Uteliaana ihmisenä haluaisin tietää kuinka moni teistä pettämään hairahtuneista, EI ole saanut anteeksi.
Tällä tarkoitan toimivankin suhteen raukenemista vaan ihan oman törttöilyn takia.
Kuinka moni on menettänyt elämänsä rakkaimman ihmisen pettämisensä takia? Kuinka moni kaipaa vieläkin?
Jos tähän tulee vastauksia, luulen sen myös toimivan kannustimena tai osviittana siihen kysymykseen kannattaako pettää ja mikä on sen hinta!
Pyydän siis lyhyitä elämäntarinoita. Kiitos.
Tällä tarkoitan toimivankin suhteen raukenemista vaan ihan oman törttöilyn takia.
Kuinka moni on menettänyt elämänsä rakkaimman ihmisen pettämisensä takia? Kuinka moni kaipaa vieläkin?
Jos tähän tulee vastauksia, luulen sen myös toimivan kannustimena tai osviittana siihen kysymykseen kannattaako pettää ja mikä on sen hinta!
Pyydän siis lyhyitä elämäntarinoita. Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulehan nyt "harmaasilmä". Sinun pitää varmaan vanheta muutama vuosi tai -kymmen.
1. Pettäminen johtuu todella harvoin hairahduksesta.
2. Jos suhde toimii, niin harvoimpa silloin petetään.
3. Useammin on saatu uusi todella rakas ihminen näillä konsteilla. Suhde on jo siinä vaiheessa loppumetreillä, kun ns. pettäminen alkaa tulla kuvaan. Ei silloin mitään kovin rakasta ihmistä menetetä, vaan ehkä saadaan "uusi elämä".
Sitten, kun sinusta kasvaa aikuinen ajattelemiseen pystyvä yksilö, niin voit alkaa miettiä vanhaa juttua siitä, että "kumpi oli ensin kanan vai muna". Voit myös ruveta pähkäämään mikä on syytä ja mikä seurausta.
Itse en halua itseäni mitenkään puolustella tai entistä puolisoani syyllistää. Meidän tarinamme kesti aikansa ja nyt on uudet tarinant menossa ja hyvä näin.
En pyytänyt henkilökohtaista arvostelua ja analysointia iästäni tai naivistisuudestani.
Jotkut ihmiset ovat muuten kykenemättömiä tunteisiin tai uskollisuuteen ongelmattomassakin parisuhteessa. Jos kerran luet itsekin näitä täällä pyöriviä juttuja, näet kuinka nuoret ihmettelevät sitä miksi he eivät voi olla pettämättä. Aina syy kuule ei ole ongelmissa tai toisen puoliskon vioissa vaan puhtaassa itsekkyydessä ja minulle kaikki parhain- asenteessa. Jos nuorentuisit itse sen 10 vuotta kyynisyydestäsi niin lakkaisit puolustelemasta uskottomuutta pelkkänä "oireena" ja näin ollen hyväksyttävänä tapana "sairastaa".
Toki uskottomuus voi olla sitä itseäänkin eli tyytymättömyyttä huonoon suhteeseen, mutta ei se viallinen suhde parane vieraissa käymällä, saatana. Ja moni oireilunsa lähtenyt purkamaan juuri sieltä väärästä päästä - olemalla uskoton -ja pilannut oman suhteensa sillä.
vaikka yleensä en käykään suoraan hyökäykseen, nyt sanon, että älä lässytä tuollaisia alentavalla äänensävyllä tehtyjä "yleistyksiä" sillä jokainen tapaus on ainutlaatuinen ja jokaisessa tapauksessa vaikuttavat eri asiat johtaen tiettyihin lopputuloksiin.- Piste!
Uskottomuus ei ole oire, vaan enneminkin tauti.
Uskottomuuteen johtaa monet seikat - ei pelkästään toinen puoliso, vaan koko parisuhteen historia. Jos uskottomuus olisi oire, niin sitten se ilmaisisi taudin olemassaolon.
Nuorillakaan uskottomuus ei ole sisäänrakennettu täysin voittamaton elementti. Uskottomuuden voi voittaa, jos siihen on hyvät motivaatiot, mutta jos parisuhteessa ei ole mitään motivaaatioita, niin helpolla lipsutaan uskottomuuden puolelle.
Olet oikeassa siinä, että jokainen parisuhde ja jokainen uskjottomuus ovat ainulaatuisia tapahtumia. Siksi ei voida yleistää asioita eikä myöskaan tehdä esittämääsi kalluppia. Kallupissasi olet antanut joko-tai veihtoehtoja, mutta elämä ei ole joko-tai, vaan paljon monimutkaisempi kokonaisuus, jossa moni pieni asia voi summavaikutuksillaan johtaa muutamiin isompiin asioihin - uskottomuuteen tai uskollisuuteen. Syitä on vaikea kenenkään eritellä, koska uskottomuuteen johtavat asiat ovat todellakin monesta pienestä erillisestä asiasta koostuvia kokonaisuuksia.
Uskottomuus ei ole mikään "sairastettava" tauti, vaan jokapäiväistä elämää, mutta ei se koske kaikkia, osa meistä on uskollisia koko ikänsä, osa ei jää koskaan kiinni, osa jää kiinni toisinaan ja osa aina. Kiinnijäänneistä suurin osa johtuu siitä, että uskottomutta harrastanut haluaakin jäädä kinni. Normaali ihminen osaa kyllä hoitaa uskottomuuden niin, että ei varmasti jää kiinni ja tämä ei ole edes taitolaji. Kiinnijäämistä vaikeuttaa nimenomanan se, että kumppani ei tahdo uskoa toisen ollleen uskoton, vaikka toisaalta saattaa sitä sairaasti epäilläkkin.
Tuo on varmaan totta, että ikä tuo kyynisyyttä, mutta voi olla että se johtuu siitä, että myös elämänkokemus lisääntyy iän myötä ja sitten alkaa ymmärtää tiettyjä tosiasioita ja jopa hyväksymään näitä tosiasioita.
Olen 25 enkä pidä itseäni niin naivina kun jotkut luulevat vain muutaman mielipiteeni takia. Minulla vain sattuu olemaan periaatteita ja näistä pidän kiinni. En ole enää itselleni minkään arvoinen jos lipsuisin uskottomaksi sillä se on minulle "määre" ja tavoite. Minun ei tarvitse etsiä onneani väkivaltaisesti tavoitellen, toisia loukaten, vaan tiedän kyllä löytäväni tien joka tyydyttää molempia osapuolia. Ongelmat puhutaan/riidellään läpi, mutta kyllä minä ymmärrän sen ettei ne kolmannet osapuolet tilannetta helpota. Lapsellinen se kolmikymppinen joka niin väittää. Ja ennekuin kukaan kerkeää sanoa että mielipiteeni tulee muuttumaan, niin kerron, että se on jo muuttunut. Ennen en sietänyt edes lähelläni ihmisiä jotka pettivät, mutta vanhemmuuteni olen oppinut ymmärtämään tunteita kuten yksinäisyys, hellyyden nälkä yms...ja näistä tunteista syntyviä tekoja. Mutta niilläkään ei saa selitettyä salasuhdetta josta tietoisesti valehdellaan puolisolle vuosikymmeniä, ja silti sitkutetaan siinä itsensä mielestä niin huonossa suhteessa.
Ja kyllä tästä asiasta mielestäni voi tehdä gallupin. Kuinka vaikeaa on kenties myöntää virheensä? Vai onko sittenkin niin ettei yksikään pettäjä kadu mitään valintaa elämässään?
Jokainen taaplaa tavallaan, mutta kyllä minä sanon että kaikessa naivistisuudessani minulla näyttäisi olevan onnellisempi, syyllisyyttömämpi asenne ihmissuhteisin. Jos kerran on petturiluonne niin on petturiluonne, miksi sitä ei voisi myöntää kuin vain selitellä tekojaan tekosyillä. Olen itse itselleni esimerkki siitä ettei asioita ole pakko paikkailla uskottomuudella.
Ka turha varmaan mainitakaan etten pidä uskottomuutta oireena. Onnettomaksi itsensä tunteminen on oire, ei ilojen hakeminen muualta. Se oire juttu oli Ei naivistin mielipide asiasta.
No, nämä asiat ovat enemmänkin luonne kuin ikäkysymyksiä. Valitettavasti. Ja mielipiteisiin on jokaisella oikeus. Niin minulla kuin sinulla ja Ei niin viattomalla. Jokainen elää niin kuin parhaaksi taitaa mutta toivonpa todella etten ikinä ystävysty itsekkääseen omaneduntavoittelijaan ja peluriin. Heille ihmissuhteet ovat vain heitä itseään ja heidän viihdyttämistään varten, ei kahdenkeskistä kauppaa.
mita jos parisuhteessa tuntuu olevan taydellinen ja silti pettaa? tai lahinna niin,etta parisuhde oli taydellinen ennen kuin toinen osapuoli muutti toiselle laidalle eurooppa ja petti muutaman kuukauden kuluttua. tarkoittaako se sita,etta parisuhteessa on jotain vikaa ja me ei olla tarkoitettu toisillemme vai vain sita,etta valimatka vaaristaa asioita liikaa ja olemme onnellisia jos olemme yhdessa, siis tekemisissa toistemme kanssa muutenkin kuin puhelimen ja sahkopostin valityksella?