tosi hyvä rinne lapsiperheille suosittelen,vaikka kaikki onkin toisilleen kateellisia;)
jyppyrä
laskenut
544203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
On se semmoinen patti, että toista tietää.
Jokaisella Enontekiöläisellä, imettäväiset ja Luppokotilaiset mukaan lukien, on vastuita Jyppyrän velkoihin 5.000 €/kuntalainen.
Eli meidät on vedetty tuohon talviurheilukeskukseen mukaan, halusimme tai emme.
Minun mielestäni terävin virkamiesjohto, kehityspomo ja osa yrittäjistä ovat leiponeet koko torson.
oivon, että he ovat sitten harmaana maanantaina kantamassa vastuun keitoksestaan.
Iän aikuinen temppu siivota velat ylivelkaantuneesta yhtiöstä on ajaa se konkurssiin. Silloin yhtiö asetetaan selvitystilaan ja velat kaatuvat viimein takaajien (kunnan) syliin. Sitten uusi yhtiö tekee tarjouksen velkojapankille vanhastayhtiöstä ja saa sen itselleen käytännössä velattomana tai murto-osalla siitä velasta joka yhtiötä rasitti.
On tietysti olemassa toinenkin vaihtoehto, osakepääoman kototus....
Semmoista on elämä...
Halvalla pääsemmä jos selviämmä 5000€/henkilö kyllä taas viehän kuntalaisia joku tullee jostaki ja saapii tehjä kuntalaisten piikkiin mitä haluaa(olisi vain pyörittänyt pitsaa)mutta kun ei niin ei.No tämä herrahan on varmasti tällä hommalla saanut hankkinut semmoset kannustimet että seuraavaksi valitaan Kaliffiksi kaliffin paikalle kun kohta senkin aika koittaa ja siihen ei mene pitkään.
tuolla ajattelullahan koko kunta on torso.
matkailu yrittäjät pitäis pistää vähän enemmän pääomaa kiinni yritykseen mutta yllätys yllätys
eihän ne voi siitähän voi joku toinen hyötyä.
Tässäpä on kysymys ajattelemattomuudesta.
Yrittäjien panostus lienee noin 40.000€ T&E-keskus 150.000€ ja kunnan vastuut 1.000.000€.
Lähtökohta on se mikä tässä mättää.
Tiedän, että kunta joutuu olemaan tovin suurimpana osakkeen omistajana. Kehityspomo kertoi Enontekiön sanomissa, että aikanaan kunnan omistusosuus laskee alle 50%:in. Herää kysymys, miten se toteutetaan? Kuka ostaa velkaa?
Olet oikeassa. Matkailuyrittäjien pitäisi pistää vähän enemmän.
Vähän enemmän tarkoittaa kaksikymmentä kertaa se mitä nyt on sijoitettu eli 800.000€. Sitten talous olisi oikealla pohjalla. Ja kunnan ei pitäisi olla missään taloudellissa kytköksissä koko toimintaan.
Minä olen sitä mieltä, että matkailuyrittäjät eivät usko itekkään koko touhuun. Jos uskoisivat, niin hanke olisi toteutettu ilman kunnan ja kehitysyhtiön saumatonta yhteistyötä. Nuiden kahden yhteistyössä menee omat ja kupatut rahat.
On se vitun kumma ko kaikki ne pöljimmät saavat päättää kunnanasioista,tai toisaalta sen ymmärtää ku niillä pöljillähän se on kovin pätemisen tarve ja hinku tekemään niitä pöljiä päätöksiä,eikä niillä ole hajuakhaan seurauksista eikä net siittä välitä v..tuakhaan
Kävikkö äänestämässä? Jos et, niin älä uikuta.
Taito ei riittänyt
UPEA ON RINNE VOI VITUN IKENET SITÄ IHMISEN PÖLJYYTTÄ.
Kävimme laskettelemassa koko perhe tosi upeaa.
Onko hissit ja rinteet jo kunnossa?
Mitähän liput maksavat?
kun käytiin lippu 10 varusteet 10 ei paha hinta voisivat vaikka nostaa.
Täytyy olla siinä perheessä kokoa kun on ihan ikioma makikin...!!!
Tervetuloa vain, ei rahamiehet tartte hintatietoja,samaa luokkaa ku Levillä tai pikkusen halvemmat..
ja vieläkö saavat sen ruman rakennuksen purettua missä räystäät notkuu lasivillaa,vai onkohan se tarkotus korjata..joo niin varokaa niitä pystytikkuja laskettelijat,niitä näky sielä täälä sojottamassa,tartuvat suksenpohjaan,son menoa sitte ja kyyti on alaspäin ja näky sielä se raktoriki keskelä mäkeä,siinä on sitte pahempi kyyti jos siihen lasket..tullee arkunosto vielä päälle,son kunnanvelkaa 1800 000 arkku mitä se tekkee yhtheensä,pikkusen yli sen luvatun velkasumman
menkää laskemaan
Hyvä siinäki mielessä että saa laskea sekä ylös että alas,(itte kyllä lasken mieluummin vain alas)varokaa kuitenki ettettä laske houshun..
Jos päivälippu maksaa 10€, niin niitä on myytävä 5 kk:n sesongin aikana 1.440 kpl eli 96 kpl joka ikinen päivä. Ja tällä saadaan hoidettua kuntalaisten takaama laina korkoineen.
Tuon päälle tulee sitten sähkö, palkat, huoltokulut, tampparin vuokra jne.
Jos nyt sitten saamme lasketella, niin ennen sitä ei ole kukaan laskenut, ei ainakaan kuntalaisten eduksi.
hienosta rinteestä...ei ole kaikilla tämmösiä pulkkkamäkiä...
En ole ollut takausmiehenä minkäänlaiselle lainalle,maksakoot ne jotka ovat sen tehneet
Meidän valitsemamme kunnanvaltuutetut ovat sen puolestamme tehneet.
Kunnanvaltuuston pöytäkirjasta käy ilmi nimet ja millainen päätös oli.
Minun mielestäni todelliset kojootit ovat taustalla lymyilemässä. Juuri he, jotka ovat vastuussa koko älyttömyydestä. Siis he, jotka pyörtävät vastuun paketin hyväksyjille eli hallitukselle ja valtuustolle.
Se mikä on varmaa, niin kuntalaiset maksavat, ainakin he jotka kuntalaisina veronsa kuntaan tilittävät.
Sen mukaan kuntalaisilla oikeus käyttää Jyppyrän palveluita rajoituksetta omistajan oikeudella vapaasti ja saada siten katetta sijoitukselleen! Samoin meillä oikeus valita Jyppyrän hallitus, hmm pannaanhan tuulemaan.
Olen laskenut mäkeä aina,en olisi nappulana muuta halunnut tehäkkään,kun on tottunut urheilemaa.ei sitä voi ikinä kokonaan lopettaa.Keho ja mieli kiljuvat liikuntaa.Nyt vois haaveilla jo isommasta mäestä.
Haaveilla tosin mutta ei kannata tosissaan kokeilla jo ei ole kokemusta,niin ensin harjoittelu pienemmässä mäessä ja sitte vähän isommassa...
Hui kamala paikka. Nykyisessä patissa on kuntalaisten rahoja sidottu ainakin 1.000.000€ Ja sinä haaveilet vielä isommasta mäestä.
Se on varma, jos Pyhäkeroa rakennetaan saman konklaavin toimesta, niin 10.000.000€ ei riitä kuntalaisten panostuksena.
Nykyisessa talviurheilukeskuksessa pitäisi yhden kertanousun hissillä maksaa 10€. Silloin pitäisi nousuja olla 130 kpl joka ikinen päivä viiden kuukauden ajan. 10 €:n kertanousun hinnalla kaudessa nousujen määrä pitää olla 19.500 kpl.
Jos nousun hinta on 2 €, nin nousujen määrä päivässä on 650 kpl.
Em. laskelmat ovat kustannusten puolesta vielä alakantissa.
Mitäpä arvelette, vieläkö vuoden päästä hissi kiskottaa laskettelijoita Jyppyrän talviurheilukeskuksessa ilman kuntalaisten rahallista lisäpanostusta?
Älä kirjoitte satuja kun et ymmärrä liike hommista mitään, tämä onkin pitemälle aikavälille tehty suunnitelma eikä mikään vuoden homma jossa ei lasketa kerta nousuja.
Ei ole kyllä laskettu etukäteen mitä laskeminen maksaa.
Vaikka olis sadan vuoden suunnitelma, jos rahat loppuu niin sata vuotta tulee täyteen äkisti.
Kun konklaavi uskoo itse toiminnan kannattavuuteen, niin ostakaa kunta ulos koko toiminnasta.
Syksyllä tuli lappu hallitukselle, jolla pyydettiin kuntalaislta rahaa Jyppyrän tappioiden takaamiseen tuleville vuosille. Rahaa ei myönnetty.
Tarkoittaako se, että pitkän aikaavälin suunnitelma on se, rahan tuloa toiminnasta ei tarvitse laskea, kun poliittisen pelehdinnän avulla yhtiöön pumpataan kuntalaisten rahoja vailla määrää?
Minusta tämä kuulostaa "puuronkeittäjän ja munkinpaistajan" jutuilta.
Voinette viisaat luvata, että kuntalaisten ei tarvitse laittaa enää kolikkoakaan yhtiöön, muutenkun käyttäessään sen palveluja?
Mulla on kyllä kutina, että se 600.000€:n takaus muuttuu velaksi veronmaksajille...
Jos saatte 1.000.000 € yksityisiltä sijoittajilta rahaa osepääomaan, niin sitten asia on aivan toisin. 1.000.000€ velalla tuhoon tuomittu.
No, konkurssin kautta yhtiö voi siirtää velat kuntalaisille ja sittenhän toimintaa jatkavan yhtiön tase on taas kunnossa.
Pari kertaa aiemmin on Enontekiöllä vastaavaa yritetty liki pitäen samalla kaavalla...
Muisti on aika lyhyt...
En ymmärrä noita laskuja.Olen varma että kunnanjohto ja yrityspäällikkö oy osaavat laskea.isoista summista on kyse ja onhan enontekiön liikeelämkin antanut ison summan rahaa mulle ainakin iso.ja kivahan se on että jotain uutta jouluvalojen kavereksi saadaan hettaan. taisi olla ruumishuone suurin rakennustyö hetassa viimekesänä.
Voisiko ylle kirjoittanut asiantuntija valaista huolestuneille kuntalaisille tarkemmin, miten pitkästä aikavälistä on suunnitelmassa kyse ja milloin tuottoa alkaa tulla ja kuinka paljon. Eikö kertalipun ostajilla ole mitään merkitystä?
tarkoitus on saada matkailua kasvamaan ja sitä kautta sita tuottoa.ei välttämättä ole tarkoituskaan tehdä tällä miljoonia.
Kyllä siihen ei tartte olla asiantuntija,tyhmempiki sen ymmärtää ja aivan tavallisella maalaisjärjen käytöllä,ajatelkaa nyt ihan itte,mistä helvetistä sitä tuottoa yhenäkkiä tullee,sielähän pitäs olla laskettelijoita pilvin pimein ennenko siitä tuottoa alkaa tulla,siitähän tullee myös kokoajan kustannuksia,voi veljet mikä soppa...
noin vähintään 15 vuotta...ennenko kävijämäärä alkaa vakiintua...ja mitä siihen mennessä,kuinka paljo laskua on kertynyt..ps. saa se asiantuntijaki vastata..
Se nyppylä on tuhoon tuomittu jo syntyessään eli konkurssi mäkihän se on,ei mikään muu..kattokaapa parin vuojen päästä miten on mäkiasiat ....kyllä sitte ollaan nöyrää poikaa,jos nyt ovat edes paikkakunnalla silloin,epäilen suuresti..
On meillä viisaat päättäjät kunnassa,voi elämän kevät...KEHITYSYHTIÖ ..VOI PITÄSKÖ ITKEÄ VAI NAURAA..?
Ei muuten osata laskea näkeehän sen tyhmempiki ettei tämä tule pyörimään ikinä omalla tuloillaan
Jyppyrän hallitus on valittu silloin kun äänestit kunnalisvaalissa,että niin sattuu olemhan.
Muistan lukeneeni vaalien alla kokoomuslaista kirjoittelua Enontekiön matkailullisen imagon puolesta.
Minua alkoi askarruttamaan, kun kokoomuslaista verta on ollut myös Jyppyrän toiminnan aivoittajana. Ja samalta suunnalta olitiin todellakin huolissaan imagon murenemisesta.
Mitäpä olette mieltä Jyppyrän tulevaisuudesta ja millaista vaikutusta sillä on Enontekiön imagolle?
Minusta on hienoa että on rohkeita päättäjiä jotka uskaltavat tehtä päätöksiä tulevaisuutta silmälläpitäen ja katsovat että siitä on koko kunnan etu kyseessä esim,kasvavana talvi matkailu kohdeena. Ei pitä ajatella että se on tämä talvi jona sen pitäis tuotaa voittoa. Tällaiset hankeet tuovat muitakin oheis palveluita josta hyötyvät paikalliset yrittäjät ja tätä kautta työllistävät ihmisiä .
Ymmärrän hyvin, että suuret investoinnit syövät varmasti yhtiön likviditeetin lähelle nollaa.
Sitä minä en tiedä, millainen sopimus hiihtomaalla on kehitysyhtiön kanssa. Lehdissä olleiden tietojen mukaan, kehitysyhtiönkin talous on ollut tiukalla.
Voi olla, että kehitysyhtiön tarjoamat palvelut eivät ole aivan ilmaisia.
Kuulinmpa senkin, että rinnetyöntekijöiden palkan maksaa kehitysyhtiö. Sen kyllä ymmärrän miksi.
Minua kyllä kiinnostaa, milloin jyppyrän pitäisi tehdä suunnitelmien mukainen voitollinen tulos?
Minua kiinnostaa myös, miten yhtiön hallitus on suunnitellut tahoittavansa tappiolliset vuodet?
Sitä minä en hyväksy, että jollain tappiollisella toiminnalla tuodaan ihmisä kuntaan, joista joku muu saa hyödyn.
Jos Jyppyrä tuottaa vaikka 100.000€ tappiota vuodessa, niin montako uutta ympärivuotista työpaikkaa yritysten kautta pitää tulla, että kunta saa omansa pois kunakin vuonna?
Olisko 30-40 uutta työpaikkaa vuodessa ihan pielessä?
Nuo laskettelu rinne päätökset olisi pitänyt tehjä 30 vuotta sitten helvetillinen mäki ounastunturiin ja samaan hintaan ounasjokeen voimala mutta kun ei niin ei suojeltiin silloin jo muutamaa vaipukan kessun nimissä,kun aina kaikki paikat oli kesä/talvilaitumia.Olisi töitä ja ihmisiä nykyisin ei ole kun työkkäri ja kela eikä näköjään muuta tarvitakkaan.Ne turistit eivät tule pelkän nyppylän takia levillä on kaikkea muutaki kun rinne ja ja ovat ostaneet kämpät jo oikeista laskettelukeskuksista että silleen.
Eivät tietenkään ne tule pelkästään lasketelemaan, se on vain yksi oheistuote, palvelut perustuvat monesta eri tuoteesta esim, lumesta hiitoladuista ,poroista,kelkkailusta ja illalla vaikka tansahtelusta kapakassa. tässä pieni esimerkki.
Totta puhut, monesta palasesta kaikki koostuvat.
Mutta miksi kuntalaisten pitää maksaa se tappioputki, jos se ei sitä olsi, niin ei siihen olsi kuntaa tarvittu.
Tunnustakaa asia kerrankin, vai eikö ole niin paljon kansalaisrohkeutta.
Minä säälin teitä!
Tämähän on tehty kuntalaisten parhaaksi sellaisille ihmisille jotka haluavat tehtä työtä ja asua paikkakunnalla. Ei pisnesmaailmassa sääli auta!
Rohkeutta uusille valtuutetuille. Koirat haukkuu karavaani kulkee ???
Ei tainnut olla päättäjillä rohkeutta tiedustella, minkä verran paikallisia ihmisiä on rankaistu pääasiallisesti kunnallisveron ja muiden palvelujen karsimisen kautta esim. seuraavissa Jyppyrän tyyppisissä huvikummuissa: Ukkohalla (Hyrynsalmi), Paljakka (Puolanka), Saukkovaara (Ristijärvi), Kivesvaara (Paltamo), Lavivaara (Enontekiö) lähinnä valtionverotuksen kautta, Ritavalkea(Pellossa säästöliekillä), Pullinki (päätynyt pakolaiskeskukseksi Ruotsin puolella), Kaarevaara (Ruotsin Karesuandossa). Onneksi Aavasaksan tunnelilentomäelle pääsivät ulkopuoliset asiantuntijat antamaan tyrmäävän vastalauseensa ajoissa. Kunnalliset rohkeat olisivat toki senkin sinne kaivaneet.
Mutta meän myllyhän on tietty aivan eri asia.
Pittääkö kunnan maksaa lasku yrittäjien puolesta minun puolesta yksityisellä rahalla saa rakentaa jyppyrälle vaikka lentomäen mutta ei minun verorahoilla piste
Kyllä asioihin pitää olla realistinen ote,ei sitä pelkällä toiveajatelulla mäkiä pidetä pystyssä..
Yritäjäthän tuovat tänne töitä ja verotuloja ja töitä ihmisille jotka niittä viitivät tehdä ja kunnantehtävä on olla mukana kuntaa kehittämässä ja hankkimassa valtiolta avustuksia näihin hyviin kohteisiin. Pakkohan kunnan on nostaa veroprosenttia että pysyy kehityksessä mukana, se on joka kunnan tehtävä tällä hetkellä kun ei vielä ole niitä veronmaksajia.Mutta muutaman vuoden päästä kelpaa olla Enontekiön kuntalainen.
Jos olet yrittäjä, niin taidat kuulua niihin, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa.
Eihän tuossa sepityksessä ole mitään järkeä.
Yrittäjät tuovat kyllä töitä, se on totta.
Sekin on totta, että kuntaa pitää kehittää.
Se ei ole totta, että kunnan pitää hakea yksityisiin investointeihin tukea ja olla takaajana.
Mitä ihmeen hyötyä noista kaikista kehittämistoimista on, jos veroja pitää korottaa, että muutamalla yrittäjällä on kivaa.
Jos työpaikan ostaminen maksaa 20 vuoden verotulot, niin onko siinä järkeä, kun kunta sen joutuu tekemään velaksi.
Eli kuntalaiset velkaantuvat, jotta muutama yrittäjä saa tehtyä tulosta.
Tämä on saman kaliperin juttu, kun me sivukyläläiset maksamme Hettalaisten vesi -ja jätevesi järjestelmän.
Liki 2000 kuntalaista maksaa muutaman yrittäjän häikäilettömän kuppaamisen kunnasta.
Kilpisjärvellä on minusta oikea malli. Kunta on tehnyt oikean tehtävänsä ja yrittäjät ovat jatkaneet siitä, käytännössä ilman kunnan taloudellista tukea. Heille minä nostan hattua. Milestäni Hetassa valtaosa yrittäjistä on niin ku pitää, mutta sitten on niitä...., jotenkin nämä kulminoituvat matkailuyrittäjiin.
Sitä slalommäkeä, ihmeellinen romutarha se näytti olevan, sikin sokin kontteja ja muuta roinaa, eikös sen pitäis jo pyöriä, kylässähän on jo turisteja ja muita ulkomaan eläviä ainakin kaupan kassajonossa. Äkkiä "rinne" kuntoon ja pyörimään vai lieneekö jo ennalta päätetty viedä konkkaan kun rahat on siirretty omiin taskuihin?
Ei sen väliä eihän ne rahat ole omia me kuntalaisethan sen olemme takaanneet,sama se tuotaako vai ei kiva kokeilu kumminki
Meillä köyhillä ja mitään ymmärätmättömillä se kiire on. Etkös nähnyt, että raha se on joka puhuu. Ei heilauta näitä vesseleitä, vaikka avajaiset siirtyisivät 5 vuotta.
Se on raha kun puhuu noissa alppikeskus hommissa.
Ja koko touhu muutenkin sen verran korkeampaa busines ajattelua, että sitä ei köyhän kannata edes yrittää tajuta.
Lienee hyvä palautella mieleen mitä kuntalaiset ovat olleet mieltä Jyppyrän alppikeskuksen tulevaisuudesta 7 vuotta sitten. Jos olis päätöksentekijöillä hiukan nöyryyttä tunnustaa virheensä ja tehdä siitä johtopäätöksiä... Ei Enontekiöläiset ole idiootteja vaikka kuntapäättäjät ja virkamiehet niin antanevatkin ymmärtää.
Ystävät hyvät!tähän teidän pieneen proplerrmaan on ratkaisu joka varmasti miellyttää teitä kaikkia.moniosaajat.perustatte sinne rinteenne juureen parakkikylän.vaikkapa kokoa ns.40 merikontteja ja niitä noin 500kpl.ja jokaiseen 20 matua.eli noin. 10000matua. Valtio maksaa teille yhdestä 50 ekeä vuorokausi siis koko lasti 500000ekeä vuorokausi se kertaa 30päivää kertaa 12 kuukautta.voitte alkaa laulaan raha huolesi kaikki heitä.lisäksi moni osaajat korvaisivat kalliit rinne koneet ja tampparit.ei muuta kuin lapio ja kola heille käteen ja menoksi.se mikä tästä tekisi teille vielä hauskemman niin maksumiehinä/naisina olisivat eteläsuomalaiset veronmaksajat.
Nuonkohan mahtais onnistua..pitäs olla varmaan statuksellisia matuja.puoliveriset ja sisä/etelä suomesta tulleet eipä varmaan kelpais.norjasta,ruotsista ja venäjältä tulleet ehkä.mutta vain pohjois lapin alue tulisi kysymykseen..ja todistukset pitäisi löytyä vähintään200vuotta taaksepäin.että ovat aitoja afkaaneja tai syyrialaisia tahi somppuja ja irakkilaisia.kamalaa jos löytys tietoja jotta olis jossain vaiheessa sekaan lirahtanut saudi tai jordaanialaista siementä.eihän siitä tulisi vuotuisilla konttikäräjillä kuin iso riita.ja unohtuisi pian lumen tamppaus hommat.tarkkana pitää olla tärkeissä asioissa.entäpä sitten kontti kylän itsemääräämis oikeudet.niissä riittäisi ruodittavaa.esim.k kellä olisi oikeus maalata kontti tai tehdä terassi siihen.kuka saisi fiskarssin lapion ja kenenpitää tyytyä kiinalaiseen halppis malliin.monta isoa asiaa olisi ratkaistava ennenkuin rinne matuista saataisiin hyöty irti.mutta ruoka puoli olisi kunnossa kun saisivat syödä poroa.ei olisi possua pöydassä.toki omat vaarat olisi porossakin.onko se aidonsaamelaisen poroa vai statuksettoman lappalaisen tokasta.tahi jonkun hyöky aallon tuoman eteläsuomalaisen VERONMAKSAJAN nautaa.se vasta kamalaa olisikin.entäpä sitten rahallisten tukienjako.vaatisi sekin varmaan monipäiväset kontti käräjät miten jyvitys tapahtuisi.monenlaisia perusteluja kuultaisiin etujen saamisista kelle kuuluu kelle ei.
!!!
PILLUMOOSEKSESTA tulee Jyppyrän toimitusjohtaja