Kemijärveltä ehdokkaaksi on lehtitietojen mukaan tulossa Juha Pikkarainen Vasemmistoliitosta.
Miten muut puolueet?
Vieläkö Liberaalien Oili Harjula on ehdokkaana? Entä Kaarlo Nurmikumpu Rauhan ja Sosialismin puolesta Kommunistinen Työväenpuolueesta?
Miten muut puolueet?
Vieläkö Liberaalien Oili Harjula on ehdokkaana? Entä Kaarlo Nurmikumpu Rauhan ja Sosialismin puolesta Kommunistinen Työväenpuolueesta?
Vastaukset 131
Vanhimmat
siitä kummajaisesta ei taida olla juuri muuta kuin viipottamaan kuin aave kirkolla.
Pikkaraisen lisäksi Jari Luomaaho, Heikki Nivala ja toiminnanohjaaja Seppo Kerkelä myös eu ehdokkaiksi. Ne on tottuneita hoitamaan asioita niin että roiskuu vain!
Mauno Kerkelähän on pyytänyt Heikki Nivalaa jo moneen kertaan EU-ehdokkaaksi, joten tukeakin on neuvostasoita ja muunkin tasoista??!! JOten tue sinä minua niin minä tuen sinua - pieni piiri pyörii.
Katotaan ensin kuka heistä tulee punasesta talosta kohtuullisen puhtain paperein, sitten harkintaan.
Oliko tuo minulle, (Kaarlo Nurmikumpu) Olen KTP: n 1988 yksi perustajajäsen, ja me KTP: ssa emme osallistu ko. vaaliin, - me boikotoimme.
-Suosittelemme kaikille EDISTYKSELLISILLE boikotointi ratkaaisua, - eli ei edistyksellIset käy äänestämässä kolossin neppejä...
Kuka edistyksellinen sivistynyt suomentaisi tuo oudon sanalauseen: - "se friikkikö".
korjaisi suomennoksella aukkoa sivistyksessäni.
Mikä on maunon kanta suunniteltuun kilometriveroon?
"Jos vuotuinen ajomäärä on 20 000 kilometriä, menee veroa vuodessa 1 360 euroa. Viidessä vuodessa veroa on mennyt jo 6 800 euroa eli suunnilleen saman verran kuin nykyisellä verojärjestelmällä auton koko elinkaaren aikaiset auto- ja ajoneuvoverot. Kymmenessä vuodessa veroa menee 13 800 euroa eli kaksi kertaa auton nykyverojen verran. Ja jos autoa pitää suomalaiseen tapaan 20 ikävuoteen asti, ovat autosta maksetut verot huikeat 27 200 euroa. Se on melkein neljä kertaa auton nykyisiin veroihin verrattuna."
http://www.talouselama.fi/uutiset/ollilan ryhman esityksella poyristyttava vaikutus keskivertoauton verotus moninkertaistuisi/a2201682
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608
Paikallislehtien mukaan "kapina-kenraali" Juha Pikkarainen asetetaan Vasemmistoliiton ehdokkaaksi.
Kepusta voisi ajatella, Heikki Nivala tai Antti Kerkelä. Entä sosiaalidemokraatit?
vuoden 2004 eurovaaleissa pääsi läpi reilulla 32.000 äänellä - eipä taida Kempasta sellaista äänimäärää löytyä edes selluköpeiltä !
Kuule Massaliikkeen voimaa on hämmästytty ulkomaillakin! Niille pojille ei ole iso homma yks mies pistää europan parlamenttiin.
Kumpi olisi parempi kapinan johtajista EU hommiin; Nivala Heikki vai Juha Pikarainen?
myös nurmikumpu kaarlo. ktp. on vastustanut sellutehtaan lopettamista ja kannattanut valtion tehtaan lunastamista.
valitettavasti nurmikumpu kaarlo on kieltäytynyt ottamasta vastaan ehdokkuutta. rauhan ja sosialismin puolesta kommunistinen työväenpulue KTP boikotoi euvaaleja. boikotoi sinäkin!
OK muuten. - mutta me puolueena boikotoimme ko. vaalia. Joten ei mitään valittamista...
-Puolueella (KTP) on työväenluokan joukko-osastona selkeä näkökanta EU;: n, josta puouetavote on Irrottaa Suomi, samoin eurosta ja yli päätä kaikisat imperialistisista monopolikapitalistisista liitoista.
Aatteellinen vakaumus ohjaa minua pysymästä pois meppipyrkyreiden joukosta...
En äänestä, boikotoin!
KEMIJÄRVELLÄ TOIMII KOMMUNISTINEN TYÖVÄENPUOLUE, RAUHAN JA SOSIALISMIN PUOLESTA TIETYSTI
KUKA OLIsi paras ehdokas KTP puolueesta? Kemijärveltä ehdolle voisi asettua esim. Kaarlo Nurmikumpu. Hän on Kemijärvellä KTP puolueen edustaja.
Kommunistisen Työväenpuolueen perustehtävä on kulloinkin vallitsevassa tilanteessa järjestää työväenluokkaa kapitalismin vastaiseen taisteluun. Kommunistit osallistuvat työväenluokan etujen puolesta käytävään taisteluun eri muodoin ja erilaissa yhteyksissä KUTEN KTP PUOLUEEN OHJELMASSA SANOTAAN; Marx ja Engels osoittivat, miten yhteiskunnan ongelmat ja ristiriidat ovat seurausta tuotantovälineiden yksityisomistuksesta. Ristiriidat voidaan poistaa ainoastaan siirtymällä yhteiskuntaan, jossa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan hallussa. Tämä edellyttää yhteiskunnan siirtymistä sosialismiin, jossa rakennetaan edellytykset kommunistiseen luokattomaan yhteiskuntaan. Marx ja Engels määrittelivät tämän tehtävän työväenluokan historialliseksi tehtäväksi. Tämä perustuu siihen, että työväenluokka riistettynä luokkana on itse kiinnostunut riiston hävittämisestä, koska se ei omista tuotantovälineitä. Työläiset hankkivat toimeentulonsa työstä saatavalla palkalla ja siksi työläiset luokkana hyväksyvät tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen.
Kaarlo Nurmikumpu Nurmi-Kalle puolustaa lujasti työläisten oikeuksia ja massaliikettä. Kapitalistit lopettivat kannattavan massatehtaan.
Hyvin sanottu, - joten en laita lisäkommentina muuta kuin huomautan ystävällisesti, että lempaprimnimeni on "Nurmi-Kaarlo", siis Kaarlo, - ei Kalle...
Edesmenneet vanhempani, Altti ja Iida antoivat kasteessa nimekseni Kaarlo.
Tosin antavat ihmiset erilaisia korkonimijä, - naurattavin toteamus oli äly kemijärveleäisellä, - joka tossin tämän foorumin kunnallisvaali osiossa, vaalien aikana totesi, - että: -"nurmi-kaarlo on harmiton höppänä"...
-Yllätys yllätys: -en suuttunut totemuksesta, - joten lie havatsija oikeassa...
Kemijärveltä ehdottomasti pitää saada oma edustaja EURO parlamenttiin.
Kuka se voisi olla; onko joku ajatellut, että sinne tarvitaan ihminen.
Harjula, Nivala, Nurmikumpu, Pikkarainen, hyviä nimiä. On muitakin nimiä. tapahtumat liittyvät kokonaisuuteen. kuka tuntee arkemme.
Onko yhdelläkään näistä kyläpoliitikoista mitään kykyjä Brysseliin? Moniko heistä osaa yhtään vierasta kieltä, moniko on oikeasti saanut mitään aikaan?
Sainhan minä neljä tukosta sydämeen, ja ohitusleikkauksen, kun koitti sanomani mukaan "verenpaisumuspäivä" 20. elokuuta 2013, ja jatkan toipilaana.
Viimeisenä luottamus tehtävissa tutustuin sairauden aikana kolmeen pohjois - suomalaiseen sairaalaelämään. - Annan kiitettävän lausunnon jokaiseen niistä; Kemijärvelle, Rovaniemelle ja Ouluun, - jossa leikkasivat 2. syyskuuta 2013.
He ammattinsa osasivat, ja olivat ystävällisiä. Kiitos.
Jotain olen saannut aikaan, vain mitä...?
Nurmikumpu on aktiivisesti osallistunut kansalaiskeskusteluun Kemijärvellä. Toivotaan voimia ja hyvää terveyttä hänelle.
(Oletan, että nimimerkki "k. n." on sama henkilö kuin politiikassa toiminut kemijärveläinen Nurmikumpu, niin sanottu "Nurmi-Kaarlo".)
Vuonna 2004 Euroopan vaaleissa ääniä saivat
Oili Harjula Liberaali, 169 ääntä
Juha Pikkarainen Vasemmistoliitto, 1222 ääntä
Heidän lisäkseen Kemijärveltä vaaleihin voisivat tulla KEpusta Nivala tai Kerkelä, Sosialidemokraateista Hyvönen
Nyt kannatta satsata tulevaisuuteen. Janne Kaisanlahti EU-vaaleihin ehdokkaaksi ja aloitetaan kymmenen vuoden prosessi jolla tämä tulevaisuuden nimi saadaan alkuun poliittiselle hyvälle uralleen. Nivala on jo eilisen tähti massaliikesotkuineen ja tissiliikkeen vihollisekseen saatuaan!
Nyt on tilanne se, että Oili Harjula Muutos 2011 puolueesta on ehdokkaana. Oililla on hyviä ideoita ollut mm. Suomu-asia, mutta onko se missä vaiheessa?
Ketä muita ehdokkaana on, tiedetäänkö? Onko Kokoomuksen Arto Ojala (piirinsä pj) tai Kristillisten Pirkka Aalto (piirinsä ex-pj) ehdolla EUvaaleissa?
Kyse kun on EU-vaaleista, niin paikallisilla asioilla ei ole niissä kekkereissä mitään tekoa. Toiseksi ääni menee tavallaan hukkaan, kun annetaan jollekin tällaiselle paikalliselle, jolla ei ole mitään tunnettavuutta Kemijärven ulkopuolella. Koko maasta valitaan yhteensä 13 edustajaa, niin siitä voi päätellä mitä jollakin Oililla on mahdollisuuksia läpimenoon. Sadan äänen saaja, on kyllä noissa kekkereissä lähinnä vitsi vain.
Kolmanneksi mihinkä ryhmään tällainen ehdokas siellä EU-parlamentissa liittyisi, varmasti kukaan ei ole sitä edes ajatellut ja se jo kertoo, että läpimenoon ei usko itse ehdokaskaan.
Jos haluaa että oma ääni ei mene aivan hukkaan, niin se kannattaa antaa ehdokkaalle, jolla on realiset läpimeno mahdollisuudet.
Tuollaiset tekstit ovat rollausta, tiedät sen itsekin, ja siinä on pahan tarkoitus. Ajattele aina myönteisesti niin kaikki käy hyvin.
Muutos2011 tuo sinulle itsellesi voiman käyttää sitä omaksi parhaaksesi.
Huomautan, että EU-parlamentissa ei tarvitse olla ryhmissä. Voi olla sitoutumattomana yksin, kuten Junttila kaupunginvaltuustossa. Ja siltikin voi vaikuttaa (esim. haukkumalla yksityisteiden aurausta vaativat laiskoiksi pötkyiksi).
Haukkuisiko se Oili siis teiden aurausta siellä rysselissä ?
Mitä muuta hän saisi siellä yksin aikaan ?
Sen että sinä itse saat alkaa tekemään asioita/päätöksiä, nyt ja aina. Jos rohkeus tai aloitekykyä puuttuu, niin alapa niitä kasvattamaan?
Ihmiset, vanha päätäntäkulttuuri jo haukkoo henkeään, ja eikä sitä tarvitse enää pelastaa, se ei pelastu, siinä totuus.
Mitä tuokin kommentti on tarkoittavinaan ? Ei ole oikein löydy johtoajatusta, varmaan kirjoittajan omaa ajatusvirtaa, mutta kun ei osata selventää muille, niin ei oikein voi ajatusten Tonavaksi kuvailla.
Oili tuskin puhuisi EU-parlamentissa mitään sellaista aurausasiaa. Huomioikaa Muutos 2011 puolueen EU ohjelma, ja mitä siellä lukee.
Kemijärven ihmiset - älkää paskoko omaan pesään! Tukekaa omia ehdokkaita. Harjula Brysseliin, Nivala eduskuntaan!
Kerro nyt jo lopulta mitä hyödyttää äänestää ihmisiä joilla ei ole mitään mahdollisuutta läpimenoon. Eikö se jos mikä ole sitä omaan askiin paskomista ?
Eurovaalit ovat 25 päivänä toukokuuta tänä vuonna, ja harva ehdokas on edes pienintäkään aloitusta tehnyt. Vaan Stubit ja muut 'semmoiset' on aloittaneet. Tuo että mitä kannattee, niin se on melko outo kysymys, kun siis kun äänestät, niin silloin se ehdokas menee läpi, ei tietenkään äänestämättä...
Pahasti pettää tuo sinun logiikka. Periaatteessa olet toki oikeassa, että ei äänestämättä läpi mene. Eurovaalit on kuitenkin valtakunnalliset ja niissä on vain 13 paikkaa jaossa. Kemijärven paikallisehdokkailla ei ole läpimeno mahdollisuutta, vaikka saisi jokaisen Kemijärveläisen äänen. Jos haluaa osaltaan vaikuttaa, niin valitsee sellaisen valtakunnallisen ehdokkaan jolla on oikeasti mahdollisuus läpimenoon.
Yhä enenevässä määrin tehdään reuna-alueille sama, ne tyhjennetään. Et kai halua että mm. Kemijärvi lakkautetaan? No et, mutta et sille mitään voi. Mitä teet, alatko jotakin tekemään ja varmistat että voit vielä asua täällä? Tiedän, et ala tekemään. Valtasi on viety.
13 paikkaa ovat niillä joiden kautta Suomi viedään, tahdoittepa tai ette, Euroopan liittovaltiokehitykseen. Missään Suomesa ei tule enää olemaan kunnanvaltuustoja,ja Eduskunta turhana laitoksena jää historiaan. Tämän ovat nämä teidän valitsemat tyypit saaneet aikaan. Mikä moka. :(
niin mutta äänestysalueena on koko maa.
Oili Harjula on ollut aikaisemmin ehdokkaana ainakin Vihreissä ja Liberaaleissa. hän sai silloinkin ääniä muualta kuin Kemijärveltä, vaikka ei paljon mutta sai kuitenkin, miksi ei nyt voisi saada enemmän, jos kampanjoi vaan aktiivisesti ympäri maata?
Pahempikin kuin moka, sanoisin he toimivat maan pettureina, puuhastellessaan suomen kansan itsenäisyyden- ja valtio suvereenisuuden myyjinä.
Mieltähän saa olla mitä tahansa, totuus on kyllä sinun näkemyksestä kaukana.
Jos ainoa sinulle kelvollinen ehdokas saa sitten jonkun sata ääntä, niin mitäs vaikutusta sillä on, ei mitään. Persujen Sampo Terho on ollut heidän EU-edustaja siitä lähtien kun Soini tuli takasin. Hän (Sampo) kertoi kerran telkkarissa omasta EU- äänestys tavasta, siellä parlamentissa. Hän sanoi äänestävänsä aina tyhjää, kun vaihtoehdot ovat siellä. Jaa, ei ja tyhjää. Kertoi että koska eivät hyväksy EU-parlamentin valtaa, niin äänestävät aina tyhjää. Vaikutukseltaan sellainen on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Nyt jos saavat sen Euroopan laajuisen "jytkynsä" sinne parlamenttiin, Suomesta on ennakoitu 3 persu ehdokkaan sinne pääsevän, niin vieläkö sitten sama meno jatkuu ? Sillä kun ei vaikuteta yhtään mihinkään. Kun ei olla mistään mitään mieltä, niin sehän on sama kuin se tyhjä äänestys.
Voidaan kyllä kysyä, missä on se vaikuttaminen siinä.
Protestiksi toki voi antaa äänen Oili Harjulalle tai Aku Ankalle, saman verran sillä vaikutetaan asiaan. Voi myös jättää äänestämättä, sama lopputulos silläkin saavutetaan.
Muutos 2011 puolue on tullut eduskunnan puolueeksikin. Siis Muutos 2011 vaalitilanne on eri nyt kuin 2011. On 2015 eduskuntavaalit, joihin Oili Harjula saa tunnettavuutta. Jos hän jaksaa kampanjoida aktiivisesti ja kertoa näkemyksiään, voi tulos olla paljon korkeampi kuin viimeksi.
Onko täältä edes muita ehdokkaitakaan?
Nurmikumpu ei edes äänestä ketään. Hän kannattaa vaalien boikoteerausta.
Kun meitä suuri joukko jättää äänestämättä, ja jättääkin po. vaalissa, niin merkitsee se sitä, että äänestäjien osuus laskee tosi alhaiseksi, eli eipä silloin enää suomen kansa ole EU - myönteine,. ja se merkitsee paljon, kun jättää äänestämättä, eikä käy koko paikalla.
Oili Harjula taisi saada viimekerralla jotain 130 ääntä. Se että Hirvisaari on otettu mukaan puolueeseen, että on päästy eduskuntaan, ei varmasti ainakaan tuo yhtään ääntä. Tunnettavuus on toki aina suhteellista. Veikkaan että etelän suurissa asutuskeskuksissa kukaan ei ole koskaan edes kuullut Oili Harjulasta, saati olisi kiinnostunut hänen agendasta.
Hyvin voidaan sanoa tämä vielä. Kun meidän nykyinen kantaministeri Henna Virkkunen ilmoitti asettuvansa ehdokkaaksi EU-vaaleihin, niin politiikan tutkija Ville Pernaa epäili, että kyseisen ministerin tunnettavuus ei riitä tuomaan riittävää äänimäärää. Tuossa puhuttiin kuitenkin aivan eri luokan tunnettavuudesta.
Antaa kuitenkin hiukan taustaa mistä asiassa on kyse.
Niin ei Harjula ehkä läpi pääse, mutta viimeksi sai alle 200 ääntä, nyt voi saada jopa yli. Muistakaa vaalien merkitys myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kaikki tunnustavat Oilin hyvän Suomu-keskun idean viisauden ja merkityksen. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Nivalan johdolla tämän idean jatkovalmisteluun. Siis pitää keskustella.
En pidä vähättelevästä asenteesta, jota Kemijärven Suomi 24 palstalla esiintyy henkilöitä O. Harjula ja Nurmikumpu (ns. Nurmi-Kaarlo) kohtaan. Heidän keskustelunsa myös EU-vaalien osalta on tarpeellista, jopa suotavaa.
Koko Suomi on äänestysalue, ja kampanja on vielä kovin pieni, ja silti 'ei pääse läpi'. Mitä tämä tämmöinen oikein on? Älä manaa mitään, ei saa asettaa mitään ennakkokäsitystä, se on loukkaus ehdokasta kohtaan. Katso vaalitulos sitten.
Suomun asia pitää laittaa käyntiin, siitä tulee hyvin suuri työnantaja kaiken lisäksi.
Suomulla nyt ei ole mitään tekemistä EU-vaalien kanssa, vaikka kuinka hyvä idea olisikin. Paikallisasioissa kannattaa keskittyä paikallispolitiikkaan, ei järkeä kuuta kurottaa, kun sinne ei rahkeet riitä.
Suhteellisuuden taju näkyy noissa EU-asioissa olevan täysin hukassa.
Suomun kehittäminen ja siihen liittyvät kysymykset, jonka periaatelinjauksen Kemijärven kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Oilin aloitteen pohjalta, eivät liity suoraan EU-vaaliin, mutta se osoittaa kuitenkin Oilin toiminnassa olevan potentiaalia.
Tietenkin on suuri haaste, että tulee tunnetuksi, kun on pieni puolue ja edellyttää ahkeraa kampanjatyötä.
Huomautan tässä palstalla viitatun K. Nurmikummun KTP osalta, hän ei ole ehdokkaana. Kemijärveltä on ehdokkaana ainoastaan Oili Harjula MUUTOS 2011 nimisessä puolueessa.
Oikein, KTP ei osallistu EU - parlamenttivaaliin, boikotoi, - ja niin myös allekirjoittanut: -Kaarlo Nurmikumpu, Kemijärvi
Kemijärveltä on ehdokkaana myös Kokoomus/ Arto Ojala.
Oletan, että se ei vaikuta K. Nurmikummun päätökseen boikotin suhteen. Pitäisin ainakin outona, jos hän lähtisi tukemaan porvarillista kokoomuslaista ehdokasta. Eikö Nurmikumpu vaikuttanut aikanaan siihen, että ei tule kokoomuslaista kaupunginjohtajaa, viitaten entisen SKP:n osaston toimintaan asiassa.
Moniin muihin Kemijärven ihmisiin voi Ojalan toiminta silti vaikutella. Onhan hän "oma ehdokas". Toisaalta, on "junan tuoma", ja Harjula Oili on syntyperäinen. Ei se silti vaikuttanut, kun pidettiin eräs paneeli. En tarkoita sitä paneelia, jossa Nurmikummulle huudettiin epäasiallisesti. (Mainitsen sen takia, että siitä paneelista puhutaan täällä ja ettei sotketa.) Siis ei ollut se, vaan Kemijärvellä, muistaakseni Kievarissa pidetty paneeli. Ihmettelin, miksi on KD Pirkka Aalto siellä, mutta ei esim Remes Vihreät, syntyperäinen ehdokas.
Toivon, että nyt kaikki kohdellaan tasapuolisesti, jos Itä-Lapin omia EU-paneeleita pidetään.
Ei oikein tahdo tuo meidän oma ehdokas logiikka minulle aueta. Kun puhumme EU-vaalista, jossa valitaan koko maan alueelta vähän toistakymmentä edustajaa, niin pienen paikkakunnan omalla edustajalla ei käytännössä ole mitään mahdollisuuksia läpimenoon. Vielä kun siellä EU:ssa ei käsitellä mitään paikallisasioita, niin sillä paikkakuntaisuudella ei juuri ole merkitystä.
Eikö äänet mene tavallaan hukkaan, kun ne tuhlataan ehdokkaaseen, kenellä ei ole mitään mahdollisuuksia läpimenoon ? Eikö se ole sama kun jättäisi äänestämättä.
Onko täällä kukaan laskenut minkämoisen äänimäärän ehdokas tarvitsee läpimenoon ?
Eikö olisi järkevämpää panostaa sellaiseen valtakunnalliseen ehdokkaaseen joka voi läpi mennä, luulisi sopivan ehdokkaan löytyvän muualtakin.
Kyllä varmaan löytyy, ja jos todella halutaan menettää tuo Suomen itsenäisyys, niin vielä varmenpaa löytyä sellainen ehdokas joka sen vie. Siitä vaan antaa palaa
Niin että kun äänestetään sellaista jolla ei mahdollisuuksia läpimenoon, niin itsenäisyyttä pönkitetään ? Älä nyt hulluja puhu. kai sitä löytyy EU-vastaisia ehdokkaita muualtakin, ero on vain läpimeno mahdollisuuksissa.
Toiseksi kysehän ei ole mistään itsenäisyydestä, vaan EU-parlamentti ehdokkaista.
Että kyse oikein itsenäisyydestä, huh huh. Tosiasiassa Suomalaisen mepin vaikutus Brysselissä on silakan kusen verran valtameressä, joten se on kyllä melko sama ketä sinne lähetetään.
Oilin EU-vaali ehdolla oleminen ei oikeasti edes tähtää läpipääsyyn, kyllä hän realiteetit tietää, vai onko tosiaan niin todellisuudesta vieraantunut ?
Asia on vain yksinkertaisesti niin, että tässä on hänellä tilaisuus tuoda omia paikallisia teemoja ja näkemyksiä luvallisesti esiin, ja saada kenties hieman lisää kannatusta paikallisesti.
Eli EU-vaalit on vain keppihevonen hänen omille paikallisille pyrkimyksilleen.
Moraalisesti tuollainen on kyseenalista, minun mielestäni.
No osana tietenkin paikallisuus, mutta kyllä minä olen Brysseliin menossa, olen siellä jo :)
Todellisuus on se minkä sinä itse teet. Ja muistakaa myös kemijärviläiset, ovi on avoin, vankila on taakse jäänyttä elämää.
Paikallisia pyrkimyksiä. Yksi on kyllä paljon tosiaan Suomun keskus, ja se pitäisi nyt olla monen muunkin pyrkimys. Ovi on siihenkin avoinna.
Yksi viehkeä asia elämässäni on tuo teatteritoiminta, ja se kiinnostaa myös hyvin suuressa määrin muitakin Kemijärven ihmisiä. Tänäänkin on Rovaniemen Teatteri vierailulla Kemijärvellä, ja esitys on uutisten mukaan loppuun myyty.
Menestystä kaikille Kemijärvellä!
terv. Oili Harjula, eurovaaliehdokas, Muutos2011
http://www.muutos2011.fi/
Siinäpä taisi sitten olla se mitä sinulla oli noista EU-asioista mielessä. Eli et oikein voi tunnustaa, mutta henkii sinun omastakin kirjoituksesta se mikä on tuolla ehdolla olon tarkoitus. Eikä se tosiaankaan ole pyrkimys päästä sinne EU-parlamenttiin. Tai voi se toki toiveesi olla, mutta vähän sama kuin yleensä ihmisillä halu voittaa loton pääpotti.
Ei toki ollut kaikki tuossa. Seuraa
http://www.muutos2011.fi/ tekstejä, ohjelmia, asioita, niin pääset jyvälle. Maailma on avara, avarampi kuin Kemijärvi.
terv. Oili Harjula, eurovaaliehdokas, Muutos2011
Eipä löytynyt ohjelmasta mitään EU-asiaa, vain halu suoraan kansanäänestykseen asioista päätettäessä. Se taas on aivan täyttä hömppää, koska kansasta ei ole vaikeiden asioiden ratkaisijoiksi. Tai jos kansan mielipiteen mukaan mentäisiin, niin maa saataisiin polvilleen muutamassa vuodessa. Ei kadun miehellä riitä tietotaso vaikeisiin asioihin. Ei riitä myöskään ammattipolitikoilla, mutta heillä on neuvonantajat ja virkamiehistö jolta löytyy tarvittava pohjatieto opastaa politikon planttuja.
Täyttää hömppää koko EU. Aivan kuin suomalaisilla olisi siellä jotain sananvaltaa :(
Kummallisen kova hinku on K Nurmikummulla kajota EU asioihin, vaikka ei aijo edes äänestää. On toitottanut sitä äänestämättömyyttään jo vuoden.
Huomautan, että osa tässä ketjussa olevista asioista on vuodelta 2009. Silloin olivat myös EU-vaalit. Henkilön Nurmikumpu (ns. Nurmi-Kaarlo) edustama puolue Kommunistinen Työväenpuolue KTP, rauhan ja sosialismin puolesta, on boikotoinut EU-vaaleja koko jäsenyyden ajan. Siis jo vuoden 1996 vaaleihin he eivät osallistuneet.
Kommunistista toimintaa edustavat myös SKP ja STP. Ne ovat asettaneet nyt yhteistä listaa EU-vaaleihin. KTP on eri puolue, ei pidä sotkea näitä kolmea puoluetta toisiinsa. KTP on se kaikkein eniten marxilaisen-leniniläisen linjan edustaja, SKP ei ole niin tiukasti tähän oppiin sitoutuva eikä puolusta esim. Pohjois-Koreaa, kuten KTP ja tämän puolueen lehti.
Sitä häh...
Olen vakaumuksellinen EU: n vastustaja, - en tosin ole ainut, - on meitä...
Esitän näkökantani julkisesti, - etten äänestä EU - vaalissa toukokuussa 2014, ja vetoan lukijoihin, että harkitkaa samaa menettelyä.
Olin EU: n liittymistä vastaan jo v. 1994, kansanäänestyksessä, - joten pitempään olen ilmaissut kantani, kuin vuoden päivät.
Miksi ei minulla ole oikeus ilmasita näkökantani ko. imperialistien EU - kolossiin, tai
jos joku haluaa taas - "panna turvan tukkoon"?
Ollessani armeijassa v.v. 1960 - 1961 alokasajan päöätteeksi vannoin sotilasvalan, ja valan mukaan puoloustan kansan itsenäisyyttä ja valtion suvereenisuutta, mitkä ei ole työväenluokalle yhdentekevä asia, ja olen työväenluokan puolueessa jäsen.
En polttanut päreitä kommentisi vuoksi, se on näkökantasi...
Älä käy äänestämässä ko. vaalissa. vain: MITÄ HÄH!?
Demarit haluaa pistää kommunistien suun tukkoon, paitsi siinä kuuluisassa vaalipaneelissa, niin muutenkin, onhan kyse työväenluokan taistelusta keskenään. Hajaannus tuli jo ennen Venäjän vallankumousta.
Onko kumpi sitten parempi, sosialidemokratia vai kommunismi, jokainen voi ottaa kantaa. Yhä enemmän Suomessa on heitä, jotka eivät ole lainkaan vasemmistolaista.
Hajaannus tuli jo 1900 luvun alkuvuosina tannerilaisiin ja siltasaarelaisiin. joista
1918 osa kokoontui perustmaan maanpaossa, Moskovassa työävenluokalle kommunistista, marxilais-leninniläistä vallankumouksesta luokkataisteleva puoouetta, - SKP.
-
Tannerilais sosialisteista kehittivät SDP:n, yhdeksi nyky oikeistolaisten apupuolueeksi, kapitalismin ikuistajan tehtäviin, - ja mukaan saivat manipuloitiua eli käsittelyssään myö suuren joukon vanhasta SKP; sta, ja SKDL:n joukoista.
Kyseisille voimille, sen kiihkoisimmille on historiallinen tapa ja tottumus asetta turpa tukkoon edistyksellisiltä, ja mm. maxilais-leniniläisiltä työväenluokan luokkakantaisilta kommunisteilta.
Luokkataisrelu jatkuu kahdella rintamalla: kapitalsitija / porvarillista valtaa vastaan, ja sitä valtavoimaa tukevia työväenliikkeen ja kommunsitiliikkeen opportunisiteja vstaan, on ideloginen velvollisuus...
Äänestämättömyys ei ole kannanotto, se on tietämättömyyttä. Äänestämättömyydellä retosteleminen on mielestäni jopa tyhmyyttä.
Jättää valinnat toisten tehtäväksi. Ne kyllä valitsee.
Siltäosin nurmikaarlon turpa on tukossa.
Tunnettuahan on, että oikeistoa kannattavat äänestävät 90 %, kun taas köyhät vähävaraiset noin 30%.
Jos kaikki äänestäisivät Suomessa poliittiset voimasuhteet olisivat erilaiset.
Nurmikummun turpa ei ole tukossa. Hänen tapansa ottaa kantaa on protestoida ja kertoa siitä. Eihän kyse ole hänen yksityisluontoisesta kannanotostaan, vaan kollektiivisesta, olen ymmärtänyt. Siis että Komm. Työväenpuolue olisi ottanut tällaisen kannan, kuten kai ennenkin EU-vaaleissa.
Itse käyn äänestämässä, koska haluan vaikuttaa siihen, ketä EU-parlamenttiin valitaan. Vastustin EU-jäsenyyttä v. 1994, yhäkin samaa mieltä, jos äänestettäisiin nyt, äänestäisin vastaan. Siitä vain ei nyt äänestetä. Emme eroa EU:sta, vaikka 10 % äänioikeus, siksi äänestän. Kunnioitan silti Kemijärvellä toimivan kommunistipoliitikon ja muidenkin oikeutta harjoittaa boikottia. Se on heidän vapautensa demokratiassa.
Oho, onpa de vassarilla LIIKAA ÄLYÄ, JA intoa tukea monopolikapitalsitien kolossia, EU: a, - äänestämällä meppipyrkyriä...
-EI ei ei...
-Nyt on ko. vaalia boikotoitava jokaisen edistyksellisen, - vaan onko sen Voiman jo opportunistit tukahduttaneet? Joille äänestäminen EU -vaalissa on ideologiaa, aatetta suurpääoman hyväksi.
-En ainakan äänestä EU - vaaleissa, vaikka olisi de vassrin milestä tyhmää tai mitä kukin ajatelee.
-Eduskuntavaalissa äänestän , ja myös kunnallsivaalissa, jos on KTP: lla Kemijärvellä ehdokas?
Nimimerkki - KTP boikotista)...
Tietenkin nimimerkillä on oikeus käydä äänestämässä ketä pyrkyriä saa lähettää EU mepiksi, mutta mitään se ei kananta asian muuttmiseksi työn kannalta paremmaksi, joten turha vaali.
-Ero E U: sta, johon ei kriittisyydellä päästä, eikä äänestelemällä po. kolossin vaaleissa, vaikak ääniprosentti on 5 prosenttia, tai 0.1. PROSENTTIA.
LUOKKATAISTELU JOUKJKOVOIMALLA IRTI EU: STA, - NYT SE ON VIELÄ HELPPOA, KUN EI OLE VIELÄ NS. EU - LIITTOVALTIO,- MUTTA NÄIN REUNAVALTIONA SE ONNSTUNEE SITTENKIN, - KUN POLIITTINEN TAHTO ON SAMALLA LINJALLA KUIN KTP: N KOMMUNISTEILLA:
- iRTI SUOMI EU: STA JA EUROSTA, TORJUTTAVA NATO... YMS.
-Muuttaako tämä meppivaali suomalaisten poliittista tahtao, EU: sta irrottamisen hyväksi, ei laisinkaa...
Oikea valinta on - boikotointi valinta, - jonka valitsin työväenluokan luokkatietoisena KTP: n kommunistina.
En silti halua rajottaa kenenkää omaa valintaa, harkitkaa, harkitkaa oikein.
Miksi kommunistit kuitenkin asettavat ehdokkaita EU-vaaleihin?
On SKP:n lista ja vaaliyhteistyössä STP puolue. Molempien toverit sanovat olevansa marxilais-leniniläisiä kommunisteja. STP:ssä tosi on mukana myös sosialisteja, mutta olihan ennen SKDL:ssäkin. Ei siinä ollut vaan kommunisteja, vaan SKP toimi osana SKDL-yhteistyöjärjestöä.
Kommunistit, miksi ette ole samassa puolueessa luokkataistelemassa?
Porvarit nauravat, kun kommunistit riitelevät keskenään ja voimat hajoaa.
Mielestäsikö SKP: ssa ja STP; ssa, tai vasemistoliitossa / sdp: ssä ovat kommu-
nisteja?
-Kysykääppä heiltä itseltään ja vaatikaa rehellistä vastausta, -niin yllätytte.
"He" osallistuvat, -KTP ei., vaan boikotoi suurpääoman oikeuksia ja etuja ajavaa koaliittiota, imperialistista EU: a.
Hajottajat nyt vain nauravat.
Heille se on voitoksi, kun työläiset ovat eri osioissa, vain KTP on työlväenluokan osa, siis -puolue.
Hyvin olen tiedostanut, mitä oli vanha SKP ja KANSANDEMOKRAATTINEN YHTEISTYÖ JÄRJESTÖ, SKDL. JA KENESTÄ SE KOOSTUI TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEEN.
YT ON VAIN KTP AINOA PUOLUE, JOKA JATKAA TUOTA TERVETTÄ, AATTEELLISTA POLITIIKKAA, JA TÄTÄ NAURAA PORVARIT, PIKKUPOVARIT JA OPPORTUNISTIT, KOSKA HE TÄHÄN HAJAANNUKSEEN PYRKIVÄT SUURPÄÄOMAN ASIAN AJAJINA, TYÖN- JA KANSAN ENEMISTÖN OIKEUKSIEN JA ETUJEN TAPPIOKSI, JA SEN IKUISTAMSIEKSI OVAT EU-faneja...
Semppiä Nurmikummulle! Jos boikotoi EU-vaalia, niin antaa boikotoida. Se on hänen oikeus ja kunnioitetaan Nurmikummun oikeutta.
Tiedän yhden henkilön, jolla oli tapa piirtää kissan kuva eri vaaleissa äänestyslappuun. Se oli hänen oikeus.
Niin, meissä ihmisissä on sellainen piirre, että pidämme hanakasti kiinni oikeuksistamme, usein velvollisuutemme unohtaen.
Oikeistolaiset pyrkivät passivoimaan äänestäjiä, kun se on niiden etu.
Nurmikumpu tulee tukeneeksi heitä.
de vassari, laitat puuriot ja vellit sekasiin, me KTP: n kommiunistit emme ole oikeistolaisa, vaan m- l: siä kommunisteja, - jotka työväenluokan luokka oikeuksista ja eduista katsoen vastuttamme EU: a, ja kehoitamme kansaa olla äänestämättä toukokuun EU-vaalissa, siis boikotimaan, - se on työväenluokan etu.
EU-vaaleissa äänestäjät tukevat oikeistoa, ja ennen kaikkea ylikansallista Euroopan monopolikapitalsimia, jonka etuja ja oikeuksia emme KTP: n kommunisteina aja, vaan suomalaisten työväenluokan ja kaikkien työläisten oikeuksia ja etuja.
de vassarilla on tätä hyvvin vaikea ymmärtää, - kun on äidin maidossa saannut pikkuporvarillisen mentaliteetin, (tapa tottumuksen), - päättelen tekstin luonteesta ja tyylistä.
Vaikka te KTP saisitte puolet suomalaisista jättämään äänestämättä, silti yhtään meppiä ei jää valitsematta.
Ketä sinne valitaan, jos teidän äänestämättömyysvetoomus puree "työtätekeviin ja vähävaraisiin".
Ja, eikö teidän tavoite ulotu Suomen ulkopuolelle?
Eikö se oli eri meininki, kun olisi Euroopan KTP.
de vassari..,
Varmasti jää enempi kuin puolet suomen äänioikeutetuista äänestämättä, po. vaalissa.
Toivottavasti enemmän kuin viime vaalissa, aina parempi, mitä enempi boikotoisi.
Kaikki äänestämättä jättävät eivät sitä tee KTP:n suosittamana, vaan itsenäisesti omasta tahdosta.
KTP boikotoi, eli ei aseta ehdokkaita suurpääoman etuja ajavaan, - ylikansalliseen, imperialistiseen EU: n. - Se ei ole työväenluokan oikeuksista ja eduisita perustuva liitto, jo pitäisi huomioita de vassarin, ko. suutpääoma liiton tarkotus...
Euroopassa on KTP puolueita, mm. Venäjällä, vaan eipä edes aseteta yhtäkään meppi pyrkyriä suuren rahan liittovaltioksi tähyävään EU kolossiin.
Proletaarinen intrnationalismi, työväeenluokan johtama liitto on meidän tavote, vaan sitä ei lähennä EU: ssa roikkuminen työn- ja kansan enemistön kustannuskella...
KTP: n kommunistit eivät äänestä, boikotoivat ko. vaalia taas kerran, kuten aiemminkin.
Näin ystävällisesti de vassarille... k.n.
http://is11.snstatic.fi/img/658/1288522148820.jpg
Olkaa suvaitsevaisia,syökää kanaa!
Ei taida poika tietää,että on suklaapatukkaa tarjolla.
... -mitäpä se köyhä syö muuta kuin lohta, ja suklaapatukat ovat rikaiden ruokaa, ja he alinomnaa EU: n puolesta huokaa... sen leipää syö, kenen lauluja laulaa.
Sveitsi asettaa rajoitteet maahanmuutolle - kohteena EU:n kansalaiset!!
Vihdoinkin joillakin on järki käytössä.Ottakaappa mallia,ennenkuin on myöhäistä!
Mitä Sveitsin tekemisillä on EU-vaalien kanssa ?
Mitä tekemistä viesteillä on toistensa kanssa yleensäkään tällä palstalla. Esim. tuolla yhdessä ketjussa on kerrottu, kuinka "sika paskansi lunta" Tonkopurolla. Tällaisia kertomuksia on tämä Kemijärven Suomi24 palsta täynnä. Eurovaaleihin liittyenkin sekoitetaan asioita.
Seuraa uutisia!Tuomiojakin aivan pihalla ja vauhkona sveitsin äänestystuloksesta.Ei sveitsi taivu kommunistien ikeeseen,itsenäinen maa!EU-yrittää määräillä ja holhota.Kyllä tiedän ketä äänestän vaaleissa ja mikä niiden tarkoitus on.
Mitä mieltä Muutos 2011 puolue on maahanmuutosta ja onko Kemijärven ehdokas samaa mieltä? Olisiko kansanäänestys oikea tapa ratkaista maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä?
Tuomioja on sosialisdemokraatti, - ei kommunisti, eiikä EU: n parlamentissa ole yhtään kommunistia, - eikä Suomen valtaa pitävissä, mm. Eduskunassa, hallituksessa...
Suomessa on ainoastaan yksi, vielä pieni puolue, jossa on kommunistit, siis KTP.
Miksi syyllistätte Sveitsin päätöstä, se on heidän sisäinen asia, vaan ei ole heitä uhkaamassa kommunsitit. - vaan oikeistolaiset EU:: ssa, jotka tietenkin hyssäävät itsensä ja samanhenkiset äänestämään...
-Tuomioja on siirtynyt monta piirua oikealle näkökannassaan, e i kuitenkaan ole kommunisti, - kun minä kommunitina tuomitsen hänen lausunnon.
Nurmikumpu on oikeassa, että ei ole Tuomioja kommunisti. Ehkä puolueensa vasemmistosiiven edustaja, mutta silti kuuluu kommunistien näkökulmasta tämän ns. tannerilaisen liikkeen seuraajiin.
Silti olen vähän sillä kannalla, että ei KTP ole ainoa puolue, jossa on kommunisteja. Onhan mm. Kommunistien Liitto niminen järjestökin olemassa. Eikö heidät potkittu pihalle KTP:sta jossain Etelä-Suomessa, kun erotettiin koko piirijärjestö. SKP:ssa ja STP:ssä on kommunistisen aatteen ihmisiä, ainakin yksilöinä, vaikka nämä puolueet eivät olisikaan KTP:n mielestä kommunistisia puolueita.
STP:n johtaja Tanski on sitä paitsi tunnustautunut harjoittaneensa Maon ideologiaa ja oppeja. Olihan hänkin kommunisti ja hyvin tunnettu sellainen, siis Mao Tse-Tung Kiinan puheenjohtaja.
Tervehdys. Toivon, että voisitte esittää kysymykset tuonne sähköpostiini, [email protected], tai Muutos2011 foorumille, kun oli puhetta että en käy kampanjaa täällä suomi-palstalla. Mutta vastaan vielä.
Muutos2011 on tätä mieltä: http://www.muutos2011.fi/tavoiteohjelma/
"ONGELMAT, JOTKA MUUTOS HALUAA RATKAISTA:
Edustuksellinen demokratia ei toimi: väkivaltarikoksista annetaan mitättömän pieniä tuomioita, liian löysä maahanmuuttopolitiikka houkuttelee väärinkäytöksiin ja Suomi ottaa velkaa maksaakseen muiden valtioiden velkoja. Nämä ovat esimerkkejä asioista, joissa kansa ei saa ääntään kuuluville.
Muutoksen keinoja – sananvapautta ja suoraa demokratiaa – voidaan käyttää minkä tahansa muunkin ongelman ratkaisemiseen. Suomalaisten eduksi."
Kansanäänestys ainakin voi antaa tiedoksi sen oikean asenteen mitä sitten halutaankin. Voi se olla että suomalaiset täysin hyväksyvät maahamuuton ilman mitään rajoitteita. Olisiko näin?
Tämä maahanmuutto on moninainen asia, ja itsekin lähden siitä, että mikäli maahanmuutto on eduksi suomen bkt:n kohottamiselle, niin se on ok, mutta jos emme mitenkään asiasta voi saada mitään järjellistä etua, ei se ole oikein meille Suomessa. Hallitukset (aina myös Suomessa) kuitenkin haluavat vakaata taloutta, eikö se niin ole.
(Kommentti itsestä: En ole saanut Suomesta julkista palkkatyötä sen jälkeen kun täytin 35 v. eli mitenkä se siten on tämä asia, pitääkö kuitenkin antaa muille työ? Kemijärvi olisi voinut kyllä vähän avittaa tässä) Voi tähän vastata.
terv. Oili Harjula, eurovaaliehdokas, Muutos2011
http://www.muutos2011.fi/
... -lue alempana vastaukseni de vassarile, siinä löytyy vastaus...
- Mao
oli Kiinassa johtaja, joka loitoni marximi-leninismistä Stalinin kuoleman jälkeen ja lähti sosialismia kehittämään laatimansa "punaisen kirjan" voimalla, ja julistuksella: -antaa kaikken kukkien kukkia, yms.
Tänään tieedämme, miten se on menestynty kukkien kastelussa..,
mutta Lenini sanoi, jokainen tulee sosialismiin, - vaan kaikki ei tule samalla lailla,
joten toivon, että Kiinan kommunistit palautuisivat marxismi-leninsimiin...
ja Tanski tunnustaais työävenluokan ideologian, marxismi-keninismin kompansiksi luokkatasitelussa imperialistista monopolikapitalismia ja prvaristoa vastaan, liittyen kTP: n puolueena.
Vallitsevat ideologian erimielisyydet ei silti mahdollista yhtymään yhdeksi puolueeksi, jote toiminnan yhtenäisysy on ainoa tie, voimien monikertaistamseen, - vaan se toinnaanyhtenäisysy ei salli kTP: puolulueena sovitela ideologiaa.
-Toiminnan yhtenäisyys silti ei edellytä samalaista ideologiaa, - vaan saman
tahtoista luokkataistelua työväenluokan ja työläisten päiväkohtaisia tavotteita edistämään - tiellä yhteiskunnallisiin muutoksiin-, ja sosialismiin, jne astettain kommunismiin.
Tuota tavotetta ei edistä se, että niin SKP kuin STP ja VL: o sopetuvat EU: n ja osallIstuvat, mm. sen parlamenttivaaliin, SAAMATTA TIETENKÄÄN YHTÄÄN MEPPIÄ LÄPI...
Kysymys on ideologinen kysymys KTP: la, ja siksi puolueemme ei osallistu po. vaaliin, vaan boikotoi, ja minä mukana, - olen puolueen perustajajäsen.
IHAN VARMASTI, JOS ÄÄNESTÄISIN, - ÄÄNESTÄISIN VÄÄRIN, JA OLISIN OPPORTUNISTI, KUN SOPETUISIN KO. VAALIN ÄÄNESTÄJÄKSI,
MINÄ EN OSLLISTU, BOIKOTOIN.
LUKIJA SUOSITTELEN: -BOIKOTOI SINÄKIN!
Annetaan Nurmikummun boikotoida, väärää se äänestäis kuitenkin.
Kaarlo on 70 luvun Neuvosto-ideolokiassaan, muinaisjäänne.
"Kukin tulee uskossaan autuaaksi."
... -nimimerkki de vassari)...
-Olet tyäysin taas väärrässä, kun väität että olen 1970 -luvun Neuvosto-ideologiassa...
-Itseasiassa olen Marxismi-leninistisessä ideologiassa, jonka tieteellisesti tutkien loivat työväenluokalle Marx ja Engels 1800 luvun puoleeväliin mennessä, ja luovasti jatkoi Leninin 1800-1900 luvun vaihteessa, - ja siksi nykyään ilmaisemme marxilaisuutta: -marxismi-leninismiksi, erotukseksi Bersteinin ja Kautskyn revisoimasta marxilaisuudesta, jonka Lenin luovasti palautti tieteelliseen työväenluokan maailmankatsomuksen asemaan.
Marxilais-leniniläinen ideologiani on siis ennen 1970 lukua jo kypsynyt tajunnassani
suunnana antaksi poliittiseen elämään, - eikä sitä enää kaikin varauksin 1970 -luvulla toimineen, eri sortin "kommunistit" pitäneet oppaanaan, oppina, vaan vetivät kuin nätti-jussi -"välistä", esim. eurokommiunistit, ym. opportunistit, jotka käyttävät nimenä kommunisti(t), - no uskokoon ken haluaa, mutta vain ainoat kommunistit, mm. Suomesa on Kommunistisessa Työväenpuolueessa, -KTP:
- jonka perustimme 1988, - siis me työväenluokan luokkakantaiset kommunistit, - jotka kirveslinja. ym. puolueen, vanhan SKP:n lopettajat, - lopettivat...
Mielestäni ei ole uudessa SKP: ssa samaa m- l: -stä ideologia, kuin KTP: n kommunisteilla, eikä tietenkään STP: llä, - puhumatta vasemistoliitosta, tai SDP: sta...
Uutta SKP: a, STP: a ja jopa vasemistoliittoa, - äänestäjinä ehkä kannattaa ns. "kommunsiteja"(kin), vaan heillä luokatietoisuutta rajottaa pikkuporvarillinen tapatottumus, siis metaliteetti, - niin kuin ehkä de vssariakin?
Demareissa ei ole ainuttakaan kommunsitia enää kannattajana, vaan poroporvarit ja oportunistit, on demarit niin kaukana marximsi-leninismistä, sen vastakohta, jotka panevat tai pyrkivät panemaan kommunisteilta " turvan tukoon"!
Onko Nurmikumpu sitä mieltä, että Hrustsevin linja ei ollut oikea Neuvostoliitossa, koska hän irtisanoutuu Neuvostoliiton politiikasta?
Ehdottomasti olen (Nurmikumpu) juuri sitä mieltä... Hrutshovi mm. lopetti päätöksellään työväenluokan vallan, siis proeltariatin diktatuurin, mikä on latinaa, ja merkitsee: --työväenluokan valta(a).
Hrutshovi oli kompromissivalinta johtoon, sisi NKP: n riveissä toimineiden trotskilais-buharinilaisten ja hrutshovilaisten kompromiissi valinta, - ja kun sai 1953-1956 ankaran linjataistelun vuosina ylivallan, alkoi välittömästi pala palalata marximis-leninismin opin reivsioimisen, eli tarkitius ja vääristely sekä Stalinin mustamaalaus...
Hrutshovi kokonasivaltaisesti luopui hyvin-, - tosin vaikeissa oloissa alkaneen sosialismin puolesta vallankumouksellisen luokkataistelun, - ja proeltariaatin diktatuurin, - siis työväenluokan vallan ohjauksesta, ts. -ohjaamisen, järjestämisen ja kasvattamisen linjasta, - ja muutti linja sosialismin rakentamissen astettain kommunsmiksi todella vääristtyneeseen suuntaan, ja se johti, eli oli syys, ja siitä seuraus: -NL:n sosialistisen neuvostovaltion, vastavallankumkukselliset murskasivat v. 1991 syksyllä ja porvaristo nousi valtaan.
Järjestätyivät porvariliseksi Venäjän valtioksi, - ja palauttivat kapitalismin, -yksityistämällä koko kansan sosialistisen yhteiskunnan omaisuuden...
Emmekö sentään äänestäisi Oilia? Arto Ojalakin on hyvä ehdokas, mutta Kokoomuksen suosio laskee. Muutos 2011 on uusi puolue.
Taidat vain provoilla, vai lienetkö sitten itse se ehdokas. Totta sitä voi pelleillä, mutta hukkaan menee siinä ääni, niin kuin äänestäisi Hessu Hopoa, tai Mikki Hiirtä.
Itselläsi menee hukkaan ääni jos valtaporukkaa äänestät. Koska ovat sinulle mitään tuoneet vaikka ovat luvanneet niin tehä.
Ääni Muutokselle on ääni itseäsi varten.
On pienilläkin puolueilla kannattajia, ei sitä asiaa kannata vähätellä. Ei paljon tietenkään, mutta jotain kuitenkin. Pienissäkin kunnissa.
Vaikka Kemijärvellä on viimeksi saanu ääniä pienet puolueet jopa eduskuntavaaleissa.
Kommunistinen työväenpuolue 8 ääntä
Muutos 2011 puolue 5 ääntä
Suomen Kommunistinen puolue 2 ääntä
Suomen Työväenpuolue 2 ääntä
Vapauspuolue 2 ääntä
http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2011/kunta/kemijarvi_puolueiden_kannatus_320.html
Kaikki EU-parlamenttivaalissa annetut äänet mevät hukkaan, siksi totean: Älä äänestä.
EU: ssa ei ratkota Suomen ongelmia, ainaostaan Euroopan suurpääoman puolsta se on järjstätymässä liitovaltioksi, sitä toteuttamaan ei kaipaa suomalaisten äänestää.
Niin saavat ääniä, mutta tuollaiset "äänivyöryt" on aivan hukkaan heitettyjä, koska tuollaisilla äänillä ei mihinkään mennä.
Ne joilla on mahdollisuus päästä läpi, niillä on sentään vaikuttamisen mahdollisuus. Totta EU.ssa 13 edustajaa ei mitään yksin kykene vaikuttamaan, vaan se mahdollisuus tulee sen ryhmittymän kautta, mihin he siellä kuuluvat.
Mihinkä ryhmään joku Muutos puolueen edustaja menisi, jos läpi pääsisi ?
Ei ole koskaan viitsinyt asiaa mainita, koska ei ole sellaista ajatellut ikinä. Se taas johtuu siitä, että ei itsekään usko läpi pääsevänsä. Ainoa mitä ehdokkuudella haluaa on näkyvyyttä omalle asialleen.
Etkö ymmärrä miten HE siellä vaikuttavat? Juuri siten miten huomaat EU asioiden olevan. Jos tekevät liittovaltiota, niin he sen tekevät, ketkä siellä ovat nyt. Jos äänestät yhä samoja, he tekevät sen varmasti.
Muutos-ehdokas pääsee läpi jos sinä äänestät Muutos-ehdokasta. Tässä se kaikki on.
KIITOS, -mutta Ei kiitos.
-EN äänstä ketään mepiksi. EU-parlamntti on vain suuren rahan myöntämä ja sallima "demokratian" kulissi, -sillä todllista luokkavalta hegmonisesti-, eli ts. ylivallassa on monopolikapitalistit ja suurporvaristo.
-Ainoa oikea menttely on jättää äänestämättä, ja painostaa valtiovalta irrottamaan Suomen EU: sta, johon ensivuoden eduskuntavaalissa tule Eduskuntaan äänestää siihen pyrkivät voimat enemistölksi.
-Panostetaan eduskuntavaaliin, äänivoimamme velejt ja sisaret.
Lainaan KTP: n tunnusta: -Älä äänestä! -(NO. EU-parlamenttivaalissa)...
Ketä tulee olemaan KTP puolueen ehdokkaita Lapissa (eduskuntavaalissa) ? Onko vielä asetettu ehdokkaita ?
EU-parlamentissa ei ole pakko olla missään ryhmässä. Siellä on nytkin meppejä, jotka ovat sitoutumattomia. Kemijärvellä on yksi valtuutettukin, joka on sitoutumattomassa ryhmässä. Mutta siellä EU-parlamentissa eivät ole ryhmässä, vaan ovat vapaita! On sellaisiakin meppejä, kun äänestää tyhjää melkein joka kerta. Sekin on heidän oikeus. Eri asia, saako mitään aikaan yksin ja kannattaako tyhjää äänestää, mutta se kuuluu demokratiasysteemiin.
Ei ole pakko, mutta mitä hyötyä siellä on istuskella mitään tekemäti.
Persu Sampo Terho kertoi mitä siellä tekee EU-ta vastustavassa ryhmässä. Heidän ryhmä äänestää kaikissa äänestyksissä tyhjää protestiksi.
Ei sillä juuri mihinkään vaikuteta.
BOIKOTTI! MENNÄÄN ÄÄNESTÄMÄÄN JA PUDOTETAAN TYHJÄ LAPPU!
Siinä onkin jämäkkä mielipiteen ilmaisu, kyllä saavat nenilleen siitä.
Miksei Heikki Nivala Kemijärveltä ole EU-ehdokkaana. Hän on osaava, tunnettu ja laajalti arvostettu henkilö. Kun hänet saadaan kohta Arto Ojalan tilalle kaupunginhallituksen johtoon, niin jo vain alkaa tapahtua! KANAKOPLAN haaveet on haudattu, NIVALA HALLITSEE!!! Hävetkää Nivalan vastustajat. NIVALA ON SUURI! Hän on parasta mitä voi olla!
No hyvä että ei menny EU-vaaleihin, ei juuri vois sieltä asti hallita Kempan valtuustoa.
Kaksi edellistä kommentoijaa tukevat hölmöyttä. -Muka: " mennään äänestämään" ja pudotetaan tyhjät laput"...
Haluavat nostaa äänestysprosenttia, ettei jäisi tulos alle 50 prosentin, ja taas saisivat
sanoa, kansa on EU:n puolella.
-Joo ei edes pidä käydä pudotamassa tyhjää lappua., ei olenkaan huuhattouhu äänestyksessä.
Hyvä se on, että vastustajien äänet hajoavat kaikille pienille vaihtoehto ehdokkaille, joista ei kukaan pääse läpi.
Minä olen ollut tyytyväinen Suomen harjoittamaan EU-politiikkaan, kun meidän edustajat jatkavat ja vastustajat hajottavat äänensä kuka minnekin, niin vakaa hyvä politiikka jatkuu.
Nuo liittovaltiojutut ovat kyllä naurettavuuden huippu. Lähinnä sitä pelkäävät ovat vainoharhaisia persuja vissiinkin.
Minä ainakin äänestän E-R. Korholaa hänen energiapoliittiset kannanotot ovat minun mieleeni. kaiken lisäksi on näyttävän näköinen nainen.
Koska Ojala Arto aloittaa kampanjansa? Entä Oili Harjula? Milloin ovat Kemijärvellä heidän tilaisuutensa, kyselen?
Turhia tilaisuuksia, sanon: -Älä äänestä meppiä, äänestetään v. 2015 edsukutnavaalissa...
Ketä on Kemijärveltä ehdokkaana v. 2015?
Keskustalta turha asettaa ketään. Nivala ei kuitenkaan mene läpi, muut ei ole senkään vertaa mahdollisuuksia. Tuettava muita, Maijalaa, Lohta, Seurujärveä, Väyrystä ja muita.
Kokoomukselta lähteekö Arto Ojala vielä yrittämään?
Demareilta on ensimmäisen kauden valtuutettu ehdokkaaksi asetettuna.
Mitä tekee sitten Vasemmistoliitto? Heidän järjestökin on "pikkuporvarien" käsissä. Mustajärvi on ajettu nurkkaan ja ulos.
Oikeat kommunistit voiko Kemijärveltä äänestää ketään, kun Nurmikumpukin on väläyttänyt sellaista ajatusta, ettei suostuisi enää ehdokkaaksi.
Onko sitten muilla ehdokkaita? Miten Pirkka Kristillisdemokraatti? Entä Oili Harjula Muutos 2011 puolueesta?
Paavo Väyrynen puhuu sunnuntaina kultuurikahviossa. Kannattaa mennä sivistymään ja kuuntelemaan. Väyrynen on ainoa vakavasti otettava ehokas Lapista. Nää paikallisehokkaat ovat vain listojen täytenimiä. Ei niihin kannata ruutia tuhlata.
EDUSKUNTAVAALIT ON V. 2015... SITÄ ENNEN KTP KÄY EU: N - TURHAKE MEPPIVAALIN VASTAISTA LUOKKATAISTELUA., TAVOTE: -IRTI SUOMI EU: STA...
KTP BOIKOTOI JA SUOSITTELEE ÄÄNIOIKEUTETTUJA: - ÄLÄ ÄÄNESTÄ!
KTP BOIKOTOI EU-VAALEJA JA SIIHEN SUOSITTAA ETTEI EU: N VASTAISET KÄVISI ÄÄNESTÄMÄSSÄ LAISINKAAN, EDES NS. KRIITTISIÄ, SILLÄ KUN EI MAAMME ASIOITA RATKOTA.
KÄYKÄÄMME EDUSKUTNAVAALISSA 2015, JA KUNNALLSIVAALISSA 2016
ÄÄNESTÄMÄSSÄ JOKAINEN ÄÄNIOIKEUTETTU...
- NURMIKUMPU, K. (ELI MINÄ, - NIMIM. k.n) OLEN HARKINNUT UUDELLEEN ASIAA, - JA ASETTUN KTP: N EHDOKKAAKSI, KEMIJÄRVELLÄ, - KOSKA KUNTOTUMIINEN EDISTYY OHITUSLEIKKAUKSEN ANSIOSTA, MUTTA EDUSKUNTAVAALI ON VASTA V. 2015...
KTP EI OLE VIELÄ KÄSITELLYT EDUSKUNTAVAALI ASIAA...
Eikö me voitaisi kaikin äänestää Harjulan Oilia? Miksei voida, koska hän sentään on yrittäjä ja tietää, mitä on YRITTÄÄ! Koska yrittäminen on tärkeää! Mitä muuta se olisi? Oili on ollut mukana monessa eri puolueessa, ollut paljon ehdokkaana. Hänen ajatuksissa on hyviä ideoita. Kannatusta ei silti tule, miksei? Onko syynä kateus vai erilaisuuden pelko? Moni ihminen on sanonut, Oilin Suomu-keskus on hyvä idea. Miksi sitä ei työstetä? Miten Kemijärven Yrittäjät ja järjestön johto suhtautuvat tähän? Oilin ideaa pitäisi edistää, mitä on Yrittäjien järjestö tehnyt asiassa?
Onko usein kantaa Kemijärven asioihin ottava henkilö, K. Nurmikumpu (Nurmi-Kaarlo) kommentoinut Suomun-keskuksen asiakokonaisuutta? Mitä mieltä hän ja yleensä kommunistit ovat tällaisesta toiminnasta? Onko matkailu rahastuksineen kapitalismin elkeitä? Vaikka toisaalta, kyllähän kommunistitkin voivat luonnonkauneudesta nauttia.
Se on kaiketi tuo erilaisuus, ja pelko siitä. Mitä muuta voisi olla? Ja myös kateus. Mutta kukaan ei voi toisen ideoita tehdä, koska ei kukaan toinen tiedä mitä seuraavaksi on ajatellut jossakin asiassa tehdä.
Puoluepolitiikan kautta asioiden tekeminen on taas aivan selkeää. Siinä on joku 'ehdokas'; toimija, ja kun esille pääsee, puolue tietää mitä tällä tehdä. Siinä on aivan selkeät 'sävelet'. Puoluekuri, ryhmäkuri yms. on se asia, miten sitten asioita hoidetaan. Ei yksilö siinä voi tehdä ainuttakaan liikettä itsenäisesti. Raha näyttelee suurta roolia, ja etenkin kun raha tulee puolueelle myös. Yksilö saa rahaa jonkin verran.
Paha vaan että joku voi tosiaan jopa 'hirttäytyä arvoihinsa', ja se on puolueen monesti arvoihin hirttäytymistä. Puolueet ovat hyvin suppeita ja kapea-alaisia.
Esim. ei voi ottaa puolisokseen ketä vaan, vaan se pitää olla puolueen arvoihin sopiva? Olenko oikeassa? Puoleet eivät koskaan muutu, vain ihminen voi muuttua ja muuttaa itsensä.
- KYLLÄ KOMMUNISTIT NAUTTIVAT MM. -LUNNOSTA, -MUTTA EMME NAUTI KAPITALISTISESTA SORROSTA, RIISTOSTA, EMMEKÄ HYVÄKSY EMMEKÄ TUE PIENYRITTÄJIEN SYRJIMISESTÄ, - KAIKKI HEIDÄN TERVEHENKISET Kaavailut toteuttaa suunnitelmiaan, - tulee saattaa yhteiskunnan, no. tämän porvarillisen maakunnan, Suomen tuen piiriin, rahotuksen helpottamisena, verotuksen oikeudenmukaisuuden painotuksen korjaamiseksi, verotus enemmän suuryrittäjien kontole, ja vastaavasti pienyrityksille helpotuksia.
Näitä EU-parlamentin mepiksi valitut EI voi EU: sta käsin toteuttaa, - ja siksi ei kannata EU parlamenttivaaliin osallsitua toukokuussa 2014, -Älä äänestä! (suosittelee KTP), Boikotoimme EU-parlamentti vaalia, emem esim . 2015 eduskunhtavaalia eikä kunnallsivaalia v. 2016.
Niissä otettaan kantaa työläisten, pienituloisten ja vähävaraisten oikeuksista ja edusita sekä tuemme pienyrityksiä selvitymään monpolikapitalsitisessa kilpailun
aiheuttamista vararikoista tuottavaan, toimentuelvaan yrittämiseen työn hyväksi.
-Me KTP: n kommunnistit emme ole pienyrittäjiä vastaan, päinvastoin kutsumme heitä yhteiseen luokkataisiteluun suurpääomaa, imeperialistisia monopolikapitalsiteja ja suurporvaristoa vastaan. EU: a vastaan, - joten Irti Suomi EU: sta ja boikodoitaan EU-vaalia ja vetoomus KTP: lla kuuluu: -Älä äänestä! -eu-parlamentti mempejä, joilka ei oikeasti: OLOE EU: N KAUTTA MAHDOLLISUUTTA EDISTÄÄ OMIA PIENYRITTÄJÄNÄ HAAVEITAKAAN...
-EN VALITETTAVASTI TUNNE OILIN YRITYSIDEAA.., MUTTA JOS SE LUO HÄNELLE JA MUUTAMALLE TYÖLÄISELLE TYÖPAIKAN, JA SILLÄ ON YHTEISMKUNANLLISESTI MERKITYSTÄ, - NIIN TUEMME VARMAAN SEN, MINKÄ NÄILLÄ KANNTUSRESUSSEILLA VOIMME.
OILI VOISI KLIKATA SUOMU-SUUNNITELMA IDEANSA SÄHKÖPOSTIIN...
-EN KUITENKAAN KÄY EU-VAALISSA KETÄÄN MEPPIPYRKYRIÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ, - MUTTA SE EI ESTÄ HYVIEN PIENYRITYSIDEOIDEN TUKEMISTA.
-EI SUINKAAN, - VAAN VASTUSTAJINA OVAT SUURKAPITALISTIT JA PORVARIT JA HEILLE KUMARTELEVAT VALLANPITÄJÄT, - ja EU asettelee vaaikeuttavia direktiivejä, - niin että Oili, klikkaa suunnitelmasi. -MOI!
Miksi äänestäisimme Oilia kun hän edustaa höpö puoluetta. Ei se Suomun kysymys ole mitenkään EU-vaalien kanssa missään tekemisissä, joten tuo argumentti on kyllä sellainen höpöyden huippu.
Etpä tietenkään äänestäsi, jos ja varsinkin KUN haluat, että joku toinen päättää sinun asiasi, tietää mitä Sinulle on parasta, vaikka näet ja toteat itse, mikä sinulle olisi parasta.
Puolueet jotka tietävät, mikä on Sinulle parasta: SDP, Keskustapuolue, KOK, Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemiistoliitto, Rkp. He tällä hetkellä vievät kaiken voimasi, ja ottavat itselle ne rahat, jotka Sinulle kuuluvat. Päättävät Sinun siasi, et voi mitään.
Ainoa puolue jolla ei ole puoluekuria, on vain Muutos2011.
Heh, "ainoa puolue jolla ei ole puoluekuria" eikä paljoa muutakaan. Puolueohjelma on vain vitsi.
Puolueohjelma on kyllä tarpeellinen asia, koska sillä varmistetaan puolueen linjassa pysyminen. Kun sitä ei ole, niin kaikki päätöksetkin on vähän mitä sattuu milloinkin tulemaan. Sellaista ei voi pitää vastuullisena tai mitenkään toivottavana tuloksena.
Unohtui kristilliset, etenkinhe katsovat, että miten pitää elää :(
Voi amitsu, puoluetahan sinä vaan kannatat, et itseäsi. Eihän puolue enää ole vastuussa sinusta kun äänesi annat.
Puolueohjelmat lupaavat vaaleissa, mutta ei heillä ole mitään vastuuta enää kun ovat vallassa.
Vielä on töitä...
puolueet ajavat niille tärkeitä asioita, ei se muutos siinä sen kummemmin muista eroa. Paitsi että niillä ei ole oikein mitään asioita mitä ajaa, siis täysin turhia ihmisiä politiikassa.
Ihminen valitsee ketä äänestää, sen perusteella kuinka ne asiat sopivat hänen omaan maailmankuvaansa.
Tosi absurdi ehdotus , että äänestetään kaikki Oilia, kun silää oli se Suomu ehdotuskin. Sitten vielä ikään kuin hyvänäkin asiana, että Oili on edustanut monia eri puolueita. Ei se ole mikään hyve, jos missään ei tahdo kauaa tulla toimeen.
jo pelkästään se, että ottivat Hirvisaaren riveihinsä, sanoo jo Muutos-puolueesta sen, kuinka kannattaa pysyä kaukana ja äänestää muita.
Ihmettelet vielä, kuinka Oili ei ole saanut juuri kannatusta mistään.
Ettet vain itse olisi Oili ?
Mielestäni Oilin olisi pitännyt pysytellä erossa EU-vaalista, ja valmistatua v. 2015 eduskubtavaaliin, ja samalla pohjustaa v. 2016 kunnallisvaaliin...
-Tietenkin Oilila on oikeus tehdä niinkuintekee, mutta sanoin vain mielipiteeni asiaan.
Tarpeeton vaali on EU-vaali, ja skiihen osallisituminen on tosi-, PIIP -teko.
-ÄLÄ ÄÄNESTÄ, - on oikea suositus po. EU-vaaliin, jota suositta Kommunistinen Työävenpuolue... (KTP), -mikä puolueena ei osallistu ko. vaaliin, - ei siis aseta ehdokkaita, - vaan BOIKOTOI KO. MEPPIVAALIA. -En äänestä toukokuussa meppiä!
Säästän ääneni v. 2014 eduskuntavaaliin.
-En ole Oilin vastaonen, - olen E U: n vastainen vastustaja, ja äänestin v. 1994 kansanäänetyksessä liittymistä vastaan.
Korjaan, - eduskuntavaali on tiwtystä v. 2015,
Minäkin olen EU-vastainen, olin kun oli kansanäänestys (lokak. 1994) ja olen yhä! Ei vaan ole minusta oikea tapa vastustaa, että ei äänestä. Siitä huolimatta kun valitaan henkilöt. Jos kriittiset jättävät äänestämättä, menee sinne enemmän "Stubbeja" ja muita sen sellaisia. Kokoomus-porvarit äänestävät aina, jos mitä pienempi "rosentti", sitä enemmän he oikeistolaiset ja EU-mieliset oikeistodemarit saavat paikkoja.
Siksi on syytä äänestää, Persuja, Keskustan Väyrystä tai onko muita kriittisiä? Seppänen Esko oli kriittinen, arhinmäkiläiset höpö-höpöä.
Ennen oli myös Luonnonlain Puolue, silläkin oli joku ehdokas Kemijärvellä (ei Oili eikä Kaarlo vaan joku muu)
Onko sitä puoluetta enää, ei taida olla
Kaksijakoinen käyttäytyminen ilmentää pikuporvarillsta luonnetta, ja se tapatottuumus kun poukkoilee, että siitä vain myykää loppukiin suvereenisuus rakenteila olevalle Euroopan liittovaltiolle, taas EU: n vastustajana käsitykseni on vakavasti jättää äänestämättä toukokouussa 2014 jotakuta ns. kriittistä meppiehdokasta.
KTP on ainoa puolue, joka avoimesti julistaa vetoomuksen:; -Älä äänestä!
Tuo suositus olla äänestämättä, koskee vain EU-vaalia, ei eduskuntavaalia 2015 tai kunnallisvaalia 2016.
Mitä sivistävää Paavon jutuissa mahtaisi olla ?
Paavon kyllä tiedetään juttuineen. Hän ei omasta mielestään ole koskaan ollut väärässä, ja kaikki hänen kärsimänsä tappiot politiikassa ja elämässä, on muiden syytä.
Tuntii siis aika narsistiselta ihmiseltä, eikö vain ?
Joko seuraavissa EU-vaaleissa myös KTP olisi mukana. Olisi hauska nähdä, paljonko Nurmikumpu saisi koko Suomesta ääniä? Iskulauseena Tonkopurolta Brysseliin!
Tehdään pienten puolueiden suuri vaaliliitto, jossa on äärioikeisto ja äärivasemmisto ja sitten nämä MUUTOS puolueet kaikki samassa. Siis yksi suuri liitto, nimeltä VAIHTOEHDON JA SORRON VASTUSTAMISEN LIITTO. (VSVL) Sillä me menemme.
OILI VALTUUSTOON 2017 = SUOMU NOUSUUN = NAISYRITTÄJÄVOIMAA
MUUTOS TULEE 2011 MUUTOS
[img]http://www.cosgan.de/images/more/bigs/i117.gif[/img]
Olipa hauska poliittinen irvistely, -että joko KTP osallistuu EU seuraavaan parlamenttivaaliin, jne... -jopa Nurmikummustakin oli kysymys?
-Oletan rivijäsenenä, -ettei KTP osallistu, -ja siitä olen SATA AVRMAA, -ETTÄ EN MINÄ, -NURMIKUMPU KAARLO OSALLISTU!
-EDUSTAN TYÖTÄ JA TAAVALLISTA KANSAA, -JA SIKSI EN LIITTOUDU PIENTEN PUOLUEIDEN KANSSA LIITTOON, -EU: n PYRKIMÄÄN, SEN PARLAMENTTIIN.
-EI KTP JA MINÄ TUE EU: a, -VAAN VAADIMME IRROTTAMAAN SUOMEN EU: a, EUROSTA JA NATOSTA!
-SIIHEN VAATIJIEN JA TOIMIJIEN LIITTOON YHDYMME, -TOIMINANYHTENÄISYYDEN DEMOKRAATTISEEN LIITTO RINTAMAAN... -K.N. -Kemijärvi
Mitä mitä onko nyt EU-vaalit?
Valitaan eduskuntaan ensi kerralla vaaleissa Kemijärbeltä Heikki Nivala ja EU vaaleihin myös tai Kerkelä tai Ruokamo
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/06/11409785_10153975935474502_91490402_n.mp4?_=1
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058
25 423 kannatusilmoitusta
EU vaaleissa tarvitaan Kemijärveltä jo oma ehdokas!
Onko hän kuka, kansa sen sanokkoon ja me muut vaiettakoon?