Hei kaikki,
Metallimusiikin kuuntelu pitäisi kieltää lailla ja
heavy rock äänitteistä tulisi hankkiutua eroon
mahdollisimman pikaisesti. Ainakin 80-luvulta asti on
tiedetty, että ns. heavy metal yhtyeet perustavat
vaarallisen musiikkinsa hypnoottiseen rytmiin, joka
on tarkkaan laskelmoiden laadittu viettelemään varsinkin
nuorten sielut Saatanan palvelukseen. Silti tätä saastaa
levitetään yhä edelleen esimerkiksi jokaisessa Kodin
Anttilassa. Todellinen kaksinaismoralismin riemuvoitto.
Rokkia ei kertakaikkiaan voi välttyä kuulemasta vaikka
haluaisikin. Sitä tuntuu tulevan ihan joka tuutista.
Kuinka moni edes tajuaa, että sehän juuri onkin
salaliittolaisten tarkoitus? Heavy metallin uhri joutuu
usein huomaamattaan niin pahaan koukkuun, että
ulospääsyä ei ole. Käytännössä vaihtoehtoina ovat vain
kuolema tai uskoontulo. Rukoillaan, että tie ulos
olisi mahdollisimman monen kohdalla se jälkimmäinen
eli Jeesus Kristus, jonka veri roiskittiin ympäriinsä
meidän syntiemme vuoksi.
Millaisen esimerkin rokkarit tarjoavat nuorisolle?
Heavykappaleiden sanoitukset ovat vastenmielisiä
ja "laulu" on aina joko rähisevää, aggressiivista
raakkunaa tai korkeaa kirkunaa. Pahin esimerkki
lienee edesmenneen Accept-yhtyeen Udo Dirkschneider.
Monet metalliyhtyeet ovat lisäksi kätkeneet nimiinsä
viittauksia Saatanaan. Moni varmasti muistaa ainakin
nämä selvimmät tapaukset ja osaa varoa niitä:
AC/DC = Anti-Christ/Devil's Child = Anti-Kristus, Paholaisen Lapsi
W.A.S.P. = We Are Satan's People = Me Olemme Saatanan Väkeä
Judas Priest = Juudas Pappi
Heavy metal musiikin kuunteluun liittyy usein saatananpalvonnan
lisäksi muitakin yhteiskunnalle vaarallisia ääri-ilmiöitä
kuten ekofasismi, natsismi, kasvissyönti ja pasifismi. Mustiin
pukeutuneet pitkätukat, jotka eivät ole löytäneet rehellistä
työtä tai normaalia paikkaa sivistyneessä yhteiskunnassamme, yrittävät
metallimusiikin turvin aiheuttaa kaaosta. Heidän ainoa tarkoituksensa
on harhaanjohtaa ja levittää anarkismia keskuuteemme.
Esimerkiksi monien nuorten ihannoima "Ossi" eli Ozzy Osbourne on
laulanut kuria ja järjestystä vastaan yllyttävät ja avoimesti
kansalaistottelemattomuudella pöyhkeilevät kappaleet "Rock 'n Roll
Rebel" ja "You Can't Kill Rock 'n Roll". Lisäksi hänen alkuperäinen
yhtyeensä Black Sabbath on ihannoinut mielisairautta kappaleessa
"Paranoid". Onko luulosairaus muka jollekin suuri ylpeyden aihe?
Sairasta! Sanoipa Ossi mitä hyvänsä, niin rock 'n roll PITÄÄ tappaa
keinolla millä hyvänsä. Pelastakaa nuoret!
Metallimusiikin saatanallisuus
22
2638
Vastaukset
- Noora
voi hohhoijjaa
- Glen Benton
Tämä osa oli paras:
"Metallimusiikin kuuntelu pitäisi kieltää lailla ja
heavy rock äänitteistä tulisi hankkiutua eroon
mahdollisimman pikaisesti. Ainakin 80-luvulta asti on
tiedetty, että ns. heavy metal yhtyeet perustavat
vaarallisen musiikkinsa hypnoottiseen rytmiin, joka
on tarkkaan laskelmoiden laadittu viettelemään varsinkin
nuorten sielut Saatanan palvelukseen. Silti tätä saastaa
levitetään yhä edelleen esimerkiksi jokaisessa Kodin
Anttilassa. Todellinen kaksinaismoralismin riemuvoitto.
Rokkia ei kertakaikkiaan voi välttyä kuulemasta vaikka
haluaisikin. Sitä tuntuu tulevan ihan joka tuutista.
Kuinka moni edes tajuaa, että sehän juuri onkin
salaliittolaisten tarkoitus? Heavy metallin uhri joutuu
usein huomaamattaan niin pahaan koukkuun, että
ulospääsyä ei ole. Käytännössä vaihtoehtoina ovat vain
kuolema tai uskoontulo. Rukoillaan, että tie ulos
olisi mahdollisimman monen kohdalla se jälkimmäinen
eli Jeesus Kristus, jonka veri roiskittiin ympäriinsä
meidän syntiemme vuoksi."
Ei helvetti tuli naurettua kun luin tota. Hauskaa läppää.
En voi uskoa että joku kirjottaa tämmöstä täyspäisenä..sä olet joko joku pahanlaatunen kiihkoilia tai haluat vaan hauskuttaa porukkaa täällä. Tuo oli kertakaikkiaan hauskaa oli sitten läppää tai ei.- Cephalion
Jos tuo oli ihan tosissaan kirjoitettua niin huhhuh ei voi kun ihmetellä.Luulen kumminkin että tuo oli vain hauskaa läppää.
- Varg Vikernes
Hauskaa läppäähän tuo juttu on eikä totta. Enkä edes itse kirjoittanut sitä vaan löysin sen osoitteesta:
http://mjt.nysv.org/humor/metallimusiikki.txt
Ei ollut näin torstai-iltapäivänä parempaa tekemistä :-D - asd
Varg Vikernes kirjoitti:
Hauskaa läppäähän tuo juttu on eikä totta. Enkä edes itse kirjoittanut sitä vaan löysin sen osoitteesta:
http://mjt.nysv.org/humor/metallimusiikki.txt
Ei ollut näin torstai-iltapäivänä parempaa tekemistä :-DEnsiksi ajattelin, että oletpa nähnyt paljon vaivaa provon takia, mutta sitten selvisikin, että oletkin kopioinut sen... No ei se mitään, olihan tuo hauska.
- Öystein Aarseth
Varg Vikernes kirjoitti:
Hauskaa läppäähän tuo juttu on eikä totta. Enkä edes itse kirjoittanut sitä vaan löysin sen osoitteesta:
http://mjt.nysv.org/humor/metallimusiikki.txt
Ei ollut näin torstai-iltapäivänä parempaa tekemistä :-DKyllähän tuosta nickistäkin pitäisi jo huomata tekstin olevan täyttä läppää, mutta typerät ihmiset täällä päin ei näytä tietävän mitään (bläsk) metallin historiasta...! Kaikki kunnia Count Grishnackhille ja Euronymoukselle (R.I.P)!
- Glen Benton
Varg Vikernes kirjoitti:
Hauskaa läppäähän tuo juttu on eikä totta. Enkä edes itse kirjoittanut sitä vaan löysin sen osoitteesta:
http://mjt.nysv.org/humor/metallimusiikki.txt
Ei ollut näin torstai-iltapäivänä parempaa tekemistä :-Dhttp://www.fortunecity.com/tinpan/nirvana/784/Accept/Pic/u17.jpg
http://www.fortunecity.com/tinpan/nirvana/784/Accept/Pic/a43.jpg
Fucking Bad Ass Motherfucker!
- pakkomielle
ootko tosissas? et sä oikeesti voi olla noin idiootti...
- sdmf
tämä oli vitsi
- Hyvin vihainen hevari
Miten joku voi olla noin tauno??? Ketä kiinnostaa mitä ajattelet hevy musiikista!!!! Sen on meidän asia kuunnellanko me hevyä vai ei. En minä ainakaan ole huomannu yhtään noista piirteistä joita luettelit. Toi on vain sivusta seuraajan mielipide. Joka toden näköisesti tiedä edes mistä puhuu. Pitäkää mielipiteene ominanne jos se on perustuu luuloihin!!!!!!!
- Cephalion
sehän oli vain huumoria.Älä ota tosissasi!
- Metalli
Hyvä että toi oli vain läppää... Siltikin tekee pahaa ajatella että monet on oikeesti tota mieltä(tunnen tällaisia ihmisiä)... Seivästäkää tollaset...
- urrukka
tommonen kirjoitus oli kamppailulajit foorumil kans sanottii jottai et me kumarretaan saatanalle ja tehdään saatanallisia rituaaleja ei vittu säälittävii hihhuleit
- ihminen
taitavat olla jotain homoja noi hevarit kun viihtyvät nahkahousuissa ja kaikilla on pitkät hiukset vähän niinkuin meidän naapurin irmelillä, joillakin vielä kajaalia..
- Nightwish-fani
Oletko niin tyhmä, että kuvittelet jokaisella heviä kuuntelevalla olevan pitkät hiukset ja nahkahousut yms? Itselläni ei tosin ole mitään ed.mainittuja ulkonäköjuttuja vastaan...itseäni lähinnä huvittaa kun jotkut kolmekymppiset pitävät esim Jean S:stä! Itse en aio humppameinikiin lähteä koskaan mukaan...aion kuunnella heviä/metallia Deep Purplesta Cradle of filthiin vielä kiikkustuolissakin, heh. Makuasioista ei sovi kiistellä, niihän se tietysti on...
- pippeli
haista sinä mitä kerkiät, rokissa ja hevissä itsessään ei ole mitään pahaa.
mites humppa jossa perseet keikkuu tanssiessa miltein toisissaan kii hyi hyi. pahaa löytyy kaikkialta jopa kirkosta kun oikein kovasti etsii lieneekö se elämän ja jeesuksen tarkoitus
revippä siitä varg - Azunite
Huomiota. Mutta ehkä tämä ei ollut niitä parhaimpia keinoja, sanoisin.
- Torg Shorok
Taas yksi älykkö.
Metallin ohella sitten kaikki musiikki pitäisi kieltää lailla. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi mistä "puff lohikäärme" -kertoo? Tai mistä Beatles sai sanoitukset keltaiseen sukellusveneeseensä? Hey, mister postman? -Näitä esimerkkejä riittää.
Jotkut metallimusiikin yhtyeet käsittelevät saatanaa ja todistavat hänet herrakseen, mutta niitä on vähemmän, kuin huumeiden puolesta laulavia räp-artisteja, tai suojaamattomasta seksistä laulavia teini-ikäisiä tyttöjä.
Revi siitä pappa ja anna olla.- Varg Vikernes
On tämä tosi hauskaa; kun minä selvästi sanoin jo aikaisemmassa kommentissani että kyseessä on vitsi ja vielä mainitsin että nettiosoitteen mistä tuo alkuperäinen juttu on kopioitu, niin porukka vaan kiukuttelee jatkuvasti ! :-D
Onko teillä teinipeeloilla vaikeuksia luetun ymmärtämisessä ?! X-D - Torg
Varg Vikernes kirjoitti:
On tämä tosi hauskaa; kun minä selvästi sanoin jo aikaisemmassa kommentissani että kyseessä on vitsi ja vielä mainitsin että nettiosoitteen mistä tuo alkuperäinen juttu on kopioitu, niin porukka vaan kiukuttelee jatkuvasti ! :-D
Onko teillä teinipeeloilla vaikeuksia luetun ymmärtämisessä ?! X-DNo hitto, katos. Huomasin vasta nyt.
Laiskuudesta sakotetaan.. - vanhalen88
Varg Vikernes kirjoitti:
On tämä tosi hauskaa; kun minä selvästi sanoin jo aikaisemmassa kommentissani että kyseessä on vitsi ja vielä mainitsin että nettiosoitteen mistä tuo alkuperäinen juttu on kopioitu, niin porukka vaan kiukuttelee jatkuvasti ! :-D
Onko teillä teinipeeloilla vaikeuksia luetun ymmärtämisessä ?! X-DHuomaisin vast nyt et oli läppää..
Pyörrän täten siis sanani ja hyvät jatkot..
- vanhalen88
Tuo viestisi kertoo vain siitä, että olet kuunnellut hevimusiikissa pelkkää murisevaa kitaraa, etkä kuuntele lainkaan sanoja.
Joissain bändeissä tosin on ei järin kivoja sanoituksia mutta mielestäni ne kuvaavat vain laulajan/lauluntekijän omaa ahdistuneisuutta. Kuuntelepa joskus vaikkapa Timo Rautiaisen tai YUP:n sanoituksia. Hienompia sanoja hevi- tai rockkappaleeseen saa hakea Etkö tajua että jyrisevä kitara vain antaa hyvän pohjan laululle? Se on tietysti totta että black- ja death metal voivat olla täyttä saastaa, mutta mitä sinulla on tavallista hevimusiikkia vastaan?
Kaikki juttusi salaliitostasi ja muista... Taitaa olla sellainen juttu, että kellokoski kutsuu ja varo ettet törmää seuraavaksi alieneiden salaliittoon.
Ps. Eddie Van Halen 4evr...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2563225Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201789Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231463Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381322- 811284
- 1041268
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581055- 1371008
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717977