kuinka silloin kun toinen ei enää rakasta ja haluaa eron, niin toinen voi väkisin roikkua ja hankaloittaa eroa. Kuinka joku voi tyrkyttää itseään toiselle, jos tämä toinen ei häntä enää halua, korkeintaan säälistä saattaa nusasta. Mielestäni olisi aivan mielettömän alentavaa roikkua ihmisessä joka ei minua enää rakasta eikä halua.
Sitä en ole
koskaan ymmärtänyt
251943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
rakastaa vielä eikä halua luopua.Vielä on sellaisia ihmisiä jotka haluaa yrittää pelastaa suhdetta,vaikka se tuntuisi mahdottomalta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000440&posting=22000000040708763#posting.postingId
Kyllä se valitettavasti on niin että kaikenlaista maailmaan mahtuu, kuten epätoivoisia roikkujia. Ja niitä valitettavasti on paljon. Erilaisia. Sotkevat lapsetkin siihen sotaansa.
Roikkuminen ei ole rakkautta. Se on sairaus, joka vahingoittaa kaikkia osapuolia. Tai sitä kenessä roikkuu se vahingoittaa vain niin kauan kuin uhri pääsee itse asian yläpuolelle. Kaikki eivät pääse, mutta siihen kannattaa tähdätä.
"Mä en enää leiki sun kaa!"
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tulekkaan.
Noinkin lyhyestä tekstistä voi jo päätellä, että olet äärimmäisen itsekäs ja vastuuton.
Toivottavasti kukaan ei ikinä takerru sinuun.
päässyt yhdestä roikkujasta nyt vihdoinkin eroon. Kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen erosimme, syynä hänen pettäminen (7 kk kestänyt suhde).
Hän ei pystynyt tajuamaan etten halua häntä enää, petturia ja toisen käyttämää. Kuitenkin hän roikkui ja vonkasi yli puoli vuotta, kunnes eromme oli selvä. Nyt olen vaihtanut numeroni salaiseksi ja asun talossa jossa alaovi on aina lukossa, eli ei tarvitse enää kestää toisen roikkumista. Toivon todella etten enää ikinä tapaa yhtään takertujaa!
Miksi ihminen ei saisi tehdä lapsia jos ei pidä takertujista? Yhteinen onni on mielestäni kahden kauppa.
Tuo edellinen kirjoittaja on niin pettynyt elämässään ettei suo kenellekään onnea. Yrittää syyllistää kaikkia muita omasta epäonnestaan. Tuo ei tiedä roikkujista muuta kuin että on kenties itse sellainen ;)
Ehkä näen kaikkialla minäminäminäminä-mörköjä?
En minä muita syyllistä.
asiasta. Arvostan itseäni niin paljon, etten alkaisi kenessäkään roikkumaan, jos toinen ei enää rakastaisi. Kauhea ajatuskin, että toinen säälistä noin toimisi. Varmaan asia käynyt jo selväksi molemmille osapuolille ja sitten pitäisi aikuismaisesti kyetä hoitamaan esim.yhteisten lasten asiat.
Nykypäivänä eroa on aika hankala "vaikeuttaa", jos toinen sen haluaa. Käytännössä mahdotonta.
Onko tyrkyttämistä, jos rakastaa vielä, vaikka toinen haluaa eron ja kertoo sen myös eroa haluavalle?
Minä olen jo eronnut, mutta käytännössä en. Tapaan entistä kumppaniani päivittäin ja välimme ovat nyt paremmat, kuin vuosiin. Olemme puhuneet asioista, joista olisi tietenkin pitänyt puhua jo avioliiton aikana ja kokeneet monia mukavia hetkiä toistemme seurassa.
Kumppanini ei olisi mikään pakko tavata minua, mutta selvästikin hän tahtoo sitä itse.
Olisi mielenkiintoista tietää, onko aloittaja itse mahdollisesti eronnut? Onko hän se eroa halunnut vai erotettu? Vai kenties päätynyt yhteisymmärryksessä eroon tai jopa kenties sen eroa halunneen uusi kumppani?
Et puhu nyt samasta asiasta. Tehän ilmeisesti molemmat haluatte olla yhdessä ja tavata toisianne. Aloittaja varmaan tarkoittaa henkilöä, joka vain jatkaa "roikkumista", vaikka hänelle on useasti sanottu, ettei halua tavata tätä enää eikä olla yhteydessä. Tälläisiä ihmisiä on olemassa...valitettavasti.
Entisellä kumppanillani on uusi suhde ja voisin kuvitella tuon uuden kumppanin ajattelevan minun olevan " se roikkuja ". Entinen kumppanini haluaa jatkaa uutta suhdettaan, mutta hänellä on, omien sanojensa mukaan, tunteita myös minua kohtaan.
Erostamme aikaa puolitoista vuotta.
Entinen Kumppanini ei ole koskaan sanonut minulle, ettei halua tavata, saatika olla missään tekemisissä kanssani.
Poimii rusinat molemmista pullista?
Mitäs sitä muiden tunteista välittämään, kun itseä ei enää huvita kuin seksi?
Emme harrasta entisen kumppanini kanssa seksiä.
Ainakaan vielä. Asiasta on toki ollut puhetta.
Saat arvata (korkeintaan kaksi kertaa) mitä minä suosittelisin tekemään?
Samaa toivon
Kirjoittanut: sillä olen 8.1.2009 klo 11.49
päässyt yhdestä roikkujasta nyt vihdoinkin eroon. Kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen erosimme, syynä hänen pettäminen (7 kk kestänyt suhde).
Hän ei pystynyt tajuamaan etten halua häntä enää, petturia ja toisen käyttämää. Kuitenkin hän roikkui ja vonkasi yli puoli vuotta, kunnes eromme oli selvä. Nyt olen vaihtanut numeroni salaiseksi ja asun talossa jossa alaovi on aina lukossa, eli ei tarvitse enää kestää toisen roikkumista. Toivon todella etten enää ikinä tapaa yhtään takertujaa!
Miksi ihminen ei saisi tehdä lapsia jos ei pidä takertujista? Yhteinen onni on mielestäni kahden kauppa.
Kyllä löytyy ihmisiä jotka alistavat toisen tahtoonsa. Ja ihmisiä jotka ovat niin kilttejä että suostuvat.
Itse olen alkoholistiperheen lapsi. Koko perhe sairastuu kun yksi juo. Alkoholistien lapsilla on tyypillisiä oireita kiltteys, syyllisyys ja miellyttämisen halu. Toisen mieltä ei haluta pahoittaa vaikka oma elo kärsisi. Tällaistapa oli hyvä exäni alistaa. Hän joi ja petti mutta ei halunnut erota. Olimmme yhdessä 17 vuotta. Monta kertaa vuodessa yritin erota, mutta aina hän sai minut jäämään. Hän käytti ehkä tietämättään manipuloivia keinoja joilla sai minut jäämään. Kaiken tuon hän naamioi rakkaudeksi.
Pääsin eroon vasta kun muutin salaa ja pidin uuden osoitteeni salassa. "Onneksi" hän löysi uuden uhrin.
Paras nuoruus meni hukkaan, puhumattakaan millaista elämää olen joutunut elämään. Ja ikäkin on jo reilusti 30 päällä, toivottavasti vielä pystyn saamaan lapsia.
Mielelläni kuulisin mielipiteesi.
Itse aion antaa asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan. Minulla ei ole mitään kiirettä, eikä edes sitä uutta suhdetta, joten en ole tilivelvollinen kenellekään.
Exäsi potee ilmeisesti syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa erostanne. Hän luulee tekevänsä hyvän teon, kun pitää jatkuvaa yhteyttä. Tosiasiassa se saattaa pahimmillaan vaikeuttaa sinua irrottautumaan entisestä.
Oma exäni toimi juuri noin. Osaksi myös siitä syystä, että hän halusi näyttää ulkopuolisille kuinka hyvät välit on ex-puolisoon ja kuinka fiksusti hän osaa asiansa hoitaa. Itse huomasin sen, että uuden elämän aloittamisen kannalta oli välttämätöntä katkaista yhteydenpito exään ja ottaa etäisyyttä. Tämä auttoi ja nykyään olemme ihan kuin mitkä tahansa vanhat tutut, mutta ei sen enempiä tunteita eikä haikailuja entiseen.
Minä en nää mitään syytä,miksi juuri minun täytyisi katkaista yhteydenpito ex kumppaniini.
Hän hoitaa suurimman osan puheluista ja käy kylässä, kuin kotonaan. Se ei haittaa minua.
Minusta on hänen asiansa lopettaa yhteydenpito, jos se haittaa esim. hänen uutta suhdettaan. Ei minun.
Minulla ei ole mikään kiire irtautua mistään. Enkä kaipaa mitään "uutta elämää".
Minä elän tällähetkellä elämäni parasta aikaa!:)
Ehkä suurin ja vaikein oppi ihmisen elämässä on luopumaan opetteleminen. Se liittyy osaltaan itsetuntoon ja siihen tietoisuuteen ettei ketään eikä mitään voi omistaa pysyvästi. Itsensä kanssa on opittava olemaan ja uskallettava elää. Luopumiseen kuuluu aina surua, tuskaa, kaipausta ja muita vahvoja tunteita, mutta ne pitää elää läpi, panna piste ja jatkaa elämää.
Kerroppa se sille joka roikkuu..... ei mene jakeluun ei. -keles-.
Eipä siinä paljon tosien sanomiset auta. Nämä tuppaa olemaan asioita, jotka jokaisen on ratkaistava tykönään. Roikkuja kumppanille ehkä sellainen neuvo, että yhteydenpidon katkaiseminen kokonaan ainakin jokisikin aikaa auttaa roikkujaa alkuun. Moni luulee tekevänsä hyvän teon, kun pitää roikkujaan yhteyttä, on ystävällinen ja kyselee kuulumisia. Sellainen pitää turhaa toivoa yllä ja auttaa enemmän jättäjää kuin sitä jätettyä.
kun ei auta mikään. roikkujalla ei ole "kaikki kotona" mutta ei voi kuin odottaa että jos rikkoo lakia niin silloin on jotaan tehtävissä. ehkä aika helpottaa niin ettei sen roikkumiset enään ressaa.
lapseni takia. En millään pysty irrottautumaan lapsestani näin varhain.
On siinä opettelemista kun toinen hyppii tasajalkaa riemusta ja kuten niin moni täälläkin on äärettömän onnellinen kun on jättänyt entisen rakkaansa.
Ei aikuisten tunteilla sinänsä ole niin suurta väliä, etenkään omillani, mutta lapsilta meni koti, perhe, koulu, ystävät ja jopa lelut ja harrastuksetkin kun äidillä ei ollut varaa kuin kaupungin surkeaan slummiasuntoon jossa naapurien lapset pilkkaavat ja käyvät jopa käsiksi.
Kuka kertoisi heille, että pitää oppia luopumaan?