Jos joku tietäisi, mitä tehdä...?
Olin 10-vuotias, kun vanhempani erosivat ja äitini löysi itselleen uuden miehen, jolla oli kaksi lasta (vanhempia poikia) ja äidilläni oli kaksi lasta (minä ja nuorempi veli). Isääni en ole halunnut nähdä 13-ikävuoteni jälkeen erinäisistä syistä eikä kukaan ole pakottanut häntä tapaamaan.
Veljelläni on ollut vaikka minkälaisia hankaluuksia lievän kehitysvammansa takia, minua taas ovat kiusanneet niin oppimisvaikeudet, masennus ja koulukiusaaminen. Ei siis varmasti mikään helppo perhe. Äitini uuden miehen pojat taas ovat elämän pahempia karikoita välttäneet ja ihan mukavia. Äidilleni ja isäpuolelleni syntyi aika nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen vielä yksi poika lisää. Kuopusta on lellitty ja sitä olenkin välillä kritisoinut (siitäkös hänen isänsä riemastuu), kun nuorin ei osaa vielä 12-vuotiaana esim. solmia kengännauhoja eikä kuoria perunoita, vaan hänen isänsä hoitaa tämän hänen puolestaan (siitäkös hänen isänsä riemastuu, silloin kun hän on paikalla, en saisi edes puhua velipuolelleni). Muutenkin olen erittäin suorapuheinen ja en niin hiljainen neiti, joka sopeutuu kaikkeen mukisematta, niinkuin hän näköjään on olettanut (hän on iältään aika vanha...).
Hänen poikansa muuttivat pois kotoa yli 25-vuotiaina. Isäpuoleni mielestä olisi minunkin aika pakata kamppeeni ja muuttaa pois (olen yrittänyt hankkia uutta asuntoa, mutta opiskelen ja käyn harvakseltaan töissä, koska opiskelutahti on erittäin kova ja töitä saa tehdä, että pääsee edes kursseista läpi, puhumattakaan hyvistä arvosanoista). Äitini mielestäni saisin jäädä opintojen ajaksi kotiin vielä asumaan, varsinkin kun maksan hänelle pientä vuokraa ja maksan puhelin- ja nettilaskun. Netistäkin riitelemme, sillä hänen mielestään minun pitäisi loma-aikanakin (jolloin yleensä teen kolmivuorotyötä) lopettaa tietokoneen käyttö klo 20 (hän tietää, että juttelen nettituttujeni kanssa, heitä tapaan suunnilleen kerran tai kahden vuodessa, muuten vaihdan kuulumisia netissä..). Veljeni tahtoisi välillä, että sulkisin koneestani nettiyhteyden, että hän pääsee pelaamaan naapurin pojan kanssa jotain nettipeliä (kun oma koneeni on netissä kiinni, niin pelaaminen kuulemma hidastuu liikaa). Tähän en ole suostunut, sillä maksan nettilaskun omasta pussistani enkä rajoita hänen nettikäyttöään (meillä on siis kaksi konetta, minun ja sitten olohuoneessa on koko perheen kone).
Isäpuoleni haukkuu minua lusmuilijaksi ja siivelläeläjäksi, vaikka siivoan ja teen kotitöitä, kun ehdin (hänen poikansa eivät mitään vuokraa maksaneet, kun asuivat saman katon alla eivätkä liioin kotitöitä tehneet eikä nuorin velipuoleni osallistu mitenkään kotitöihin).
Jos yritän keskustella veljeni kanssa, isäpuoleni usein tulee väliin riitaa ratkomaan, vaikka emme riitelisikään.
Hänen mielestään olen riidankylväjä (sanon kyllä vastaan, jos minua loukataan).
Isäpuoleni on tarkka tavaroistaan ja samalla ihmettelee, miksen minä voi koskaan antaa veljeni lainata esim. digikameraani tai tietokonettani (rahat laitteisiin olen ansainnut työllä ja veljeni ei ole kovinkaan huolellinen tavaroiden käsittelijä, pari puhelinta on minulta hajottanut, ei sitä tahallaan tee, mutta kuitenkin..). Veljeni taas ei lainaa minulle mitään.
Joskus kun yritän jutella äitini kanssa jostain, isäpuoleni on pakko heittää aina väliin jotain kommenttia, jolla kritisoida minua tai sitten muuten vaan olla erimieltä, jolloin yleensä vastaan, ettei juttu kuulu hänelle ollenkaan ja taas hän suuttuu.
Joskus olen yrittänyt jutella isäpuoleni kanssa, muttei siitä tule koskaan mitään. Ukko sulkeutuu kokonaan ja murjottaa tai sitten huutaa minulle, kuinka paska ihminen olen.
Välillä olen äidilleni valittanut isäpuolen käytöksestä minua kohtaan, josta äiti sitten sanoo isäpuolelleni ja pyytää häntä lopettamaan... ja kun äiti ei ole paikalla (lähtee aikaisemmin töihin kuin isäpuoli), alkaa mies vittuilemaan minulle, että taas piti mennä kantelemaan äidille, en voi koskaan sanoa mitään suoraan (vaikka olenkin, siitä vain ei ole mitään hyötyä). Äidilleni ja veljelleni ja velipuolelleni hän on mukava ja pitkäpinnainen.
Nyt alkaa pinna palaa lopullisesti ja vihaan tällä hetkellä tätä kusipäätä niin, että pari kertaa on tehnyt mieli kuristaa tämä. Nyt olen pysytellyt koulun jälkeen kavereideni luona tai sitten ajellut busseilla ympäriinsä (samalla tehnyt koulutehtävät) ja tullut kotiin sitten, kun isäpuoleni on mennyt nukkumaan (eli klo 22 jälkeen) tai sitten jos olen istunut huoneessani siitä lähtien, kun isäpuoli on tullut kotiin ja menen syömään jotain sitten, kun isäpuoli on mennyt nukkumaan.
Isäpuoli ei ole siis fyysisesti väkivaltainen, mutta en jaksa enää.. Onko siis pakko muuttaa pois, vaikka läsnäoloni ei muuta perhettä haittaa..?
Koulussa minua ei enää kiusata, mutta kotona kyllä..
Aika sekavaa tekstiä, mutta tuntui hyvältä kirjoittaa..
Olin 10-vuotias, kun vanhempani erosivat ja äitini löysi itselleen uuden miehen, jolla oli kaksi lasta (vanhempia poikia) ja äidilläni oli kaksi lasta (minä ja nuorempi veli). Isääni en ole halunnut nähdä 13-ikävuoteni jälkeen erinäisistä syistä eikä kukaan ole pakottanut häntä tapaamaan.
Veljelläni on ollut vaikka minkälaisia hankaluuksia lievän kehitysvammansa takia, minua taas ovat kiusanneet niin oppimisvaikeudet, masennus ja koulukiusaaminen. Ei siis varmasti mikään helppo perhe. Äitini uuden miehen pojat taas ovat elämän pahempia karikoita välttäneet ja ihan mukavia. Äidilleni ja isäpuolelleni syntyi aika nopeasti avioliiton solmimisen jälkeen vielä yksi poika lisää. Kuopusta on lellitty ja sitä olenkin välillä kritisoinut (siitäkös hänen isänsä riemastuu), kun nuorin ei osaa vielä 12-vuotiaana esim. solmia kengännauhoja eikä kuoria perunoita, vaan hänen isänsä hoitaa tämän hänen puolestaan (siitäkös hänen isänsä riemastuu, silloin kun hän on paikalla, en saisi edes puhua velipuolelleni). Muutenkin olen erittäin suorapuheinen ja en niin hiljainen neiti, joka sopeutuu kaikkeen mukisematta, niinkuin hän näköjään on olettanut (hän on iältään aika vanha...).
Hänen poikansa muuttivat pois kotoa yli 25-vuotiaina. Isäpuoleni mielestä olisi minunkin aika pakata kamppeeni ja muuttaa pois (olen yrittänyt hankkia uutta asuntoa, mutta opiskelen ja käyn harvakseltaan töissä, koska opiskelutahti on erittäin kova ja töitä saa tehdä, että pääsee edes kursseista läpi, puhumattakaan hyvistä arvosanoista). Äitini mielestäni saisin jäädä opintojen ajaksi kotiin vielä asumaan, varsinkin kun maksan hänelle pientä vuokraa ja maksan puhelin- ja nettilaskun. Netistäkin riitelemme, sillä hänen mielestään minun pitäisi loma-aikanakin (jolloin yleensä teen kolmivuorotyötä) lopettaa tietokoneen käyttö klo 20 (hän tietää, että juttelen nettituttujeni kanssa, heitä tapaan suunnilleen kerran tai kahden vuodessa, muuten vaihdan kuulumisia netissä..). Veljeni tahtoisi välillä, että sulkisin koneestani nettiyhteyden, että hän pääsee pelaamaan naapurin pojan kanssa jotain nettipeliä (kun oma koneeni on netissä kiinni, niin pelaaminen kuulemma hidastuu liikaa). Tähän en ole suostunut, sillä maksan nettilaskun omasta pussistani enkä rajoita hänen nettikäyttöään (meillä on siis kaksi konetta, minun ja sitten olohuoneessa on koko perheen kone).
Isäpuoleni haukkuu minua lusmuilijaksi ja siivelläeläjäksi, vaikka siivoan ja teen kotitöitä, kun ehdin (hänen poikansa eivät mitään vuokraa maksaneet, kun asuivat saman katon alla eivätkä liioin kotitöitä tehneet eikä nuorin velipuoleni osallistu mitenkään kotitöihin).
Jos yritän keskustella veljeni kanssa, isäpuoleni usein tulee väliin riitaa ratkomaan, vaikka emme riitelisikään.
Hänen mielestään olen riidankylväjä (sanon kyllä vastaan, jos minua loukataan).
Isäpuoleni on tarkka tavaroistaan ja samalla ihmettelee, miksen minä voi koskaan antaa veljeni lainata esim. digikameraani tai tietokonettani (rahat laitteisiin olen ansainnut työllä ja veljeni ei ole kovinkaan huolellinen tavaroiden käsittelijä, pari puhelinta on minulta hajottanut, ei sitä tahallaan tee, mutta kuitenkin..). Veljeni taas ei lainaa minulle mitään.
Joskus kun yritän jutella äitini kanssa jostain, isäpuoleni on pakko heittää aina väliin jotain kommenttia, jolla kritisoida minua tai sitten muuten vaan olla erimieltä, jolloin yleensä vastaan, ettei juttu kuulu hänelle ollenkaan ja taas hän suuttuu.
Joskus olen yrittänyt jutella isäpuoleni kanssa, muttei siitä tule koskaan mitään. Ukko sulkeutuu kokonaan ja murjottaa tai sitten huutaa minulle, kuinka paska ihminen olen.
Välillä olen äidilleni valittanut isäpuolen käytöksestä minua kohtaan, josta äiti sitten sanoo isäpuolelleni ja pyytää häntä lopettamaan... ja kun äiti ei ole paikalla (lähtee aikaisemmin töihin kuin isäpuoli), alkaa mies vittuilemaan minulle, että taas piti mennä kantelemaan äidille, en voi koskaan sanoa mitään suoraan (vaikka olenkin, siitä vain ei ole mitään hyötyä). Äidilleni ja veljelleni ja velipuolelleni hän on mukava ja pitkäpinnainen.
Nyt alkaa pinna palaa lopullisesti ja vihaan tällä hetkellä tätä kusipäätä niin, että pari kertaa on tehnyt mieli kuristaa tämä. Nyt olen pysytellyt koulun jälkeen kavereideni luona tai sitten ajellut busseilla ympäriinsä (samalla tehnyt koulutehtävät) ja tullut kotiin sitten, kun isäpuoleni on mennyt nukkumaan (eli klo 22 jälkeen) tai sitten jos olen istunut huoneessani siitä lähtien, kun isäpuoli on tullut kotiin ja menen syömään jotain sitten, kun isäpuoli on mennyt nukkumaan.
Isäpuoli ei ole siis fyysisesti väkivaltainen, mutta en jaksa enää.. Onko siis pakko muuttaa pois, vaikka läsnäoloni ei muuta perhettä haittaa..?
Koulussa minua ei enää kiusata, mutta kotona kyllä..
Aika sekavaa tekstiä, mutta tuntui hyvältä kirjoittaa..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siinä tapauksessa kantsisi kyllä yksinkertaisesti muuttaa pois, koska tuommoista kitkaa on koko ajan. Jos opiskelet, saat varmaan kaikenlaisia avustuksia, asuntotuen yms. Varmaan helpottaisi opiskeluakin huomattavasti.
Uusioperheen arkihelvettiä? Kirjoituksesi perusteella siltä vaikuttaisi ja asiaa pahentaa sekin, miten vähän osaat asettua muiden asemaan. Uskon kyllä, ettet tule toimeen isäpuolesi kanssa ja perheen sisällä tehdyt päätökset eivät välttämättä suju oikeudenmukaisesti jokaisen kohdalla. On kuitenkin turhaa itsensä piinaamista pohtia kuka saa mitäkin ja kuka ei.
Voitko mitenkään päin ajatella, että jos nyt vaan sietäisit elämäänne siihen asti kunnes olet päättänyt mihin muutat ja miten järjestät omat raha-asiasi. Ryhdy säästämään vaikkapa omaan asuntoon.
Toimit myös järkevästi tavatessasi kavereitasi heidän luonaan. Näin saat pahimmat höyryt päästästi pois ja saat jaettua ärtymystäsi (toivon mukaan ) heidän kanssaan.
Silti, onko lähisuvussasi ketään järkevää, jonka kanssa voisit pohtia perhe-elämäänne? Kun saa avattua tilannetta yhdessä jonkun kanssa siihen saa myös otetta, miten pärjäisi parhaiten esim. hankalan isäpuolen kanssa.
Ja jos kerran kirjoittaminen helpottaa, niin jatka sitäkin. Kokeile tajunnanvirtakirjoittamista? Eli annat tulla kaikki ulos kontoroloimatta, jäsentelemättä, etukäteen pohtimatta ja kun luet tekstin uudelleen löydät hyviä ajatuksia itsellesi jo siitäkin.
sosiaalitoimistoon keskustelemaan asiasta ja pyydä että saisit jotain apua asunnonhankintaan sekä alkuvarusteiden ostoon. Saat aika hyvät tuet ja uskon että sinulle jää yksin asuessa enemmän rahaa käyttöösi kuin nyt kotona asuessasi. Miksi ehdoin tahdoin kärsit siellä, ei se isäpuolesi muutu miksikään. Minä ainakin muuttaisin ilomielin tuollaisesta kodista pois. Kaveritkin mielellään varmasti osallistuvat kalusteiden ja muiden hankintaan jos sitä heiltä pyydät.
Muista että joku päivä se kuitenkin on edessä, sinuna hoitaisin asian heti pois päiväjärjestyksesta vaikka muuttaminen aina kauhostuttaakin ensin. Huomaat varmasti piankin tehneesi oikean ratkaisun, saat elämääsi rauhan ja oman kodin jossa on sinullakin kotirauha. Älä anna avaimia kenellekään perheenjäsenelle.
Hei, tiukalla tunnut totisesti olevan. Isäpuolesi näyttää kokevan sinut jo ylimääräisenä ja toisaalta ymmärrän häntäkin. Olet jo kuitenkin oikeasti aikuinen ihminen ja sinun on aika muuttaa omaan kotiin. Koska opiskelet päätoimisesti, voit hakea opintorahaa ja asumislisää, joilla jo rahoittaa pitkälle asumista. Jos opiskelee esim. ammattikorkeassa, saa opintorahaa 298€ ja asumislisää 201€, yhteensä 469€. Katselepa kotikuntasi opiskelija-asuntoja ja laita kiireesti asuntohakemus menemään.
vaikuttaa noihin tukiin?
Kerro kotona, että haluat muuttaa ensimmäiseen omaan (vuokrakoti on myös omakoti) kotiisi.
Tee se päätös tosissasi ja kerro se äidillesi ja kasvatusisällesi. He auttavat sinua asunnon hankinnassa ja järjestelyissä jos et itse jaksa tai pysty tällä hetkellä kaikkeen. Kirjoituksesi perusteella kasvatusisäsi hyvinkin mielellään.
Elämä on vasta edessäsi toisin kuin hänellä, joka ei tuossa iässä enää muutu vaan savustaa sinua niin kauan kuin välinne ja myös suhteesi mahdollisesti nuorimpaan veljeesi ja äitiisi pahenevat.
Kun itsenäistyt nuorempi veljesi alkaa ihailla sinua aivan toisella tavalla kuin nyt. Ota rohkea askel ja muuta, se kannattaa.
Yritä jaksaa ja muuta pian omaan yksiöön tai opiskelijasoluun.
Olen itse tullut siihen lopputulokseen että parempi käydä vain joskus sunnuntai päivällisellä ja pitää "näennäisiä" välejä yllä.
Nauti omasta elämästäs, opiskele, harrasta, hommaa poikaystävä ja suunnittele vaikka jotain matkaa.
Tuohan vie kaikki voimat ihmiseltä. Miksi ihmeessä asut siellä?
Omat nuoreni, 18 v ja 20 v, aloittivat syksyllä opiskelut ja muuttivat ilman muuta pois kotoa. Toisen oli pakkokin koska opiskelupaikka on satojen kilometrien takana. Toinen opiskelee 40 km päässä, joten olisi voinut (ja olisi saanutkin jos olisi halunnut)käydä kotoa päin. Mutta halusi muuttaa ja tuimme häntä siinä.
Meillä oli suhteellisen tasaista ja rauhallista, mutta siitä huolimatta minusta on hyvä että aikuiset lapset asuvat muualla. Vaikka tilanne ei olisikaan niin ristiriitainen ja kärjistynyt kuin teillä, niin riitaa syntyy aina. Ei ole oikein, että vanhemmat joutuvat luovimaan täysi-ikäistewn lastensa asioiden mukaan. Ei myöskään ole oikein eikä hyväksi, että vanhemmat määräävät aikuisten lasten tekemistä ja olemista.
Usko tai älä niin sinulle ja perhesuhteille on pelkästään hyväksi, että muutat muualle. Tuossa tulehtuu nyt nekin suhteet, jotka vielä ovat kunnossa.
Ps. Emme ole rikkaita, mutta lasten muualle muutto ei ole rahasta kiinni. Kirpparilta saa kalusteita ja tarvikkeita lähes ilmaiseksi. Lapset tulevat toimeen opintotuella ja asumistuella . Toisella on säästöjä kesätöistä ja toinen käy hieman töissä opintojen ohessa.
Noin kerran viikossa käyvät kotipunkassa nukkumassa ja vanhempien jääkaapilla. Eikä ole riitaa eikä selkkausta. Mutta jos asuisivat tässä, niin kyllä olisi vääntöä vähän väliä.
Ota askel ja muuta muualle.
Mul on iha sama tilanne mun isän kanssa.
Kauheet riidat, nolaa mut kaikkien edessä, haukkuu kuinka huono ihminen olen.
Esim. Kerran en suostunut viedä koiraa lenkille, koska olin ollut vasta sairas. Niin hän alkoi haukkua kuinka laiska olen ja kuinka voisin mennä jo töihin... En käy töissä, koska olen opiskelemassa ja tunnustan olen laiska siinä, mutta ei sitä tarvitse alkaa kuiteskaa nolaamaan.
Mun äiskä sanoki seuraavaan päivänä, ku juteltiin, että hänen mielestään mun iskä nolasi mut totaalisesti.
Tää on normaalii rutiinii. Mun äiskä kerto että iskä on tehny tämän kaikille lapsille tietyllä iällä.
Mun iskäl on kauhee hinku saada mut pois. Ja mä haluisin koko paskiaisen pois mun elämäst. Tiedän et kuulostaa lapselliselt, mutta ei sellast henkist kiusausta ja satuttamista kestä.
It se olen 18-vuotias ja olen lähdössä pois kotoa heti ku opiskelut loppuu tai aikasemmin.
Mutta sun asiaan, eksyin pahasti puhumaan itsestäni.
Isäpuoles sais lähtee. Toi eri arvoisuus on typerää. Puhu sun äiskälle lisää, että tekee jotaa.
Ja se on sun koti ja sä saat olla siel.
Varaa aika sosiaalityöntekijälle ja saat apua oman asunnon hankinnassa jos vanhempasi eivät siihen kykene vaan käyttävät sinua hyväkseen.
Nämä uusperheet ovat todellakin ihan sairaita kommuuneja jossa pitäisi jakaa tavaransakkin joka luuserille, kenelläkään ei saa olla mitään omaa.
Kuinka helvetin heikko on äitisi naisena kun antaa kaiken tämän vain tapahtua puuttumatta asioihihin? Minä sanoisin kaikenmaailman velipuolikkaille ja isäpuölikkaille heipparallaa ja minä lähden tällaisesta hullunmyllystä hevon vittuun. Älä anna heidän enään käyttää sinua hyväksesi vaan hanki oma elämä, pystyt siihen.
kaikki hyvin! Omaa tahtoa, omia ystäviä, omia tavaroita.
Saitana luuserina se ei raaski ostaa kakaralleen tavaraa, kun se tietää että se hajoittaa ne!
Sinuna menisin kans ja äkkiä hommaamaan opiskelijakämppää tai solua tai mitätahansa, miksi kiusaat itseäsi olemalla siellä, miks annat sen tyypin vaikuttaa sun elämiseen/olemiseen!
Sitten olet nuori itsenäinen nainen. Vanha ukko saattaa potea jotain alemmuuskompleksia ja olla jollain tavalla myös ihastunut sinuun??? Purkautuu tollasena turhautumisena. Katteleeko se sinua sillä silmällä, kun vahingossa olet pienemmissä vaatteissa?
yksinkertaisesti tämä:
Mies haluaa sinun muuttavan pois kotoasi.
Voi olla myös, että mies kuuluu heihin, joilla pitää olla joku silmätikkunaan.
Mikäli näin ja sinä olet muuttanut pois, mies katsoo seuraavan uhrin.
Välttämättä hän ei ole veljesi, vaan joku äitisi ystävistä.
Piikitteleekö hän sinua koskaan kun äitisi on paikalla?
Uskon että varmasti ärsyttää kaikki kotona. Kuitenkin kuulostaa tekstistäsi siltä että huonomminkin asiat voisivat olla - teillä sentään puhutaan.
Omat vanhempani eivät koskaan eronneet (ehkä olisi pitänytkin...) enkä ole sitä kautta kokenut uusperhettä. Muutin kuitenkin kotoa 19-vuotiaana, ja vaikeaa oli ennen sitä sopia mihinkään kuvioon kotona - oli tarpeen muuttaa pois ja odotin sitä jo kovasti. Molemmat vanhempani varmaan välittivät minusta kovin, mutta kuten sinäkin tekstissäsi niin minäkin jo katselin ja analysoin ja arvioin perheeni vuorovaikutussuhteita, ja kontrollointi ja yleensäkin perheen tapa toimia ärsytti suunnattomasti.
Omat lapseni olen "altistanut" uusperhekuviolle, ja olen siis äitinä tässä kuviossa mukana. En näe avoimia konflikteja meillä tällä hetkellä, mutta pinnan alla ehkä kuohuu enemmän tai vähemmän. Yksi lapseni on muuttanut omilleen, yksi täysi-ikäinen asuu vielä kotona. Lapsen itsenäistymään päästäminen on toisaalta haikeaa ja toisaalta helpottavaa. Minunkin itsenäistynyt lapseni on tytär, ja luulen että äidin ja tyttären väli jotenkin on ihan erityisen kummallinen itsenäistymisvaiheessa. Äitinä sitä tavallaan odottaa, että lähtisi jo - ja toisaalta ei millään tahtoisi päästää. Sitä näkee unia lapsestaan vauvana ja kaksivuotiaana ja 7-vuotiaana kun se on muuttanut jo. Ja kun se ei vielä ole muuttanut, niin se riepoo hermoja ja pistää kiristämään hampaita - ihan pelkällä viehättävyydellään ja nuoruudellaan. Ja kokemukseni on, että uusperheessä tämän helposti hupsautan mieheni niskaan sen sijaan että syyllisyydentunnoissani kävisin konfliktin suoraan tyttären kanssa (kuten oma äitini aikoinaan kyllä).
Silti siis rakastan molempia ihania tyttäriäni. Niin myös heidän isänsä, ja niin myös nykyinen puolisoni. Ja uskon omien vanhempieni rakastavan minua myös syvästi. Silti en olisi voinut jäädä sinne asumaan enää.
Minusta kuulostaa siltä että aikasi on tullut lähteä pesästä. Onnea!
werw333dweq
sdfsaaaa