kun luin aiemmin illalla keskustelua telkkariohjelmista, jälleen kerran ajattelin miten outo aika tämä on.
Päivä alkaa aamutelevisiolla, jatkuu loputtomalla virtana kuvia, sanoja.Kaikki joidenkin muiden, kuvitteellisesta elämästä. Välissä vilkaistaan uutiset, nekin kertojansa kuva.
Päivät kuluvat viihdelöllössä. Tajunnan täyttää viihdeteollisuuden tietokoneentarkasti ohjelmoitu mössö, mikä parhaiten iskee tavan taaviin. Tai musiikki jauhaa jossain taustalla.
Minusta se on outoa. Missä välissä ihminen on ihminen? Ajattelee omilla aivoillaan? Tekee omia, hänelle tärkeitä asioitaan?
Keskivertoihminen huitaisee television katsomiseen kymmenen vuotta elämästään.
Minusta se on paljon.
Niin kuin sanoin, olen jäänne 20-luvulta. Minusta ei tunnu hyvältä jatkuva sekasortoinen ärsykkeiden tulva, päivästä päivään. Vuodesta vuoteen.
Viihdettä aamusta iltaan
11
462
Vastaukset
- Hanna
Ylipäätään tätä aikaa leimaa suunnaton ahneus. Kaikkea pitää olla kaiken aikaa ja yhä enemmän! Lopputulos on, ettei mikään tunnu enää miltään.
Kun pari päivää asustelin täydellisessä hiljaisuudessa, millaisella voimalla iskeekään kuuntelemani venäläisbändin musiikki. Tai mikä tahansa (ei nyt aivan mikätahansa) musiikki, kun sillä ei turruta itseään aamusta iltaan.
Sama pätee mielestäni muihinkin elämän nautintoihin. Ihmiset ovat nykyisin kuin tursaita, ulkoisesti ja sisäisesti.- Kalle Kotton
Sen ahneuden keskellä on mahdollisuus itse elää niin seesteistä elämää, kun haluaa.
On vähän toivotonta yrittää laajemmin muuttaa muiden elämäntapaa, siinä rasittaa vain itsensä.
Ei tämä aika ole sen kummempaa kun aikaisemmatkaan ajat, ei ihminen ole parissa vuosituhannessa muuttunut yhtään. Tekniikka on tuonut uusia mahdollisuuksia.
Jos Sinulla olisi siellä hiljaisuudessa kaikki mitä ikinä tarvitsisit, et Sinä kauaa olisi tyytyväinen, varsinkin jos olisit yksin. - Hanna
Kalle Kotton kirjoitti:
Sen ahneuden keskellä on mahdollisuus itse elää niin seesteistä elämää, kun haluaa.
On vähän toivotonta yrittää laajemmin muuttaa muiden elämäntapaa, siinä rasittaa vain itsensä.
Ei tämä aika ole sen kummempaa kun aikaisemmatkaan ajat, ei ihminen ole parissa vuosituhannessa muuttunut yhtään. Tekniikka on tuonut uusia mahdollisuuksia.
Jos Sinulla olisi siellä hiljaisuudessa kaikki mitä ikinä tarvitsisit, et Sinä kauaa olisi tyytyväinen, varsinkin jos olisit yksin.vaikka tempaistaisiin tästä hetkestä kaikki sähköllä käypä huut helvettiin.
Olen itse asiassa elänytkin talossa, jossa vesikin kulki ämpärissä sisään ja ulos.
Mitä minulta puuttuu, ei ole tavara. - olla niin
Hanna kirjoitti:
vaikka tempaistaisiin tästä hetkestä kaikki sähköllä käypä huut helvettiin.
Olen itse asiassa elänytkin talossa, jossa vesikin kulki ämpärissä sisään ja ulos.
Mitä minulta puuttuu, ei ole tavara.Tiedän itse miltä tuntuu elää sellasessa paikassa, mukavuuksia ei ole.
Sitten ei voisi nettiäkään käyttää, jollei sähköä olisi.
En itse pystyisi palaamaan menneeseen lopullisesti.
Kyllä tulisi yksinäinen olo, jollei sitten muuten ole paljon sosiaalisia suhteita. - vikana!
Hanna kirjoitti:
vaikka tempaistaisiin tästä hetkestä kaikki sähköllä käypä huut helvettiin.
Olen itse asiassa elänytkin talossa, jossa vesikin kulki ämpärissä sisään ja ulos.
Mitä minulta puuttuu, ei ole tavara.Kukaan ei uskalla myöntää tulevansa toimeen ilman telkkarin tylsiä ohjelmia, tai ei kuuntele radiota.
Lopetin radion kuuntelun sinä samana päivänä, kun alkoi kaupallallisten kanavien tulva, inhosin niitä klingklang-mainoksia niin paljon, enkä halunnut karsinoida musiikkia profiilikanavaan, se oli kauheata mielestäni.
Sen koommin en ole radiota avannut.
Televisiostakin luovuin...ja voi että on aikaa vaikka mihin.
Ja mua kauhistellaan, EI ole RADIOTA, EI ole televisiota...kuinka tuut toimeen ilman...
Ihan hyvin, kiitos kysymästä. - Kalle Kotton
Hanna kirjoitti:
vaikka tempaistaisiin tästä hetkestä kaikki sähköllä käypä huut helvettiin.
Olen itse asiassa elänytkin talossa, jossa vesikin kulki ämpärissä sisään ja ulos.
Mitä minulta puuttuu, ei ole tavara.Et varmaan olisi tyytyväinen. Taidat asua aivan kaupan vieressä,että pystyt hakemaan tuoreet ruuat muuten nuo kylmälaitteet on aika tärkeitä.
Kyllä tuo sisävessa alkaa tällä iällä olla hyvä kapistus, ettei tarvitse illalla niin tarkka olla mitä juo, sitäkään ei ole kiva lähteä keskellä yötä ulos juosettamaan.
Hyvä se silti on, jos nykymenoa kyseenalaistaa, niin omaa kun yleisemminkin.
Aina ihmiseltä jotain puuttuu, jos tavaraa on tarpeeksi, silloin puuttuu jotain muuta ja toisin päin.
- kutriina : )
Minulla ainakin päivät kuluu töissä ja illat kotiaskareissa. Joskus 21 aikaan pääsee television äärelle istahtamaan, jos jotain katsomisen arvoista tulee.
Tänään on poikkeus. Ajattelin vihdoinkin vain olla ja ottaa päikkärit, käydä lenkillä, katsoa televisota ja saunoa illalla.
Mutta televisiosta tulee tänään oikeestaan vaan kolme ohjelmaa, mitä viitsin katsoa.
Eli eipä taida tänäänkään sen edessä hirveesti aikaa kulua.Joo, ei ehdi viihdytellä itseään. Työ ja lapsenlapsi sekä harrastus vie aikaa, niin ettei telkkaria ehdi katsoa tarpeeksikaan.
Omalta kohdaltani sanoisin, että paljon suurempaa valinnanvapautta kaipaan jos viihdykkeistä on kysymys, ei minulle riitä nää tavalliset kanavat ja netti. Olen päättänyt tilata uudet maksulliset TV kanavat. Virallistan myös suhteeni ja saan oman telkkarin, niin voimme katsoa kumpikin mitä kanavia haluamme. Haluan tiede ja luonto ohjelmia ehdottomasti lisää.
Ja kaikkia uusia viihde-elektroniikkaa aion hankkia koko ajan lisää ja opetella käyttämään joka ikistä uutta toosaa mitä sitten minun viihtymiseen keksivätkin. Joskus tulee vielä kumminkin sitä aikaa, voihan se vaikka jalkakin katketa...- niin sulla on
kulunut kolme!! tuntia siihen! ja puoli tuntia, niin silti puolitoistatuntia! Se on paljon se.
No, kuka mitäkin arvostaa, makuasia, eikä siitä kannata kiistellä.
- tämä on
parhaimmillaan 24/7 :)
- **M
Niin, elämä on valintoja täynnä. Voi mennä virran mukana tai olla menemättä. En omista telkkaria ja radiokin on jossain kaapissa. Tässä tietsikan ruudun takana sen sijaan olen lähes jatkuvasti ja nautin elämästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60874
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111823Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla251726- 54709
- 49619
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43528