... ja "viisaiden neuvojen" antamisesta arjen kylmään todellisuuteen!
Täällä puhutaan paljon siitä, mitä joku tekee "väärin", "oikein" tai "jättää tekemättä" ihmissuhteissaan, mutta onkohan aito todellisuus yhteiskunnastamme monille sittenkin liian kova paikka kestettäväksi?
Olen koonnut tähän keskustelunavaukseeni jokusen kappaleen netti -sivun otsikoita muiden esittämieni "faktojen" lisäksi.
Tämän keskustelunavaukseni tarkoitus on herättää teitä lukijoita ajattelemaan, mitä kukin meistä voisi kohdallaan tehdä, jotta parisuhteittemme kautta mahdollistaisimme tuleville polville edes jonkinmoiset mahdollisuudet pärjätä. Meitä kun ei ole todellisuudessa kuin tämä rapiat 5,3 miljoona...
Jo nuo nettisivut, joihin linkit alta löytyvät, kuvaavat jo melkoisen hyvin niitä ongelmia, jotka melko suurelta osalta ovat yhteiskunnassamme "tabuja" (erityisesti yhä kasvava perheväkivalta), koska yhteiskunnaltamme ei tahdo löytyä mm. taloudellisia resursseja lähteä syntyneisiin ongelmiin panostamaan.
http://www.suhdesoppa.fi/avioero/yleisimmat-avioeron-syyt/
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Paihteet/Paihdetilastovuosikirja.htm
Näihin edellisiin kun lisätään tieto yhä kasvavista mielenterveysongelmista ja myönnetään se, että vuosittain noin 1900 alle 30 -vuotiasta työikäistä siirtyy pysyvästi sairaseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä,
ymmärtää varmaan jokainen, miksi kirjoitin tämän keskustelunavauksen tänne "suhteen aloittaminen" otsikon alle!
Vastaus löytyy siitä, että jos heti perustettavan parisuhteen alusta lähtien parisuhteen osapuolet kohtelevat toisiaan esim. vailla inhimillisiä tunteita olevina "kodinkoneina", monimuotoisina "kertahyödykkeinä", "hauskoina leluina", "omia etuja ajavana statuksena" tai "mitään sanomattomana roskaromaanina",
voi vain miettiä minkä esimerkin annamme (jopa tietämättämme) sille pienelle ihmiselle (kyseessä ei siis välttämättä tarvitse olla oma lapsemme!), joka usein "näkymättömänä" toimiamme seuraa.
Pahimmassa tapauksessahan lasta käytetään vielä "pelinappulana", jonka perimmäisistä tunteista "kiinnostutaan" usein vasta sitten, kun aikuisen tekemä työ on peruuttamatonta jälkeä tuon pienen ihmisen aivoissa tehnyt.
Eli silloin kun lapsi alkaa psyykkisesti tai fyysisesti oireilemaan. (Huom. molemmat voivat tulla myös yhtä aikaa!)
Mietitäänpä nyt siis yhdessä, miten me rakkaitamme todellisuudessa kohtelemme ennen parisuhdetta (seurustellessamme), tuon parisuhteen aikana ja jopa sen päätyttyä?
Virheitä tekee jokainen, koska olemmehan inhimillisiä ja erehtyviä ihmisiä, mutta kyse onkin siitä, toteutammeko tekomme rakkaitamme kohtaan harkiten, jopa tarkoitushakuisesti heille henkistä tai fyysistä vahinkoa aiheuttaen,
vai lähdemmekö ihmissuhteissamme toteuttamaan tekoina ajatusmallia; " Haluaisinko itse kokea elämässäni sen saman, mitä nyt rakkailleni teen?
Jos nimittäin ajattelee ennen kuin tekee jotain rakkaitaan kohtaan, jää silloin moni paha toteutumatta!
Täällä puhutaan paljon siitä, mitä joku tekee "väärin", "oikein" tai "jättää tekemättä" ihmissuhteissaan, mutta onkohan aito todellisuus yhteiskunnastamme monille sittenkin liian kova paikka kestettäväksi?
Olen koonnut tähän keskustelunavaukseeni jokusen kappaleen netti -sivun otsikoita muiden esittämieni "faktojen" lisäksi.
Tämän keskustelunavaukseni tarkoitus on herättää teitä lukijoita ajattelemaan, mitä kukin meistä voisi kohdallaan tehdä, jotta parisuhteittemme kautta mahdollistaisimme tuleville polville edes jonkinmoiset mahdollisuudet pärjätä. Meitä kun ei ole todellisuudessa kuin tämä rapiat 5,3 miljoona...
Jo nuo nettisivut, joihin linkit alta löytyvät, kuvaavat jo melkoisen hyvin niitä ongelmia, jotka melko suurelta osalta ovat yhteiskunnassamme "tabuja" (erityisesti yhä kasvava perheväkivalta), koska yhteiskunnaltamme ei tahdo löytyä mm. taloudellisia resursseja lähteä syntyneisiin ongelmiin panostamaan.
http://www.suhdesoppa.fi/avioero/yleisimmat-avioeron-syyt/
http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Paihteet/Paihdetilastovuosikirja.htm
Näihin edellisiin kun lisätään tieto yhä kasvavista mielenterveysongelmista ja myönnetään se, että vuosittain noin 1900 alle 30 -vuotiasta työikäistä siirtyy pysyvästi sairaseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä,
ymmärtää varmaan jokainen, miksi kirjoitin tämän keskustelunavauksen tänne "suhteen aloittaminen" otsikon alle!
Vastaus löytyy siitä, että jos heti perustettavan parisuhteen alusta lähtien parisuhteen osapuolet kohtelevat toisiaan esim. vailla inhimillisiä tunteita olevina "kodinkoneina", monimuotoisina "kertahyödykkeinä", "hauskoina leluina", "omia etuja ajavana statuksena" tai "mitään sanomattomana roskaromaanina",
voi vain miettiä minkä esimerkin annamme (jopa tietämättämme) sille pienelle ihmiselle (kyseessä ei siis välttämättä tarvitse olla oma lapsemme!), joka usein "näkymättömänä" toimiamme seuraa.
Pahimmassa tapauksessahan lasta käytetään vielä "pelinappulana", jonka perimmäisistä tunteista "kiinnostutaan" usein vasta sitten, kun aikuisen tekemä työ on peruuttamatonta jälkeä tuon pienen ihmisen aivoissa tehnyt.
Eli silloin kun lapsi alkaa psyykkisesti tai fyysisesti oireilemaan. (Huom. molemmat voivat tulla myös yhtä aikaa!)
Mietitäänpä nyt siis yhdessä, miten me rakkaitamme todellisuudessa kohtelemme ennen parisuhdetta (seurustellessamme), tuon parisuhteen aikana ja jopa sen päätyttyä?
Virheitä tekee jokainen, koska olemmehan inhimillisiä ja erehtyviä ihmisiä, mutta kyse onkin siitä, toteutammeko tekomme rakkaitamme kohtaan harkiten, jopa tarkoitushakuisesti heille henkistä tai fyysistä vahinkoa aiheuttaen,
vai lähdemmekö ihmissuhteissamme toteuttamaan tekoina ajatusmallia; " Haluaisinko itse kokea elämässäni sen saman, mitä nyt rakkailleni teen?
Jos nimittäin ajattelee ennen kuin tekee jotain rakkaitaan kohtaan, jää silloin moni paha toteutumatta!
Vastaukset 4
Vanhimmat
eivät vaatisi asioita , joita voi saada suosionosoituksena.
Jos ihmiset huomioisivat toista asioista , joita toinen ei ole kerinnyt pyytämään.
Että onnellisuus on aina meissä, eikä sen saaminen voi olla jonkun toisen vastuulla.
Unohdat että tuo kaikki on nykyajan ihmiselle liian vaikeaa!
Jos se toinen ei herätä niitä tunteita, tyydytä tarpeitani, herätä halujani, sytytä elämääni, pakahduta rakkaudellaan ja laita kokemaan asioita niin hänhän on vain yksi harmaa tallaaja kuten kaikki muutkin ja täysin hyödytön!
Se mikä nykyajan suhteita vaivaa on se että toista ei oikeasti tunneta sillä tavoin persoonan tasolla ja että yhteiset kokemukset kasvattaisivat. Syynä on se että niitä kokemuksia jotka ovat paljon mielenkiintoisempia saa muualta, esimerkiksi vieraan sylistä.
Kirjoituksesi olettaa että ihmiset käyttävät päätään ja sitä herkempää sydämen osaansa siihen ajatteluun parisuhteissa mutta niin ei valitettavasti tapahdu.
Ihmisten tulisi kyetä kohtaamaan toinen ihminen ihmisenä, elävänä olentona mutta suotta sitä yrittää kenellekään jankuttaa koska silloin "minä" ei ole keskiössä.
Kaikki muu vaatii hirvittävästi töitä eikä tarjoa sitä iki-ihanaa taivaallista tunnetta rakstumisesta ja ihanuudesta.
Aina uutta on paljon parempi kuin jokin kestävä kumppani.
on aina parempi:
Koska ihminen liikkuu suhteen alussa oman mielikuvansa varassa toisesta henkilöstä ja se perusteeton mielikuva ruokkii omaa mielitunnetta.
mutta satuin katsomaan nuoret|aikuistuminen palstaa niin siellä kärjessä parikin aihetta nykypahoinvoinnista. Siellä kovin rajoittunut lukijamäärä, oisko noihin jotain aikuismaista kommenttia..