voinko koskaan enää luottaa kehenkään

Voit ja sinun pitäisikin. Älä hylkää itseäsi tuollaisen kokemuksen vuoksi - käytä se hyväksesi. Se tekee sinut vahvemmaksi. Tunnistat jo ensi merkit kokemuksesi perusteella... Se on kasvamista, vaikka se on sattunut.
Ota tarpeeksi aikaa itsellesi ja kun tutustut mieheen tee se ajan kanssa kaikessa rauhassa. Älä tee peruuttamattomia päätöksiä liian nopeasti. Huomaat kyllä jos jokin on vinossa. Teeskentely jakso on yleensä tietyn aikaa ja sitten paljastuu se oikea minä... Kukaan ei jaksa salata oikeita ominaisuuksiaan ikuisesti.

Olen itse juuri nyt suhteessa jossa on runsaasti alistamista ja henkistä väkivaltaa.
Jos en lähde olen varma että ruumiillinen astuu mukaan piakkoin.
Ja lähden suhteesta heti kun se on mahdollista. Haen jo salaa uutta asuntoa ja itse muuttokin on tapahduttava kaikessa hiljaisuudesssa...
Pelkään miestäni.

En silti menetä toivoani. Upeita miehiä on olemassa. Niitä jotka eivät lupaa kuuta taivaalta mutta eivät muutu hirviöiksi kun nainen on sitoutunut ja loukussa...
Älä siis luovu toivosta. Minäkään en luovu.

Mun erosta on vuoden verran ja näen edelleen painajaisia ja jotkut sanat, laulut ja viheltelyt laukaisevat mussa kauhun tunteita. Samoin tietyt aloittelevat lähentymiset.... Ne on asiaoita jotka pikkuhiljaa helpotta, niin ainakin olen kuullut kerrottavan ja niin uskon. Ellen uskoisi tulevaan en pystyisi elämään nykyisyydessä.
Luota toiseen ja puhu asioista. Älä kuitenkaan selittele selviä merkkejä, tiedät kyllä mistä puhun!

Erosin vuosi sitten. Kävin eron aikaan terapeutillakin juttelemassa, mikä oli hyvä juttu. Olen miettinyt paljon näitä kaikkia asioita.

Pelkään miehiä ja just se että tärkein ihminen petti luottamuksen, on vienyt pohjan pois elämältä. Tai ei itse elämältä, mutta tältä suhdepuolelta.Jos joku mies koskettaakaan minua, jäykistyn pelosta ja kavahdan kauemmas. Järki kyllä sanoo ettei kaikki ihmiset ole sellaisia, mutta kroppa reagoi. Jotenkin masentaa tämä ajatus, etten pääse tässä asiassa eteenpäin. Haluisin viettä vielä ns. normaalia elämää, mutta en tunnu pääsevän tämän asian yli. Olenkin ajatellut mennä takaisin terapeutin puheille, vaikkakin moni sanoo että aika auttaa. Tuntuu että se pahentaa asiaa, suurentaa koko ajan tätä kynnystä.

Kyllä toivut,ja saat luottamuksesi takaisin,kunhan annat ajan kulua.
Itse pääsin pakoon narsistimiestäni,ja tuli vielä toinenkin suhde,jossa olin täysin psykopaatin kynsissä,ja olin päästä oikeasti hengestäni!

Toipuminen ottaa aikaa,mutta kun löydät miehen,sun intuitiot,ja ne signaalit,mitä hän sulle käytöksellään viestittää,on hyviä merkkejä...

sulle on varmasti kehittynyt korostunut "näkö" miesten suhteen. Itselleni kävi niin,että säpsähdin vielä vuosi tapahtuman jälkeen,jos saman värinen autokin ajoi vastaan...piti ajaa tien sivuun rauhoittumaan. Silloin tuntui,ettei tämä asia jätä koskaan rauhaan.

Olin yksin pari vuotta,joka teki mulle todella hyvää.En olis suhteeseen heti edes kyennytkään kaiken jälkeen.

Helliä ja kultaisia miehiä ON olemassa:) Omistan nyt sellaisen,elämäni ihanimman miehen ja hänen kanssaan ollaan nämä henkiset ja fyysiset pahoinpitelyt keskusteltu ja niin kauan,kunnes itse opin luottamaan,että hän ei koske naiseen kun rakkaudella!:)

Kaiken jälkeen ollaan keskitytty vain ja ainoastaan MEIDÄN KAHDEN eloon,ja suhteen hyvinvointiin,eli kaikki taakse jäänyt on historiaa,josta ei enää puhuta!

Sä selviät tästä,kunhan annat toipumiselle aikaa,ja löydät ihmisen,jolle purkaa itsesi,ja joka kuuntelee sua!

Kaikkea hyvää,ja eritoten ONNELLISUUTTA elämääsi:)