Tässä hieman tekstiä eräältä, joka on itse kokenut väkivaltaa suhteessa useamman kuin kahden miehen taholta...
Viimeisin pahoinpitely tapahtui loppuvuoden puolella, eikun kamat kasaan, eropäätös ja sairaalaan tarkastettavaksi. Tein pahoinpitelystä poliisiasian ja nyt mennään päivä kerrallaan elämässä eteenpäin, sairaslomaa jouduin ottamaan ja ajatuksiani käymään paljonkin läpi. Painajaiset tulivat tutuiksi, herään huutaen siihen että unessa toistuu se mitä mies minulle teki.
Kun kyseessä ei tosiaan ollut ensimmäinen mieskumppani joka väkivaltaa minuun kohdisti, niin selvittyäni pahimmasta pahasta mielestä oli aika kävellä peilin eteen ja miettiä, onkohan miesvalinnoissani ollut jotain vikaa kenties?
Väkivaltaisia miehiä (ja toki naisiakin) riittää tässäkin maassa AINA. Ne eivät ole sukupuuttoon kuoleva "rotu", valitettavasti.
Mutta ennen kuin päästänkään itseni sellaiseen negatiiviseen elämänasenteeseen "en koskaan löydä parempaa miestä, seuraavakin varmasti lyö" kävelen taas peilin eteen ja tutkin itseäni. Osa on varmasti ollut huonoa tuuriani ja minusta täysin johtumatonta, mutta osa on myös ollut omista valinnoista johtuvaa. Ensinnäkin, vaikka ulkoisesti vaikutan vahvalta naiselta, olen sisimmässäni heikko ja erittäin paljon merkitsee miesten huomionosoitukset, johtuen siitä että olen nuorena kiusattu ja kun kaverit pussaili discoissa niin minulle tultiin sanomaan että mene rumilus kotiisi.
Siksikin osittain olen sortunut ottamaan huomiota niiltä miehiltä, jotka sitä suinkin minulle antavat, ajattelematta niinkään sitä onko mies sopiva kumppaniksi tai onko siinä merkkejä väkivaltaisesta ihmisestä.
Viimeisimmässäkin suhteessani olen sulkenut silmäni esim. kohtuuttomalla mustasukkaisuudella (menojeni rajoittamista, puhelimeni tutkimista mies perusteli sillä että ei tällaiseen naiseen voisi kukaan luottaa, olen minä sellainen hutsu) ja selittelin hänen tekojaan että niihin minussa on vika ja yritin itku kurkussa väittää että voit sinä kulta minuun luottaa.
Tästä lähin en kyllä lankea kenenkään naruun noin. Ihastua ja rakastua saa mutta ei sokaistua henkisesti. Luottamus pitää toimia, pitää saada olla omia kavereita ja omia menoja ja yleensäkin omaa elämää koskevia asioita; ei toinen voi sanella minun työkuvioita, perheasioita (vanhemmat) jne. Ne on minun ihan oma juttuni.
Niin, ja mistä saa sen voiman että uskoo että omalle kohdalle voi sattua parempi mies ensi kerralla? Minä katson ympärilleni. Vaatekaupassa katson rakastunutta paria, jossa odottava nainen ja hänen miehensä valitsevat hymyillen vauvanvaatteita. Katson juna-asemalla toisensa tapaavaa, halaavaa nuorta paria. Katson kadulla käsikynkässä kävelevää eläkeläisparia.
Sitten katson lähimmäisiäni, ystäviäni, joilla on kunnolliset kumppanit ja ihana, toimiva suhde, joka kestää arjen kuprut mutta ei käsitä väkivaltaa.
Sitten uskon, että kunhan minäkin pidän silmäni auki, voin löytää vielä rakkauden, sellaisen rakkauden jossa ei suu h*orittele eikä käsi satuta.
Tässä minun ajatuksiani. Väkivaltatapauksia on toki erilaisia ja jokainen ihminen on erilainen. Mutta ehkä joku löytää näistäkin sanoista, vaikka vain osittain, itsensä? Niin, ja tosiaan aina ei voi edes omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen että heiluuko kumppanin käsi, jotkut saattavat olla esimerkiksi selvin päin todella hyviä tyyppejä mutta humalassa taas aivan toisia ihmisiä.
Viimeisin pahoinpitely tapahtui loppuvuoden puolella, eikun kamat kasaan, eropäätös ja sairaalaan tarkastettavaksi. Tein pahoinpitelystä poliisiasian ja nyt mennään päivä kerrallaan elämässä eteenpäin, sairaslomaa jouduin ottamaan ja ajatuksiani käymään paljonkin läpi. Painajaiset tulivat tutuiksi, herään huutaen siihen että unessa toistuu se mitä mies minulle teki.
Kun kyseessä ei tosiaan ollut ensimmäinen mieskumppani joka väkivaltaa minuun kohdisti, niin selvittyäni pahimmasta pahasta mielestä oli aika kävellä peilin eteen ja miettiä, onkohan miesvalinnoissani ollut jotain vikaa kenties?
Väkivaltaisia miehiä (ja toki naisiakin) riittää tässäkin maassa AINA. Ne eivät ole sukupuuttoon kuoleva "rotu", valitettavasti.
Mutta ennen kuin päästänkään itseni sellaiseen negatiiviseen elämänasenteeseen "en koskaan löydä parempaa miestä, seuraavakin varmasti lyö" kävelen taas peilin eteen ja tutkin itseäni. Osa on varmasti ollut huonoa tuuriani ja minusta täysin johtumatonta, mutta osa on myös ollut omista valinnoista johtuvaa. Ensinnäkin, vaikka ulkoisesti vaikutan vahvalta naiselta, olen sisimmässäni heikko ja erittäin paljon merkitsee miesten huomionosoitukset, johtuen siitä että olen nuorena kiusattu ja kun kaverit pussaili discoissa niin minulle tultiin sanomaan että mene rumilus kotiisi.
Siksikin osittain olen sortunut ottamaan huomiota niiltä miehiltä, jotka sitä suinkin minulle antavat, ajattelematta niinkään sitä onko mies sopiva kumppaniksi tai onko siinä merkkejä väkivaltaisesta ihmisestä.
Viimeisimmässäkin suhteessani olen sulkenut silmäni esim. kohtuuttomalla mustasukkaisuudella (menojeni rajoittamista, puhelimeni tutkimista mies perusteli sillä että ei tällaiseen naiseen voisi kukaan luottaa, olen minä sellainen hutsu) ja selittelin hänen tekojaan että niihin minussa on vika ja yritin itku kurkussa väittää että voit sinä kulta minuun luottaa.
Tästä lähin en kyllä lankea kenenkään naruun noin. Ihastua ja rakastua saa mutta ei sokaistua henkisesti. Luottamus pitää toimia, pitää saada olla omia kavereita ja omia menoja ja yleensäkin omaa elämää koskevia asioita; ei toinen voi sanella minun työkuvioita, perheasioita (vanhemmat) jne. Ne on minun ihan oma juttuni.
Niin, ja mistä saa sen voiman että uskoo että omalle kohdalle voi sattua parempi mies ensi kerralla? Minä katson ympärilleni. Vaatekaupassa katson rakastunutta paria, jossa odottava nainen ja hänen miehensä valitsevat hymyillen vauvanvaatteita. Katson juna-asemalla toisensa tapaavaa, halaavaa nuorta paria. Katson kadulla käsikynkässä kävelevää eläkeläisparia.
Sitten katson lähimmäisiäni, ystäviäni, joilla on kunnolliset kumppanit ja ihana, toimiva suhde, joka kestää arjen kuprut mutta ei käsitä väkivaltaa.
Sitten uskon, että kunhan minäkin pidän silmäni auki, voin löytää vielä rakkauden, sellaisen rakkauden jossa ei suu h*orittele eikä käsi satuta.
Tässä minun ajatuksiani. Väkivaltatapauksia on toki erilaisia ja jokainen ihminen on erilainen. Mutta ehkä joku löytää näistäkin sanoista, vaikka vain osittain, itsensä? Niin, ja tosiaan aina ei voi edes omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen että heiluuko kumppanin käsi, jotkut saattavat olla esimerkiksi selvin päin todella hyviä tyyppejä mutta humalassa taas aivan toisia ihmisiä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suosittelen että menet terapiaan ja haet keinot jotka auttavat sinua ettet uhriudu enää elämässäsi, sillä noin juuri se menee.