Hei!
Haluaisin kuulla mielipiteitä muilta ihmisiltä. Oletteko ihmissuhteissanne törmänneet tilanteisiin jossa jompikumpi osapuoli asettaa toisen "joko tehdään näin tai erotaan" asemaan?
Esimerkiksi kyse avioliitosta, toinen osapuoli ei omasta mielestään ole vielä valmis/kypsä/halua naimisiin. Lopulta toinen osapuoli pakottaa tilanteeseen "Nyt mennään naimisiin tai erotaan".
Tai vastaavasti lasten kanssa. Toinen osapuoli ei ole valmis äitiyteen taikka isyyteen. Kumppani ei jaksa odottaa vaan "Nyt tehdään vauva tai erotaan".
Oletteko mahdollisesti kokeneet moisia tilanteita? Mitä mieltä olette asetelman oikeudennmukaisuudesta?
Alkoholin väärinkäytön yms kohdalla moinen tilanne on enemmän hyväksyttävä mutta entä parisuhteen peruskysymysten kohdalla?
Haluaisin kuulla mielipiteitä muilta ihmisiltä. Oletteko ihmissuhteissanne törmänneet tilanteisiin jossa jompikumpi osapuoli asettaa toisen "joko tehdään näin tai erotaan" asemaan?
Esimerkiksi kyse avioliitosta, toinen osapuoli ei omasta mielestään ole vielä valmis/kypsä/halua naimisiin. Lopulta toinen osapuoli pakottaa tilanteeseen "Nyt mennään naimisiin tai erotaan".
Tai vastaavasti lasten kanssa. Toinen osapuoli ei ole valmis äitiyteen taikka isyyteen. Kumppani ei jaksa odottaa vaan "Nyt tehdään vauva tai erotaan".
Oletteko mahdollisesti kokeneet moisia tilanteita? Mitä mieltä olette asetelman oikeudennmukaisuudesta?
Alkoholin väärinkäytön yms kohdalla moinen tilanne on enemmän hyväksyttävä mutta entä parisuhteen peruskysymysten kohdalla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä. Olen juuri nyt siinä tilanteessa. Toisen sitoutumattomuuden halu syynä, suhdetta jo jokunen vuosi takana, kyseessä "aikuiset ihmiset". Ikävää, että menee ota tai jätä-tilanteeseen, mutta ainakaan minä en voi elää elämääni loputtomiin sellaisessa tunteessa, että suhteesta puuttuu jotain oleellista.
Ja kun on tullut vastaan ultimaatumi, olen vain todennut että "minähän sanoin etten halua naimisiin jo silloin kun alettiin seurustella" tai "minähän sanoin etten aio hankkia lapsia koskaan", pakannut kamani ja lähtenyt.
Erohan siitä tuli, mutta en kadu.
Mikä on parisuhteeen peruskysymys? Minulle se oli se, että piiaksi en rupea. Miehelle ei.
Mies oletti, että osallistun puoleen kuluista, MUTTA teen kaikki kotityöt yksin. "Ei isäkään eikä kukaan kavereista tee, niiden ei tarvitse tehdä, mitään sisällä."
Minun ehtoni 5. vuoden parisuhderäpellyksen jälkeen oli, että työt joko tasataan tai erotaan.
...reilua vaatia toiselta sitä mitä on suhteen alussa sovittu tai yhdessä keskusteltu, vaikka sitten joko-tai -tyylillä. Eli jos suhteen alussa on yhdessä oltu sitä mieltä, että molemmat odottavat suhteelta lasten hankkimista ja perheen perustamista, ja toinen vaan lykkää ja lykkää asiaa kohtuuttoman kauan (esim. niin että naisen ikä alkaa muodotua kynnyskysymykseksi), niin mielestäni on sillä toisella osapuolella varsin hyvä syy laittaa toinen valinnan eteen.
Jos suhteessa on kuitenkin edetty ilman mitään keskusteluja tulevaisuudesta (mitä ei tietenkään pitäisi tehdä!), niin silloin ei toista voi syyttää siitä, ettei hän haluakaan lapsia/naimisiin tms. Siinäkin tapauksessa suhteesta lähteminen on kuitenkin mielestäni oikeutettua, koska ihmisellä on kuitenkin vain yksi elämä, ja monelle vaikkapa perheen perustaminen on niin tärkeää, ettei sitä voi olettaa uhrattavan toisen ihmisen perheenperustamishaluttomuuden takia.
Ei tunnu ollenkaan hyvältä, jos eron mahdollisuus on niin herkässä että sillä kiristetään. Meillä puhuttiin jo alussa selväksi että tää homma yritetään saada kestämään, ja että se on ykkössijalla asioissa. Ongelmatilanteissa, riidellessäkin muistutetaan että pääasia on että pysytään yhdessä ja siltä pohjalta etsitään ratkaisuja. Myös niin että kumpikin on valmis joustamaan sen hyväksi että liitto pysyy koossa. Se on siis yhdessä sovittu ja päätetty periaate, ja on toiminut hyvin.