Ihmetyttää erään valtakunnallisen kuntosaliyrityksen toiminta, palvelua ei silloin saa jos haluaa irtisanoa kuntosalijäsenyyden. Käytännössä sopimuksen purkaminen on mahdotonta, koska asianomaista henkilöä, joka voisi purkamisen tehdä ei löydy. Internetistä löytyy paljon arviointeja kyseisestä firmasta. Aina kaikilla on sama ongelma. Irtisanoutuminen on mahdotonta. Nuorten hyväuskoisuudella saadaan asiakkaita lupaamalla ilmaista kuukautta, Viron matkaa, avaimenperää, henkilökohtaista ohjaajaa ym. Minusta toiminta vaikuttaa pahemmalta kuin tietoliikennepalveluja myyvien yritysten toiminta. Heidänkin sopimusten irtisanominen on helpompaa ja saahan maksua vastaan palvelua. Kun taas kyseinen firma laskuttaa vaikka ei todellisesta syystä voisikaan käyttää palveluita ja tarjottuja lisukkeita
Toivoisin, että yritys saataisiin vastuuseen siitä, että irtisanominen on myös mahdollista perustelluista syitä. Eihän se heikennä rehellisen yrityksen toimintaa. Kyseinen yritys RAHASTAA näillä vuosisopimuksilla hyväuskoisia nuoria.
Miten voi saada takaisin rahastetun summan, jos palveluja ei ole voinut ollenkaan käyttää vuoden aikana perustellusta syystä. Henkilö on vain allekirjoittanut sopimuksen? Vastaus ei mitenkään, vaikka olisit kuollut!
Suomibodari
Toivoisin, että yritys saataisiin vastuuseen siitä, että irtisanominen on myös mahdollista perustelluista syitä. Eihän se heikennä rehellisen yrityksen toimintaa. Kyseinen yritys RAHASTAA näillä vuosisopimuksilla hyväuskoisia nuoria.
Miten voi saada takaisin rahastetun summan, jos palveluja ei ole voinut ollenkaan käyttää vuoden aikana perustellusta syystä. Henkilö on vain allekirjoittanut sopimuksen? Vastaus ei mitenkään, vaikka olisit kuollut!
Suomibodari
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä paikkakunta on kyseessä? Jos vihjaat edes sen verran. Ja onko kyseessä ketju? Kyselen vain jotta osaisi varoa.
Helsingissä oleva Clubhouse on paikka,josta on vaikea saada irtisanoutua pätevästä syystäkin.Ja joku Active,.-o vai mikä se on.
http://www.clubhouse.fi/
Vaatimus: 3kk takasin jäsenmaksuista
2v määräaikaissopimus
- siitä 2kk vielä määräaikaisena väkisin, vaikka
sopimus päättyisi automaattisesti
- jonotusta 1min
-010 850 9000
-Clubhouse Incanto haluaa asiakkaan paikan päälle, asiakaspalvelija ei ollut valtuutettu
vastaamaan hyvitysten käytännöistä. Sanoi, että ne ovat
yksilökohtaisia keskusteluja, ei ole varsinaista politiikkaa
ainakaan sellaista jota hän tuntisi. Paikanpäälle tulemista perustellaan virallisten
sopimuskanavien käyttämisenä, eli irtisanomisilmoitus ei olisi muuten laillinen.
Erikoista.
Kysyin saisinko numeron päättävälle taholle, jotta tietäisimme
sen, onko politiikka olemassa, vai päätetäänkö hyvitykset
aina yksilöllisesti.
Hän sanoi ettei voi antaa numeroa kenellekään tällaiselle,
mutta kehotti tulemaan paikan päälle ja keskustelemaan.
Totesin, että varaamme sitten myöhemmin ajan ja tulemme
keskustelemaan. Kysyn seuraavaksi kuluttajasuojaviranomaisilta ja jatkan
tutkimista.
Active kuntoklubi kyseessä, valituksia mennyt kuluttaja-asiamiehellekin monia kuulemma.
Kehottaisin välttämään tätä ACTIVE KUNTOKLUBIA jos ette halua vaikeuksia ja maksaa itseänne kipeäksi. Heillä on siis useita toimipisteitä.
Olin itse heidän jäsen vuoden ja kun halusin erota oli ensin todella vaikeaa tavoittaa henkilöä joka voi peruutuksen vastaanottaa. Kun sen sain viimein tehtyä ja kaikki maksut maksettua (siis vuoden jäsenyyden jälkeen ja 13 KK maksujen jälkeen) luulin että homma on selvä.
Tästä meni yli vuosi kun sain kirjeeen Lindorffilta (perintä yhtiöltä) jossa minuilta perittiin puuttunutta kk-maksua ja perintäkuluja. Soitin Active Kuntoklubille ja sieltä väitettiin että yksi kuukausimaksu on edelleen auki, vaikka kaiken piti olla kunnossa kun irtisanoin. No vaativat kuittia/pankkitositetta maksuista jota ei tietenkään ollut koska olin maksanut nämä käteisellä pois irtisanomisen yhteydessä. Sain toki maksusta jonkun käsikuitin, mutta kukapa niitä säästää 1½ vuotta. Näinollen minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin maksaa vielä yksi uusi kk-maksu suunnattoman vitutuksen kera.
No ei siinäkään vielä kaikki. Viime viikolla sain jälleen postia Lindorffilta. (Siis yli kolme vuotta siitä kun lopetin ko. salilla käymisen). He peräsivät jälleen tuota puuttuvaa maksua ja olivat kuulemma saaneet pyynnön Kuntoklubilta jatkaa perintää. Nyt meni kuppi ihan nurin. Soitin jälleen kuntoklubille ja siellä sitten sanottiinkin että kaikki kunnossa ja että minun pitää vain ilmoittaa perintätoimistoon. Yrittivät siis vaan saada taas lisämaksua ja nyt myös huikeita perintäkuluja kolmenvuoden ajalta. Unfuckingbelivable!!!
Ihmetyttää myös tämä Lindorffin ammattitaidottomuus asiassa. Rupeavat perimään samaa asiaa uudelleen kahden vuoden jälkeen. Luulisi että jos maksut ovat hoitamatta niin perintää jatketaan koko ajan...
Olen itse yrittänyt irtisanoa Active kuntoklubin jäsenyyttäni - tuloksetta. Minua on juoksutettu kahden toimipisteen välillä, mutta kummassakaan "ei voida auttaa". Irtisanomisen syynä on vakava sairaus, joka tekee kuntoilun mahdottomaksi, mutta tämä ei kuulemma ole riittävä peruste heille.
Lindorffilta tuli myös lappu maksamattomasta laskusta, vaikka laskutus tapahtuu suoraveloituksella ja jokainen veloitus on mennyt ongelmitta läpi. Active on kusettajaklubi.