Olisinpa järki-ihminen niin olisin jättänyt avomieheni jo aikaa sitten...Mutta kun tunneihminen olen niin kärvistelen yhä suhteessa...Meillä oli aivan ihana olla yhdessä, hellyyttä ja hyvää oloa riitti kunnes...Mieheni täytti pyöreitä vuosia ja siitä seurasi aivan kamala vuosi/vuodet. Menokenkä alkoi vipattamaan ja tämä oli lähes joka viikonloppuista ja lopulta viikollakin. Epäilys heräsi että on toinen nainen kuvioissa ja sen myötä riitaa. Mies oli muuttunut aivan toiseksi mitä olin oppinut tuntemaan. Hän sanoi minun olevan mielisairas ja että kuvittelin vaan kaiken. Kului vuosi kun tämä olemassa oleva toinen nainen ottikin yhteyttä ja mies kielsi edelleen. Lopulta kävin paikan päällä mieheni ollessa siellä, enää ei pystynyt kiertelemään totuutta. Mutta sittenkin syy tuntui olevan kaikessa muussa kuin itsessään. Tälle toiselle oli kertonut haluavansa erota mutta sitäpä ei ollut koskaan minulle ehdottanut.
Miehellä ei tunnu olevan minkäänlaista tajua siitä kuinka hajalle hän sai minut tuon vuoden aikana. On ollut kova ja raskas työ rakentaa omatunto ja arvokkuus sille tasolle mitä se tänä päivänä on. Olen kuitenkin vielä varmastikin vasta toipumassa tilanteesta. Pienetkin riidat tai asiat jotka muistuttavat tuosta, pyrkivät edelleenkin aukaisevan haavoja. Olemme edelleen yhdessä ja päivä päivältä tuntuu menevän mukavammin. Mutta olen ja tulen varmasti olemaan tuntosarvet pystyssä vielä kauan.
Sitä tarkoitin että jos olisin järki-ihminen, en olisi katsonut moista touhua ja laittanut heti pisteen sille. Me tunneihmiset opitaan asioita rankasti kantapään kautta...ja kärsitään. Miksi pitää olla tällainen tunnehölmö??? Onko muita?
Miehellä ei tunnu olevan minkäänlaista tajua siitä kuinka hajalle hän sai minut tuon vuoden aikana. On ollut kova ja raskas työ rakentaa omatunto ja arvokkuus sille tasolle mitä se tänä päivänä on. Olen kuitenkin vielä varmastikin vasta toipumassa tilanteesta. Pienetkin riidat tai asiat jotka muistuttavat tuosta, pyrkivät edelleenkin aukaisevan haavoja. Olemme edelleen yhdessä ja päivä päivältä tuntuu menevän mukavammin. Mutta olen ja tulen varmasti olemaan tuntosarvet pystyssä vielä kauan.
Sitä tarkoitin että jos olisin järki-ihminen, en olisi katsonut moista touhua ja laittanut heti pisteen sille. Me tunneihmiset opitaan asioita rankasti kantapään kautta...ja kärsitään. Miksi pitää olla tällainen tunnehölmö??? Onko muita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muutapa tuo sana >tunneihminen< käsitteeksi => läheisriippuvainen. Ja tutkit asiaa siltä kannalta. Ja seuraavaksi alat ajattelemaan VAIN sinun omaa elämääsi ja sitä. Mitä mahdollisesti siltä odotat?
Miksi ihmeessä roikut miehessä, joka ei sinusta välitä, eikä sinua kunnioita. Pettää sinua vielä jatkossakin.
Kumma juttu, miten naiset on välillä niin hyväuskoisia hölmöjä. Että jos mies lupaa *kuun taivaalta*. Niin se uskotaan ja jäädään odottelemaan KUUTA :)
kuulostaa todella tutulta.mies juoksi minun ja eksänsä väliä 2 vuotta,ja me kaksi hölmöä naista annettiin sen tapahtua vaikka asia molemmat tiedettiin,repi rikki sielun ja sydämmen,nyt vihdoin olen pystynyt löytämään itsekunnioitukseni ja selkärankani,koville otti mutta onneksi järki voitti tunteet.vieläkin se perään viestittelee mutta ei mene selitykset enään läpi,koskaan en enään häneen luottaisi,itsellä olisi koko ajan paha olla kun epäilisi koko ajan.yksikään mies ei ole sen arvoinen että kannattaisi oma mielenterveytensä menettää.tsemppiä sinulle.
ja jokainen voi sitä käyttää, jos haluaa ja uskaltaa. Vastuuttomat ja laiskat ihmiset suhteissaan piiloutuvat "tunneihmisyyteen" ja selittelevät saamattomuuttaan ja usein tyytymättömyyttään suurilla tunteillaan. Ja pah!"
Järki-ihmiset tuntevat yleensä paljon voimakkaammin ja intensiivisemmin ja myös tunnistavat tunteensa ja toimivat niiden pohjalta. Ei ole olemassa järki- tai tunneihmisiä vaan vastuullisia ja vastuuttomia tunne-elämältään olevia miehiä tai naisia, jotka sitten eri versioin oikeuttavat erinäisiä tekojaan.
JOs olisit oikeasti tunneihminen, niin rakastaisit itseäsi ja lähtisit, koska eihän tuo mies sinua kunnioita,mutta sinulle ilmeisesti tallustelualustana olo on kiva olotila. Järkevä kun olet, niin tiedät ettet pärjää yksin vaan hakisit pian toisen samanlaisen joka taas juoksisi vieraissa sinun haaveillessasi ja itkiesssä. Oletkohan ihan viisas ?
Kyse lienee riippuvuussuhteessa. Rakkaussuhde on ihan erilainen. Rakkaus syntyy ja kuolee vuorovaikutuksessa ja rakastavassa sekä kunnioittavassa ilmapiirissä tai noiden puutteessa. Jos yhä vain "rakastat" niin ehkä olette molemmet vain riippuvaisia toisistanne, vaikka tiedätte /tai ainakin miehesi tietää/ ettette ole toisillenne niitä "ainoita". Onko miehelläsi jotakin ominaisuutta mitä LUULET ettei toisissa enää koskaan vastaan tulisi ja sen avulla hän pystyy pitämään sinut koukussa itseensä ja valehtelemaan VUODEN AJAN päin naamaa ja vielä HAUKKUMAAN SINUA SAIRAAKSI.
Tuli ihan paha olo puolestasi.
jatkossa sitten järki-ihminen.Unohdat miehesi hölmöilyt ja olet niinkuin niitä ei olisi ikinä sattunutkaaan. Elät itsenäisesti avioliitossasi ja lopetat tuon kärsimisen joka on vain itsestäsi kiinni.
Kaikki eronneet täällä ruikuttaa omaa surkeuttaan sinuakin eroamaan. Ikään on kuitenkin sen verran(?), että ihan kummoisia ihmeitä siltä loppuelämältä ei kannata uuden miehen muodossa odottaa.Voi tietysti kokeilla, mutta tuskin samanlaista enää voi rakentaa.