleni n. kuukausi sitten, mutta hän halusi vielä yrittää, hän rakastaa minua ja haluaa että pojallamme on ehjä perhe.
Minäkin haluaisin ehjän perheen pojalle, muut tunnen, etten jaksa enää rakastaa miestäni, etten rakasta vaikka haluaisin. Haluaisin silti olla perhe, mutten jaksa parisuhdetta. Miehelleni tämä ei käy, vaan hän sanoo häipyvänsä kuvioista, jos emme ole yhdessä.
En halua rikkoa tätä perhettä, mutten jaksa tätä suhdetta. Valittava on. Mitä teen?
Olen 23v, mies samanikäinen ja meillä 3v poika. Suhdetta on tkana 4v ja nyt tuntuu siltä, etten enää rakasta miestäni :( Meillä on ollut paljon ylä- ja alamäkiä, pariin otteeseen ollaan pistetty poikki mutta aina palattu yhteen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten jaksa enää, että rakkaus on kuollut jossain matkan varrella.
Sanoin tästä miehelleni n. kuukausi sitten, mutta hän halusi vielä yrittää, hän rakastaa minua ja haluaa että pojallamme on ehjä perhe.
Minäkin haluaisin ehjän perheen pojalle, muut tunnen, etten jaksa enää rakastaa miestäni, etten rakasta vaikka haluaisin. Haluaisin silti olla perhe, mutten jaksa parisuhdetta. Miehelleni tämä ei käy, vaan hän sanoo häipyvänsä kuvioista, jos emme ole yhdessä.
En halua rikkoa tätä perhettä, mutten jaksa tätä suhdetta. Valittava on. Mitä teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mieheltäsi sanoa "vaan häipyvänsä". Missä on vastuuntunto ja velvollisuus lasta kohtaan?!!
se lapsellinen osapuoli ? Tämä poikahan nimenomaan katsoo asiaa kokonaisuuden ja erityisesti lapsen kantilta kun taas nainen on "kyllästynyt" "ei rakasta" !!!
Sanoin "häipyväni kuvioista" koska en jaksa sitä että heti ku suhde päättyy niin täytyy välittömästi ettiä seuraavaa. Hän sanoo JOKA kerta että ei halua toista jätkää, haluu vaan "olla yksin" / "keskittyä poikaamme". Mutta joka kerta kun on pistäny poikki niin jo seuraavana päivänä on ihastunu johonkuhu tai kertoo kuppikokoja suomi24-chatissa.
Yks päivä: "Mennään naimisiin! En rakasta ketään niin paljon kuin sua!" Seuraava päivä: "En o rakastanu sua viimeseen pariin vuoteen, täytyy erota." Yks päivä: "Ois kiva vaan mennä ja nussia kenen kanssa haluaa". Toinen päivä: "En tietenkään voisi ikinä käyttäytyä niin vastuuttomasti ja riskeerata poikamme turvallisuutta!" Tätä saatanan pompottelua on jatkunu vuosia.
Hän on masentunu ja suhteen alkuvuodet olivat vaikeita ja hänen lapsuus on ollut vaikeeta ja lisäksi on aivovamma. Eli ei hänelläkään o ollu helppoa.
Oon ite ollu omalla tavallani vähintään yhtä rasittava. Kärsin aikoinaan masennuksesta johon sain väärää hoitoa mutta nyt onneksi asiat on paremmin. Enkä syytä häntä hänen pettämisistä eikä hän siitä miten niihin oon reagoinu. Hänen pettämisiin oli omat syynsä ja mun kiukuttelun syyt oli siinä että exäkin petti (nykyinen ei o koskaan tullu petetyksi) ja olin palanu loppuun ennen ku aloin olla tämän nykyiseni kanssa ja sain vääränlaisen lääkityksen joka sai mut voimaan tosi huonosti (suihkussa käynti kesti 6-7 tuntia) ja oon ollu vuorotellen ali- ja ylipainoinen). Olin huonotuulinen kusipää (mutten o kuitenkaan koskaan tehny mitään fyysistä pahaa hänelle), olin katkera pettämisistä ja jatkuvasta valehtelusta ja ihan paskana pompottelusta joka lopulta johti siihen että aloin kärsiä ahdistuksesta ja en pystyny enää menemään ulos. Koti on ollu vankilani 1-2 vuotta enkä tänä aikana ole pystynyt nukkumaan niska- ja selkäsärkyjen vuoksi mutta sitten psyykelääkitykset lopetettiin kun kroppaan tuli tulehduksia sivuoireena ja sain vihdoinkin unilääkkeitä jotka tehoaa, sain vihdoinkin nukkua. Voin nyt niin hyvin että voin mennä ulos milloin haluan, leikkiä poikani kanssa puistossa, olla iloinen. En kiukuttele enkä menneitä o miettiny ainakaan vuoteen ja katson eteenpäin, mikä on toki vaikeaa poikani äidin jatkuvien ailahteluiden takia. Hänellä on omat ongelmansa mutta hoitaa kuitenkin hyvin poikaamme ja mäkin hoidan hyvin häntä ja poika tykkää meistä kummastakin ja mun ja pojan äidin välinen yhteistyö sujuu ja tällai, mutta nyt aloittaja ei enää rakasta mua. Well, toisaalta hän sanoo ettei ikinä o rakastanu mua niin paljon kuin exäänsä, tosin välillä sanoo päinvastoin. No ei sitten rakasta, mutta ois kiva että pidetään yhtä niin että pojalla ois perhe. Mutta jos mä ja pojan äiti ei olla yhdessä niin sitten alkaa uuden äijän haku. Millanen perhe se sellanen on?
Mä toivon että poikani äidin masennus menis pian ohi ja voitais olla perhe, ollaan sitten virallisesti pari tai ei.
Sulle masentunu äiti joka haluaa erota: Toivottavasti alat pian voida paremmin, ittes ja kaikkien takia. Toivottavasti tää mun teksti ei loukannu sua.
Ja vielä lopuksi: ens kerralla jos jokin tämmönen yksityisasia askarruttaa sua niin kerro ihmeessä vaikkapa mulle ensin eikä seksiseuraa etsiville suomi24-chattailijoille tai täällä keskustelupalstoilla. "En haluu stressata" ei o mikään hyvä tekosyy vaikka oonkin aika poikki näistä sun ailahteluista ja uusista oivalluksista. Selän takana jauhaminen on stressaavampaa. Eiks olekin?
jaksettava kun lisääntymäänkin on kerran alettu. Lisääntymistä ei kannata harrastaa hetken mielijohteesta. kiitos hei!
Ottakaa yhteistä aikaa, pentu hoitoon ja menette kahdestaan jonnekin jossa saatte olla kaksin ja ns puhtaalla maaperällä. Yrittäkää löytää kadonnut rakkaus. Kyllä se jossakin on. Rakkaus ei koskaan katoa.
Olet nuori, olet äiti. Ristiriitainen tilanteesi on varmasti raskas, en epäile sitä yhtään.
Jaksa lapsesi vuoksi sen verran että yrität vielä. Helppoa se ei ole mutta kannattavaa.
*voimia*
Tuollainen lapsillinen (ehkä lapsellinenkin?) nainen/tyttö ei ole kovin suosittu naismarkkinoilla. Et ole varmaan ehtinyt opiskellakaan juuri mitään. Mutta kyllä joku aijä teistä varmaan huolii.
Voisit vielä kokeilla parisuhde terapiaa, ihan itsesi takia, niin ei tarvitse katua mitään, kun on ainakin kaiken yrittänyt suhteen eteen. Ehkä sun tarpeet eivät tyydytetyiksi ja siksi tunnet kuin tunnet. Mitä odotat parisuhteelta? ja toiselta ihmiseltä? Mitä elämältä haluat? Näihin kysymyksiin mm.sait vastauksen terapian kautta. Samoin miehesi voisi hyötyä terapiasta. Mistä teidän välillä kiikastaa? Jos ei tämäkään auta niin kai se ero sitten on välttämätön.
Sinulla on kaikki hyvin ja haluaisit rakastaa ja pitää perheesi mutta et jaksa, etkä tunne miestäsi kohtaan mitään..
Minusta kuullostaa siltä, että olet masentunut. Hae ammattiapua ja omaa aikaa hiukan itsellesi, joku hemmottelu voisi myös auttaa..osaako miehesi esim.hieroa sinua ,, siitäkin voisi apua yhteisen mukavan fiiliksen löytymiseen..
Älä luovuta helpolla sillä onni ei ole jossain muualla, se on siellä missä sinä olet jos voit hyvin..Tsemppiä ja hyviä vointeja..
ps..kyllästyminen ja väsyminen muuten on ihan normaalia mutta toivottomuus ja täydellinen väsyminen ja tunteettomuus eivät ole..
Mulla ei ole lapsia, mutta avioerolapsena sanon silti, että jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään heidän olisi fiksuinta erota. Uskon että vanhemman huono olo heijastuu myös arkeen ja etenkin lapseen. Ala-arvoista käytöstä mieheltäsi tuollainen kiristäminen, ehkä se on vaan puhetta?